Huomatkaa erityisesti kohta, jossa Puumalainen aivan oikein ojentaa mala fide toimivaa VM:ää vasalleineen laiminlyönneistä sovittaa kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö yhteen yhteisöoikeuden tavoitteiden kanssa.
Ei mikään puusilmä tuo Puumalainen. Vai mitä Väzzykkä?
Nyt voi todellakin kysyä , että sitten ? Tämähän me kaikki itse automme tuoneet jo tiesimmekin . Jos tullin sattuisi jotain kommentoimaan niin korkeintaan sen että nythän on jo kaikki kunnossa .On upea mahti yms. Hyvä olisi kuitenkin huomata että mikäähän ei ole todellisuudessa muuttunut !!
Nimimerkki Taustalla nauraa työkaveriensa kanssa kahvipöydässä, että kyllä tuo apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on oikea oikeusjärjestelmän klovni.
Lainaus Iltalehden uutisesta: "Puumalainen vaatiikin valtionvarainministeriöltä selvitystä asiasta kuluvan vuoden loppuun mennessä."
Nythän ollaankin kiireisellä aikataululla liikenteessä! Arvoisa VVM vastannee tuohon jotain ympäripyöreää joulukuussa. Viivytystaistelun annetaan näköjään jatkua edelleen. Olisi nyt vaatinut samalla jotain vastausta vaikka vielä tämän kuun aikana, kun vaatimaan kerran alkoi.
Toki hallinnossa erilaisa raportteja, selvityksiä ja muita papereita aina laaditaan. Toinen asia sitten on, mihin ne johtavat, vai johtavatko mihinkään. Apulaisoikeusasiamiehen motiiveja voi vain arvailla. Taustalla lienee eräiden tahojen masinoima kantelukirjelmäkampanja, johon nyt sitten hän on reagoinut - kenties paremman puutteessa.
Merkillepantavaa on kuitenkin se, ettei autoverotus ole yksittäisten päätösten tasolla johtanut mihinkään moitearvioihin päätöksiä tehneitä virkamiehiä kohtaan. Tämä, ja vain tämä merkitsee, eivät mitkään yleisellä tasolla lausutut "käsitykset". Periaatetasolla voidaan toki aina keskustella - ja on keskusteltukin. Moitittavaa toimintaa ei vaan ole löytynyt, mikä tietysti arvattavaa on ollutkin, koska hallinto noudattaa Suomessa kirjoitettua lakia eikä muuttele toimintaansa jonkin tahon "lausuntojen" vuoksi.

Miksi? Hänhän tekee hommiaan niinkuin hänen kuuluukin tehdä. En minä ole mikään autoveron kannattaja, enkä ole sanallakaan tuonut julki sitä, että autoverotus olisi kannatettava asia.
Se kannattaa kuitenkin huomata (valitettavasti) tässäkin lausunnossa, että siinä ei kritisoida autoveroa sinänsä, vaan lähinnä tahoja jotka toimeenpanevat verotusta.
Taustalla lienee eräiden tahojen masinoima kantelukirjelmäkampanja, johon nyt sitten hän on reagoinut - kenties paremman puutteessa.
Mitkähän nämä kantelukirjelmäkampanjoita "masinoineet" tahot ovat?
Autovaz kirjoitti
Merkillepantavaa on kuitenkin se, ettei autoverotus ole yksittäisten päätösten tasolla johtanut mihinkään moitearvioihin päätöksiä tehneitä virkamiehiä kohtaan. Tämä, ja vain tämä merkitsee, eivät mitkään yleisellä tasolla lausutut "käsitykset". Periaatetasolla voidaan toki aina keskustella - ja on keskusteltukin. Moitittavaa toimintaa ei vaan ole löytynyt, mikä tietysti arvattavaa on ollutkin, koska hallinto noudattaa Suomessa kirjoitettua lakia eikä muuttele toimintaansa jonkin tahon "lausuntojen" vuoksi.
Moitittavaa toimintaa löytyy yhtenään - ei tarvitse kuin hakea eduskunnan oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin päätöksistä hakusanalla "autovero". Tulli saa näiltä tahoilta räpätystä vuodesta toiseen. Mutta ehkä nämäkin ovat sitten jonkun masinoiman kampanjan tuloksia, joihin EOA/OK ("jokin taho") aikaansa tappaakseen vastaa ("lausuntoja").
Mielenkiintoinen käsitys tuokin, Avtovaz siis viittaa valtion korkeimpaan laillisuusvalvojaan termillä "jokin taho". Ehkä se sitten kuvaa hallinnon käsitystä kyseisen "tahon" lausuntojen painoarvosta.
Nimimerkki Taustalla nauraa työkaveriensa kanssa kahvipöydässä, että kyllä tuo apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on oikea oikeusjärjestelmän klovni.
Miksi?
Koska Mikko Puumalainen arvostelee valtiovarainministeriön virkamiesten toimintaa.
Taustalta kirjoitti
En minä ole mikään autoveron kannattaja,
No miksi sitten puolustelet viestissäsi autoveroa?
Taustalta kirjoitti
Se kannattaa kuitenkin huomata (valitettavasti) tässäkin lausunnossa, että siinä ei kritisoida autoveroa sinänsä, vaan lähinnä tahoja jotka toimeenpanevat verotusta.
Taustalta kirjoitti
enkä ole sanallakaan tuonut julki sitä, että autoverotus olisi kannatettava asia.
Enhän minäkään ole koskaan sinua edes syyttänyt miksikään autoveron kannattajaksi, jollet ole joskus aiemmin käyttänyt jotakin muuta nimimerkkiä? Oletko? Mitä nimimerkkiä?
Mistä ihmeestä sinulla tuli tuollainen puolustuspuhe mieleen? Oletko sinä joskus ollut autoveron kannattaja?
Kaikki itseään kunnioittavat juristit, jotka jotakin autoverotuksesta tietävät, näkevät myös sen, että erityisesti käytettyjen autojen hankintaverotusjärjestelmä on EY-oikeuden vastainen, syrjivä, suomalaisia autoalan yrityksiä suojaava, epäoikeudenmukainen ja kaikkea muuta kuin läpinäkyvä tai avoin. Niin kauan kuin verovelvollinen ei etukäteen voi tietää tuomansa auton hintaa sentilleen ETUKÄTEEN niin järjestelmä on susi ja sitä tulee muuttaa tai mieluiten koko hankintavero poistaa.
Hienoa, että jälleen yhden viranomaistahon silmät ovat avautuneet sen suhteen, että autoverojärjestelmä on sieltä syvältä. Tähän saakka järjestelmää ovat arvostelleet ainakin: -VTV -Kilpailuvirasto -Apulaisoikeuskansleri -KKO:n presidentti -KHO:n presidentti -Tullin pääjohtaja
Sen sijaan järkeä eivät ole ottaneet käteen ainakaan: -VVM -Kansanedustajat -Hallitus
Niin kauan kuin nuo jälkimmäiset eivät tunnusta tosiasioita ja myönnä sitä, että nykyinen autoverojärjestelmä tulee järjettömän kalliiksi, ei valitettavasti muutoksia voida näemmä odottaa muuta kuin yhteisön viranomaisorgaanien taholta...
Mistä ihmeestä sinulla tuli tuollainen puolustuspuhe mieleen? Oletko sinä joskus ollut autoveron kannattaja?
En ole ollut, enkä ole ja tuskin tulenkaan kannattajaksi. Puolustuspuhe, jos sen nyt joku haluaa sellaisena nähdä, tuli siitä että tälle nettisaitille tyypilliseen tapaan leimauduin hetkessä kuuluvaksi autoveron kannattajien, joita kai myös "sumuttajiksi" täällä kutsutaan, joukkoon kuuluvaksi kun en yhtynyt palstalla jonkinlaisen idolin asemaan nousseen "Lahjomattoman" varauksettomaan ihailuun. Kirjoitin ensimmäisissä viesteissäni, että "Lahjomattoman" case on pelkkää sirkusta, jota yksi klovni pyörittää muutaman pellen kannustaessa ympärillä. Suurelta osin myös sen takia casella on todella olemattomat mahdollisuudet johtaa yhtään mihinkään hänen/teidän/meidän kannaltamme positiiviseen ratkaisuun. Kannattaa kuitenkin huomata, että esim. autoveroon järjestelmänä en ole ottanut tähän mennessä mitään henkilökohtaista kantaa.
Seuraillut olen palstaa säännöllisen epäsäännöllisesti nimimerkkini mukaisesti, mutta vasta edellä mainittu sirkus meni niin (surku)hupaisaksi puuhaksi kaikkine hauskoine yksityiskohtineen, että pakkohan siihen oli jo lopulta ottaa kantaa. Edelleen olen hyvin huvittunut tuosta sirkuksesta ja edelleen olen toisaalta kummastunut, toisaalta jopa hämmästynyt siitä, että voiko tuollaista sirkusta kukaan edes tosimielellä pyörittää?! Rutosti täytyy ylimääräistä aikaa ainakin olla, että tuollaiseen toilailuun riittää aikaa.
Hienoa, että jälleen yhden viranomaistahon silmät ovat avautuneet sen suhteen, että autoverojärjestelmä on sieltä syvältä. Tähän saakka järjestelmää ovat arvostelleet ainakin:
-VTV
-Kilpailuvirasto
-Apulaisoikeuskansleri
-KKO:n presidentti
-KHO:n presidentti
-Tullin pääjohtaja
Sen sijaan järkeä eivät ole ottaneet käteen ainakaan:
-VVM
-Kansanedustajat
-Hallitus

Nyt kun tässä oikein innostutaan keskustelemaan niin menkööt..
Kyllä, noinhan se hyvin pitkälti on. Ainakin osittain ongelmallista muutoksen kannalta on kuitenkin mielestäni se, että useimmat kriittiset kannanotot ovat kohdistuneet autoverolain ja siihen suoraan liittyvien toimintojen käytännön toteuttamiseen, eikä itse lakiin tai autoverojärjestelmään. Mielestäni kritiikki pitää muutoksen kannalta ajatellen kohdistaa ennenkaikkea itse lakiin, ei siihen miten sitä kenties Tulli ja muut toteuttavat portaat soveltavat. Nythän tilanne kuitenkin saattaa vaikuttaa siltä esim. kansanedustajan silmin, että laki ja järjestelmä on ok, sitä ei vain toteuttava porras osaa oikein ja tehokkaasti toteuttaa.
No ok, onhan esim Tullin Erling kritisoinut nimenomaan verolakia, mutta hänen kritiikkinsä taitaa kuitenkin olla niiden harvojen kriittisten puheenvuorojen joukossa, jotka ovat kohdistuneet nimenomaan lakiin, ei siihen miten toteuttava porras on sitä toteuttanut.
Vika on ennenkaikkea verolaissa ,ei sitä "väärin" toteuttavassa kuraportaassa..varsinkin jos halutaan saada muutosta itse lakiin. Tällä menolla ei muutosta tule muualle kuin toimeenpanevan portaan ohjeistukseen.
Suurelta osin myös sen takia casella on todella olemattomat mahdollisuudet johtaa yhtään mihinkään hänen/teidän/meidän kannaltamme positiiviseen ratkaisuun.
No miten tämä Lahjomattoman asia sitten mielestäni poikkeaa tästä apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen asiasta?

"Autoverojärjestelmällä" viittasin nimenomaan kokonaisuuteen ts. lainsäädäntöön ja sen soveltamiseen/tulkintaan. Hakijamyönteisellä tulkinnalla lainsäädäntöä soveltavat tahot olisivat voineet lieventää lainsäädännön epäkohtia. Nyt sekä autoverolaki että sen soveltaminen tapahtuvat erityisesti yksityishenkilö-verovelvolliselle tappioksi koituvalla tavalla. Suurin ongelmahan on käytännössä yksityisten tuomien autojen arvonmääritys, ns. "markkina-arvo". Aiemmin myös veroprosentti perustui lottoarvontaan, mutta edes tämä ongelma korjattiin päästöihin perustuvaksi, jolloin veroprosentin pystyy sentään nykyään selvittämään etukäteen.
Sen sijaan markkina-arvon määritys perustuu edelleen viime kädessä lottoarvontaan. Valitettavasti en tämän vuoksi pysty laskemaan maahantuomani auton veroja pahimmassa tapauksessa edes 10.000 euron(!) tarkkuudella, mikäli puhutaan arvokkaammista autoista. Tämä ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Ainoa oikea tapa olisi perustaa vero/markkina-arvo ostokuittiin (joko suoraan tai ns. takaisinlaskennalla) ja tätä tapaa olisi myös esim. Tulli voinut soveltaa ensisijaisesti tai painostaa valtiovaltaa lainsäädäntömuutokseen, jolla kuittipohjainen verotus olisi otettu käyttöön. Voisin lyödä vaikka vetoa, että hallinto-oikeuksissamme ei olisi tällä hetkellä kymmeniä tuhansia autoverovalituksia, jos vero perustuisi hankintahintaan (=ostokuittiin/kauppakirjaan) kuten käytännössä kaikkien muiden hyödykkeiden verotuksessa.

No jos et moista pysty itse keksimään niin antaa olla!
Ja "varatuomarin" viimeisimpään kommenttiin totean, että olet kyllä mielestäni aivan oikeassa. Mutta siitä huolimatta vaikka sinä olet oikeassa ja oikeillä jäljillä, on tilanne se, että ylivoimainen enemmistö aiemmin esittämäsi kantaa ottaneiden listasta on ottanut kantaa nimenomaan siihen, miten verolakia on toteutettu huonosti, osaamattomasti ja väärin, ei siihen että itse laki olisi huono. Ja nimenomaan siihen seikkaan tulisi kiinnittää päähuomio, eli itse lakiin, ei siihen miten sitä kenties joku on toteuttanut väärin tai huonosti, koska sehän tarkoittaa sitä, että itse laki on ok, vain toteutus on huono. Se sama ongelma koskee oikeastaan lähes kaikkea keskustelua aiheesta. Keskitytään liikaa kritisoimaan Tullia ja sen toimintaa ja jätetään itse ongelma vaille huomiota.

Lahjomattomalla on paremmat mahdollisuudet saada jotakin aikaiseksi.
miten verolakia on toteutettu huonosti, osaamattomasti ja väärin, ei siihen että itse laki olisi huono. Ja nimenomaan siihen seikkaan tulisi kiinnittää päähuomio, eli itse lakiin, ei siihen miten sitä kenties joku on toteuttanut väärin tai huonosti, koska sehän tarkoittaa sitä, että itse laki on ok, vain toteutus on huono. Se sama ongelma koskee oikeastaan lähes kaikkea keskustelua aiheesta. Keskitytään liikaa kritisoimaan Tullia ja sen toimintaa ja jätetään itse ongelma vaille huomiota.
Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Mitä tulee itse keskittymisiin, niin eiköhän tässä ole aika tasapuolisesti ripitetty koko lain ympärillä vellova politrukkijärjestelmä, lakia lobanneita omia tarkoitusperiä ajavia hännystelijöitä myöden. Ehkäpä nimimerkki taustalta ymmärtäisi asian paremmin, jos olisi itse verottanut edes yhden tuontiauton ja ihmetellyt kuraportaan jopa varsin luokatonta toimintaa lain toteuttamisessa. Mitä tulee itse asiaan, niin eräs valtiovarainministeriön virkamies, jota myös mister autoveroksi kutsutaan, on lehtitietojen perusteella valmis katsomaan asian loppuun saakka, sanoivat oikeusasiamiehet asiasta mitä tahansa. http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/kuitunen-vaatimukset-autoveropalautuk.... Kuitunen: "valtio katsoo kylmän rauhallisesti, mihin ne johtavat". Ilmeisesti härskiydellä ei vvm:ssa ole autoverotuksen suhteen mitään rajaa?
Autoverolaki on rakenteeltaan perustavanlaatuisella tavalla yhteensopimaton Suomea(kin) sitovien yhteisöoikeuden periaatteiden kanssa. Sen lisäksi autoveroa tulkitaan tavalla, joka niin ikään rikkoo viranomaisen velvollisuutta pyrkiä yhteisöoikeuden kanssa sopusoinnussa olevaan lainkäyttöön.
Varatuomari on aivan oikeasssa. Se seikka, että moitteita on kohdistunut ennen kaikkea lakia kansalaisia vastaan soveltaviin virkamiehiin, on sikäli luonnollista, että perusoikeusmyönteistä tulkintaa noudattaen lain pahimmat epäkohdat olisi jo voitu ohittaa.
Autovässykkä reagoi juuri niin kuin nurkkaan ahdistettu pelokas saaliseläin tekee.
Paine autoveron poistoa ja autoveroskandaalin perinpohjaista selvittämistä kohtaan kasvaa päivä päivältä. Jos nyt on nopea, saattaa vielä ehtiä ostaa auton syrjvällä verolla. Jos haluaa säilyttää itsellään edes jonkinlaisen mahdollisuuden oikeudenmukaiseen verokohteluun, auto kannattaa käydä hakemassa itse vapaasta maailmasta ja verottaa ilman iilimatojen väliintuloa. Ja koska kaikki autoverosta tehdyt valitukset ovat olleet tehokkaita, jokaisesta tuodusta autosta kannattaa valittaa.
Tästähän ne autoverolaittomuuksien kannattajat hermostuivat viimeksikin: soittivat oikein tuomioistuimen kertoakseen että siellä kadulla agitoidaan kansalaisia pitämään perusoikeuksistaan kiinni. Ehkä se on tässä neuvostovaltiossa ainoa keino muutokseen: länsimaisten tuomioistuinten kautta.
Pitäkää hyvät ihmiset aihetta yllä. Vain joukkovoima näyttää tepsivän. Olisiko vähitellen mielenosoituksen paikka?
Merkillepantavaa on kuitenkin se, ettei autoverotus ole yksittäisten päätösten tasolla johtanut mihinkään moitearvioihin päätöksiä tehneitä virkamiehiä kohtaan. Tämä, ja vain tämä merkitsee, eivät mitkään yleisellä tasolla lausutut "käsitykset". Periaatetasolla voidaan toki aina keskustella - ja on keskusteltukin. Moitittavaa toimintaa ei vaan ole löytynyt, mikä tietysti arvattavaa on ollutkin, koska hallinto noudattaa Suomessa kirjoitettua lakia eikä muuttele toimintaansa jonkin tahon "lausuntojen" vuoksi.
Viime viikolla tällä palstalla nimimerkki Jäpykkä kehua retosteli, että maailman parhaassa tullissa noudatetaan mielivallan ohella Suomen kansallista lakia ja valtiovarainministeriön ohjeita eikä sillä ole mitään merkitystä hänestä mitä joku EU-laki, direktiivi, liittymissopimuksen artikla tai EYTI:n tuomio sanoo asiasta.
Nimimerkki Jäpykkä kummasteli viestissään myös sitä, että miten tullissa laittomia päätöksiä tehtailevat virkamiehet voisivat olla noudattamatta kansallista autoverolakia mikäli se on ristiriidassa unionin lainsäädännön kanssa. Taisipa nimimerkki kannattaa höpöluokan kunniamerkkien myöntämistäkin näille publikaaneille jotka tehtailevat laittomia päätöksiä vähät välittämättä mistään EU-säännöistä.
Ei ole kummalaan, että autoverotus on sellainen sotku joka on aiheuttanut satojen tuhanssien laittomien päätösten lisäksi kymmeniä tuhanssia oikeudenkäyntejä Suomeen ja miljardiluokan kuprut, kun tullin publikaanit eivät edes ymmärrä sitä, että Suomi on EU:n jäsen ja ristiriitatilanteessa unionin laki on kansallista lakia ylempänä normihierarkiassa ja laittomuuksiin syyllistyvät virkamiehet pitäisi palkita rötöksistään vieläpä kunniamerkein. Lieneeköhän tullissa kukaan edes koskaan kuullutkaan sanaa hyvä hallinto?
EU-lait ovat Suomessa vahvavasti velvoittavia oikeuslähteitä ja virkamiehen on pakko noudattaa niitä virkavastuun uhalla. Suomessa olisi tärkeää, että ympäripyöreiden laillisuusvalvojien lausuntojen lisäksi alettaisiin kitkeä ongelmaa ruohonjuuritasolla eli annettaisiin kirjallisia varoituksia niille virkamiehille jotka tekevät EU-lakien vastaisia päätöksiä ja törkeimmät tapaukset potkittaisiin kilometritehtaalle ja vietäisiin oikeuteen vastaamaan tekosistaan. Sehän laittomasta päätöksestä on vastuussa joka sen allekirjoittaa.
1940-luvallahan Nürbergin oikeudenkäynnissä jengi yritti vedota Göringistä lähtien siihen, että hän vain noudatti lakia ja annettuja käskyjä, mutta eihän sellainen sepostus syyllisyyttä vähentänyt vaan köyden jatkoksi joutuivat. Nykyaikana kuolemanrangaistus on vähän raju, mutta voisihan niitä tullin publikaaneja muulla tavoin rangaista eli potkimalla pellolle tai sijoittamalla heidät vaikka johonkin lammaskarsinaan, josta he eivät voisi enää jatkaa laittomuuksiaan ja aiheuttaa enempää vahinkoa yhteiskunnalle.
Tullin publikaaneille aiheuttama miljardiluokan vahinko on jo niin törkeä, että vähitellen olisi kyllä jo aika siirtyä ongelman hoitamisessa sanoista tekoihin. Ongelmaa ollaan kuitenkin jo hoitamassa kuntoon ja autoverotuskin tullaan siirtämään tullin tolloilta ihan muiden hoidettavaksi. Valitettavasti hommat ovat nyt niin sotkussa tullin ansiosta, siinä vierähtääkin helposti kymmenen vuotta ja palaa miljardi poikineen, että tullin jo tähän mennessä aiheuttama vahinko saadaan korjattua.
Lukekaa koko asiakirja tuolta: http://www.okv.fi/ Dnro OKV/2/50/2008 Tehtyjen resurssilisäysten ja lainsäädäntömuutosten tosiasiallista ja pysyvää vaikutusta autoverotuksen toimivuuteen sekä muutoksenhakujen käsittelyaikaan on kuitenkin osittain vielä ennenaikaista arvioida. *** Synkkää, todella synkkää. Vastinetta on jälleen kerran pyydetty. Tällä kertaa eräpäivä on 31.12.2010. Mahtaa koko autovero olla haudattu tuota ennen. Mutta valitukset ovat voimissaan. Mitenkähän käy vvm:n autoverovirkamiesten? Taitaa viimeiset voitelut olla menossa?
[1940-luvallahan Nürbergin oikeudenkäynnissä jengi yritti vedota Göringistä lähtien siihen, että hän vain noudatti lakia ja annettuja käskyjä, mutta eihän sellainen sepostus syyllisyyttä vähentänyt vaan köyden jatkoksi joutuivat.
MITÄ?????? Kuvitteletko tosissasi että tuo oikeudenkäynti olisi ollut oikeudenmukainen tai että se ylipäätään kelpaisi yhtään minkäänlaiseksi esimerkiksi oikeudenkäynnistä?? Kannattaa huomata muuten tässä kohtaa mm. se, että tuo oikeudenkäynti kuuluu niiden samojen oikeudenkäyntien sarjaan, joista yhden esimerkiksi Suomen pääministeri ja oikeusministeri totesivat oikeudenkäynniksi, jonka tuomiot annettiin väärin perustein ja jossa voittajavaltioiden painostuksella oli suurempi merkitys kuin oikeuden todellisella toteutumisella. Taisi olla eilen kun myös Suomen Tasavallan presidentti arveli piakkoin antavansa samansisältöisen lausunnon asiasta. Lisäksi jopa merkittävä oppositiopoliitikko esitti kyseisten tuomioiden purkamista jne. jne jne. Siihen samaan sarjaan kuuluu myös nyt esimerkkinä käyttämäsi oikeudenkäynti.
En usko, että sellaista käsittelyä haluat autoverotuksen, tai ylipäätään yhtään minkään osalta toteutuvaksi?! Koska sehän olisi "oikeudenkäynti", jossa tuomiot on etukäteen päätetty ja oikeusistunto on vain näytelmä, joka on pakko näytellä.
Ai niin, "jäsen", arvelit tuolla etten ymmärrä näitä asioita kun en ole verottanut koskaan tuontiautoa. Mielestäni kuitenkin olen, useammankin, koska tuontiauto se on muuttoautokin, eikä suinkaan verovapaa sellainen, niinkuin jotkut aina välillä kuvittelevat. Sen verosta saa vähentää tietyn summan, muttei se mikään verovapaa kulkupeli kuitenkaan ole sekään. Jokaisesta olen myös veroa maksanut, mitä olen muuttoautoina vuosien mittaan tuonut. Eli siis katson tuoneeni ja verottaneeni tuontiautoja Suomessa. En kuitenkaan ole mielestäni siinä mitään merkittävää ongelmaa tai vääryyttä kokenut. Homma on aina sujunut hyvin,palvelu on ollut valtion laitokseksi ihan kelvollista ja samalla mittapuulla mitattuna myös kohtuullisen nopeaa. Ei mulla siitä mitään erityistä valittamista ole tähän mennessä mieleen tullut.
Viime viikolla tällä palstalla nimimerkki Jäpykkä kehua retosteli, että maailman parhaassa tullissa noudatetaan mielivallan ohella Suomen kansallista lakia ja valtiovarainministeriön ohjeita eikä sillä ole mitään merkitystä hänestä mitä joku EU-laki, direktiivi, liittymissopimuksen artikla tai EYTI:n tuomio sanoo asiasta.
Heh heh, olet sä kyllä todella pöljä! Luitko edes tuon jutun, no et tietenkään, ei siinä kaiketi haukuttu kuin valtioinvarainministeriötä ja kuten Varatuomarikin kirjotti jo tuolla aikaisemmin, niin kaltaisesi pöljät löytyvät hallituksesta, valtionvarainministeriöstä ja eduskunnasta. Älä nyt ala taas sössöttään, että Tulli niitä lakeja Suomeen säätelee kuten viimekin viikolla vänkäsit jotain yhtä tyhmää! Luehan nyt vaikka tuosta;
"Valtiovarainministeriöon rikkonut hyvän hallinnon periaatteita tuontiautojen verotuksen toimeenpanossa, toteaa apulaisoikeuskansleriMikko Puumalainen. Valtiovarainministeriöei ole omasta aloitteestaan tehnyt tuontiautojen verotusta koskevia säädösmuutoksia. Muutoksia on tehty vasta sen jälkeen, kun EY-tuomioistuin ja Suomen omat tuomioistuimet ovat antaneet ratkaisuja yksityishenkilöiden tekemiin autoverovalituksiin. Valtiovarainministeriö on ryhtynyt muuttamaan autoverotusjärjestelmää vastaamaan Euroopan unionin vaatimuksia vasta viimeisimmän EY-tuomioistuimen ratkaisun jälkeen vuonna 2009."
Tarviiko sulle puupäälle tavuttaa, pyydä isääsi tai jotain aikuista, minä en viitsi??? :)
sorronääni kirjoitti
1940-luvallahan Nürbergin oikeudenkäynnissä jengi yritti vedota Göringistä lähtien siihen, että hän vain noudatti lakia ja annettuja käskyjä, mutta eihän sellainen sepostus syyllisyyttä vähentänyt vaan köyden jatkoksi joutuivat.
Just joo, et yhtään kauempaa haettua esimerkkiä keksinyt pää jäässä taas? Pidettiinkö tuo oikeudenkäynti autoverotuksen takia silloin Saksassa ja miksi Göring & Co olivat mielestäsi syyttömiä vain pikkurikoksiin kun kaiketi kyseessä oli niinkin suuri asia kuin autovero?
[1940-luvallahan Nürbergin oikeudenkäynnissä jengi yritti vedota Göringistä lähtien siihen, että hän vain noudatti lakia ja annettuja käskyjä, mutta eihän sellainen sepostus syyllisyyttä vähentänyt vaan köyden jatkoksi joutuivat.
MITÄ?????? Kuvitteletko tosissasi että tuo oikeudenkäynti olisi ollut oikeudenmukainen tai että se ylipäätään kelpaisi yhtään minkäänlaiseksi esimerkiksi oikeudenkäynnistä?? Kannattaa huomata muuten tässä kohtaa mm. se, että tuo oikeudenkäynti kuuluu niiden samojen oikeudenkäyntien sarjaan, joista yhden esimerkiksi Suomen pääministeri ja oikeusministeri totesivat oikeudenkäynniksi, jonka tuomiot annettiin väärin perustein ja jossa voittajavaltioiden painostuksella oli suurempi merkitys kuin oikeuden todellisella toteutumisella. Taisi olla eilen kun myös Suomen Tasavallan presidentti arveli piakkoin antavansa samansisältöisen lausunnon asiasta. Lisäksi jopa merkittävä oppositiopoliitikko esitti kyseisten tuomioiden purkamista jne. jne jne. Siihen samaan sarjaan kuuluu myös nyt esimerkkinä käyttämäsi oikeudenkäynti. En usko, että sellaista käsittelyä haluat autoverotuksen, tai ylipäätään yhtään minkään osalta toteutuvaksi?! Koska sehän olisi "oikeudenkäynti", jossa tuomiot on etukäteen päätetty ja oikeusistunto on vain näytelmä, joka on pakko näytellä.
Vertaatko vakavissasi Suomen toisen maailman sodan aikaisia sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä siihen, että tarkoituksella laittomia autoveropäätöksiä tehtailleet virkamiehet saatettaisiin oikeudessa vastuuseen tekosistaan?
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit olivat Suomessa farssi, koska siinä säädettiin taannehtivasti lakeja veli-neuvostoliittolaisen nöyristelemiseksi, joiden perusteella sodanaikaista poliittista johtoa tuomittiin Suomessa vankeuteen.
Laittomia autoveropäätöksissä on taas kyse siitä, että tullin publikaanit ovat tehtailleet niitä tarkoituksella vastoin voimassa olevia lakeja.
Virkavelvollisuuksien rikkominen voi johtaa lain mukaan virkavastuuseen. Tällaisia vastuita ovat muun muassa :
Nürnbergin oikeudenkäynnin otin esille sen vuoksi, että siinäkin syylliset yrittivät selitellä tekemisiään sillä, että he vain noudattivat annettuja käskyjä. Todennäköisesti tullinkin rikoksiin syyllistyneet laittomia autoveropäätöksiä tehtailleet päätöksen tekijät yrittävät puolustella tekemisiään sillä, että he noudattivat vain lammasmaisesti esimiehiltään saamia ohjeita. Syyllisyyttähän tällainen ei poista.
Nürnbergin oikeudenkäynneissä tuomitseminen perustui oikeudenkäynnin aikana luotoon käsitteeseen "Rikos ihmisyyttä vastaan" joka on kansainvälisen oikeuden vastainen rikos ja joka perustuu Haagin sopimuksessa vuonna 1907 lausuttuun periaatteeseen ja Vienin kongressin päätöslauselmaan vuodelta 1815. Nürnbergin oikeudenkäyntiaineistoon voi alkaa tutustumisen vaikka tuolta jos aihe kiinnostaa http://nuremberg.law.harvard.edu/php/docs_swi.php?DI=1&text=overview .
Suomen sotasyyllisten tuomitseminen perustui taas "lakiin sotaan syyllisten tuomitsemisesta" vuodelta 1945. Lain keskeinen sisältö oli se, että "henkilö, joka oli hallituksessa vaikuttanut Suomen osallistumiseen sotaan Saksan rinnalla, tai estänyt sodan aikana rauhan aikaan saamista, oli tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi joko kuritushuoneeseen tai vankilaan".
Chewbacca-puolustuksen ja turhan taustakohinan sijasta nimimerkki Taustalta voisi yrittää perustella kantaansa siihen, miksei hänen mielestään laittomia autoveropäätöksiä tehtailleita virkamiehiä tulisi saattaa edesvastuuseen virkavelvollisuuksien rikkomisestaan.

Eivät ole, ovat tehneet tasan Suomen lakien mukaan kuten pitääkin! Koita nyt joskus edes jotain ymmärtää, että oikeuskansleri ei arvostellut tullia vaan lakeja säätäviä elimiä (valtionvarainministeriö, hallitus, eduskunta)! Ei tulli säädä Suomen lakeja ja piste.
"Lainvalmistelussa ja hallinnon järjestämisessä tulee noudattaa perustuslain 68 §:ää, jossa säädetään siitä, että kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta. Tähän kuuluu myös ministeriön valmius arvioida EU-oikeudellisia kysymyksiä ja ryhtyä niiden vaatimiin kansallisiin säädöstoimiin.Hyvän hallinnon vaatimusten voidaan katsoa jääneen edellä mainituilla perusteilla toteutumatta käytettyjen autojen verotuksessa perustuslain ja hallintolain säännösten edellyttämällä tavalla.
Hyvin valmistellut ja riittävän ajoissa toteutetut säädösmuutokset kotimaisessa autoverotuslainsäädännössä olisivat vähentäneet syntynyttä oikeudellista epävarmuutta ja muutoksenhakujen suurta määrää. Suurista autoverotuksen muutoksenhakumääristä on aiheutunut oikeudellisen epävarmuuden lisäksi huomattava ylimääräisten resurssien tarve ja erittäin paljon kustannuksia sekä hallinnolle itselleen että sen asiakkaille."
Arvaa oliko tuon kirjoittanut Mustanaamio, hammaskeiju vai oikeuskansleri tänään???
Ai niin, "jäsen", arvelit tuolla etten ymmärrä näitä asioita kun en ole verottanut koskaan tuontiautoa. Mielestäni kuitenkin olen, useammankin, koska tuontiauto se on muuttoautokin, eikä suinkaan verovapaa sellainen, niinkuin jotkut aina välillä kuvittelevat. Sen verosta saa vähentää tietyn summan, muttei se mikään verovapaa kulkupeli kuitenkaan ole sekään. Jokaisesta olen myös veroa maksanut, mitä olen muuttoautoina vuosien mittaan tuonut. Eli siis katson tuoneeni ja verottaneeni tuontiautoja Suomessa. En kuitenkaan ole mielestäni siinä mitään merkittävää ongelmaa tai vääryyttä kokenut. Homma on aina sujunut hyvin,palvelu on ollut valtion laitokseksi ihan kelvollista ja samalla mittapuulla mitattuna myös kohtuullisen nopeaa. Ei mulla siitä mitään erityistä valittamista ole tähän mennessä mieleen tullut.
Todella hyvin on sujunut muuttoautojen tullaus. Mitä nyt pitänyt niidenkin verot laskea väärin ja myöhemmin oikeudessa hävityn taistelun jälkeen korjata. http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/2006/200600301
Juttusi ja etenkin suorittavan portaan lähes loputtoman hölmöilyjen jatkumon puollustaminen kuullostaa kauhean tutulta. Eli ennustan, että tässä meillä on jälleen kerran yksi vanhan ja tutun nimimerkin inkarnaatio. Ei mitään uutta auringon alla. EU on syyllinen kun säännöt ei ole selvät ja laki on väärin kirjoitettu mutta tulli se vaan tekee aina oikeita päätöksiä ja siellä on myös niin mukavaa porukkaa. No kohta tulee taas kesä ja saa Boxsterista katon alas.
Laittomia autoveropäätöksissä on taas kyse siitä, että tullin publikaanit ovat tehtailleet niitä tarkoituksella vastoin voimassa olevia lakeja.
Eivät ole, ovat tehneet tasan Suomen lakien mukaan kuten pitääkin! Koita nyt joskus edes jotain ymmärtää, että oikeuskansleri ei arvostellut tullia vaan lakeja säätäviä elimiä (valtionvarainministeriö, hallitus, eduskunta)! Ei tulli säädä Suomen lakeja ja piste.
Hahaha!
Näyttää osuvan arkaan paikkaan kun nostaa esiin sen kysymyksen, että laittomia veropäätöksiä tehtailleet virkamiehet tulisi asettaa laittomuuksista virkavastuuseen.
Jäpykkä nimimerkki voisi vastata seuraavaan kysymykseen: Jos kansallinen laki ja yhteisön oikeus on ristiriidassa, niin kuuluuko virkamiehen noudattaa virkavastuulla kansallista lakia vai sivuuttaa kansallinen laki ja noudattaa sen sijasta yhteisön oikeutta?
(Jäpykkä tuskin itse tietää vastausta kysymykseen, mutta oljenkortena Jäpylle voisi antaa vinkkinä vaikka linkin http://www.avoin.helsinki.fi/kurssit/oikjohd/materiaali/osa1.html ja em. linkissä olevalta sivulta kohdan " Oikeuslähteen vahva velvoittavuus merkitsee sitä, että julkisen vallan käytössä lähteen ilmaisemaa normia on noudatettava virkavastuun uhalla. ... Kansallisten vahvasti velvoittavien oikeuslähteiden lisäksi Suomessa on Euroopan unioniin liittymisen jälkeen sovellettu vahvasti velvoittavana eurooppaoikeudellista normistoa, ts. Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksia sekä yhteisön toimielinten antamia asetuksia, direktiivejä ja päätöksiä sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimusta. Vahvasti velvoittavia oikeuslähteitä ovat niinikään Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamisratkaisut. Näiden oikeuslähteiden ilmaisemilla normeilla on etusija kansallisen oikeuden normeihin verrattuna yhteisöoikeuden asiallisella toimivalta-alueella."
Huomatkaa erityisesti kohta, jossa Puumalainen aivan oikein ojentaa mala fide toimivaa VM:ää vasalleineen laiminlyönneistä sovittaa kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö yhteen yhteisöoikeuden tavoitteiden kanssa.
Ei mikään puusilmä tuo Puumalainen. Vai mitä Väzzykkä?
Tuohonhan vois sanoa, että: "Tell me something that I don't know!"
Hyvä, että asiaa huomioidaan apulaisoikeuskanslerin taholtakin...
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ministeri%C3%B6lle+rajut+moitteet+tuo...
Nyt voi todellakin kysyä , että sitten ? Tämähän me kaikki itse automme tuoneet jo tiesimmekin . Jos tullin sattuisi jotain kommentoimaan niin korkeintaan sen että nythän on jo kaikki kunnossa .On upea mahti yms. Hyvä olisi kuitenkin huomata että mikäähän ei ole todellisuudessa muuttunut !!
Kalevakin uutisoi asiaa tällä kertaa...http://www.kaleva.fi/uutiset/ministeriolle-rajut-moitteet-tuontiautojen-verotussotkusta/844671
Viikonloppuna Kalevan autotoimittaja otti myös autoverotuksen ja trafin epäkohtia esille asiantuntevasti, toki hieman varovaisesti...
Aika laajasti esillä näköjään lehdistössä
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/03/31566
Nimimerkki Taustalla nauraa työkaveriensa kanssa kahvipöydässä, että kyllä tuo apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on oikea oikeusjärjestelmän klovni.
Paljon puhetta .... Siihen se sitten jääkin.
Tarttis kyllä teheräkki jotain, saada jotain konkreettista aikaiseksi. Kirjoituksia kyllä tähän maailmaan mahtuu...
Lainaus Iltalehden uutisesta: "Puumalainen vaatiikin valtionvarainministeriöltä selvitystä asiasta kuluvan vuoden loppuun mennessä."
Nythän ollaankin kiireisellä aikataululla liikenteessä! Arvoisa VVM vastannee tuohon jotain ympäripyöreää joulukuussa. Viivytystaistelun annetaan näköjään jatkua edelleen. Olisi nyt vaatinut samalla jotain vastausta vaikka vielä tämän kuun aikana, kun vaatimaan kerran alkoi.
Toki hallinnossa erilaisa raportteja, selvityksiä ja muita papereita aina laaditaan. Toinen asia sitten on, mihin ne johtavat, vai johtavatko mihinkään. Apulaisoikeusasiamiehen motiiveja voi vain arvailla. Taustalla lienee eräiden tahojen masinoima kantelukirjelmäkampanja, johon nyt sitten hän on reagoinut - kenties paremman puutteessa.
Merkillepantavaa on kuitenkin se, ettei autoverotus ole yksittäisten päätösten tasolla johtanut mihinkään moitearvioihin päätöksiä tehneitä virkamiehiä kohtaan. Tämä, ja vain tämä merkitsee, eivät mitkään yleisellä tasolla lausutut "käsitykset". Periaatetasolla voidaan toki aina keskustella - ja on keskusteltukin. Moitittavaa toimintaa ei vaan ole löytynyt, mikä tietysti arvattavaa on ollutkin, koska hallinto noudattaa Suomessa kirjoitettua lakia eikä muuttele toimintaansa jonkin tahon "lausuntojen" vuoksi.
Nimimerkki Taustalla nauraa työkaveriensa kanssa kahvipöydässä, että kyllä tuo apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on oikea oikeusjärjestelmän klovni.
Miksi? Hänhän tekee hommiaan niinkuin hänen kuuluukin tehdä. En minä ole mikään autoveron kannattaja, enkä ole sanallakaan tuonut julki sitä, että autoverotus olisi kannatettava asia.
Se kannattaa kuitenkin huomata (valitettavasti) tässäkin lausunnossa, että siinä ei kritisoida autoveroa sinänsä, vaan lähinnä tahoja jotka toimeenpanevat verotusta.
Mitkähän nämä kantelukirjelmäkampanjoita "masinoineet" tahot ovat?
Moitittavaa toimintaa löytyy yhtenään - ei tarvitse kuin hakea eduskunnan oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin päätöksistä hakusanalla "autovero". Tulli saa näiltä tahoilta räpätystä vuodesta toiseen. Mutta ehkä nämäkin ovat sitten jonkun masinoiman kampanjan tuloksia, joihin EOA/OK ("jokin taho") aikaansa tappaakseen vastaa ("lausuntoja").
Mielenkiintoinen käsitys tuokin, Avtovaz siis viittaa valtion korkeimpaan laillisuusvalvojaan termillä "jokin taho". Ehkä se sitten kuvaa hallinnon käsitystä kyseisen "tahon" lausuntojen painoarvosta.
Nimimerkki Taustalla nauraa työkaveriensa kanssa kahvipöydässä, että kyllä tuo apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on oikea oikeusjärjestelmän klovni.
Miksi?
Koska Mikko Puumalainen arvostelee valtiovarainministeriön virkamiesten toimintaa.
No miksi sitten puolustelet viestissäsi autoveroa?
Enhän minäkään ole koskaan sinua edes syyttänyt miksikään autoveron kannattajaksi, jollet ole joskus aiemmin käyttänyt jotakin muuta nimimerkkiä? Oletko? Mitä nimimerkkiä?
Mistä ihmeestä sinulla tuli tuollainen puolustuspuhe mieleen? Oletko sinä joskus ollut autoveron kannattaja?
Kaikki itseään kunnioittavat juristit, jotka jotakin autoverotuksesta tietävät, näkevät myös sen, että erityisesti käytettyjen autojen hankintaverotusjärjestelmä on EY-oikeuden vastainen, syrjivä, suomalaisia autoalan yrityksiä suojaava, epäoikeudenmukainen ja kaikkea muuta kuin läpinäkyvä tai avoin. Niin kauan kuin verovelvollinen ei etukäteen voi tietää tuomansa auton hintaa sentilleen ETUKÄTEEN niin järjestelmä on susi ja sitä tulee muuttaa tai mieluiten koko hankintavero poistaa.
Hienoa, että jälleen yhden viranomaistahon silmät ovat avautuneet sen suhteen, että autoverojärjestelmä on sieltä syvältä. Tähän saakka järjestelmää ovat arvostelleet ainakin:
-VTV
-Kilpailuvirasto
-Apulaisoikeuskansleri
-KKO:n presidentti
-KHO:n presidentti
-Tullin pääjohtaja
Sen sijaan järkeä eivät ole ottaneet käteen ainakaan:
-VVM
-Kansanedustajat
-Hallitus
Niin kauan kuin nuo jälkimmäiset eivät tunnusta tosiasioita ja myönnä sitä, että nykyinen autoverojärjestelmä tulee järjettömän kalliiksi, ei valitettavasti muutoksia voida näemmä odottaa muuta kuin yhteisön viranomaisorgaanien taholta...
En ole ollut, enkä ole ja tuskin tulenkaan kannattajaksi. Puolustuspuhe, jos sen nyt joku haluaa sellaisena nähdä, tuli siitä että tälle nettisaitille tyypilliseen tapaan leimauduin hetkessä kuuluvaksi autoveron kannattajien, joita kai myös "sumuttajiksi" täällä kutsutaan, joukkoon kuuluvaksi kun en yhtynyt palstalla jonkinlaisen idolin asemaan nousseen "Lahjomattoman" varauksettomaan ihailuun. Kirjoitin ensimmäisissä viesteissäni, että "Lahjomattoman" case on pelkkää sirkusta, jota yksi klovni pyörittää muutaman pellen kannustaessa ympärillä. Suurelta osin myös sen takia casella on todella olemattomat mahdollisuudet johtaa yhtään mihinkään hänen/teidän/meidän kannaltamme positiiviseen ratkaisuun. Kannattaa kuitenkin huomata, että esim. autoveroon järjestelmänä en ole ottanut tähän mennessä mitään henkilökohtaista kantaa.
Seuraillut olen palstaa säännöllisen epäsäännöllisesti nimimerkkini mukaisesti, mutta vasta edellä mainittu sirkus meni niin (surku)hupaisaksi puuhaksi kaikkine hauskoine yksityiskohtineen, että pakkohan siihen oli jo lopulta ottaa kantaa. Edelleen olen hyvin huvittunut tuosta sirkuksesta ja edelleen olen toisaalta kummastunut, toisaalta jopa hämmästynyt siitä, että voiko tuollaista sirkusta kukaan edes tosimielellä pyörittää?! Rutosti täytyy ylimääräistä aikaa ainakin olla, että tuollaiseen toilailuun riittää aikaa.
-VTV
-Kilpailuvirasto
-Apulaisoikeuskansleri
-KKO:n presidentti
-KHO:n presidentti
-Tullin pääjohtaja
Sen sijaan järkeä eivät ole ottaneet käteen ainakaan:
-VVM
-Kansanedustajat
-Hallitus
Niin kauan kuin nuo jälkimmäiset eivät tunnusta tosiasioita ja myönnä sitä, että nykyinen autoverojärjestelmä tulee järjettömän kalliiksi, ei valitettavasti muutoksia voida näemmä odottaa muuta kuin yhteisön viranomaisorgaanien taholta...
Nyt kun tässä oikein innostutaan keskustelemaan niin menkööt..
Kyllä, noinhan se hyvin pitkälti on. Ainakin osittain ongelmallista muutoksen kannalta on kuitenkin mielestäni se, että useimmat kriittiset kannanotot ovat kohdistuneet autoverolain ja siihen suoraan liittyvien toimintojen käytännön toteuttamiseen, eikä itse lakiin tai autoverojärjestelmään. Mielestäni kritiikki pitää muutoksen kannalta ajatellen kohdistaa ennenkaikkea itse lakiin, ei siihen miten sitä kenties Tulli ja muut toteuttavat portaat soveltavat. Nythän tilanne kuitenkin saattaa vaikuttaa siltä esim. kansanedustajan silmin, että laki ja järjestelmä on ok, sitä ei vain toteuttava porras osaa oikein ja tehokkaasti toteuttaa.
No ok, onhan esim Tullin Erling kritisoinut nimenomaan verolakia, mutta hänen kritiikkinsä taitaa kuitenkin olla niiden harvojen kriittisten puheenvuorojen joukossa, jotka ovat kohdistuneet nimenomaan lakiin, ei siihen miten toteuttava porras on sitä toteuttanut.
Vika on ennenkaikkea verolaissa ,ei sitä "väärin" toteuttavassa kuraportaassa..varsinkin jos halutaan saada muutosta itse lakiin. Tällä menolla ei muutosta tule muualle kuin toimeenpanevan portaan ohjeistukseen.
No miten tämä Lahjomattoman asia sitten mielestäni poikkeaa tästä apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen asiasta?
"Autoverojärjestelmällä" viittasin nimenomaan kokonaisuuteen ts. lainsäädäntöön ja sen soveltamiseen/tulkintaan. Hakijamyönteisellä tulkinnalla lainsäädäntöä soveltavat tahot olisivat voineet lieventää lainsäädännön epäkohtia. Nyt sekä autoverolaki että sen soveltaminen tapahtuvat erityisesti yksityishenkilö-verovelvolliselle tappioksi koituvalla tavalla. Suurin ongelmahan on käytännössä yksityisten tuomien autojen arvonmääritys, ns. "markkina-arvo". Aiemmin myös veroprosentti perustui lottoarvontaan, mutta edes tämä ongelma korjattiin päästöihin perustuvaksi, jolloin veroprosentin pystyy sentään nykyään selvittämään etukäteen.
Sen sijaan markkina-arvon määritys perustuu edelleen viime kädessä lottoarvontaan. Valitettavasti en tämän vuoksi pysty laskemaan maahantuomani auton veroja pahimmassa tapauksessa edes 10.000 euron(!) tarkkuudella, mikäli puhutaan arvokkaammista autoista. Tämä ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Ainoa oikea tapa olisi perustaa vero/markkina-arvo ostokuittiin (joko suoraan tai ns. takaisinlaskennalla) ja tätä tapaa olisi myös esim. Tulli voinut soveltaa ensisijaisesti tai painostaa valtiovaltaa lainsäädäntömuutokseen, jolla kuittipohjainen verotus olisi otettu käyttöön. Voisin lyödä vaikka vetoa, että hallinto-oikeuksissamme ei olisi tällä hetkellä kymmeniä tuhansia autoverovalituksia, jos vero perustuisi hankintahintaan (=ostokuittiin/kauppakirjaan) kuten käytännössä kaikkien muiden hyödykkeiden verotuksessa.
No miten tämä Lahjomattoman asia sitten mielestäni poikkeaa tästä apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen asiasta?
No jos et moista pysty itse keksimään niin antaa olla!
Ja "varatuomarin" viimeisimpään kommenttiin totean, että olet kyllä mielestäni aivan oikeassa. Mutta siitä huolimatta vaikka sinä olet oikeassa ja oikeillä jäljillä, on tilanne se, että ylivoimainen enemmistö aiemmin esittämäsi kantaa ottaneiden listasta on ottanut kantaa nimenomaan siihen, miten verolakia on toteutettu huonosti, osaamattomasti ja väärin, ei siihen että itse laki olisi huono. Ja nimenomaan siihen seikkaan tulisi kiinnittää päähuomio, eli itse lakiin, ei siihen miten sitä kenties joku on toteuttanut väärin tai huonosti, koska sehän tarkoittaa sitä, että itse laki on ok, vain toteutus on huono. Se sama ongelma koskee oikeastaan lähes kaikkea keskustelua aiheesta. Keskitytään liikaa kritisoimaan Tullia ja sen toimintaa ja jätetään itse ongelma vaille huomiota.
Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Mitä tulee itse keskittymisiin, niin eiköhän tässä ole aika tasapuolisesti ripitetty koko lain ympärillä vellova politrukkijärjestelmä, lakia lobanneita omia tarkoitusperiä ajavia hännystelijöitä myöden. Ehkäpä nimimerkki taustalta ymmärtäisi asian paremmin, jos olisi itse verottanut edes yhden tuontiauton ja ihmetellyt kuraportaan jopa varsin luokatonta toimintaa lain toteuttamisessa. Mitä tulee itse asiaan, niin eräs valtiovarainministeriön virkamies, jota myös mister autoveroksi kutsutaan, on lehtitietojen perusteella valmis katsomaan asian loppuun saakka, sanoivat oikeusasiamiehet asiasta mitä tahansa. http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/kuitunen-vaatimukset-autoveropalautuk....
Kuitunen: "valtio katsoo kylmän rauhallisesti, mihin ne johtavat". Ilmeisesti härskiydellä ei vvm:ssa ole autoverotuksen suhteen mitään rajaa?
Autoverolaki on rakenteeltaan perustavanlaatuisella tavalla yhteensopimaton Suomea(kin) sitovien yhteisöoikeuden periaatteiden kanssa. Sen lisäksi autoveroa tulkitaan tavalla, joka niin ikään rikkoo viranomaisen velvollisuutta pyrkiä yhteisöoikeuden kanssa sopusoinnussa olevaan lainkäyttöön.
Varatuomari on aivan oikeasssa. Se seikka, että moitteita on kohdistunut ennen kaikkea lakia kansalaisia vastaan soveltaviin virkamiehiin, on sikäli luonnollista, että perusoikeusmyönteistä tulkintaa noudattaen lain pahimmat epäkohdat olisi jo voitu ohittaa.
Autovässykkä reagoi juuri niin kuin nurkkaan ahdistettu pelokas saaliseläin tekee.
Paine autoveron poistoa ja autoveroskandaalin perinpohjaista selvittämistä kohtaan kasvaa päivä päivältä. Jos nyt on nopea, saattaa vielä ehtiä ostaa auton syrjvällä verolla. Jos haluaa säilyttää itsellään edes jonkinlaisen mahdollisuuden oikeudenmukaiseen verokohteluun, auto kannattaa käydä hakemassa itse vapaasta maailmasta ja verottaa ilman iilimatojen väliintuloa. Ja koska kaikki autoverosta tehdyt valitukset ovat olleet tehokkaita, jokaisesta tuodusta autosta kannattaa valittaa.
Tästähän ne autoverolaittomuuksien kannattajat hermostuivat viimeksikin: soittivat oikein tuomioistuimen kertoakseen että siellä kadulla agitoidaan kansalaisia pitämään perusoikeuksistaan kiinni. Ehkä se on tässä neuvostovaltiossa ainoa keino muutokseen: länsimaisten tuomioistuinten kautta.
Pitäkää hyvät ihmiset aihetta yllä. Vain joukkovoima näyttää tepsivän. Olisiko vähitellen mielenosoituksen paikka?
Merkillepantavaa on kuitenkin se, ettei autoverotus ole yksittäisten päätösten tasolla johtanut mihinkään moitearvioihin päätöksiä tehneitä virkamiehiä kohtaan. Tämä, ja vain tämä merkitsee, eivät mitkään yleisellä tasolla lausutut "käsitykset". Periaatetasolla voidaan toki aina keskustella - ja on keskusteltukin. Moitittavaa toimintaa ei vaan ole löytynyt, mikä tietysti arvattavaa on ollutkin, koska hallinto noudattaa Suomessa kirjoitettua lakia eikä muuttele toimintaansa jonkin tahon "lausuntojen" vuoksi.
Viime viikolla tällä palstalla nimimerkki Jäpykkä kehua retosteli, että maailman parhaassa tullissa noudatetaan mielivallan ohella Suomen kansallista lakia ja valtiovarainministeriön ohjeita eikä sillä ole mitään merkitystä hänestä mitä joku EU-laki, direktiivi, liittymissopimuksen artikla tai EYTI:n tuomio sanoo asiasta.
Nimimerkki Jäpykkä kummasteli viestissään myös sitä, että miten tullissa laittomia päätöksiä tehtailevat virkamiehet voisivat olla noudattamatta kansallista autoverolakia mikäli se on ristiriidassa unionin lainsäädännön kanssa. Taisipa nimimerkki kannattaa höpöluokan kunniamerkkien myöntämistäkin näille publikaaneille jotka tehtailevat laittomia päätöksiä vähät välittämättä mistään EU-säännöistä.
Ei ole kummalaan, että autoverotus on sellainen sotku joka on aiheuttanut satojen tuhanssien laittomien päätösten lisäksi kymmeniä tuhanssia oikeudenkäyntejä Suomeen ja miljardiluokan kuprut, kun tullin publikaanit eivät edes ymmärrä sitä, että Suomi on EU:n jäsen ja ristiriitatilanteessa unionin laki on kansallista lakia ylempänä normihierarkiassa ja laittomuuksiin syyllistyvät virkamiehet pitäisi palkita rötöksistään vieläpä kunniamerkein. Lieneeköhän tullissa kukaan edes koskaan kuullutkaan sanaa hyvä hallinto?
EU-lait ovat Suomessa vahvavasti velvoittavia oikeuslähteitä ja virkamiehen on pakko noudattaa niitä virkavastuun uhalla. Suomessa olisi tärkeää, että ympäripyöreiden laillisuusvalvojien lausuntojen lisäksi alettaisiin kitkeä ongelmaa ruohonjuuritasolla eli annettaisiin kirjallisia varoituksia niille virkamiehille jotka tekevät EU-lakien vastaisia päätöksiä ja törkeimmät tapaukset potkittaisiin kilometritehtaalle ja vietäisiin oikeuteen vastaamaan tekosistaan. Sehän laittomasta päätöksestä on vastuussa joka sen allekirjoittaa.
1940-luvallahan Nürbergin oikeudenkäynnissä jengi yritti vedota Göringistä lähtien siihen, että hän vain noudatti lakia ja annettuja käskyjä, mutta eihän sellainen sepostus syyllisyyttä vähentänyt vaan köyden jatkoksi joutuivat. Nykyaikana kuolemanrangaistus on vähän raju, mutta voisihan niitä tullin publikaaneja muulla tavoin rangaista eli potkimalla pellolle tai sijoittamalla heidät vaikka johonkin lammaskarsinaan, josta he eivät voisi enää jatkaa laittomuuksiaan ja aiheuttaa enempää vahinkoa yhteiskunnalle.
Tullin publikaaneille aiheuttama miljardiluokan vahinko on jo niin törkeä, että vähitellen olisi kyllä jo aika siirtyä ongelman hoitamisessa sanoista tekoihin. Ongelmaa ollaan kuitenkin jo hoitamassa kuntoon ja autoverotuskin tullaan siirtämään tullin tolloilta ihan muiden hoidettavaksi. Valitettavasti hommat ovat nyt niin sotkussa tullin ansiosta, siinä vierähtääkin helposti kymmenen vuotta ja palaa miljardi poikineen, että tullin jo tähän mennessä aiheuttama vahinko saadaan korjattua.
Lukekaa koko asiakirja tuolta:
http://www.okv.fi/ Dnro OKV/2/50/2008
Tehtyjen resurssilisäysten ja lainsäädäntömuutosten tosiasiallista ja pysyvää vaikutusta autoverotuksen toimivuuteen sekä muutoksenhakujen käsittelyaikaan on kuitenkin osittain vielä ennenaikaista arvioida.
***
Synkkää, todella synkkää. Vastinetta on jälleen kerran pyydetty. Tällä kertaa eräpäivä on 31.12.2010. Mahtaa koko autovero olla haudattu tuota ennen. Mutta valitukset ovat voimissaan. Mitenkähän käy vvm:n autoverovirkamiesten? Taitaa viimeiset voitelut olla menossa?
MITÄ?????? Kuvitteletko tosissasi että tuo oikeudenkäynti olisi ollut oikeudenmukainen tai että se ylipäätään kelpaisi yhtään minkäänlaiseksi esimerkiksi oikeudenkäynnistä?? Kannattaa huomata muuten tässä kohtaa mm. se, että tuo oikeudenkäynti kuuluu niiden samojen oikeudenkäyntien sarjaan, joista yhden esimerkiksi Suomen pääministeri ja oikeusministeri totesivat oikeudenkäynniksi, jonka tuomiot annettiin väärin perustein ja jossa voittajavaltioiden painostuksella oli suurempi merkitys kuin oikeuden todellisella toteutumisella. Taisi olla eilen kun myös Suomen Tasavallan presidentti arveli piakkoin antavansa samansisältöisen lausunnon asiasta. Lisäksi jopa merkittävä oppositiopoliitikko esitti kyseisten tuomioiden purkamista jne. jne jne. Siihen samaan sarjaan kuuluu myös nyt esimerkkinä käyttämäsi oikeudenkäynti.
En usko, että sellaista käsittelyä haluat autoverotuksen, tai ylipäätään yhtään minkään osalta toteutuvaksi?! Koska sehän olisi "oikeudenkäynti", jossa tuomiot on etukäteen päätetty ja oikeusistunto on vain näytelmä, joka on pakko näytellä.
Ai niin, "jäsen", arvelit tuolla etten ymmärrä näitä asioita kun en ole verottanut koskaan tuontiautoa. Mielestäni kuitenkin olen, useammankin, koska tuontiauto se on muuttoautokin, eikä suinkaan verovapaa sellainen, niinkuin jotkut aina välillä kuvittelevat. Sen verosta saa vähentää tietyn summan, muttei se mikään verovapaa kulkupeli kuitenkaan ole sekään. Jokaisesta olen myös veroa maksanut, mitä olen muuttoautoina vuosien mittaan tuonut. Eli siis katson tuoneeni ja verottaneeni tuontiautoja Suomessa. En kuitenkaan ole mielestäni siinä mitään merkittävää ongelmaa tai vääryyttä kokenut. Homma on aina sujunut hyvin,palvelu on ollut valtion laitokseksi ihan kelvollista ja samalla mittapuulla mitattuna myös kohtuullisen nopeaa. Ei mulla siitä mitään erityistä valittamista ole tähän mennessä mieleen tullut.
Heh heh, olet sä kyllä todella pöljä! Luitko edes tuon jutun, no et tietenkään, ei siinä kaiketi haukuttu kuin valtioinvarainministeriötä ja kuten Varatuomarikin kirjotti jo tuolla aikaisemmin, niin kaltaisesi pöljät löytyvät hallituksesta, valtionvarainministeriöstä ja eduskunnasta. Älä nyt ala taas sössöttään, että Tulli niitä lakeja Suomeen säätelee kuten viimekin viikolla vänkäsit jotain yhtä tyhmää! Luehan nyt vaikka tuosta;
"Valtiovarainministeriö on rikkonut hyvän hallinnon periaatteita tuontiautojen verotuksen toimeenpanossa, toteaa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen. Valtiovarainministeriö ei ole omasta aloitteestaan tehnyt tuontiautojen verotusta koskevia säädösmuutoksia. Muutoksia on tehty vasta sen jälkeen, kun EY-tuomioistuin ja Suomen omat tuomioistuimet ovat antaneet ratkaisuja yksityishenkilöiden tekemiin autoverovalituksiin. Valtiovarainministeriö on ryhtynyt muuttamaan autoverotusjärjestelmää vastaamaan Euroopan unionin vaatimuksia vasta viimeisimmän EY-tuomioistuimen ratkaisun jälkeen vuonna 2009."
Tarviiko sulle puupäälle tavuttaa, pyydä isääsi tai jotain aikuista, minä en viitsi??? :)
Just joo, et yhtään kauempaa haettua esimerkkiä keksinyt pää jäässä taas? Pidettiinkö tuo oikeudenkäynti autoverotuksen takia silloin Saksassa ja miksi Göring & Co olivat mielestäsi syyttömiä vain pikkurikoksiin kun kaiketi kyseessä oli niinkin suuri asia kuin autovero?
MITÄ?????? Kuvitteletko tosissasi että tuo oikeudenkäynti olisi ollut oikeudenmukainen tai että se ylipäätään kelpaisi yhtään minkäänlaiseksi esimerkiksi oikeudenkäynnistä?? Kannattaa huomata muuten tässä kohtaa mm. se, että tuo oikeudenkäynti kuuluu niiden samojen oikeudenkäyntien sarjaan, joista yhden esimerkiksi Suomen pääministeri ja oikeusministeri totesivat oikeudenkäynniksi, jonka tuomiot annettiin väärin perustein ja jossa voittajavaltioiden painostuksella oli suurempi merkitys kuin oikeuden todellisella toteutumisella. Taisi olla eilen kun myös Suomen Tasavallan presidentti arveli piakkoin antavansa samansisältöisen lausunnon asiasta. Lisäksi jopa merkittävä oppositiopoliitikko esitti kyseisten tuomioiden purkamista jne. jne jne. Siihen samaan sarjaan kuuluu myös nyt esimerkkinä käyttämäsi oikeudenkäynti.
En usko, että sellaista käsittelyä haluat autoverotuksen, tai ylipäätään yhtään minkään osalta toteutuvaksi?! Koska sehän olisi "oikeudenkäynti", jossa tuomiot on etukäteen päätetty ja oikeusistunto on vain näytelmä, joka on pakko näytellä.
Vertaatko vakavissasi Suomen toisen maailman sodan aikaisia sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä siihen, että tarkoituksella laittomia autoveropäätöksiä tehtailleet virkamiehet saatettaisiin oikeudessa vastuuseen tekosistaan?
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit olivat Suomessa farssi, koska siinä säädettiin taannehtivasti lakeja veli-neuvostoliittolaisen nöyristelemiseksi, joiden perusteella sodanaikaista poliittista johtoa tuomittiin Suomessa vankeuteen.
Laittomia autoveropäätöksissä on taas kyse siitä, että tullin publikaanit ovat tehtailleet niitä tarkoituksella vastoin voimassa olevia lakeja.
Virkavelvollisuuksien rikkominen voi johtaa lain mukaan virkavastuuseen. Tällaisia vastuita ovat muun muassa :
- rikosoikeudellinen vastuu (esimerkiksi vankeus, sakko, viraltapano, varoitus)
- kurinpidollinen vastuu (kirjallinen varoitus)
- vahingonkorvausvastuu (perustuslain 118 § sekä vahonkorvauslain 4 luku).
(Ks. RL 40 luku)
Nürnbergin oikeudenkäynnin otin esille sen vuoksi, että siinäkin syylliset yrittivät selitellä tekemisiään sillä, että he vain noudattivat annettuja käskyjä. Todennäköisesti tullinkin rikoksiin syyllistyneet laittomia autoveropäätöksiä tehtailleet päätöksen tekijät yrittävät puolustella tekemisiään sillä, että he noudattivat vain lammasmaisesti esimiehiltään saamia ohjeita. Syyllisyyttähän tällainen ei poista.
Nürnbergin oikeudenkäynneissä tuomitseminen perustui oikeudenkäynnin aikana luotoon käsitteeseen "Rikos ihmisyyttä vastaan" joka on kansainvälisen oikeuden vastainen rikos ja joka perustuu Haagin sopimuksessa vuonna 1907 lausuttuun periaatteeseen ja Vienin kongressin päätöslauselmaan vuodelta 1815. Nürnbergin oikeudenkäyntiaineistoon voi alkaa tutustumisen vaikka tuolta jos aihe kiinnostaa http://nuremberg.law.harvard.edu/php/docs_swi.php?DI=1&text=overview .
Suomen sotasyyllisten tuomitseminen perustui taas "lakiin sotaan syyllisten tuomitsemisesta" vuodelta 1945. Lain keskeinen sisältö oli se, että "henkilö, joka oli hallituksessa vaikuttanut Suomen osallistumiseen sotaan Saksan rinnalla, tai estänyt sodan aikana rauhan aikaan saamista, oli tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi joko kuritushuoneeseen tai vankilaan".
Chewbacca-puolustuksen ja turhan taustakohinan sijasta nimimerkki Taustalta voisi yrittää perustella kantaansa siihen, miksei hänen mielestään laittomia autoveropäätöksiä tehtailleita virkamiehiä tulisi saattaa edesvastuuseen virkavelvollisuuksien rikkomisestaan.
Eivät ole, ovat tehneet tasan Suomen lakien mukaan kuten pitääkin! Koita nyt joskus edes jotain ymmärtää, että oikeuskansleri ei arvostellut tullia vaan lakeja säätäviä elimiä (valtionvarainministeriö, hallitus, eduskunta)! Ei tulli säädä Suomen lakeja ja piste.
"Lainvalmistelussa ja hallinnon järjestämisessä tulee noudattaa perustuslain 68 §:ää, jossa säädetään siitä, että kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta. Tähän kuuluu myös ministeriön valmius arvioida EU-oikeudellisia kysymyksiä ja ryhtyä niiden vaatimiin kansallisiin säädöstoimiin. Hyvän hallinnon vaatimusten voidaan katsoa jääneen edellä mainituilla perusteilla toteutumatta käytettyjen autojen verotuksessa perustuslain ja hallintolain säännösten edellyttämällä tavalla.
Hyvin valmistellut ja riittävän ajoissa toteutetut säädösmuutokset kotimaisessa autoverotuslainsäädännössä olisivat vähentäneet syntynyttä oikeudellista epävarmuutta ja muutoksenhakujen suurta määrää. Suurista autoverotuksen muutoksenhakumääristä on aiheutunut oikeudellisen epävarmuuden lisäksi huomattava ylimääräisten resurssien tarve ja erittäin paljon kustannuksia sekä hallinnolle itselleen että sen asiakkaille."
Arvaa oliko tuon kirjoittanut Mustanaamio, hammaskeiju vai oikeuskansleri tänään???
Todella hyvin on sujunut muuttoautojen tullaus. Mitä nyt pitänyt niidenkin verot laskea väärin ja myöhemmin oikeudessa hävityn taistelun jälkeen korjata.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/2006/200600301