Autoveron palautusjärjestelmä

Olen aikeissa vaihtaa aiemmin Saksasta tuomani ja nyt suomessa rekisteröitynä olleen ajoneuvon Saksassa uudempaan. Suomessahan on nyt käytössä tämä jo aiemmin puheena ollut autoveron palautusjärjestelmä.

Saksalainen rekisteröintijärjestelmä on sellainen, ettei vaihtoajoneuvoa rekisteröidä auton ostaneen liikkeen nimiin laisinkaan vaan ajoneuvon rekisteröinti tapahtuu vasta sen löydettyä uuden omistajan.


Autoverolain 34 d § 1 momentin mukaan autoveroa palautetaan, jos Suomessa verotettu ajoneuvo viedään maasta pysyvästi muualla kuin Suomessa käytettäväksi.

So far so good...

Tässä vaiheessa peliin astuu Suomen  tulli ja sen autoveroyksikkö ja tulkitsee tuon lainpykälän siten, että ajoneuvo on oltava rekisteröity pysyvästi Suomen ulkopuolelle ennekuin veronpalautuksen voi saada. Laissahan ei puhuta mitään rekisteröinnistä.
Kun olen ajoneuvonmyynyt Saksassa  liikkeelle , eikö ajoneuvo ole silloin myyty muualle kuin Suomessa käytettävksi ?  Yhdentyneessä Euroopassa tavaroiden vapaan liikkumisen aikana tuo sanat "pysyvästi" ja "käytettäväksi" kaipaisi hieman tarkemman määrittelyn ja mieluummin jonkun oikeusoppineen toimesta, joka tuntee myös Eu-lainsäädäntöä. Tullin "seppien" tulkinnat tällaisissa asioissa omaavat lähinnä vessapaperin arvon, kuten monissa aiemmissa tapauksissa on nähty. Tulli käyttää valtaa kansalaisiiaan vastaan niin tässä kuin monessa muussakin autoveroon liittyvässä asiassa - miksi?
 
Mutta miten voin velvoittaa itselleni täysin tuntemattoman 3. osapuolen toimittamaan kopion rekisteröinnistä,  hänen rekisteröityään sen itselleen, minulle. Eihän minulla voi olla etukäteen edes tietoa mihin ( maahan ) vanha ajoneuvoni  päätyy vaihdon tehneestä liikkeestä. Enkä voi myöskään tietää kuinka kauan entisen ajoneuvoni myynti kestää, saatika vaikuttaa siihen, ajoneuvohan ei ole mitenkään hallissani sen myytyäni sen. Tai koska kysessä on mp. niin sitä voi käyttää vaikka rekisteröimättömänä esim. kilpailukäytössä.
Tässähän on todellenin este tavaroiden vapaalle liikkumiselle Eu:n aluella , vai mitä mieltä keskustelupalstan raati asiasta on ?

Kyllä tuo Tullin vekoilu näissä autoveroasioissa alkaa saada koomisia piirteitä tai itse asiassa tämä onkin vain jatkumo kaikelle aiemmin tapahtuneelle. Tullin toimintatapa lienee sellainen, että mennään  täysillä ja pää edellä aina uudestaan seinää päin. Yksinkertaisetkin asiat kuten tämä veronpalautusjärjestelmä pitänee "koeponnistaa" kaikkien oikeusasteiden kautta vai onko tässäkin asiasiassa tarkoituksena käydä , jonkinlaista väsytystaistelua ja saada sillä tavoin hallintoalamaiset "ruotuun" ja tekemään ajoneuvohankinnat kokonaan Suomessa.  Eikö se riitä että tulli vaikeuttaa monin eri keinoin autojen tuontia suomeen, saa peliä jatketaan myös maastaviennin yhteydessä.

Jep, Suomen tulli on  Suomen paras tulli tai jopa maailman paras Suomen tulli, jonka toiminta tulee kansalaisille arvaamattoman kalliiksi. Mutta onhan tämä maa maailman paras maa asua, vaikka välillä sitä on vaikea ymmärtää. Pitää vain valita oikea pisteidenlaskutapaa  ja kaikki on maailman tai ainakin Suomen parasta täällä.

Luulisi kyllä että kauppakirja riittäisi. Kai olet tietoinen että kuuluisa Suomiauton on yllättäen Saksassa ns b-auto jonka
kysyntä ja hinta on alempaa kuin aidon Saksan auton?

Tullihallituksesta saamani kirjallisen selvityksen mukaan vain rekisteröinti  ulkomaille mahdollistaa palautuksen saannin. Eikä mikään tilapäinen rekisteröinti esim. siirtokilville ole riittävä  todiste veronpalautuksen saannille.



Kyseessä on moottoripyörä, jonka verotusarvo tuontihetkellä oli ihan "soittimesta". Nyt tietenkin järjestelmän uskottavuuden kannalta myös palautus tulisi laskea samalla tavalla kuin se on muodostettu verotushetkellä, joka johtaisi tullin asiakkaan kannalta  mukavaan palautus summaan.  Asia tehdään näköjään kuitenkin niin vaikeaksi, ettei sen käyttö näillä ehdoilla ole mielekästä.

En usko käytännön olevan sopusoinnussa Eu-säännösten kanssa ! Olen aloittanut asian selvittämisen valittamalla käytännöstä komissiolle, saa nähdä mitä tästä tulee.



Moottoripyörillä ajokausi suomessa on Saksaa lyhyempi ja näyttäisi siltä, että hintatasoon ei sillä ole merkitystä vaikka pyörä on ollut Suomessa. Saksalaiset eivät ole ymmärtäneet, että suomessa käytetyn pyörän pitäisi olla jopa arvokkaampi kuin Saksassa käytetty pyörä  - kysykääpä vaikka Suomen tullista.

raju kirjoitti
Autoverolain 34 d § 1 momentin mukaan autoveroa palautetaan, jos Suomessa verotettu ajoneuvo viedään maasta pysyvästi muualla kuin Suomessa käytettäväksi.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941482?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=autoverolaki
"Palautuksen edellytyksenä on, että ajoneuvo on käytön Suomessa päättyessä liikennekelpoisessa kunnossa ja että se rekisteröidään liikenteeseen käytettäväksi ulkomailla."

Jäpykkä kirjoitti
raju kirjoitti
Autoverolain 34 d § 1 momentin mukaan autoveroa palautetaan, jos Suomessa verotettu ajoneuvo viedään maasta pysyvästi muualla kuin Suomessa käytettäväksi.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941482?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=autoverolaki
"Palautuksen edellytyksenä on, että ajoneuvo on käytön Suomessa päättyessä liikennekelpoisessa kunnossa ja että se rekisteröidään liikenteeseen käytettäväksi ulkomailla."


Joo niin on, mutta kansallinen laki voi olla yhteisöoikeuden vastainen. Sellaisessa tilanteessa viranomaisen ja viimeistään tuomioistuimen tulee antaa etusija yhteisöoikeuden säädöksille.

Tuo vaan ei koske Suomea, ei ainakaan autoverotuksessa.

Yksinkertaista. Tulli ei ole liittynyt EY:hyn. Vai onko joku nähnyt tullin isoherran allekirjoitusta perustamissopimuksessa?

Ei tuossa vientipalautuslomakkeessa....



http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/sahkoinenasiointi/lomakkeet/autoverolomakkeet/lomakkeet/738s.pdf



.... kysellä mitään toisaalle rekisteröinnistä, anostaan halutaan tietää koska ...


15. Milloin ilmoittaja aikoo viedä ajoneuvon pois Suomesta.

16. Jos ajoneuvosta on jo tehty ilmoitus liikennekäytöstä

poistosta Ajoneuvohallintokeskukselle

, ilmoituksen päiväys.

Sepä se, ei siinä lomakkeessa sitä kysellä, mutta palautusta ei saa ennenkuin ajoneuvo on pysyvästi rekisteröity ulkomaille. Saksaan en voi ajoneuvoa itse pysyvästi rekisteröidä ilman vakinaista osoitetta Saksassa, eikä Saksassa liikekkään voi ( kannata ) rekisteröidä sitä nimiinsä.
Ohessa tullin kirjallinen vastaus kysymykseen:

Subject: VS: TULLI_EMAIL_NEUVONTA   Hei,   Valitettavasti vastaukseni on hieman viivästynyt.   Autoverolain 34 d § 1 momentin mukaan autoveroa palautetaan, jos Suomessa verotettu ajoneuvo viedään maasta pysyvästi muualla kuin Suomessa käytettäväksi. Saamani tiedon mukaan Tullihallituksen autoverotusyksikön kanta on, että pysyvä käyttö edellyttää pysyvää rekisteröintiä.   Sähköpostitse annetut vastaukset ovat osa Tullin yleisneuvontaa eivätkä ole sitovia. Tullihallitus voi antaa hakemuksesta sitovan maksullisen ennakkoratkaisun arvonlisäverolain, valmisteverotuslain, väylämaksulain ja autoverolain soveltamisesta, ei kuitenkaan autoverolain mukaisesta verotusarvosta. Tariffia ja alkuperää koskeva sitova tieto on pääsääntöisesti maksuton.    Ystävällisin terveisin,   XXX, Tullihallitus - Tullstyrelsen - National Board of Customs Tullineuvonta - Tullrådgivning - Customs Information Helmentie 20 Pori



Olen pyytänyt saada nähdä tullin sisäiseen käyttöön tarkoitetun soveltamisohjeen asiasta , jonka minulle ystävällisesti N.V tullihallituksesta  on luvannut toimittaa maksua vastaan. Ensimmäinen sivu ohjeesta maksaa 8,9€ ja seuraavat 0,8€/kpl. Tullissa on näemmä myös käsitteet tulosvastuusta, virkamiesetiikasta ja hyvästä virkamiestavasta hieman hakusessa, jos tulosta yritetään tehdä julkisten asiakirjojen toimittamisella hallintoalamaisille. 
Tulli voisi hoitaa ja valmistella asiat siten, ettei jokaisesta autoveroa koskevasta asiasta synny valtavasti kaikkia osapuolia työllistävää sotkua, soveltamalla sellaisia käytäntöjä, jotka eivät ole ristiriitaisia vapaan tavaroiden liikkumisen ja tasavertaisuuden suhteen. Tämäkin tapaus on työllistänyt ja työllistää vielää lisää tullin henkilökuntaa moninkertaisesti verrattuna siihen palautettavaan autoveromäärään - tämäkö on sitä liiketaloudellisten periaatteiden huomioonottamista tullissa. Liiketaloudellista tulostaa tulli voisi kopioiden myynnin sijasta kohentaa siis lakien valmisteluvaiheessa hankkimalla valmistelijoiksi sellaisia henkilöitä, jotka kykenevät valmisteluvaiheessa näkemään lopputuloksen vaikutuksen myös käytännön tilanteissa.  Jos kaikkia tullin käytäntöjä/sovelluksi  ei tarvitsisi käsitellä toistuvasti eri oikeusasteissa Eu-oikeutta myöten, vaikutus tullin ja valtion talouteen olisi vaikutukseltaan kuitenkin paljon suurempi kuin tuolla kopioiden myynnillä.  

Eräs tuttu haki kesällä Tullihallituksesta autoverotuksen arviointilautakunnan kokouspöytäkirjojen kopiot . Hinta oli aluksi sama kuin raju kertoi, mutta palauttivat arvonlisäveron osuuden. Kopiot ovat arvonlisäverottomia, joten N.V.:n ilmoittamat hinnat ei voi pitää paikkaansa?

raju kirjoitti

Olen pyytänyt saada nähdä tullin sisäiseen käyttöön tarkoitetun soveltamisohjeen asiasta , jonka minulle ystävällisesti N.V tullihallituksesta  on luvannut toimittaa maksua vastaan. Ensimmäinen sivu ohjeesta maksaa 8,9€ ja seuraavat 0,8€/kpl. Tullissa on näemmä myös käsitteet tulosvastuusta, virkamiesetiikasta ja hyvästä virkamiestavasta hieman hakusessa, jos tulosta yritetään tehdä julkisten asiakirjojen toimittamisella hallintoalamaisille. 


Kyseiset hinnat ovat laittomia ja asiasta kannattaa sekä valittaa että kannella oikeuasiamiehelle:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920150

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip/?${base}=ereoapaa&${html}=eoap5000&${ccl}=define+reverse&${freetext}=tunniste=3701/2005&${snhtml}=nosyn

http://www.oikeustoimittajat.fi/page1.php



Tullihan noudattaa tässä asiassa suomalaista lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa yhteisön lainsäädännön kanssa. Rekisteröintivaatimus ei tule kestämään yhteisön oikeudessa. Tosi kiva tilanne, kun saksalaisen autokauppiaan suomiauto pyöräytetään sillankaiteen kautta katolleen koeajon yhteydessä 1/2 vuotta sen jälkeen kun se on annettu vaihdossa, niin koeta siinä nyt selittää että se pitää silti rekisteröidä.

Jostain syystä valtion on valinnut jatkuvan turpiin ottamisen tien. Ja silti Jyrki Maailman Paras Autovero Oikeudessa Turpiin Ottaja Katainen valitaan taas varsinaisella äänivyöryllä eduskuntaan. 

Nyt kuitenkin autovero maksetaan nykyisten kotkotusten perusteella. Ja seuraavaksi maksan sitä 02/2000 käyttöön otetusta autosta, jossa 220 h.p., sylintereitä veen mallissa 6, venttiileitä 4 sylinteriä kohden. Hidastuvuudesta vastaa Brembon 4-sylinteriset jarrusatulat. Hiilldioksidia tupruttaa melkein 300 g/km. Hiilidioksiditonnin hinnaksi kohtuulinen pörssihinta  20 eur/tonni käyttöiältä.

Ja kuka epäili että ympäristöohjaavuudella ei olisi vaikutusta ostopäätöksiin.

Ja kuten lukijat huomasivat kyseessä yli 10 vuotta vanha auto, josta ei vientipalautusta ole saatavissa. Jotta taataan valtionsisäinen täydellinen verotuksen neutraalius, niin ei veroa voi periäkään.

Täältä tullaan tuomioistuimet !

John Player

raju kirjoitti
Sepä se, ei siinä lomakkeessa sitä kysellä, mutta palautusta ei saa ennenkuin ajoneuvo on pysyvästi rekisteröity ulkomaille.
 


Aika erikoinen tilanne, heidän itse laatimallaan lomakkeella eikä täyttöohjeissa ko tietoa liitteellä vaadita niin millä tieto ilmoitetaan jos kysymystä ei esitetä lainkaan?

Tullihallituksen N.V.:n ilmoittama hinta tullin sisäisestä ohjeesta, joka koske autoveronpalautusjärjestelmän soveltamista lienee todellakin sekä asiakirjoejen julkisuutta säätelevän lain sekä valtion asiakirjojen maksullisuutta säätelevien lakien vastainen. Mutta laithan eivät koske Suomen tullia, he kirjoittavat omat sääntönsä itse itselleen( Tullihallituksen päätöksen tullilaitoksen liiketaloudellisten suoritteiden hinnoittelusta (243/010/2008) mukainen maksu)
Tullilta on vain unohtunut, ettei valtion julkisilla asiakirjoilla voi tehdä bisnestä, kuten tuossa ylempänä olevasta sorroäänen kirjoituksesta selviää.
Eihän missään tapauksessa heille voi koitua N.V.:n vaatimia kustannuksia valmiin asiakirjan toimittamisesta sähköpostilla asiakkaalle. Mikäli dokumentien hinta ei koohtuullistu tai en saa niitä  veloituksetta käsiini, valitus lähtee välittömästi eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon.

Tullihallitus ei anna heitä sitovia tietoja ilmaiseksi mistään asiasta ennakkoon, kuten heidän viesteissään aina lukee eikä julkaise rittävän tarkkoja soveltamisohjeita tavasta, jolla he asioita tulkitsevat. Tämä on vastoin hyvää virkamiestapaa ja virkamiesetiikkaa. Jos lähden vaihtamaan ajoneuvoani Saksaan ei minulla ole minkäälaista mahdollisuutta tietää miten tulli käsittelee autoveronpalautus- hakemukseni. Tulli jatkaa edellee omituista tapaansa käyttää valtaa Suomen kansalaisia vastaan, mutta miksi ? Kyseessä ei voi olla verotuottojen maksimointi, koska näin hoidettuna asiat tulevat kaikille osapuolille kalliiksi. Ehkä tulilla on liikaa resursseja, joita pitää käyttää  johonkin, ratkaisisivat nyt ensin vanhat valitukset, ennenkuin asetellaan pyydykset uusilli valituksille . Itselläni on vuoden 2006 alussa tuomani ajoneuvon verokäsittely kesken, elvit toki olen saanut takaisin, tosin nekin myöhästyivät tullin minulle antamasta aikataulusta useita viikkoja. Tullin toiminta, muutaman itselleni tuoman ajoneuvon verokäsittelyjen kohdalla, ei ole vakuuttanut ammattitaidollaan . Joku on joskus jostain sanonut, että " Saatanan tunarit " - siihen on helppo yhtyä.

Olen pyytänyt tullilta määritelmän vientipalautusohjeessa käytetylle sanalle "pysyvä".  Sekä toiselle asiakasohjeessa mainitsemattomalle asialle:
  Jos ajoneuvo on vientihetkellä alle kymmenen vuotta vanha, mutta uudelleen ulkomaille rekisteröitäessä yli kymmenen vuotta vanha - saanko silloin lainkaan palautusta. Minunhan on mahdotonta tietää milloin ajoneuvo rekisteröidään ulkomailla, koska se ei olen enää hallinnassani, myytyäni sen.
Todennäköisesti vastauksen saaminen asiaan, tullin mielestä  edellyttää maksulisen ennakkopäätöksen pyytämistä. Asian voi myös ratkaista tekemellä kaupan Saksassa ja sitten oikeusteitse saattamalla sen oikeudenmukaiseen lopputulokseen - piiitkä ja kallis tapa hoitaa asioita, joiden pitäisi olla rutiinia tullille. Tällaisiin ratkaisuihin päädytään onnettomalla lainvalmistelulla ja amatöörimäisella laintulkinnalla, ja molemmissa pääroolissa Suomen PARAS tulli ! Tällaista on kasvoton, täysin todellista tulosvastuuta vailla olevan virkakoneiston vallankäyttö.

Mutta onneksi Suomi on  maailman paras maa, jos tällaista tapahtuisi jossain huonomassa maassa, minkälaista se silloin olisikaan?

raju kirjoitti

Tullihallituksen N.V.:n ilmoittama hinta tullin sisäisestä ohjeesta, joka koske autoveronpalautusjärjestelmän soveltamista lienee todellakin sekä asiakirjoejen julkisuutta säätelevän lain sekä valtion asiakirjojen maksullisuutta säätelevien lakien vastainen. Mutta laithan eivät koske Suomen tullia, he kirjoittavat omat sääntönsä itse itselleen( Tullihallituksen päätöksen tullilaitoksen liiketaloudellisten suoritteiden hinnoittelusta (243/010/2008) mukainen maksu)
Tullilta on vain unohtunut, ettei valtion julkisilla asiakirjoilla voi tehdä bisnestä, kuten tuossa ylempänä olevasta sorroäänen kirjoituksesta selviää.



Heh , ja kaiken lisäksi joka ikinen dokumentti löytyy sähköisessä muodossa TH-intrasta. (Lähettäminen sähköpostilla olisi muuten huomattavasti kustannustehokkaampaakin , kuin kopionti , postitus jne jne ....)

Haluavat vaan säännellä näiden dokumenttien saantia kaikkien nähtäväksi perimällä rahaa noista paskapapereista.

 

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com