KESKUSTELUTILAISUS 11.11.2009 - TODELLINEN SISÄLTÖ
Eduskunnassa 11.11.2009 pidetyssä keskustelutilaisuudessa käsiteltiin saamiemme tietojen mukaan tulevaisuudessa edessä olevia autojen ja liikenteen verotukseen liittyviä vaihtoehtoja. Keskustelun tavoitteena oli kuulla eri tahojen käsityksiä siitä, millaisia seikkoja pitkällä aikavälillä tapahtuviin muutoksiin liittyisi ja millaisia saattaisivat olla vaihtoehtojen seuraukset.
Keskusteluun osallistuneille oli tehty tehtiin hyvin selväksi, ettei kyse ole välittömistä ja/tai äkillisesti tulevista muutoksista. Lehdistön edustajia ei tilaisuudessa ollut paikalla.
KESKUSTELUPALSTAA KÄYTETTIIN VÄÄRIN
Tuulilasin keskustelupalstalla esitetty kuvaus tilaisuuden sisällöstä on mielikuvituksen tuotetta. Se ei ole Tuulilasin toimituksen laatima, emmekä kirjoita nimimerkkien suojassa tällaisista asioista. Pahoittelemme asiaa.
PAKETTIAUTOJEN JA MATKAILUAUTOJEN AJONEUVOVERO
Pakettiautojen ja matkailuautojen ajoneuvoveroa (käyttömaksua) koskevaa lainsäädäntöä ollaan parhaillaan muuttamassa. Asiaa koskeva hallituksen esitys on eduskunnan käsiteltävänä. Esitykseen sisältyy seikkoja, jotka eivät vastaa järkevää lainsäädäntöä. Lakiesitystä perustellaan osin väärin. Huomattavan suuri osa kansanedustajista ei näytä ymmärtävän muutoksen seuraamuksia vaikka esimerkiksi matkaiuajoneuvojen maahantuojat (MAT) ja SF-Caravan ry on esittänyt asiaan liittyvistä seikoista selkeästi huomautuksensa.
Jorma Viitanen
Tuulilasi

Suomi EI devalvoi!
Lyödäänkö tonnista vetoa? Lyödään pois.
Otsikko: Keskustelutilaisuuden 11.11.2009 todellinen sisältö.
Tekstistä: Lehdistön edustajia ei tilaisuudessa ollut paikalla. !!!
Eli saamanne tiedon mukaan Suomi ei devalvoi ...
:)
PS: Tekstistä: Tuulilasin keskustelupalstalla esitetty kuvaus tilaisuuden sisällöstä on mielikuvituksen tuotetta.
Kuulostaa ihan w.rätin, lentojätkän, jäsenen yms. "luotettavien" tahojen tasoiselta tiedottamiselta ...
Onko siis näin , että tuulilasin toimitus vastaa kaikista muista kirjoituksista täällä keskustelupalstoilla ???
Voi tätä sensuurin määrää!!
Viitanen ja Ketonen voisivat kertoa hieman enemmän tekemänsä ratkaisun taustoista.
Mikä asiassa oli sellaista, joka katkaisi kamelin selän? Tuularin palstalla on väännetty autoverosta ainakin viisi vuotta ja esitetty monenlaista spekulaatiota puolesta ja vastaan.
Kaikkihan muistamme esim. kylmäKallen ja W.Ratin esittämät - varmana totena esitetyt - väitteet mm. autoverotuksen pysymisestä ja elvin laillisuudesta.
Myös autoveron poistumista koskevia päivämääriä on heitelty ilmaan vaikka kuinka monta, eivätkä nekään mihinkään tarkistettavissa olevaan faktaan ole perustuneet. Siitä huolimatta veromuutoksia on "yllättäen" tullut puun takaa tasaiseen tahtiin.
Onko nyt kyse siitä, että AKL:ssa on poltettu hihat oikein urakalla? Jäsenliikkeet ovat tänään iltapäivän mittaan raportoineet kymmenistä peruutuista kaupoista jne.. AKL:ssa on pidetty kriisipalaveri ja päätetty lähettää A-lehdille ukaasi, jolla autoliikkeet ovat ilmoittaneet lopettavansa kaiken ilmoittelun kaikissa A-lehtien aviiseissa ja päälle vielä asettaa Tuularin koeajoautojen kieltoon.
Jos näin on, niin hyväksyn syyn, koska bisnestä se lehtienkin kustantaminen on.
Täällähän on väännetty ja puhuttu pashaa jo vuosia, miksi moinen väliintulo??
hemi8: Mikä asiassa oli sellaista, joka katkaisi kamelin selän?
Totuus(ko)?
No parasta heidän päätöksessä on, että spekulaatiot vain kiihtyvät!
LÄHDE ?????
Ratkaisun tausta on se, että ensinnäkin tuntuu epäloogiselta, että noinkin suuresta asiasta olisi tiedotettu etukäteen niinkin suurelle joukolle ulkouolisia tahoja. Sisältö olisi varmasti vuotanut julkisuuteen, onhan kysymyksessä suuret taloudelliset asiat.
Yritimme tarkistaa asiaa useilta eri tahoilta, ja mistään ei saatu vahvistusta viestissä annettuihin tietoihin. Otin yhteyttä myös Suomen Tietotoimistoon, ja myös STT:n toimittaja yritti selvitellä asiaa, mutta mistään ei tullut sellaista tietoa, että kerrotussa olisi ollut mitään perää.
En voi olla täysin varma asiasta, koska en ole keskustellut kenenkään paikalla olleen kanssa. Kuitenkin uskon olevani oikeassa, kun väitän, että tuo "Sisäpiirin" viesti oli täyttä soopaa.
Asian selvittely jatkuu, ja jos jotakin muuta ilmenee, voitte olla varmoja, että asia tulee aika laajasti julki. Oletan, että myös STT jatkaa vielä selvittelyä.
Pikkulinnut ovat laulaneet, että AKL:ssä uskotaan meidän olevan tuon viestin takana. Näin ei ole. Lähettäjän tunnistetiedot ovat kyllä järjestelmässämme tallessa, mutta emme ole ryhtyneet selvittämään niitä tarkemmin. Arvelisin, että kirjoittaja on kirjautunut käyttäjäksi väärällä nimellä, joten tarkempi selvittely onnistuisi vain poliisin avulla.
Poliisiasiaksi tällaista ei saa, koska kyseessä ei ole sellainen rikos, josta olisi luvassa riittävän raskas rangaistus. Niinpä nettioperaattoreita ei saada avaamaan lokejaan ja kertomaan, kenelle lähettäjän ip-osoite kuuluu.
Jorma ja Tapsa. Saisitteko kontaktienne välityksellä hieman raotettua lisää mitä tarkoittaa Jorkin aloituksessa
"Eduskunnassa 11.11.2009 pidetyssä keskustelutilaisuudessa käsiteltiin saamiemme tietojen mukaan tulevaisuudessa edessä olevia autojen ja liikenteen verotukseen liittyviä vaihtoehtoja. Keskustelun tavoitteena oli kuulla eri tahojen käsityksiä siitä, millaisia seikkoja pitkällä aikavälillä tapahtuviin muutoksiin liittyisi ja millaisia saattaisivat olla vaihtoehtojen seuraukset.Keskusteluun osallistuneille oli tehty tehtiin hyvin selväksi, ettei kyse ole välittömistä ja/tai äkillisesti tulevista muutoksista. Lehdistön edustajia ei tilaisuudessa ollut paikalla."
mainitut asiat:
-" tulevaisuudessa" = mistä siirtymäajoista on keskusteltu?
-"vaihtoehtoja" = mistä eri vaihtoehdoista on keskusteltu?
-"seuraukset" = mistä seurauksia on keskusteltu?
Kiitoksia jo Jorma ja Tapsa etukäteen kun otatte asiasta lukijoidenne puolesta selvää :=)
Kyllä nyt on paniikkia ilmassa kotitarpeiksi!
Paljonko silkkaa valetta kirjoitti esim. W.ratti ennen 2007 autovero-remonttia? Paljon!
Miksi nyt asiallinen keskustelu kielletään? Olimme kaksi vuotta sitten myös aivan oikeassa tulevasta autoveroremontista; silloin virkamiestyönä w. ratti ja kump. heitti rollia ja sumutusta tauotta, inttivät mustan valkeaksi loppuun asti... ja eipä siihen puututtu mitenkään lehden puolesta.
Taitaa ilmoitusmyynti olla tärkeämpää kuin rehti, kansalaisten etua ajava journalismi?
Eihän kukaan katsonut, miten Berliinin muuri murtui 20v sitten?
ROTFLMAO
Ai niin , eihän näitä keskustelupalstoja lukenutkaan autojen maahantuojat eikä virkamiehet , saati sitten että kirjoittelisi.
Jos todella, näin on kuin nyt on annettu ymmärtää niin uus intiaaninimi on tiedossa.
Luotan Tapsaan jo senkin takia, että koko foorumin tai oikeestaan kun isä Raton ja Tuularin tilasi on ollut asiantunteva toimittaja eikä hänen mielipiteet ole olleet johdateltavissa tähänkään saakka.
Tuo keskustelun sulkeminen toisaalta tuo salaliittoteoriat esille. Vaaransiko keskustelu yleistä- tai kaupallistatahoa vai miksi just näin monen vuoden jälkeen suljetaan keskustelu?? Vai oliko keskutelun sulkemisen takana se, että voidaan näyttää mainostajille puuttumista ja herättää lisää keskustelua. Missä on Columbo...
...tana viimeiset Slotsit menossa kun luulin, että juhlapäivä.
Tuulilasi-lehden autoverotus palstalla on käyty ansiokasta keskustelua autoverotuksen epäkohdista jo vuosia.
Viime vuosina paltstan kautta on vuotanut julkisuuteen usein sellaisia autoverotusta koskevia spekulaatioita tai sisäpiirintietoja, jotka ovat myöhemmin osoittautuneeet oikeiksi. Tällaisia esimerkkejä on lukuisia.
Autoverotuksen menettelytapoja ja tullin toimintaa puolustelevat harvat nimimerkit ovat suorastaan valehdelleet tulossa olevista autoveromuutoksista vaikka taatusti ovat tienneet tulossa olevista muutoksista. Tämä selviää kun vertaa eräänkin nimeltämainitsettoman kirjoittelijan tekstejä jälkeenpäin siihen mitä seuraavina viikkoina sitten tapahtuikaan. Liian paljon taustatietoa ja liian ajankohtaisia viittauksia jotta kirjoittaja voisi olla kukaan muu kuin asioista erinomaisen hyvin perillä olev sisäpiiriin kuuluva henkilö.
Olisikin mielenkiintoista tietää mikä sai nyt Tuulilasi-lehden toimituksen reagoimaan autoveromuutoksen tulevaisuutta spekuloineeseen kirjoitukseen kun koskaan aiemminkaan nimimerkkien kirjoitusten asiasisältöön ei ole puututtu vaikka ne olisivatkin sisältäneet tietoa jota ei pysty verifioimaan. Osuivatko tiedot liian arkaan paikkaan ja liian lähelle totuutta vai painostettiinko toimitusta jostain suunnasta lopettamaan keskustelut ja sulkemaan viestiketjut? Vaikka Suomessa ei myytäisi jonkun keskustelun seurauksena yhtään uutta autoa seuraavaan kymmeneen vuoteen, niin mikä ihmeen peruste sellainen on sulkea sellainen keskusteluketju jos keskustelussa ei ole rikottu mitään lakia tai loukattu kenenkaan kunniaa?
En tiedä sitten mikä on keskustelun moderoijien perimmäinen tarkoitus sulkea keskusteluketjut, mutta tuollaisten keskusteluiden sulkeminen on sellainen temppu, että se lisää spekulaatioita n+1 kertaiseksi ja huhut tulevista autoveromuutoksista saavat sellaista voimaa että sellaista lienee tuskin koskaan nähty tässä maassa.
Voisi kuvitella että keskustelu aiheen tiimoilta siirtyy helposti esimerkiksi Turusen Autovero.fi sivustolle tai Suomi24-palstalle mikäli keskustelua autoverotuksen tulevaisuudessa palstalla Tuulilasi-lehden "Auto ja verotus" rajoitetaan.
Nyt tämä sensuuri haiskahtaa kummalliselta! Koetin itse tänään soittaa VVM:n hallintoneuvos-naiselle, jonka nimi oli puhelinnumeroineen keskustelupalstalla ennen sensuuria. Puhelin oli varattuna koko ajan. Kun vihdoin pääsin läpi, siellä vastasi hivenen epäröiden eriniminen nainen, joka koetti selittää ettei autoverouudistusta ole tulossa eikä tiedä siitä mitään.
Jäi sellainen olo, että huhussa on taatusti jotain perää. Kaikki kumosivat viimeiseen asti aikoinaan devalvoinnit ja edelliset autoveron laskutkin (viimeksi v.2007 lopulla). Olen itse varma että iso muutos tapahtuu vuodenvaihteessa tai viimeistään 1.3.2010. Siihen viittaa jo tämä hätäinen foorumisensuuri ja sulkeminen.
Euroopan ihmisoikeussopimus
Artikla 10
"1. Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.
2. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi."
( lähde http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063 )
Aivan käsittämätön ratkaisu! Varsinkin kun keskustelijat mielestäni hyvin rationaalisesti pohtivat tietojen paikkansa pitävyyttä. Tästä oli vielä hurmos kaukana. On myös mielestäni melko rohkeaa väittää, että tieto on täysin väärää jos sitä ei ole saatu varmistettua mistään eikä itse oltu paikalla. Näin erityisesti kun ottaa huomioon autoveroasioiden tiedotusperinteet.
Welcome to SovijetFinlandia.. Supo tutkii asiaa. Kartelli on vaarassa!
Miksihän muillakin palstoilla on sheriffit heränneet?? Suomi24 sivustolla oli siivottu isolla kädellä.
Tapsa!! Voiko tällä palstalla käydä avointa keskustelua, vai kerrotko miten tunnukseni saa mitätöityä??
Tässä virallinen, AKL:n hyväksymä tiedoite:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=484942
Tutkivaa journalismia parhaimmillaan!
KESKUSTELUPALSTAA KÄYTETTIIN VÄÄRIN
Tuulilasin keskustelupalstalla esitetty kuvaus tilaisuuden sisällöstä on mielikuvituksen tuotetta. Se ei ole Tuulilasin toimituksen laatima, emmekä kirjoita nimimerkkien suojassa tällaisista asioista. Pahoittelemme asiaa.
Kumma juttu kun palstan ylläpidolla riittää energiaa ja voimavaroja viikonloppuisin varhain aamulla poistaa nimimerkki Suomalaisen viestejä, mutta viikolla näemmä saa kirjoittaa vaikka mitä "satuja ja sepityksiä" ihan pokkana, eikä ylläpito niihin reagoi?! Tämä toki on ymmärrettävää kun lukee Tuulilasi-lehdestä esim Jorma Viitasen autoverojuttuja ja varsinkin niitä hänenkin tulkintojaan siitä, kuinka käytettynä tuotujen autojen tuojia suomalainen virkamieskunta "sortaa" ja "rokoittaa viimeisen päälle"?! Minun mielestäni tämä 11.11.2009 case kaikkine satusepityksineen on suoraa jatkoa palstan ylläpidon painetussa sanassa julkaisemaa ruokkivaa eli sitä saa, mitä tilaa!
Palstan ylläpidon olisi ehkä jo vihdoista viimein syytä havahtua siitä, mitä tällä osin toimituksenkin hyväksymällä linjalla ruokitaan, siis tätä jatkuvaa autoverovalitusta ainakin koskien käytettynä tuotuja autoja eli marginaali-ilmiötä suomalaisessa autokaupassa, varsinkin kun siitä eivät täällä kauheasti pidä yllä kaupalliset tuojat. vain nämä ns harmaan talouden jobbarit yksityisine (lue=verottomine) myyntivoittoineen.
Taloutemme ollessa tässä jamassa kuin se nyt on sekä sitoutumisemme kansainvälisiin ympäristöohjelmiin koskien CO2-päästöjemme vähentämistä (muualta kuin ns päästökaupan alalta, joka on n 77% niistä) on aivan absurdia kuvitella auton hankintaan tai omistamiseen liittyvien verojen alentamista, kysymys tieliikenteen CO2-päästöjen alentamisesta lienee ajankohtainen myös muissakin EU-maissa?! Tällä hetkellä käytettynä tuotujen autojen keskimääräiset CO2-päästöt ovat n 198 g/km CO2:a eli niiden suosimisella emme valitettavasti pääse tekemiimme sopimuksiin. Yksityisautoilun rajoittaminen ei onneksi tule vielä kysymykseen, mutta ei ole kaukana. Eikä autoverotuksesta Suomea koskien päätä kukaan muu kuin Suomen Eduskunta pl jo kauan sitten haudattu EU-direktiiviehdotus, joka kaatui autoverottomien, suurten autonvalmistajamaiden vastustukseen. Nykyisen valtionvarainministerimme puolue linjasi v 1999 päätöksen, jossa henkilöautojen hankintaan liittyvät verot piti saada alle 50%:n hankintahinnasta ja nythän on näin käynyt!
That's life!
Pitäiskö lopettaa Tuulilasin tilaus kun ruvetaan jo yleistä sananvapautta rajoittamaan.

Heräsihän se sumuvirkamiesten manttelinperijä vihdoin.
Muistuta meitä kansalaisia, että mustahan on edelleen valkoista, kuten teitte 2007 syksyllä.

Mistä tiedät 100% varmuudella oliko alkuperäinen tietovuoto trolli vai ei? Iiro Viinanen vakuutteli aikoinaan edellisenä pvänä ettei devalvaatiota tule, ja se tuli. Alkuperäisviestin pääkohdat olivat todella jäsenneltyjä, ja 2,5-kertainen käyttömaksu aivan saksalaiseen malliin suuntaava, pois auton hankintaverotuksesta. Itse kallistun edelleen vielä uskomaan että iso uutinen tulee jatkossa virkamiestasolta yllättäen, ja aika nopeasti.
Ratkaisun tausta on se, että ensinnäkin tuntuu epäloogiselta, että noinkin suuresta asiasta olisi tiedotettu etukäteen niinkin suurelle joukolle ulkouolisia tahoja. Sisältö olisi varmasti vuotanut julkisuuteen, onhan kysymyksessä suuret taloudelliset asiat.
Eikös tämän "Sisäpiirin" voisi hyvinkin ajatella vuodoksi? Ehkä joku virkamieskin on pikkuhiljaa alkanut kypsymään loputtomaan salailuun? Vai missä muodossa se vuoto pitää tulla ollakseen legitiimi?
Japella on iso hätä, sillä hänen älyttömyytensä eivät ole vuosiin olleet noin pitkiä. Ubba-dubbaa kuten ennenkin elvin puolustelussa. Kirjoitukset pitenivät sitä mukaa kuin EYT:n tuomio lähestyi... Sitä samaa näyttää olevan nytkin.
BTW, kävin tänään naapurikaupungin jäähallissa hieman asioimassa. Pikalounaalla lähibaarissa pöydät olivat täynnä, joten en voinut välttyä kuulemasta keskusteluja. KAIKKI koskivat tulevaa autoveron poistoa ja yksi kertoi peruuttaneensa uuden autonsa tilauksen.
Olo on kuin ennen Berliinin muurin luhistumista.....
"Kyllä kansa tietää" , 110. vanha memberistis-vennamolainen sananlasku.
PS. Ketonen ja Viitanen, jollain on jossain todellinen hätä, sillä teille on tullut käsky suoraan lehtiyhtymänne hallitustasolta...
Kyllä, ja nimenomaan siksi emme ryhtyneetkään ensiksi poistamaan juttua vaan selvittämään, voisiko siinä olla perää. Riittävän monen asiantuntijan kanssa keskusteltuamme vakuutuimme, että kirjoitus oli perätön. Asiaa selvitteli myös STT:n toimittaja, joka myös omien lähteidensä perusteella päätyi samaan lopputulokseen.
Netti on nopea väline jakamaan tietoa, mutta sen haitta on, että myös virhellinen tieto, oli se sitten vahingossa tai tahallaan annettua, etenee samalla valon nopeudella.
Meinasin kirjoittaa, että enpä ole tänään nähnyt ketään yhtiön hallituksen jäsenistä, mutta muistin juuri, että Yrkka eli Yrjö Lyytikäinen kävi toimituksen lehtienlukupöydän ääressä aamupäivällä. Emme kuitenkaan ennättäneet olla juttusilla.
Ei tämä talo toimi sillä lailla, että hallitus kiertelisi toimituksissa kertomassa, mitä saa kirjoittaa ja mitä ei. Periaatteessa päätoimittaja voi käskeä ottamaan pois jonkun jutun, sillä hänhän niistä on menemässä lakitupaan vastaamaan, jos tiukka tilanne tulee.
Tässä tapauksessa keskustelimme Jorman kanssa pitkin päivää ja yritimme hankkia tietoa. Minulta kului aikaa siihenkin, että kävin Tuusulassa ostamassa päivällä yhden auton. Vasta sen jälkeen pääsin jatkamaan selvittelyä.
Eräs henkilö, jonka mielipidettä asiasta kysyimme, oli Petteri Snell. Hänen mielipiteensä painoi päätöksessämme erittäin paljon.
Jep jep.