Autovero"uudistus" on ollut yhtä hevon paskaa

Liikenneministeri Merja Kyllönen myöntää, että jo toteutut sekä myöhemmin tänä ja ensi vuonna tehtävät autoilun veromuutokset antavat väärän signaalin muun muassa ympäristöohjauksesta.

Ensi vuoden alussa voimaan astuva, vuosittain perittävän ajoneuvoveron perusveron korotus kohdistuu suhteellisesti voimakkaimmin vähäpäästöisiin automalleihin. Lisäksi on odotettavissa, että Suomen autokannan keski-ikä jatkaa kohoamistaan, eli autokantamme ikääntyy entisestään. Tällä on vaikutuksensa myös liikenneturvallisuuteen.

Auto- ja ajoneuvoverouudistukset toimivat parhaiten lähinnä yhdessä suhteessa: lisärahan keräämisessä autoilijoilta.

Ympäristöohjaus eli vähäpäästöisten autojen suosiminen on jäänyt toissijaiseksi vaikuttajaksi.

http://www.iltasanomat.fi/autot/?pos=nav

http://www.iltasanomat.fi/autot/autoverouudistus-nama-ovat-korotusten-ve...

Ajoneuvoverouudistuskin menee persiilleen.

http://www.iltasanomat.fi/autot/meneeko-tamakin-pieleen-ajoneuvoverouudi...

Ministeriön motto: aina ei voi onnistua, mutta aina voi epäonnistua!

Autoilun vero"uudistusten" ainoa tarkoitus on lisätä valtion verotuloja. Autoilijat maksavat Suomen terveydenhuollon kustannukset autottomienkin puolesta. Sinänsä epäoikeudenmukainen tapa kerätä veroja. Kaiken kukkuraksi autoverouudistus ei hyödytä ketään:

http://www.autobild.fi/artikkeli/16838/autoverouudistus-nama-ovat-korotu...

Cottero kirjoitti

Autoilun vero"uudistusten" ainoa tarkoitus on lisätä valtion verotuloja. Autoilijat maksavat Suomen terveydenhuollon kustannukset autottomienkin puolesta. Sinänsä epäoikeudenmukainen tapa kerätä veroja. Kaiken kukkuraksi autoverouudistus ei hyödytä ketään:

http://www.autobild.fi/artikkeli/16838/autoverouudistus-nama-ovat-korotu...

Uudistusten lopputulos on se, että autoverotuotto pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, Suomen autokanta tuottaa ehkä eniten saastaa per auto koko EU:ssa ja Suomen autokanta on niin vanhaa ettei muualta Länsi-Euroopasta löydy edes vastaavaa. Eikä juuri itäblokistakaan jonne Suomi kuuluu. 

Eduskunta 14.6.2007

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen:  Arvoisa herra puhemies! Tämä on nyt ihan spekulaatio. En tiedä, mikä riittää, mutta uskon, että vuotuisella käyttömaksun porrastuksellakin on oma vaikutuksensa. Sehän on tietysti poliittisesti harkittavissa, kuinka suuri se porrastus on. Siitä voi seurata jo sitten joitakin käyttäytymisen muutoksia. Olennaista nyt on kuitenkin se, että lähiaikoina sekä Suomessa että muualla Euroopassa päästään sen kaltaiseen verojärjestelmään liikenteessä, joka selkeästi ohjaa ihmisten vapaaehtoista käyttäytymistä siihen suuntaan, että CO2-päästöt vähenevät. Silloin puhutaan ajokilometreistä, silloin puhutaan autokannasta, moottorivaihtoehdoista.

***

Kuka kirjoittais Kataiselle mitä tarkoittaa spekulaatio.

Näköjään osataan sitä maailmallakin. Onhan tuossa vähän haastetta jo maailman parhaalle tullille vaikka eihän tuo ihan maailman parhaan asiakaspalvelun tasolle vielä yllä:

http://articles.businessinsider.com/2012-01-23/politics/30654516_1_tsa-passengers-privacy-screening

"Senator Rand Paul Has Been Detained By The TSA After Refusing A Pat-Down

Michael Brendan Dougherty | January 23, 2012

On the list of stupid things the Transportation Security Administration could do for their public image: detaining Kentucky Senator Rand Paul, the politician most anxious to abolish them, is probably right near the top. 

But that's exactly what just happened, his Communications Director, Moira Bagley has confirmed it in a tweet. 

Kelly O'Donnell is reporting that aides say Paul was detained when he refused a full-body pat-down, after the scanner went off. Paul lifted his pant-leg to show he had no metal, and asked to be re-screened. He was denied this request. "

 

[/URL]

Täsä skenaario tulevasta jos kuselan pressan vaalit menee päin persettä (heh). Siinä sitten tutkitaan kuselan uuden pressan adjutantin sopivuutta tehtäväänsä.

Eduskunta 14.6.2007

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen:   Olennaista nyt on kuitenkin se, että lähiaikoina sekä Suomessa että muualla Euroopassa päästään sen kaltaiseen verojärjestelmään liikenteessä, joka selkeästi ohjaa ihmisten vapaaehtoista käyttäytymistä siihen suuntaan, että CO2-päästöt vähenevät. Silloin puhutaan ajokilometreistä, silloin puhutaan autokannasta, moottorivaihtoehdoista.

***

"Hyvältä näyttää" herra Katainen, selkeästi "todella hyvältä", päästökäppyrät lähtivät välittömästi laskuun. heh heh. (Erään jäsenen vapaaehtoisesti valitun vm. 2005 käytetyn tuontiauton päästöarvot ovat EDELLEEN ja SELKEÄSTI (139 g/km) alle uusien suomiautojen päästökeskiarvojen.)

Eihän autoverolla edes ole mitään ohjaavuusvaikutusta. Paska on paskaa, vaikka voissa poistaisi.

On sillä, päästöjä lisäävään ja liikenneturvallisuutta heikentävään suuntaan vain. Mutta ohjausvaikutus se on sekin. Mahtaakohan Katainen enää uskoa siihen että "maailman paras" tulisi käyttöön muuallakin Euroopassa? :)

Tämän aamun uutisissa maailman pätevin, Siwan kassalla kannuksensa ansainnut Merja Kyllönen ilmoitti käyttövoimaveron poistuvan pysyvästi.

Tuohan ei tosin kuulu hänen vastuualueelleen, mutta hölösuuna puhuu kaiken mitä hänelle kerrotaan.

Seuraavaksi sitten syväkurkku kertoneekin jo rekisteröintiveron poistumisesta, sillä tuohan on kronologinen jatkumo 31.12.2015 päättyville komission vaatimuksille direktiivin voimaansaattamiseksi.

Jokohan asiaan löytyi järjen valo kun bensa ja diesel ovat lähes saman hintaisia ja alettiin taulukoida erisuuruisia käyttövoimaveroja niin sähköautoille, ladattaville hybrideille bensa- ja dieselkoneella, diesel-autoille ja toki vielä kaasuautoillekin. Vai onko tämä vain Kyllösen omia kehityshaaveita, missä joukossa toteutustodennäköisyys jää aika pieneksi.

Tässä näitä Kyllösen visioita:

Satelliittiseurantaan perustuva tieliikenneverotus

Alkolukko pakolliseksi Suomessa

Alkolukko pakolliseksi varusteiksi uusiin autoihin koko .. maailmassako? Vaiko "vain" Europassa`?

Olikohan niitä vielä muitakin? Ei taida kuitenkaan näistäkään yksikään toteutua.

 

Liki kirjoitti

 

Tässä näitä Kyllösen visioita:

Satelliittiseurantaan perustuva tieliikenneverotus

Alkolukko pakolliseksi Suomessa

Alkolukko pakolliseksi varusteiksi uusiin autoihin koko .. maailmassako? Vaiko "vain" Europassa`?

Olikohan niitä vielä muitakin? Ei taida kuitenkaan näistäkään yksikään toteutua.

 

Kyllösen aivojen kommari koulutuksen taso näkyy, yksitysautoilua pitää vihata sydämmettömästi, jos sitä ei voi määrätä lopetettavaksi, niin yksityiautoilua on hankaloitava ja verottamalla tehdä kiusaa kansalaisille. Kyllönen ei vaan ole huomannut että samalla rankaisee omia äänestäjiään siellä itäsuomessa, missä on pitkätmatkat ja vähän julkistaliikennettä jos ollenkaan, henkilöauto on siellä ainut järkevä liikkumis väline.

Totesihan se Kyllönen että sieltä Itä-Suomesta kulkee kätevästi töihin esimerkiksi lentokoneella.

Liki kirjoitti

Totesihan se Kyllönen että sieltä Itä-Suomesta kulkee kätevästi töihin esimerkiksi lentokoneella.

Aivan oikein? Kyllönen pitääkin tärkeänä Kajaani-Helsinki (vantaa) lentoreittiä, sillä pääsee kivasti tiistai aamupäivällä eduskunta töihin ja perjantaina illaksi kotiin! Entäs Kyllösen äänestäjä ruunarit, millä he kulkee töihin?

Ainakin itse ymmärsin taannoin Kyllösen puhuessa kilometrikorvauksista hänen sanovan että kilometrikorvauksia pitäisi tarkistaa siten että [oman] auton kilpailukyky julkisiin nähden heikkenisi ja useampi kulkisi töihin esimerkiksi juuri lentokoneella. Kyseessä saattoi hyvin olla "lapsus" ministeriltä kun ei arvon ministerin aivoituksista ymmärtänyt oliko puhe työmatkakulujen verovähennysoikeudesta vaiko työnantajan maksamista verottomista kilometrikorvauksista.

Maailman parhaasta suomen ympäristöohjaavasta autoverolaista huolimatta:

21 maan joukossa Suomi on neljänneksi suurin saastuttaja.

http://www.hs.fi/talous/Uusi+Euroopassa+myyty+auto+p%C3%A4%C3%A4stelee+1...

Hyvä hyvä huutavat autoverosorretut kansalaiset! Huhtikuussa tulee valtiovarainministeriön vero-osaston antamana lisää keppiä ja autovero-ohjaava saastutus sen kuin lisääntyy!

Jep, kevät keikkuen tulevi ja kohta saan 289 kuutiotuuman vinkkeli-kasin käyntiin puoleksi vuodeksi :)

Katista viis, päästöt varmaan 400 grammaa kilometrille, mutta näillä rekisteröintiveroilla mennään.

Deeässä kirjoitti

Jep, kevät keikkuen tulevi ja kohta saan 289 kuutiotuuman vinkkeli-kasin käyntiin puoleksi vuodeksi :)

Katista viis, päästöt varmaan 400 grammaa kilometrille, mutta näillä rekisteröintiveroilla mennään.

Onko faktaa, minun mobile.de.sta katsomani päästöt ovat 398g/km. No saampa päästelläkin koska 366 euron lisenssi sallii sen. Ei sillä että itseäni muuten kiinnostaisi co2-päästö v**unkaan vertaa.

Toinen auto antoi hieman suuremmat lukemat, kulutusnäytön mukaan laskettuna 37000g/km, tosin vain hetkellisesti. Mutta eihän niillä virallisillakaan lukemilla ole todellisuuden kanssa enempää tekemistä kuin Kyllösen visioilla.

Tämän päivän helsingin sanomain lisäliitteenä oli mediaplanet:n tuottama erikoisjulkaisu "vastuullinen elämäntapa".

Sivulla kolme on kirjoitus "Autoverouudistus palkitsee vähäpäästöisimmät". josta lainaan:

Kun autojen verotus nyt kuun alusta kiristyy, kuinka käy suomalaisen autokannan, Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen (kok)?

Satonen myöntää, että autokannan uudistuminen ei kokonaisuutena näillä toimilla toteudu. Hän painottaa, että paras keino on talouskasvu. Talouden pyörien pyöriessä myös autokanta uudistuu. Taantumassa taantuvat autotkin.

- Lamavuonna 1993 rekisteröitiin kolmannes siitä automäärästä, joka tuli liikenteeseen vuonna 1990, kun vielä luultiin, että meillä menee hyvin....

Satonen ei pidä nähtävissä olevan taloustilanteen valossa mahdollisena, että verojen ohjausvaikutusta siirettäisiin lähivuosina enemmän Ruotsin mallin suuntaan, eli ajoneuvoveropainotteiseksi. Ruotsin autokanta on noin kolme vuotta Suomea nuorempi...

***

Enpä tiedä itkisikö vai nauraisiko näille jatkuville kusetusyrityksille.

http://www.satonen.fi/2007/11/09/autoverouudistus-uudistaa-autokantaa/

 

Tapasin tän Satosen joskus vuonna,, olikohan 2005,,, kun kävin siellä Eduskunnassa kuultavana, kun sattui silloin olemaan firmassa 29 työntekijää -tasan- sen YT-lain vuoksi. 

Äijä sitten Kokkarina halusi sen istunnon jälkeen vielä jutella (=selitellä niitä idioottimaisuuksia jotka jouduin kohtaamaan, kuittasin siellä mm. sen kalapuikkoviiksi-tampion (en muista nimeä) ihan Idiootiksi, kysyin ihan ääneen että "herranjumala, oletteko te ihan oikeasti näin pihalla!", puheenjohtajana ollut nykyinen opetusministerikin Gustavvsoni meni vähän noloksi.) ja tarjosi kahvit siinä eduskunnan kahviossa.  

,juu-u,, no sanotaanko kohteliaasti vaikka että hän oli varmaan kyllä sieltä fiksuimmasta päästä, mutta silti mulle tuli kyllä mieleen että "mitä **ttua, tämöset tampiotko tätä sirkusta pyörittää". 

Tärkeintä näille on se VAIN ja AINOASTAAN se teatteri. ,,, =PURE SHIT.

 

 

Bexks kirjoitti

Entäs Kyllösen äänestäjä ruunarit, millä he kulkee töihin?

Kuselan tulevaisuus ja nykytilanne huomioiden niin voisitko ystävällisesti Bexks kertoa että mihin töihin.

Lahjomaton wrote: Tärkeintä näille on se VAIN ja AINOASTAAN se teatteri. ,,, =PURE SHIT.

Wäärin - tärkeintä on omien tulojen ja etujen optimointi! Kansasta välittämättä ...

 

turbosonni kirjoitti

Bexks kirjoitti

Entäs Kyllösen äänestäjä ruunarit, millä he kulkee töihin?

Kuselan tulevaisuus ja nykytilanne huomioiden niin voisitko ystävällisesti Bexks kertoa että mihin töihin.

Julkissektorin suojatöihin.

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com