Käytettyjen henkilöautojen tuonti 2010 maaliskuussa on osoittanut nousua tammi-helmikuun tasosta, toisin kuin uusien myynti. Trafin (www.ake.fi toimii yhä) mukaan uusia henkilöautoja myytiin 9108, viime vuoden maaliskuussa 10741. Näppärät selittävät laskun syyksi AKT:n lakon satamissa, osasyy se voi ollakin.
AKT ei vaikuttanut käytettyihin ainakaan, ja nehän tuodaan usein autolautoilla tai vaikka suoraan Torniosta ajamalla. TIlasto kertoo, että maaliskuussa 2010 rekisteröitiin 2291 käytettyä henkilöautoa, maaliskuussa 2009 vain 1261. Kyseessä on siis tuplaantuminen vuoden sisällä. Ja kun ottaa huomioon, että nuo autot on tuotu ennen rekisteröintiä maahan jo kuukautta-paria ennemmin, ollaan ennen kesää hyvässä vauhdissa käytettyjen kanssa. Sinne vaan Saksanmaalle ja Ruotsiin autonhakuun, jos autokuume polttelee: www.mobile.de, www.autoscout24.de, www.autohus.de, www.blocket.se ym. Tämä on muoti-ilmiö, kuten päivän Aamulehden pääkirjoituskin todistelee!














Eiköhän suurin syy nousuun ole kansalaisten köyhtyminen. On ollut pakko myydä suomesta ostettu ja ilman autoa tulee orpo olo. Varsinkin kun on kesä tulossa.
Tuontitilastoa kun katselee, niin ensimmäiseksi ei tule köyhtyminen mieleen. Uusien myyntitilastoa katsellessa toki kylläkin. Kertoneeko se siitä, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy, kun edes pätkällä ei autoja ole varaa ostaa, mutta käteistä käyttämään tottuneet kyllä tuovat autoja entiseen malliin?
e-arvonlisävero e-tulli
Tässä autokaupassa on kyse aivan samasta kuin aikanaan nettikauppojen ilmestyessä. Vähitellen ihmiset heräävät tähän oman tuonnin juttuun. On kuultu naapureilta ja kavereilta miten helppoa se oikeastaan on.
Vielä kun valinnanvara on monikymmenkertainen, niin mikä ettei. Ja aina tulee halvemmaksi kun jos ostaisi suljetuilta kotimarkkinoilta, päälle vielä eksoottinen hakureissu. Haittapuolena joku voi nähdä, että päästöt ovat keskimäärin korkeampia kun jos olisi ostanut uuden Suomesta. Näin se varmaan on mutta kyllä se on kokonaishinta joka ohjaa ostajaa eikä CO2 - grammat.
Ajakoot Priuksilla ja muilla hybrideillä ne, joiden työnantaja on valmis kustantamaan nuo ylihintaiset työsuhdeautot. Moni varmasti hakisi itse autonsa ulkomailta käytettynä jos ei olisi autoetuautoa alla.
CO2-päästöarvoista sen verran että ensimmäisen kerran viime kesänä ostin autoni mahdollisimman alhaisella päästöarvolla. Loppupelissä kompromissi, sillä auton käyttötarkoitus sekä turvavarusteet ja osin myös suorituskyky nostivat päästöarvoa jonkin verran. Kompromissista huolimatta päästöarvo jäi reilusti alle 140 g/km. Vastaavaa autoa oli puolen vuoden aktiivisen seurannan perusteella tarjolla (Suomessa) yksi ylihintainen menopeli. Tuontiauto sekin, merkkiliikkeen varastossa. Saksassa tarjontaa oli niin paljon, ettei tarvinnut etukäteen olla huolissaan, saisiko soivan pelin.
Taitaa kuluvana vuonna ennätykset paukkua?
http://www.ake.fi/AKE/Tilastot/K%C3%A4ytettyn%C3%A4+maahantuodut/K%C3%A4...
http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/10/384&format...
Komission aikaisemmissa selvityksissä on käynyt ilmi, että kuluttajat voivat päästä selvästi halvemmalla ja hyötyä suuremmasta valikoimasta tekemällä ostoksia yli rajojen
Syksyn tulostaulu julkaistaan lokakuussa, ja siinä seurataan 50:tä markkinasektoria, joista pyritään erottamaan ne, jotka mahdollisesti toimivat kuluttajien kannalta huonosti.
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/tiedotteet/kuluttajaviraston-tiedot...
Kuluttaja-asioiden tulostauluja on aikaisemmin julkaistu tammikuussa 2008 ja helmikuussa 2009. Seuraava taulu on tarkoitus julkaista ensi syksynä. Siinä käydään läpi jäsenmaiden markkinoiden suurimpia ongelma-alueita. Kuluttaja-asioiden tulostaulu on osa laajempaa yhtenäismarkkinoiden tulostaulua (The Single Market Scoreboard).
***
Täytyy pysyä lujana, vaikka autovero"herra" oikeuksien toteutumisen uskoa -lujemmin- koetteleekin. heh heh.
PS. Nythän mä vasta hokasin minkä takia retsit, jäpykät ja iravit viime viikon lobbasi verkon yli ostamisen katalaa kurjuutta ja kauheita vaaroja. heh heh. Jos ei osaa, eikä myöskään ymmärrä niin sitten pitää olla ilman, eikä nurista kun toisilla on rahalle muutakin käyttöä kuin lasipalatsien ylläpito.
Eiköhän sitä natkutusta esiinny pikemminkin toisinpäin eli käytettyjä velaksi ostavat ovat vihreitä kateudesta niille jotka tekevät ostoksensa velattomalla rahalla. Rahoituksessa on aina korko nostamassa hintaa joten se siitä edullisuudesta.
Netistä ostaminen vaati hyvän tuurin ja mulla ei sitä ole kun en ole koskaan onnistunut nettikaupoissa. Jokainen ostos on pitänyt lähettää takaisin, joka onkin niiden kauppojen paras puoli että tuotteet voi palauttaa. Viimeksi tilasin "maailman parhaan" (esitteen mukaan) levysoittimen mutta eipä laite soittanut kappaleita loppuun. Muutama vuosi sitten ostin netistä kiinteän polttoainesäiliön veneeseen mutta postissa tuli muovisäiliö käyttövedelle. Ei kun takasin säiliö lähettäjälle mutta tästä jäi paha maku suuhun, rahoja odotan edelleen.
Netistä voi ostaa rihkamaa edullisesti mutta mitä sillä tekisi.
Ettei olisi ostajassa vikaa?
Meinaatko, ettet ole onnistunut ostamaan edes junalippua saati lentolipuista puhumattakaan netistä ilman ongelmia?
Maksoit kaiketi luottokortilla?
Jos et vielä tiennyt, niin tuollaisessa tapauksessa voit reklamoida asiasta luottokorttiyhtiölle, joka poistaa veloituksen ja hoitaa omasta puolestaan asiat selviksi (netti)kauppiaan kanssa.
Olet oikeassa siinä, että nettiostaminen vaatii hieman omaa osaamista tai edes viitseliäisyyttä, joten kaikille peräkamarien pojille se ei sovikaan.
Rezi parka. Edes nettiostaminen ei onnistu. Itse olen tilaillut netistä vaikka mitä tavaraa ja palvelua, ja melkein aina on toiminut moitteetta. Joskus olen maksanut etukäteen tilille, joskus luottokortilla. Ei ole ollut ongelmia, mutta olenkin asioinut lähinnä saksalaisten verkkokauppojen kanssa. Pari jenkkifirmaakin on tullut kokeiltua, ei valittamista sielläkään.
Rezi, nicht für Benzin ei tarkoita samaa kuin passar nätt för bensin.
Netistä voi ostaa rihkamaa edullisesti mutta mitä sillä tekisi.
Olikos Rezi-nimimerkillä tarkoitus lähteä veneilemään herra Huun kanssa kun polttoainesäiliötä veneeseen yritit ostaa?
Eikö Rezi nimimerkille tullut mieleen reklamoida asiasta myyjää tai hoitaa asiaa luottokorttiyhtiön välityksellä kuntoon?