Lähde Yleisradion tv-uutiset tänään 8.2.2010 klo 18.00.
Tänään uutisissa siis kerrottiin, että autojen käyttävoimavero on diessel-autoissa laskemassa nykytasolta reilusti ja vastavuoroisesti diesselin litrahinnassa olevia veroja nostetaan noin kuusi senttiä litralta.
Uutisten mukaan esillä on ollut myös malli, jossa diessel-verosta luovuttaisiin kokonaan, mutta vielä ei ollut sen aika ja homma etenee seuraavaksi sitä kautta että diessel-autojen käyttövoimaveroa lasketaan nykytasolta.
Asia päätetään lopullisesti syksyn budjettineuvotteluiden yhteydessä. Eli autokauppiaat saavat Suomessa vastauksen huutoonsa ja ylikuumentunut autokauppa saa kaivattua jarrua uusien autojen myyntiin kun epävarmuus autokaupassa pompahti pintaan diessel-veron muutoksen kautta. Tämän ansiosta autoja saattaa riittää kaikille halukkaille ostajille eikä suosituimmista malleista tulee pulaa näillä näkymin Suomessa kuten Autoalan tiedotuskeskus pahoin pelkäsi vielä jokunen aika sitten. Hallitus on siis kerrankin kuunnellut herkällä korvalla alan toiveita ja hillinnyt alan toiveiden mukaisesti ylikuumentunutta uusien autojen kauppaa omalta osaltaan.
Valitettavasti Ylen netti-sivulla ei ollut vielä uutista aiheesta, mutta jutun voi käydä katsomassa itse Yle Areenan nettisivulta.
EDIT: Linkki Yle Areenan uutislähetykseen 8.2.2010 klo 18
http://areena.yle.fi/ohjelma/c6e7319fad8012bde849fe09bb72627d







Hyvä hyvä!
Juuri kun Jape ja Jussi ovat saaneet vakuutetuksi, ettei autoilun veroihin ole tulossa kerrassaan minkäänlaisia muutoksia.
Millainen CO2-kerroin dieselveroon on tulossa? Pakkohan siihen on jokin kateuskerroin tulla!