Isommissa kaupungeissa on suomiautofaneille tarjolla ilmaista rahaa. Jaossa on uuden auton ostoetuseteleitä, joka on 500 euron arvoinen ja käytetyn auton etuseteleitä, arvo 300 euroa. Tempaus järjestetään mitä suurimmalla todennäköisyydellä Oulun, Jyväskylän, Tampereen, Turun ja Helsingin seuduilla.
Vahvan huhun mukaan etuseteleitä on jaossa 100 000 kappaletta. Sata seteliä on varustettu erillisellä tunnistimella. Tunnistinseteliä käyttävä uuden, tai käytetyn auton ostaja saa etukäteistietojen mukaan "arvioidun autoveron" verran hyvitystä ostoon. Etusetelit on on tilattu setec-tasoiselta toimittajalta joka takaa, ettei kukaan voi etukäteen tietää, onko setelissä tunnistin vaiko ei.
Tempauksella pyritään aktivoimaan ihmiset hankkimaan etenkin uusia autoja. Seteleitä on saatavilla aamulla klo 09 alkaen ja niitä jaetaan niin kauan kuin kiinnostuneita riittää. Useampikin seteli on mahdollista saada, mutta niitä ei voi yhdistää. Mikäli uutta autoa ostavalla on ostoetusetelinipussaan tunnistinseteli, on se tietenkin käytettävissä.
Ostoetusetelit tunnistetaan vasta ajoneuvon kaupanteon jälkeen, eli asiakas ei voi vaihtaa mahdollista autoveron alennussetelin ostokohdetta kalliimpaan ajoneuvoon.
Samassa yhteydessä verottaja koeponnistaa uutta REHTI-markkina-arvo-tietojärjestelmäänsä. Mikäli erillisellä tunnistimella varustettu ostoetuseteli käytetään käytetyn ajoneuvon oston yhteydessä, saa asiakas autosta alennusta jäljellä olevan autoveron verran. Veron määrä lasketaan ko ajoneuvosta edellä mainitulla REHTI-tietojärjestelmällä. Uuden ajoneuvon veron määrää REHTI-järjestelmällä ei voi ainakaan vielä laskea koska autoverolaki "kieltää paljastamasta etupiirin liikesalaisuuksia".
Etusetelit on käytettävä 1.5.2010 mennessä.
***
Varsin mielenkiintoinen? tempaus jonka uutisointiin olisi kannattanut satsata hieman enemmän kuin kokosivu Svenska Darrbladetiin.
PS. REHTI-järjestelmästä enemmän kiinnostuneet voivat tutustua aiheeseen oheisen linkin kautta. http://tiny.cc/vlct9
PS2. Tuontiautoilijoille jaetaan "olen amis"-sloganilla varustettuja lippiksiä.

päivän paras !!!!!
"Euroopan unioni lakkautetaan"
"Kymmenen jäsenmaata on pyytänyt puheenjohtajaa lopettamaan järjestön toiminnan kokonaan ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Belgian ulkoministeri Steven Vanackeren mukaan järjestön ylläpito ei ole järkevää taloudellisistakaan syistä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010033111400687_uu.shtml

Väärin meni Jape (taas kerran). Euroopan unionia ei lakkauteta vaan Länsi-Euroopan unioni, joka on taasen aivan eri asia kuin Euroopan unioni.
Automyynti laski maaliskuussa
Automyynti laski maaliskuussa
Hmmm. Milloinkohan käytettyjen tuonti "alkaa vikuttamaan" autokauppaan tai joku taho edes myöntäisi sen....
Autokaupan murheenkryynit: satamalakko ja talvi
Satamalakko jarrutti uusien henkilöautojen ensirekisteröintitahtia. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan satamien työtaistelutoimien lisäksi toimitusvaikeuksia on aiheuttanut alkuvuonna ankara talvi.
Maaliskuussa ensirekisteröitiin 9 108 henkilöautoa, mikä on noin 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Alkuvuonna uusia henkilöautoja rekisteröitiin 29 084, mikä on hieman viimevuotista vähemmän.
Autoalan mukaan toimitukset alkoivat lakon loputtua rullata, mutta suman purkaminen voi kestää pari kuukautta.
Kokonaisuutena eri ajoneuvojen ensirekisteröinnit vähenivät alkuvuonna reilut 6 prosenttia.
STT
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201...
Kun ensimmäiset tiedot mahdollisista kuljetus- ja satamalakoista tulivat ilmi, autojenkuljetuslaivat ohjattiin muualle. Nyt niiden saaminen takaisin Suomen liikenteeseen ottaa oman aikansa.
Suomen viime aikojen autokysyntä ei ole riittänyt täyttämään suuria autojenkuljetusaluksia.
Autoja on Puputin mukaan tuhansia odottamassa kuljetusta jälleenmyyjille ja asiakkaille.
http://www.shippingtimes.co.uk/item_10031.html
mv FEDORA, with capacity for 8000 cars (Maaliskuussa rekisteröitiin hiukan yli 9 000 henkilöautoa)
***
"Suomen autokaupassa on meneillään rakennemuutos. Internetin ohjaava vaikutus asiakaspinnassa on jo nyt suuri, ja se kasvaa edelleen."

Ratkaisu:
Räjäytetään koko internet...

Linkki unohtui: http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/article390591.ece
Vai olisiko uusien autojen ensirekisteröinnit laskeneet maaliskuussa??? Mistä tiedät maaliskuun myynnin, oletko autokauppias? :)
Isommissa kaupungeissa on suomiautofaneille tarjolla ilmaista rahaa. Jaossa on uuden auton ostoetuseteleitä, joka on 500 euron arvoinen ja käytetyn auton etuseteleitä, arvo 300 euroa. Tempaus järjestetään mitä suurimmalla todennäköisyydellä Oulun, Jyväskylän, Tampereen, Turun ja Helsingin seuduilla.
Vahvan huhun mukaan etuseteleitä on jaossa 100 000 kappaletta. Sata seteliä on varustettu erillisellä tunnistimella. Tunnistinseteliä käyttävä uuden, tai käytetyn auton ostaja saa etukäteistietojen mukaan "arvioidun autoveron" verran hyvitystä ostoon. Etusetelit on on tilattu setec-tasoiselta toimittajalta joka takaa, ettei kukaan voi etukäteen tietää, onko setelissä tunnistin vaiko ei.
Tempauksella pyritään aktivoimaan ihmiset hankkimaan etenkin uusia autoja. Seteleitä on saatavilla aamulla klo 09 alkaen ja niitä jaetaan niin kauan kuin kiinnostuneita riittää. Useampikin seteli on mahdollista saada, mutta niitä ei voi yhdistää. Mikäli uutta autoa ostavalla on ostoetusetelinipussaan tunnistinseteli, on se tietenkin käytettävissä.
Ostoetusetelit tunnistetaan vasta ajoneuvon kaupanteon jälkeen, eli asiakas ei voi vaihtaa mahdollista autoveron alennussetelin ostokohdetta kalliimpaan ajoneuvoon.
Samassa yhteydessä verottaja koeponnistaa uutta REHTI-markkina-arvo-tietojärjestelmäänsä. Mikäli erillisellä tunnistimella varustettu ostoetuseteli käytetään käytetyn ajoneuvon oston yhteydessä, saa asiakas autosta alennusta jäljellä olevan autoveron verran. Veron määrä lasketaan ko ajoneuvosta edellä mainitulla REHTI-tietojärjestelmällä. Uuden ajoneuvon veron määrää REHTI-järjestelmällä ei voi ainakaan vielä laskea koska autoverolaki "kieltää paljastamasta etupiirin liikesalaisuuksia".
Etusetelit on käytettävä 1.5.2010 mennessä.
***
Varsin mielenkiintoinen? tempaus jonka uutisointiin olisi kannattanut satsata hieman enemmän kuin kokosivu Svenska Darrbladetiin.
PS. REHTI-järjestelmästä enemmän kiinnostuneet voivat tutustua aiheeseen oheisen linkin kautta. http://tiny.cc/vlct9
PS2. Tuontiautoilijoille jaetaan "olen amis"-sloganilla varustettuja lippiksiä.
Monessa maassa jaettiin tuhansien eurojen seteleitä viime vuonna?
Suomiautot menee paremmin kaupaksi koska setelien tarvii olla vain satasia?
Tuontiautolijoille pitäisi kait jakaa "olen tyhmis" lippiksiä?
Tosin pitääkö autoilijoita tuoda jos itse osaa ajaa tai niitä löytyy Suomestakin riittävästi?
Vai mikä on "tuontiautoilija"?
Vai olisiko uusien autojen ensirekisteröinnit laskeneet maaliskuussa??? Mistä tiedät maaliskuun myynnin, oletko autokauppias? :)
Luulin, että tämä on aprilliketju. Kaikista tietolähteistä (lue autoalan keskusliitto) on tullut viestiä, että automyyntiin on virinnyt suotuisat tuulet, autoja on mennyt kaupaksi lähihistoriallisesti ennätystahtiin ja sen lisäksi kauppialla on vähintäänkin kevättä rinnassa.
Toivotaan, että nämä uutiset eivät ole paskanjauhantaa, sillä muuten pashan sijaan syödään monessa pöydässä kierrätettyä mämmiä. Toivottavasti myös verot on tilitetty asiaan kuuluvasti, mitä esimerkkien valossa joutuu epäilemään.
Vai olisiko uusien autojen ensirekisteröinnit laskeneet maaliskuussa??? Mistä tiedät maaliskuun myynnin, oletko autokauppias? :)
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/maaliskuun-uusien-autojen-myynti-15
Ei ollut logistiikkaongelmia kun eilen aamusta tuotiin laivalla kolme BMW Premium Selection Bemaria Travemundesta. Varattiin lauttapaikat autoille vajaa viikko etukäteen. Eli siis itse auton tuomalla et kärsi ahtaajien lakosta :=)