Koeajo: Nissan Qashqai

26.02.2014 | Pasi Piironen
Koeajo: Nissan Qashqai

Kun nissan qashqai esiteltiin vuonna 2007, kukaan ei uskonut sen yltävän miljoonamenestykseen. Ei edes valmistaja itse, joka toivoi Almeran korvaajan pääsevän noin 100 000 kappaleen vuosimyyntivauhtiin.

Toisin kuitenkin kävi. Vahva todiste Nissanin nappiin menneestä ajoituksesta ja onnistuneesta trendien haistelusta ovat yli kaksi miljoonaa myytyä Qashqaita. ”Paimentolainen” on ollut erityisen menestyksekäs meillä Euroopassa, jossa se on löytänyt peräti 1,5 miljoonaa ostajaa.

Suomessakin Qashqai on nihkeän alun jälkeen noussut kohisten Top 30 -listalla. Crossovermalli kipusi toissa vuonna Suomen myydyimmäksi automalliksi ja sijoittui vielä viime vuonna komeasti kolmanneksi, vaikka uuden sukupolven tulo markkinoille oli jo kaikkien tiedossa.

Suosiollinen menneisyys nostaa toisen sukupolven Qashqain ylle kovat menestyspaineet. Kannattaa muistaa, että Nissanin mallistosta puuttuu edelleen useimmille autonvalmistajille tärkein taloudellinen tukipilari eli alemman keskiluokan perheauto. Jos uusi Qashqai ei jostain syystä lähde myymäään edeltäjänsä tavoin, Nissan on lirissä ainakin siihen asti, kunnes kovasti huhuttu ”Golfin tappaja” Almera ilmestyy kauppoihin.

Uuteen Qashqaihin kohdistettujen odotusten lunastaminen ei tule olemaan helppoa, sillä nykyinen markkinatilanne on monin verroin haastavampi kuin seitsemän vuotta sitten. Tuolloin kilpailijoita ei juuri ollut. Nyt samoista asiakkaista taistelevia automalleja on Nissanin mukaan markkinoilla peräti neljätoista.

Aiempaa eheämpi kokonaisuus

Ainakaan ulkonäön perusteella Qashqai ei tule menettämään asemiaan. Väistyvä malli näyttää uutukaisen rinnalla auttamatta vanhahtavalta. Etenkin keulan uusi V-ilme terävine pokkauksineen on onnistunut ja edustaa vahvasti tätä päivää. En edes muista, milloin viimeksi yhtä moni ohikulkija on tullut koeajon ja kuvaussessioiden aikana ihastelemaan uutuusmallia.

Tuore ote ei rajoitu pelkästään ulkokuoreen. Toisen polven Qashqaissa käytetään Nissan-Renault-allianssin uutta modulaarista perusrakennetta. Etujousitus on toteutettu joustintuilla ja poikittaisilla alatukivarsilla, ja takajousituksen rakenne riippuu vetotavasta. Etuvetomalleissa käytetään yhdysheiluriakselistoa ja nelivetoisissa monivarsituentaa. Uusien iskunvaimentimien luvataan tasoittavan tienpintaa aiempaa etevämmin niiin rauhallisessa kuin dynaamisessakin ajossa.

Myös ohjausta on kehitetty. Ohjausvälitys on nopeutunut viidellä prosentilla, ja ohjausgeometriaan tehdyt muutokset parantavat Nissanin mukaan ohjauksen vastetta sekä keskittämiskykyä. Kuljettaja voi valita omien mieltymystensä ja ajotilanteen mu kaan joko normaalin tai urheilullisemman ohjausasetuksen. Ajonvakautuksen kehitystyössä on otettu oppia Nissanin GT-R -superautosta, minkä pitäisi tuntua Qashqaissa parempina ajo-ominaisuuksina ja hallittavuutena.

Parantuneet turvavarustelut

Qashqain väistyvä ykkössukupolvi jäi uudempien kilpailijoiden jyräämäksi etenkin turvavarusteiden määrässä. Perusteellisen uusiutumisen myötä myös tähän seikkaan tulee selvä parannus. Nissanin Safety Shield -järjestelmä sisältää muun muassa peräänajovaroittimen hätäjarrutustoiminnolla, kuljettajan vireystilan valvonnan, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän, kaistavahdin sekä kuolleen kulman varoitusjärjestelmän.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Lintuperspektiivistä kuvaa näyttävää kamerajärjestelmää on uusimmassa versiossa täydennetty liikkuvien kohteiden tunnistuksella. Lisäksi neljän kameran järjestelmä varoittaa mahdollisesta vaarasta äänimerkin avulla. Takakameran näkökenttä on laajentunut yli 180 asteeseen, ja aktiivinen pysäköintiavustin taitaa sekä taskuparkkeerauksen että 90 asteen ruutupysäköinnin.

Halogeeniajovalot on kahdessa parhaimmassa varustetasossa (Business 360 ja Tekna) korvattu energiatehokkaammilla led-ajovaloilla.

Uuden Qashqain ilmanvastuskerroin on luokassaan alhainen 0,32. Aerodynamiikan osalta suunnittelutyötä on satsattu mm. uuteen ilmanpyörteilyä vähentävään takaspoileriin sekä auton pohjarakenteiden aiheuttamien vastusvoimien pienentämiseen.

Fyysisiltä mitoiltaan Qashqai on pidentynyt (62 mm), leventynyt (23 mm) ja madaltunut (16 mm). Seitsenpaikkainen pidennetyn akselivälin Qashqai +2-malliversio jää sukupolvenvaihdoksen myötä historiaan. Kolmatta penkkiriviä kaipaavat ohjataan tästä eteenpäin lähiaikoina uudistuvan X-trailin suuntaan.

Kolme moottorivaihtoehtoa

Koeajotilaisuudessa Espanjan Madridissa oli testattavissa kaikki kolme lanseerausvaiheen moottorivaihtoehtoa. 1,6-litrainen vapaasti hengittävä bensanelonen jää sukupolvenvaihdoksen myötä historiaan, ja se korvataan uudella 1,2-litraisella turbonelosella. 1,2 DIG-T -moottorin huipputeho on 115 hv, maksimivääntö 190 Nm ja hiilidioksidipäästöt asettuvat 129 g/km lukemaan.

Dieselpuolelle on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: 110-hevosvoimainen kuudennen sukupolven 1,5 dCi ja toisen sukupolven 130 hv 1,6 dCi. Moottoreiden maksimiväännöt ovat 260 Nm ja 320 Nm. 1,5-litraisen moottorin CO2-päästöt ovat 99 g/ km ja isomman 115 g/km.

1,6-litraisen dieselin kumppaniksi saa CVT-automaatin noin 1 500 euron lisähinnalla. Monilevykytkimellä toteutettu ja tarpeen mukaan kytkeytyvä nelivetokin tulee saataville, mutta ainakin alkuvaiheessa vain manuaalivaihteisen 1,6 dCi:n yhteyteen.

Pelkästään ahdetuista voimanlähteistä koostuva moottoripaletti täydentyy kesällä 1.6-bensaturbolla (150 hv/240 Nm). Hybridimalleja ei tehtaan edustajan mukaan ole näköpiirissä.

Uutuuden hinnat Suomessa alkavat 22 691 eurosta, jolla saa Visia-varustellun ja bensiinikäyttöisen Qashqain. Hinnaston huipulla on nelivetoinen 1.6 dCi Tekna, jonka hinta on 34 991 euroa. Edullisin diesemalli kustantaa 24 690, automaattiversio 28 491 ja neliveto 30 591 euroa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.