Autokaupan ale loppuu nyt!

"Autokaupan ale loppuu nyt


Autovalmistajien ei enää tarvitse tukea uusien henkilöautojen myyntiä tuhansien eurojen lisävarustekampanjoilla. Tehtaiden ylituotanto on saatu purettua, ja aletarjoukset päättyvät minä hetkenä hyvänsä, sanoo alan keskusliitto. Sen mukaan tämä tarkoittaa myös loppua katumaasturibuumille.

Autoalan Keskusliiton mukaan eurooppalaiset ja aasialaiset autonvalmistajat saavat tänä syksynä purettua viimetalvisen ylituotantonsa.

Vielä alkukeväällä lama päihitti nopeudessa autoteollisuuden tuotantosuunnitelmat. Tehtailta valmistui uusia autoja nopeammin kuin niitä ehdittiin myydä.

– Tehtaita on nyt suljettu ja tuotantolinjoja sopeutettu tähän kysyntään. Valmistajilla ei ole enää valtavia myymättömien uusien autojen eriä, kertoo AKL:n puheenjohtaja Pekka Helander Taloussanomille.

Valmistajat ovat purkaneet sumaa tarjoamalla uusista autoista kautta Euroopan jälleenmyyjien välityksellä tuhansien eurojen alennuksia, tarvikepaketteja ja lisävaruste-etuja.


– Tätä rahan jakamista ei enää tarvitse talveen asti jatkaa. Valmistajan markkinointituki on usein ollut autoa kohti suurempi kuin jälleenmyyjän autosta saama bruttopalkkio, Helander myöntää.

Suomessakin syyskuun myyntilukujen perusteella autokaupan hiljaiselo on vähän helpottamassa, joten rahallisia markkinointikikkoja ei enää tarvita niin kipeästi kuin keväällä.

– Uusia tilaussopimuksia on alkanut pikkuhiljaa kesän jälkeen tulla. Uutta autoa tarvitsevat ihmiset ovat ehkä kyllästyneet odottamaan, jos vaihtoautovalikoimista ei ole löytynyt sopivaa, Helander arvioi.

Myynnin lasku taittuu
ensi vuonna

AKL onkin hiukan nostanut arviotaan tämän vuoden kauppamääristä. Alkuvuonna uusia autoja on mennyt runsaat 65 000, joten koko vuoden menekki voi päätyä 82 000–85 000 uuteen henkilöautoon.

Edellisvuodesta pudotusta kertyisi silti 40 prosenttia.

– Kaikki kuluttajatutkimuksista saamamme merkit viittaavat siihen, että ensi vuonna myytäisiin 93 000 uutta henkilöautoa, sanoo Pekka Helander.

Keskusliitto perustelee optimismiaan korkotason mataluudella. Myös kuluttajat ovat kertoneet autonostoaikeidensa vahvistuneen."


lähde sumulle http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2009/09/29/autokaupan-ale-loppuu-nyt/200920974/135

Varsin mielenkiintoinen pätkät em. jutusta poimittuna:Valmistajat ovat purkaneet sumaa tarjoamalla uusista autoista kautta Euroopan jälleenmyyjien välityksellä tuhansien eurojen alennuksia, tarvikepaketteja ja lisävaruste-etuja.
– Tätä rahan jakamista ei enää tarvitse talveen asti jatkaa. Valmistajan markkinointituki on usein ollut autoa kohti suurempi kuin jälleenmyyjän autosta saama bruttopalkkio, Helander myöntää.
Uskaltaisiko em. perusteella väittää että suomiautokauppias jäi taas ilman alea?

Toinen leike:– Kaikki kuluttajatutkimuksista saamamme merkit viittaavat siihen, että ensi vuonna myytäisiin 93 000 uutta henkilöautoa, sanoo Pekka Helander. Keskusliitto perustelee optimismiaan korkotason mataluudella. Kaikki merkit olikin vain korkotason mataluus. Nyt kannattaa ilmoittaa Euroopan keskuspankille, että korkoa ei nosteta koska suomalainen autokauppa häiriintyy? Mitäs arvelette; kiinnostaako velkavolvo, jos korko hiukankin nousee, etenkin kun asuntolainan korko nousee myös.

Saksalaiset kauppiaat eivät ainakaan vielä ole lähteneet suomilinjalle autohinnoittelussaan: http://auto-presse.de/autos-kaufen/neuwagen-rabatte.php Kannattaisiko suomalaisten autokauppiaitten ärähtää niksmanneille että autokaupan ale loppui just nyt.

Jäljet alemyynnin spekulatiivisesta loppumisesta johtavat sylttytehtaalle: http://www.bilsweden.se/web/x_38_5_4_2.aspx
16 länder i Europa har en skrotningspremie, och då tänker man att det där kommer nog till Sverige för vi har ju samma situation.
Kun romutuspalkkiojärjestelmä loppuu niin välirahat kasvavat palkkion verran? Nyt suomalaiset autokaupan neropatit ovat vetäneet johtopäätöksen, että myös Suomessa on vara olla alentamatta hintoja? Ruotsissa on havaittu ilmiö, että romutettavia autoja on entistä vähemmän. Johtuisiko myös siitä, että kiinnostus uuden auton ostamiseen on vähentynyt? Entäpä Suomessa? Nouseeko kiinnostus auton ostoon jos "alehinnoittelu" lopetetaan?

Saksalaisen autokaupan tila ensi vuonna?
http://www.welt.de/wirtschaft/article4045784/Autobranche-vor-dramatischem-Einbruch-2010.html
Pessimistisch für den deutschen Markt zeigte sich Ferdinand Dudenhöffer... ...der Absatz in Deutschland 2010 im Vergleich zu 2009 um 23 Prozent sinken.
"romutuspalkkiojärjestelmän loppumisen myötä uusien autojen kauppa Saksassa romahtaa jopa 23% vuonna 2010 versus 2009".
Mahtaa olla -Suomessakin- vaikeaa tehdä autokauppaa -laskevassa markkinassa- jos jo etukäteen ilmoitetaan, että hinnat ovat kiveen hakatut?

 

Jo nyt on alkanut tihkua ennakkotietoa romutustuen jatkumisesta ainakin Italiassa sekä Englannissa. Tuskinpa tarvitsee kovin kauaa odottaa kun muutama muu maa seuraa perässä.

 Vastoin suomalaisten autokauppiaitten väitteitä Iso Ale Euroopassa Jatkuu.

Nissan Micran hinta Saksassa: http://www.ngz-online.de/public/bildershowinline/aktuelles/auto/48628
Marktführer bei den Preisvorteil im September war der Nissan Micra. Bei einem Listenpreis von 11.220 Euro gewährten Händler 4000 Euro Rabatt, was 35,7 Prozent entspricht. Für 7.220,- Euro kann der Micra gekauft werden.

Suomessa nisun hinta näyttää olevan alkaen 13.390,-  Juuri tulleen Autoalan Keskusliiton ilmoituksen mukaan siitä ei pahemmin lasketa alennusta.

13.390,00,- miinus 7.220,00,- tekee 6.170,00- euroa. Vain. Vain sen verran edullisempi on Micra Saksassa.

Oman autoni uusin versio on Saksassa 145000 euroa halvempi, ollen 52000e. Ei taitane Laakkosella kauppa käydä...
Onneksi arvo tippuu noin 10% vuodessa, joten 10 vuotta vanha auto on ihan kohtuuhintainen, tosin kateusvero ei ole. Onhan siitä se "etu" että luullaan rikkaaksi...

Entäs sitten minulla? Hakisin Citroen C6:sen KAIKILLA herkuilla 15-18.000 euron hintaluokassa ja täällä on Nettiautossa vain yksi merkkiliikkeen karvalakkimalli pyörinyt kohta KOLME VUOTTA hintaan 59.900 euroa. Kilometrit vain lisääntyvät ja aikaa kuluu vuosi toisensa perään, mutta hinta pysyy 59.900 eurossa.......

On tosiaan ale loppunut kun Autosalpakin ilmoittelee ostavansa uudehkoja autoja. Jokohan alkaa varastot olla myyty ja kun uudet ei me kaupaksi, niin sisään ei tule vaihtoautoja. Ehkä kantsiis alentaa uusien hintoja.

Tai hakea muualta yhteismarkkina-alueelta. Sieltä saa parempia, suolattomia, ei kiveniskemiä ja edullisempaan hintaan. Bonuksena verotkin voi maksaa vähän miltä itsestä tuntuu ja mitä ilmoittaa sähköisesti tulliin. Eihän niitä kukaan tarkista.

Ei ole tarkistanut 50 vuoteen.

Deeässä kirjoitti
Entäs sitten minulla? Hakisin Citroen C6:sen KAIKILLA herkuilla 15-18.000 euron hintaluokassa ja täällä on Nettiautossa vain yksi merkkiliikkeen karvalakkimalli pyörinyt kohta KOLME VUOTTA hintaan 59.900 euroa. Kilometrit vain lisääntyvät ja aikaa kuluu vuosi toisensa perään, mutta hinta pysyy 59.900 eurossa.......

Hieno systeemi meillä mielestäni, sinunkin tapauksessa torppaa tuollaisen "nokikrematorion" tuonnin meille ilmastomme kiusaksi! Hanki elämä ja osta auto! :)

Noin puhuu nisuilla ajava mies, jonka suosimalla merkillä moottorien sylinterilohkot on tehtaalla porattu niin soikeiksi, että öljynkulutus on litran-kaksi tuhannella kilometrillä, heh heh. Ja nisu-tehdas väittää sitä vielä normaaliksi.....

Erään Pienen Tuurilaisen Kyläpuodin lehdykkä nro 41 s. 13.
"Uusien autojen vaihdossa saamme hyviä vaihtoautoja, mutta tämä ei yksi riitä vastaamaan vaihtoautojen kysyntää. Ostamme joka päivä vaihtoautoja suoraan asiakkailta, jolloin pystymme pitämään valikoimamme haluttavana ja monipuolisena"

Pidä siis varasi. Autokauppias voi pian vaania ovellasi aikomuksenaan ostaa autosi. (hoh hoh)

On ne uudetkin käyneet kaupaksi kun sanotaan että tätä saa enää punaisena, taisi olla Dodge Journey....
Vai olisiko varasto tyhjä odottamassa hankintaveron poistoa? Kaikki esillä olleet autot olivat "yllättäen" kilvettömiä.

^^^ eikö se autobild tituleerannut primeraa autoksi "jota ei olisi pitänyt valmistaa" tai jotain muuta vastaavaa. Tiidakin taitaa olla jo suomeen tullessa ollut 5-6 vuotta sitten julkaistu malli ja suunnattu pienen elintason maihin.

Uusi micra nyt on sitten oma lukunsa, niin käsittämätön ilmestys että ei paljon fiat multiplasta jää. Varmaan suunniteltu liemessä, joita Japekin käyttää runsaasti.

Kuullostaako tutulta vuodatukselta?



Venekauppiaiden arvion mukaan vielä syksyn harmaudessa voi löytää halpamyyntiveneitä, mutta keväällä alhaiset hinnat ovat muisto vain, kirjoittaa Turun Sanomat.

 TS.fi -verkkosivusto  kertoo, että moottoriveneiden ensirekisteröinnit laskivat jopa 42 prosenttia ja purjeveneiden 22 prosenttia alkuvuonna. Ala on selviytynyt taantumasta vain muutamin kolhuin ja ainoita konkursseja lienee perinteikkään Vator Oy:n kaatuminen.

Kaarinalaisen Yamaha Marine Centerin toimitusjohtaja Juha Viikari arvioi Turun Sanomille, että taantuman rantauduttua jotkut kauppiaat ryhtyivät myymään paniikissa veneitä todella halvalla.

- Ensi vuonna sellaiseen ei enää ole laajemmin tarvetta, Viikari sanoo.

Hän myös arvioi, että vuoden 2009 venemyynti tulee olemaan vuoden 2004 tasolla. Viikari myös muistutti, että viime vuosien aikana veneitä on myyty ennätyksellisen paljon. Tulevasta vuodesta Juha Viikari arvioi samanlaista kuin kuluvasta vuodesta.

Suomiautokaupassa ale loppuu nyt!
http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2009/09/29/autokaupan-ale-loppu...
Eipä ole saksalaiset autokauppiaat suomalaisten kanssa samoilla linjoilla:
http://www.welt.de/die-welt/finanzen/article4988849/Bis-zu-50-Prozent-Ra...
Päivän uutinen (27.10.) kertoo, että:"Bis zu 50 Prozent: Rabattschlacht bei Autos wird härter"

"Päivän tarjoukset" http://www.autohaus-offer.de/?gclid=CM-OvqrJ3J0CFcmOzAodnEriOQ

Suomihinnoissa ilmaa? Heh heh.

Autoalan Keskusliiton mukaan eurooppalaiset ja aasialaiset autonvalmistajat saavat tänä syksynä purettua viimetalvisen ylituotantonsa.
Vielä alkukeväällä lama päihitti nopeudessa autoteollisuuden tuotantosuunnitelmat. Tehtailta valmistui uusia autoja nopeammin kuin niitä ehdittiin myydä.
– Tehtaita on nyt suljettu ja tuotantolinjoja sopeutettu tähän kysyntään. Valmistajilla ei ole enää valtavia myymättömien uusien autojen eriä, kertoo AKL:n puheenjohtaja Pekka Helander Taloussanomille.
***
http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/article341426.ece (27.10.2009)
Toinenkin iso kysymys autoteollisuudelle ja välillisesti myös Suomen automyynnille on se, miten ala ratkaisee ylitarjontaongelman.

Lama tietenkin johti autotehtaiden käyttöasteiden alenemiseen, mutta varsinaisesti tuotantokapasiteettia ei ole purettu maailmalla. Jollakin aikajänteellä autoteollisuuden on sopeutettava tuotantokapasiteettinsa vastaamaan kysyntää

 

Miksi täällä ei panna hintoja niihin tienvarsimainoksiin? Euroopassa niissä on lähes aina perushinta mainittu, ja se onkin yleensä puolet S.U.O.M.I.-hinta-arviosta. Lieneekö syy juuri tuo että kukaan ei tiedä sitä todellista hintaa, eikä noin älyttömiä lukuja kehtaisi muutenkaan laittaa.

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com