liikennebiokaasulainsäädäntö

En enää muista milloin linkkasin tämän työn tänne foorumille. Aika ajoin palaan tämän varsin koukuttavan ja erittäin asiapitoisen tekstin kimppuun. Esimerkit ovat yksiselitteisiä ja nasevasti perusteltuja, VTT:t, tekniikan maailmat, kuituset, sandellit, sekä monet muut hörhöt saavat aikamoista kyytiä...
Aihehan on Ari Lampisen työ

LIIKENNEBIOKAASULAINSÄÄDÄNTÖ 

Selvityksessä kartoitetaan Suomen lainsäädännön lisäksi YK- ja EU-tason lainsäädäntöä sekä annetaan esimerkkejä eräista maista, varsinkin Ruotsin erinomaisesta toiminnasta. Selvityksessä käydään läpi olemassaolevia esteitä sekä niiden syitä ja annetaan runsaasti suosituksia lainsäädännöllisistä ja hallinnollisista toimenpiteistä, joilla esteitä voidaan poistaa. Vaikka biokaasu on selvityksen pääkohde, muita liikenteen biopolttoaineita ja muita uusiutuvia liikenteen voimanlähteitä (kuten UE-sahko) käsitellään myös - sekä päätekstissä että annetuissa suosituksissa. Olettaen, että nykyiset esteet voidaan poistaa, annetaan tavoite-ehdotuksia vuoteen 2050 asti uusiutuvien energiamuotojen osuuksille eri liikennemuodoissa.

http://www.vei.fi/content/fi/11501/201/201.html

Muutama lainaus työstä:


s. 175. Alla on esitetty muutamia vastustusargumentteja, jotka ovat lähtöisin moottori- ja polttoaineteknologian asiantuntijoilta. Kaikki esimerkit ovat Tekniikan Maailma- lehdestä... Viimeistä argumenttia lukuun ottamatta kaikki ovat luonnontieteellisesti tai teknisesti virheellisiä.
Vastustusargumentit sekä niiden virheiden selitykset
- Lyijylle (TEL) ei löydy korviketta oktaaninkohottajana (Nylund/VTT/TM 10/85)
FAKTA: Etanolin vastaava vaikutus tunnettiin 40 vuotta ennen kuin TEL keksittiin, ja muitakin oktaaninkohottajia tunnettiin runsaasti. Nykyään lyijyttömän bensiinin oktaaniluku (95-99) on yhtä korkea tai korkeampi kuin 1980-luvun lyijyllisen (92-99) Lyijy on tiedetty hermomyrkyksi antiikin Roomasta lähtien.
- Uuden jakeluverkoston luominen lyijyttömälle bensiinille on erittäin kallista (Jaakkola/Autoliitto/TM 20/84, Lundsten/Öljyalan keskusliitto/TM 20/84, Nylund/VTT/TM 10/85)
FAKTA: Se maksoi mitättömän vähän, sillä lyijytön bensiini tuli kielletyn lyijyllisen 92-oktaanisen tilalle olemassa olevaan verkostoon aivan kuten lyijyllinen bensiini syrjäytti bentyylin (etanolibensiini) vuosina 1957-58.
- Katalysaattorit ovat erittäin kalliita, joten autojen hinnat nousevat merkittävästi (10-20%) (Lundsten/Öljyalan keskusliitto/TM 20/84, Nylund/VTT/TM 2/86)
FAKTA. Autot eivät kallistuneet, koska autoveroa vähennettiin katalysaattorin hinnalla.
- Korkeaoktaanisen lyijyttömän bensiinin valmistus tulee kalliiksi (Nylund/VTT/TM 10/85)
FAKTA: Kyse on yksinkertaisesti öljynjalostustekniikan kehittymisestä. Investointi tietenkin maksoi, mutta myös maksoi itsensä takaisin.
-Autojen huoltokustannukset kasvavat (Nylund/VTT/TM 2/98)
FAKTA: Huollon tarve ei lisäänny (Linnoinen/Saab/TM 10/84)
- Lyijyllistä bensiiniä on pakko tarjota, koska osa autoista vaatii sitä. (Lundsten/Öljyalan keskusliitto/TM 20/84, Ihamuotila/Neste/TM 20/83
FAKTA: Nykyään lyijyllistä bensiiniä ei ole myynnissä, mutta kaikki vanhat "lyijyä vaatineet" edelleen liikenteessä olevat autot toimivat varsin hyvin.
- Polttoaineen kulutus kasvaa katalysaattorien ja lyijyttömän bensiinin takia (Lundsten ÖKL/TM 20/84, Nylund/VTT/TM 2/88)
FAKTA: Katalysaattori kaasutinautossa lisää kulutusta, mutta siirtyminen ruiskutusmoottoreihin johti siihen, että kulutus ei kasvanut
- Lyijy, NOx:it, CO ja HC:t eivät Suomessa ole ympäristö- eikä terveysongelma (Jaakkola/Autoliitto/TM 20/84, Nylund/VTT/TM 10/85)
- Suomen ei pidä olla eturintamassa vaatimassa tiukkoja päästörajoja (Jaakkola/Autoliitto/TM 20/84, Nylund/VTT/TM 10/85)
FAKTA: Suomi on ollut ja on edelleen jälkijunassa. Esim ajoneuvojen päästöissä viive oli 2 vuosikymmentä parhaisiin maihin ja silti käyttöönotto vaati kansainvälistä painostusta ja silti käyttöön otettiin parhaita maita löysemmät normit. Katalysaattorit olivat kauan tunnettua tekniikkaa ennen niiden käyttöönottoa Suomessa.
- Verotuki lyijyttömälle polttoaineelle on epäsosiaalista, koska nimenomaan vanhat autot tarvitsevat lyijyä ja ne ovat vähävaraisimman väestönosan käytössä... (Lundsten Oljyalan keskusliitto.)

s. 176; Alla listataan merkittävimpiä myyttejä ja annetaan virheille faktapohjainen selitys (lukuun ottamatta joitakin itsestään selvästi virheellisiä väitteitä)...
- Biopolttoaineilla voidaan vaikuttaa autojen kasvihuonepäästöihin vähemmän kuin energiatehokkuudella (Mäkinen, Sipilä, Nylund/VTT/Mäkinen ym. 2005)
FAKTA: Fossiilisilla polttoaineilla ei edes mopon avulla saavuteta suurten biokaasuautojen KHK-tasoa. Biokaasuautoilla kasvihuonepäästöjä voidaan vähentää yli 95%, energiatehokkuudella vain 20%. Esimerkiksi suuren biokaasu-Volvon kasvihuonepäästöihin vaaditaan bensiiniautolta alle 0,4 l/100km kulutusta, mikä on käytännössä mahdotonta. Sellaisiakin bensiinikäyttöisiä liikennevälineitä on, mutta nekin voidaan siirtää biokaasulle vähentäen päästöjä 95%. Fossiilipolttoaineet ovat siis vailla mahdollisuuksia kilpailussa biokaasuautojen kanssa kasvihuonekaasujen vähentämisessä. Ja biokaasun lisäksi hyvin monilla muillakin biopolttoaineilla saadaan päästöjä vähennettyä radikaalisti verrattuna parhaimipia energiatehokkuusteknologioita käyttäviin fossiiliautoihin.

-Liikenteen biopolttoaineet voivat lisätä KHK-päästöjä (VTT, MTT/Mäkinen, ym 2006)
FAKTA: Vaikka teknisesti on tietenkin mahdollista lisätä päästöjä, niin olennaista on, että kaikilla liikenteen biopolttoaineilla voidaan saavuttaa hyvin merkittävä KHK-päästöjen vähennys...
***
PS. Ketä nämä veeteeteen tyypit Nylund ja Mäkinen oikein ovat?

VTT:ssä ei kannattane juurikaan tutkia mitään vaan julkistaa sellaista "tietoa" jonka laitoksen johto hyväksyy. Viittaan erään tutkijan kesäiseen  ydinvoimala kannanottoon.

Yksityishenkilönä sielläkin kuulemma saa olla jotain mieltä mutta jokainen käsittänee mitä se tarkoittaa etenemisen tai uusien projektien saannin kannalta. Eipä juuri kande sooloilla.

Tämä lienee kuitenkin maan tapa muuallakin. Virallisen "totuuden" vastaisia tutkimustuloksia ei kannata julkaista. Liikennetutkimus lienee tästä hyvä esimerkki.

Biokaasun Co2 tase saattaa olla muuten tietyissä tilanteissa jopa negatiivinen. Silti sitä tullaan verottamaan jatkossa reilulla kädellä vastoin ympäristöohjaus periaatetta.

Suomi nousuun: Bensapumpulle pysäköinti, mutkissa oikominen ja nopeuksilla hurskastelu olympialajeiksi!

Niinkuin olemme monista lähteistä lukeneet, niin CO2 on julistettu tuhoisaksi maailmalle. Sitähän se ei todellakaan ole vaan elinehto vihreälle luonnolle. Biokaasu, joka tavanomaisesti sisältää merkittävän määrän metaania on puolestaan CO2:a paljon voimakkaampi kasvihuoneilmiötä voimistava kaasu. Biokaasun polttaminen ajoneuvoissa tai missä tahansa on ympäristöteko vertaansa vailla. Sen sijaan että biojäte kaasutetaan kotikomposteissa metaaniksi joka päästetään ilmakehään, niin sen polttaminen ajoneuvoliikenteessä luonnon tarvitsemaksi hiilidioksidiksi  pitäisi erikseen palkita, jos ympäristön tilaa halutaan aidosti vaalia.

John Player

Odottelen edelleen että pääsisi laittamaan hallitusta rienaavan takalasitarran. Saisin 800g/km pienemmät päästöt mutta käyttömaksu 350e/kk ja tästä aiheutuu pientä vitutusta. Vaan kun hallituksen "ansiosta" olemme jälleen takapajula tässäkin asiassa. (missäpä emme?) 

 Kannattaa muistaa, että VTT on ollut aiemmin vahvasti poliittisessa ohjauksessa ja sen jälkeen taloudellisessa ohjauksessa.  VTT:ltä saat juuri oikeanlaisen tuloksen, kunhan maksat tai olet poliittisesti pätevä painostamaan.

http://arkisto.vihrealanka.fi/2003/45/biokaasu.html
- Vajaan 10000 euron suuruinen vuotuinen maksu on käytännössä estänyt biokaasuautoliikenteen Suomessa, vaikka biokaasu polttoaineena on veroton.
"Lisäveroa kannetaan niistä ajoneuvoista, joita käytetään dieselöljyä matalammin verotetuilla polttoaineilla", vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen valtiovarainministeriön vero-osastolta selittää nykykäytäntöä.
- Kuitusen mukaan direktiivissä mainittuja muita polttoaineita kuuluu unionin käytännön mukaan verottaa kuin dieseliä ja bensiiniä.
http://akseli.tekes.fi/opencms/opencms/OhjelmaPortaali/ohjelmat/ClimBus/...
Direktiivi sallii kuitenkin mm. biokaasun (biometaanin) verottamatta jättämisen, vaikka sitä käytettäisiin liikennepolttoaineena.

Se Lampisen dokumentti on kyllä järkyttävää luettavaa, siis asia. Fossiilisten polttoaineiden , elikkä sikarikkaiden öljysheikkien tukemista on harrastettu lakisääteisesti 1965 alkaen. Miksi ei voitaisi tukea omaa maata? 

Xenon-Codex kirjoitti
Se Lampisen dokumentti on kyllä järkyttävää luettavaa, siis asia. Fossiilisten polttoaineiden , elikkä sikarikkaiden öljysheikkien tukemista on harrastettu lakisääteisesti 1965 alkaen. Miksi ei voitaisi tukea omaa maata? 

No katsos siinä voisikin rikastua joku suomalainen. Ja mm. sitä ei valtiovarainministeriön vero-osaston pääveropukarin -kuka sitten lieneekään?- olematon ego kestä sitten millään. Tyyppi on varsin ammattitaitoisesti ulostanut varsin kauheaa vääristelyä ja valehtelua, aivan kuten tuossa viestissä #5 suoraa näkyy. Sekä siinä Lampisen dokkarissa...

TAAS tulee lunta tupaan vero-osastolle.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/energiaverouudistuksen_pelataan_estavan_biokaasun_kayttoa_autoissa_2000474.html



- Muissa Euroopan maissa, kuten Saksassa, Sveitsissä ja Ruotsissa on nähty, että tällaiseen täysin uuteen markkinaan tarvitaan aikaa, jotta saadaan minimimarkkinakoko syntymään, Pasanen kertoo.

***

Kieltolassa? Ei muuta kuin verolle, verolle, vaikka tietävät mitä muuta tahansa sanoisivat.

PS. Linkin Nylund taitaa olla sama mihin on viitattu viestissä #1

VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund ei pidä käyttövoimaveroa todellisena uhkana biokaasun käytölle liikenteessä.


- Biokaasu on täysin veroton polttoaine. On ihan kohtuullista, että valtio haluaa kerätä jotain verotuottoa liikenteestä. Verouudistusta ollaan tekemässä niin, että ympäristösuorituskyky ohjaa verotusmallia. Mielestäni tässä on menty ihan oikeaan suuntaan, Nylund toteaa.

(Viesti 5 kertoo aivan jotain muuta.)

jäsen kirjoitti
- Biokaasu on täysin veroton polttoaine. On ihan kohtuullista, että valtio haluaa kerätä jotain verotuottoa liikenteestä. Verouudistusta ollaan tekemässä niin, että ympäristösuorituskyky ohjaa verotusmallia. Mielestäni tässä on menty ihan oikeaan suuntaan,

Eli VTT on sitä mieltä (kun VM:kin on ) että liikennettä tulee verottaa ihan perkeleesti. Ympäristöohjaavuus toteutetaan verottamalla "vain" perkeleesti , eli paljon mutta ei todella paljon .
Noh mitään uutta tuossa ei ole ... Keppiä vaan tai sitten paljon...

SaimaH kirjoitti
jäsen kirjoitti
- Biokaasu on täysin veroton polttoaine. On ihan kohtuullista, että valtio haluaa kerätä jotain verotuottoa liikenteestä. Verouudistusta ollaan tekemässä niin, että ympäristösuorituskyky ohjaa verotusmallia. Mielestäni tässä on menty ihan oikeaan suuntaan,

Eli VTT on sitä mieltä (kun VM:kin on ) että liikennettä tulee verottaa ihan perkeleesti. Ympäristöohjaavuus toteutetaan verottamalla "vain" perkeleesti , eli paljon mutta ei todella paljon .
Noh mitään uutta tuossa ei ole ... Keppiä vaan tai sitten paljon...


VTT:n pölhökustaat ovat tismalleen sitä mieltä aina mitä heidän kesketäänkin poliittisella päätöksellä Työ- ja elinkeinoministeriöstä. Sama vaikka käskivät suoltaa propagandaa siitä, että maapallo on litteä kuin pannukakku tai siitä että ikiliikkuja on keksitty.


Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com