Autoveropäätös vuodelta 2002 ja jo nyt KHO:n käsittelyssä

Case on lyhytkäisyydessään näin , että 2002 tuomastani autosta tulli teki autoveropäätöksen jota se joutui muuttamaan ensin verotusarvon osalta sekä myös veroprosentin osalta mutta silti olin tyytymätön näihin muutoksiin ja nyt ollaan monen välivaiheen jälkeen siinä tilanteessa että KHO:sta tuli hyvin lyhyt kirje jossa kerrottiin että asia käsitellään pian ja liitteenä tullin lakimiehen vastine.
Jäin kirjeen luettuani siihen käsitykseen että tullista on verotustusarvo on kohdallaan mutta arvonlisäveron saa tullin mukaan palauttaa. Myös 200 euron korvaus on riittävä valituksista aiheutuneista työstä.

Itse mietin kuitenkin , että käsittely on kestänyt jo 8 vuotta .  Luulisi jopa että KHO pahoittelisi että käsittely on kestänyt näin kauan sillä 2005 vuoden jälkeen ei asiasta ole kuulunut mitään . Luulin jo että hallintokoneisto( tai tulli)  olisi hukannut paperit, mutta ei sittenkään.
Toki tulli joutuu maksamaan arvonlisäveron palatukselle korkoa 9 %:a vuosilta 2002-2005 mutta sen lisäksi vain tuo 200 tuntuu kyllä liian vähältä.

Taidan vaatia koko veron palauttamista korkoineen koska käsittelyaika on ollut kohtuuttoman pitkä. Käsittääkseni tähän saattaisi olla myös perusteita, mutta missä ?

 Olen luopunut toivosta. Suomen valtio ei aio noudattaa lakia eikä EY-tuomioistuimen päätöksiä. Johtopäätökseni on, että tänne kannattaa jäädä vain niiden, jotka harrastavat jotain omaehtoista kulttuuri- ja ituhippitoimintaa valtion varoilla. Keskiluokka ja työssäkäyvät ihmiset ovat lähinnä haitaksi. Tilanne aiotaan korjata yhdistämällä perheitä maista, joissa asuu paremmin kuumia kesiä sietäviä laajan perhekäsitteen ihmisiä. Näin saadaan sekä suvaitsevaisuutta, monikulttuurisuutta että sosiaalitätiä työllistävää väestöä. Ja poliisia, mutta siitähän ei saa puhua koska on rasismia sanoa, että perheväkivalta ja huostaanotot ovat moninkertaiset ns. tasa-arvoisemman väestön keskuudessa.

Suomalainen vanhus saa ihmisarvoista kohtelua vain syyllistymällä rikokseen ja joutumalla vankilaan tai muuttamalla Afrikkaan ja hakemalla sieltä turvapaikkaa.

tyhjä kuva kirjoitti

Ja taas kansa äänestää Jyrki Maailman Paras Autovero Kataisen eduskuntaan varsinaisella äänivyöryllä.

John Player

Kiitos, että pysytte  aiheessa :)

KHO on melkoinen vitsi. Tuossa uutinen tältä päivältä "Pekka Kettusen erorahat kolmannen kerran KHO:hon "

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pekka+Kettusen+erorahat+kolmannen+ker... .

Eihän tuollaisella korkeimmalla oikeudella ole oikein mitään arvoa, joka joutuu saman asian käsittelemään n+1 kertaa.

Ihan hyvää settiä heitetty, heh heh. Olisikohan näistä seuraavista hyötyä tähän mielenkiintoiseen asiaan?

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vuonna 2000 omaksunut tulkinnan, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikloista seuraa sopimusvaltioille velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisella on käytettävissään tehokas kansallinen oikeussuojakeino sen varalta, että oikeudenkäynnin kesto ei vastaa sopimuksen 6 artiklasta johtuvia vaatimuksia (Kudla vastaan Puola 26.10.2000)

Hallintolaki, 6§
Hallintolainkäyttölaki, 74§ 1 ja 2 momentit

Kansallisen tuomioistuimen velvollisuus yhteisön oikeuden mukaiseen tulkintaan (KKO 2005:145)
Yhteisöjen tuomioistuin on useissa ratkaisuissaan todennut kansallisten tuomioistuinten tehtävänä olevan nimenomaisesti varmistaa, että oikeussubjektit saavat sen oikeusturvan, joka heille yhteisön oikeuden säännöksillä myönnetään, ja taata mainittujen säännösten täysi oikeusvaikutus. Kansallisen tuomioistuimen on sen vuoksi kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan, riippumatta siitä, onko kyse direktiiviä edeltävästä vai sen jälkeen annetuista säännöksistä, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tavoiteltu tulos saavutetaan. Kansallisen tuomioistuimen on tulkittava kansallista lainsäädäntöä tällä tavalla varsinkin silloin, kun jäsenvaltio on katsonut, että kansallisen oikeuden säännökset jo vastaavat kyseisessä direktiivissä asetettuja vaatimuksia (esim. asia C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135 sekä yhdistetyt asiat C-397/01 - C-403/01, Pfeiffer ym., tuomio 5.10.2004, Kok. 2004, s. I-8835, kohdat 110 - 116 ja siinä mainittu oikeuskäytäntö).

Kuinka pitkän käsittelyajan jälkeen voi vaatia tuomion purkamista ja verojen palautusta KOKONAISUUDESSAAN?

vapaakauppa kirjoitti
Kuinka pitkän käsittelyajan jälkeen voi vaatia tuomion purkamista ja verojen palautusta KOKONAISUUDESSAAN?

Et koskaan!

Sen sijaan voi viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen eli EIT:een ja vaatia korvausta tolkuttoman pitkäksi venyneestä asian käsittelystä. Ihmisoikeustuomioistuimessa voi luonnollisesti asioida selvällä suomenkielellä, eikä prosessi maksa mitään.

EIT ei voi kumota suomalaisen tuomioistuimen päätöstä, mutta se voi määrtä Suomen tasavallan maksamaan hallintoalamaiselle kohtuullisen suuret korvaukset. Puhutaan helposti normaalin auton autoveron suuruisista summista eli tuhansista euroista.

Muistaakseni EIT:n käytännössä on raja ollut jossakin 8 vuoden paikkeilla eli sen yli menevät prosessiajat ovat olleet kohtuuttomia. Joku asiasta paremmin perillä oleva saa antaa tarkempaa faktaa.

KAi vaatia voi mitä haluaa mutta perusteet ovatkin sitten toinen asia. Miten onko EIT:n asioissa kyse ns inhimillisistä asioista vai käykö

myös asiaksi autoveropäätöksen valitusten käsittelyn pituus ?

Turisti2006 kirjoitti
Miten onko EIT:n asioissa kyse ns inhimillisistä asioista vai käykö myös asiaksi autoveropäätöksen valitusten käsittelyn pituus ?

Kyllä käy.

Oikeudenkäytön joutuisuus on yksi ihmisoikeuksista, siinä missä oikeus fyysiseen koskemattomuuteen tai oikeus olla tulematta kidutetuksi.

Oikeudenkäynnin pituus tosin taidetaan laskea vasta siitä hetkestä, kun ensimmäinen muutoshakemus on tullut vireille. Eli jos on ensin odottanut 3 vuotta veropäätöksen jälkeen, niin sitä kolmea vuotta ei EIT taida laskea oikeudenkäynnin pituuteen. Ainahan toki kannattaa vaatia ja esittää asia omalta kantiltaan parhain päin.

Googlellakin löytää kasapäin EIT:n tuomioita suomalaisten oikeudenkäyntien venymisestä johtuvia tuomioita. Niitä vaan lueskelemaan alkajaisiksi.

Todennäköisesti laskevat ajan siitä kun ensimmäinen valitus on tullut vireille,,mutta kuluuhan tuon asian kanssa vielä aikaa.

Jos on onnea yksilöllisistä veroprosenteistakin voi vielä tulla palautuksia niille joilla verotus on vielä aktiivinen,rahallisestihan tuo voisi ylittää alv/elv palautukset.

Millaiset kulut sinulle tuli valittamisesta KHOhon?

Useimmilla näyttää olevan käsitys, että KHO päätös on aina lopullinen. Ei pidä paikkaansa:

http://europa.eu/legislation_summaries/institutional_affairs/decisionmak...

Komissio voi aina nostaa uudelleen kanteen EUT:ssa, jos se katsoo että KHO:n päätös on EU normiston vastainen. 

Itse asiassa tein autoverosta valituksen jo vuonna 2002 eli 8 vuotta on  jo mennyt käsittelyssä. Valituksen aktiivisena pitänyt on
kyllä vaatinut vaivan näköä sekä valituskirjelmän tekoja useaan otteeseen.

^tämä ois hyvä case viedä EIT:n käsittelyyn asian pitkittyneen käsittelyn johdosta. Näe se vaiva jos vaan jaksat. Saataisiin taas yksi uusi mauste autoverokeittoon ja varmasti paljon paljon julkisuutta, jos tuomio tulisi sinun eduksesi.

Turisti2006 kirjoitti
Itse asiassa tein autoverosta valituksen jo vuonna 2002 eli 8 vuotta on  jo mennyt käsittelyssä. Valituksen aktiivisena pitänyt on
kyllä vaatinut vaivan näköä sekä valituskirjelmän tekoja useaan otteeseen.

Itsellä vireillä samanlainen case,auto tuotu 2003,menossa vasta hallintooikeuteen ens vuoden puolella,että pitkälle tässäkin mennään.Onhan tuossa saanut hereillä olla ette juttu pääse vanhenemaan.

.

http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Vastauksetkirjallisiinkysymyksiin/Kysymysarkisto/Vuoden2010kysymykset/1279614311185

Ministeriön näkemyksen mukaan ihmisoikeustuomioistuimen antamat useat langettavat tuomiot eivät kuvaa tämänhetkistä tilannetta tuomioistuimissamme, vaikka yksittäisissä tapauksissa esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin viivästymistä tapahtuu edelleen.

Vanha tuttu SF, Sovjet-Finland, Kaikki on peremmin kun edellisellä viisivuotiskaudella.

John Player

John Player kirjoitti

Autoveroasioissa 8 vuoden käsittelyaika on jo lyhyt. Itselläkin taitaa olla vanhin autoverojuttu KHO:ssa nyt käsittelyssä. Tämä juttu täyttää ensi talvena 8 vuotta ja se on ollut kokoajan vireillä. Verotusarvon osalta se samainen juttu on nyt toisella kierroksella tullissa odottomassa vastausta oikaisuvaatimukseen. Veikkaisin, että senkin auton tapauksessa lain voimaisen verotusarvon arpominen kestää vähintään 15 vuotta. Päälle sitten tietenkin EIT kierros oikeudenkäynnin venähtämisestä.

hemi8 kirjoitti
vapaakauppa kirjoitti
Kuinka pitkän käsittelyajan jälkeen voi vaatia tuomion purkamista ja verojen palautusta KOKONAISUUDESSAAN?

Et koskaan!

Sen sijaan voi viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen eli EIT:een ja vaatia korvausta tolkuttoman pitkäksi venyneestä asian käsittelystä. Ihmisoikeustuomioistuimessa voi luonnollisesti asioida selvällä suomenkielellä, eikä prosessi maksa mitään.

EIT ei voi kumota suomalaisen tuomioistuimen päätöstä, mutta se voi määrtä Suomen tasavallan maksamaan hallintoalamaiselle kohtuullisen suuret korvaukset. Puhutaan helposti normaalin auton autoveron suuruisista summista eli tuhansista euroista.

Muistaakseni EIT:n käytännössä on raja ollut jossakin 8 vuoden paikkeilla eli sen yli menevät prosessiajat ovat olleet kohtuuttomia. Joku asiasta paremmin perillä oleva saa antaa tarkempaa faktaa.

Muistelisin, että Tornio/Haaparanta seudulla oli tapaus rajatyöntekijältä perityistä veroista, joiden käsittely venyi vuosien mittaiseksi. Verot lopulta palautettiin liian pitkän käsittelyajan perusteella. Muistan vain hatarasti tämän n. 10-15 vuotta vanhan tapauksen.

vapaakauppa kirjoitti
Kuinka pitkän käsittelyajan jälkeen voi vaatia tuomion purkamista ja verojen palautusta KOKONAISUUDESSAAN?

Eikös tästä tullut jo huomautus EU:lta.Suomen oikeuskäsittelyajat ovat yleisestikin liian pitkiä. Suomen virkamiesarmeija noudattaa ainoastaan niitä EU:n päätöksiä, jotka ovat valtiolle suotuisia. Kansalaisten ei ole pahemmin väliä.

Suomalaisia on helppo käsitellä, kun kukaan ei uskalla pistää hanttiin. Ja poliitikot virkamiehineen osaavat pitää meitä löysässä hirressä.

Ranskassa puhuttiin eläkeiän nostosta ja siellä pantiin pystyyn suurlakko, meillä ollaan vaan ja jupistaan. Kyllä kunnon kapina olisi paikallaan.

suomea kiinnostaa enemmän somalit kuin oma kansa.

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com