Louekoski arvioi, että elvejä joudutaan palauttamaan ainakin vuodesta 2002 asti. Muutoin noin puolentoista sivun juttu on tälle palstalle tuttua asiaa. Yhden rohkean kannanoton entiseltä ministeriltä voisi kuitenkin tähän lainata.
””Kiusantekoa”
- Varsinkin yksityisten ja pienyritysten maahantuomien autojen verotuksessa päälinjana näyttää olleen kilpailun rajoittaminen, jopa suoranainen kiusanteko. Yksityistä, täysin laillista tuontia on tarkoituksellisesti jarrutettu, Louekoski sanoo.
- Maahantuojatkin on luokiteltu syrjinnän varmistamiseksi, Louekoski lisää.
Ensimmäisen autonsa Suomeen vuonna 1985 tuonut Louekoski kummastelee, miksei edes Korkein hallinto-oikeus ole ratkaisussaan noudattanut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta:
- Alemmat oikeusasteet ovat lipsuneet tasapuolisuudesta, mutta ainakin KHO:n pitäisi noudattaa perustuslakia.
Niin sanotut viralliset maahantuojat on nostettu etuoikeutettuun asemaan. Louekoski sanoo, että yksityisiä maahantuojia simputetaan myös sekavalla ja ylihintaisella katsastuskäytännöllä.
- Maahantuontitarkastuksen hinta on usein käsittämättömät 280 euroa. Tämä on kallista keljuilua, sillä kyseessä on ainoastaan EU-alueella katsastetun auton tunnistaminen. Senhän voi tehdä rekisteriotteesta ja valmistenumerosta, Louekoski sanoo.”

Kyllä ja kaikista parasta on se, että tuo on etusivun juttu, jatkuen sivuilla 4-5, todella isolla!
Yksi parhaimmista on toimittajan toteamus: "ja taas on uusia asioita vireiilä. Nekin jutut Suomi todennäköisesti häviää".
Ei voi kyllä päivä paremmin alkaa.
Eikä tässä vielä kaikki!
Lehden loppupuolella haastatellaan nimitysosiossa yhtä naista, joka on siirtynyt johonkin Nordea autoleasing tms hommaan.
Yhtenä pelkona ja epävarmuutena mainitsee autoveron mahdollisen poistumisen.
Lopuksi jäpykäle retorinen kysymys: kuinka monta autoa näiden juttujen takia jää taas Suomi-kauppoihin. Heh heh, aika monta :)
- Maahantuojatkin on luokiteltu syrjinnän varmistamiseksi, Louekoski lisää.
Nettijuttu tässä, lehdessä on paremmin...http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/plehti/juttu.jsp?oid=2010/03/31/3710696
kommentti-osiosta: Ja taas on uusia asioita vireillä. Nekin jutut Suomi todennäköisesti häviää.
Voi voi miten hyvin -suotuisten tuulten puhallellessa- autoverosektorilla menee.
Kyllähän tällainen ulostulo monelta suunnalta kertoo siitä että kohta taas rytisee. Onko tässä nyt sitten kyse siitä että nämä ihmiset haluavat tulla nyt esiin mielipiteillään vai onko kyse enemmänkin siitä että nyt näitä mielipiteitä suvaitaan julkaista. JompsisKumpsis, luultavasti paremmissa piireissä velloo huhuja tai on asioista jo tietoakin ja tämä tieto ajaa näihin julkisiin kannanottoihin.
Hyvä, saan 2004 elvitkin takaisin.
Autoverohan poistuu vasta 2020-luvulla ?
Niin sanotut viralliset maahantuojat on nostettu etuoikeutettuun asemaan.
Nyt näyttää todella pahalta. Kauppalehdessä julistetaan etusivulla miten etuoikeutettuja viralliset maahantuojat ovat.
Voi voi. Kantakaa vaan lisää rahaa lasipalatsien etuoikeutetuille, kantakaa.
Sama Ilta-Sanomissa:
http://www.iltasanomat.fi/autot/2068265
On siinä änkyttämistä sanoisi pu-putin kanssa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Putin+my%C3%B6nsi+Ladassani+on+Opelin+moottori/1135252397803
Putinilla on paikallinen "Suomi-auto" eli Venäjä-auto, mutta vain päällisin puolin. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää!
Edelleen nousee mieleen kysymys siitä, kuinka paljon yksittäinen virkamies voi saada vahinkoa aikaan ennen kuin hänen toimiinsa puututaan? Melko pöyristyttävää.
http://www.iltasanomat.fi/autot/2068265
KL:n laskelmaan mukaan autoverotuksen palautuksista korkoineen on tullut 135,6 miljoonan euron lasku valtiolle vuosina 2005-2009.
- Viime syksyn laissa palautus rajattiin mielivaltaisesti vuoden 2006 jälkeiselle ajalle. Kymmenet tuhannet palautukseen oikeutetut autontuojat jäivät epäoikeudenmukaisesti palautusten ulkopuolelle...
***
Muistin virkistämiseksi:
http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2009/03/19/autoverovirkamies-en-tehnyt-80-miljoonan-laskua/20097406/139?ref=lk_is_au_2
Kauppalehden toimittaja Olli Herrala vaikuttaa olevan hyvin perillä autoverotuksen virheellisyydestä ja tarkoituksellisesta syrjinnästä. Lisäksi hän on hyvin ymmärtänyt asian vakavuuden ja on esittänytkin jo useita näyttäviä autoverotusta koskevia uutisia Kauppalehdessä. Asian vakavuudesta kertoo hyvin se, että jutut ovat olleet pääasiassa aina etusivun uutisia.
Varmaan kannattaa pitää Herrala ajan tasalla autoverotuksen tulevistakin tapahtumista.
Oletko varma, ettei Herrala pysy kärryillä muuten, esim. seuraamalla tätä palstaa jota kukaan muukaan ei seuraa?
On se muuten kumma, että mikä tahansa asia, joka täällä analysoidaan, on yleisesti tiedossa alle päivässä. Aika hyvin palstalta, johon kirjoittaa vain persaukisia amislaisia ja asioista mitään ymmärtämättömiä kateellisia.
Onko tullut jotain selvyyttä niihin kuitusen ja mirrin talousasioihin, löytyykö yhteyksiä lasipalatseihin? Sillä olisin hyvin ihmeissäni, jos vuosikausia jatkunut tahallinen lakien rikkominen perustuisi pelkkään jääräpäisyyteen ja ymmärtämättömyyteen, eikä takana olisi vilpitön oman edun tavoittelu.
Joo kyllä tuo väkisinkin tulee mieleen, että Herrala voi hyvinkin lueskella tätä palstaa. Ilmeisesti myös Heikki Kuitunen lukee tätä palstaa, koska hän on kertonut Ketoselle tai pyytänyt Ketosta kertomaan, että hän ei ole koskaan kirjoitellut tänne. Ilmeisesti hän ei ole nimenomaan kirjoittanut niillä useilla nimimerkeillä, jotka ovat viesteissään esittäneet hyvin tarkasti Kuitusen julkisuudessakin esittämiä ajatuksia. Nämä nimimerkithän ovat jopa kirjoittaneet ennakkotietoa joistakin Kuitusen lakiesityksistä, vaikka lakiesitykset eivät ole olleet vielä julkisiakaan.
Joo kyllä tuo väkisinkin tulee mieleen, että Herrala voi hyvinkin lueskella tätä palstaa. Ilmeisesti myös Heikki Kuitunen lukee tätä palstaa, koska hän on kertonut Ketoselle tai pyytänyt Ketosta kertomaan, että hän ei ole koskaan kirjoitellut tänne.
Marko Koski on myös palstalla, tunnustihan hän sen kaikille (?) tullilaisille postaamassaan viestissä viime syksyn sisäpiiriläisen episodin yhteydessä.
Edit: Tiedän myös, että hallinto-oikeuksissakin tätä palstaa luetaan hyvinkin kiinnostuneina. Keskustelin asiasta parissa hallinto-oikeudessa esittelijöinä olevien henkilöiden kanssa viime syksynä. Kumpikin kehui lukevansa säännöllisesti palstaa.
Etteköhän te nyt hiukan yliarvioi itseänne ja vastaavasti aliarvioi aika rajustikin hyvin montaa muuta ihmistä?! Vai kuvitteletteko todella, että esimerkiksi Louekoski ja Herrala ovat niin kyvyttömiä ihmisiä, etteivät itse pysty analysoimaan asioita ja tekemään sen perusteella johtopäätöksiä?! Ei siihen tarvita Tuulilasin nettikeskustelupalstaa, jonka (tämän osion) sisällöstä valitettavasti suurin osa on lähes silkkaa roskaa ja loanheittoa muutaman aktiivisen kirjoittelijan kesken.
On erittäin hyvä, että autoveroasia on ollut esillä sunnuntain Hesarissa Louekosken yleisönosastokirjoituksen muodossa, sekä nyttemmin Kauppalehdessä Herralan toimesta, mutta on kyllä aikamoista henkselien paukuttelua uskotella itselleen, että näiden pelinavausten taustalla olisi Tuulilasin palsta ja täällä lokaa ympäriinsä viskovat, riidanhaluiset kirjoittelijat.
Louekoski on vuosikausia ollut tunnettu autoharrastuksistaan, joten sitä taustaa vasten ei ole mitenkään kummallista, että hän teki pelinavauksen omalta osaltaan Hesarissa sunnuntaina. Kauppalehden toimittaja on mitä ilmeisimmin tehnyt sitä työtä, mitä toimittajan kuuluukin, eli pitänyt itsensä ajan tasalla sen suhteen mitä maassa tapahtuu. Siihen ei muuten tarvita TL:n palstaa..
Louekosken pelinavaus oli siis tervetullut, ei siinä mitään, mutta sen pienen varauksen siihen kuitenkin jokainen ajatteleva ihminen sisällyttää, että Louekoski on kuitenkin autoharrastustaankin tunnetumpi siitä, että hän on SDP:n miehiä. SDP on oppositiopuolue, vaalit ovat tulossa, SDP:llä on helvetinmoinen hinku takaisin hallitukseen - joten miksikäs kyseessä ei olisi vilpittömän, autoharrastuksen innoittaman mielipiteen sijaan politikointi?!
Ehkäpä ei, mutta mahdollista se on ja sen myös jokainen ajatteleva yksilö huomaa. Tällä palstalla sensijaan ainoa reaktio on villit tuuletukset täysin vailla minkäänasteista kritiikkiä, palstan tavan mukaisesti tottakai. Täällähän tunnetusti kaikki palstan äänekkään enemmistön ääntä tukevat ajatukset saavat vahvan, välittömän ja kiihkeän, mutta täysin vaikka kriittisyyttä olevan, fanaattisen tuen.
Onneksi itse asia, eli autoverotuksen epäkohdat, alkavat pikkuhiljaa saamaan näkyvyyttä sellaisillakin foorumeilla, joilla on uskottavuutta. Tällä palstalla (tämän asian osalta) siitä ei ole kuin rippeet jäljellä.
Tähän kirjoitukseen reaktio tulee olemaan todennäköisesti ja palstan tavan mukaan seuraava: Minut todetaan yksioikoisesti autokauppiaaksi, VVM:n virkamieheksi, Tullin työntekijäksi ja salaliiton palkkaamaksi "sumuttajaksi". Koska olen ollut hetken palstan keskusteluissa hiljaa, tulkitaan kirjoitukseni ajankohdan olevan varma merkki siitä, että kohta rytisee(vaikkakin kerroin jo ajat sitten, etten tule lähiaikoina keskusteluihin osallistumaan) ja niin edelleen ja niin edelleen. (jokainen palstaa seurannut kyllä tietää tuon kuvion)
Palstan äänekkäiltä aktiiveilta jää todennäköisesti kirjoitukseni mustamaalaamisen tohinassa huomaamatta se, etten sanallakaan puolustanut autoveroa, en väittänyt sen säilyvän ikuisesti maailman tappiin asti, en puolustanut autokauppiaita, en VVM:tä, en Tullia vaan päinvastoin. Mutta se teiltä siis jää huomaamatta, koska keskitytte lähinnä vihapäissänne roiskimaan lokaa ympäriinsä.
Se on ilman muuta tässä yhteydessä todettava, että palstalle on aina välillä kirjoittanut asiallisiakin kommentoijia, mutta vähiin se on jäänyt ja koko ajan vähemmäksi näyttää jäävän. Miettikää mistä johtuu? Katsokaapa vaikka ketkä ovat olleet viimepäivien äänekkäimmät/aktiivisimmat kirjoittajat. Kun lukaisin viime päivien keskusteluja läpi, ei sieltä montaa järkevää kommenttia löytynyt, joten minkä johtopäätöksen siitä voisi kenties vetää?!
Jatkakaa vaan samaan malliin - ja antakaa muiden hoitaa autoverotuksen epäkohtien tuominen julkisuuteen. Teidän tapanne on menemässä kovaa vauhtia sellaiseksi, että siitä on lähinnä haittaa koko asialle.
Voisitko esittää esimerkin, jossa pidetään Louekoskea ja Herralaa kyvyttöminä ihmisinä, jotka eivät pysty analysoimaan asioita ja tekemään sen perusteella johtopäätöksiä?
Louekosken pelinavaus oli siis tervetullut, ei siinä mitään, mutta sen pienen varauksen siihen kuitenkin jokainen ajatteleva ihminen sisällyttää, että Louekoski on kuitenkin autoharrastustaankin tunnetumpi siitä, että hän on SDP:n miehiä. SDP on oppositiopuolue, vaalit ovat tulossa, SDP:llä on helvetinmoinen hinku takaisin hallitukseen - joten miksikäs kyseessä ei olisi vilpittömän, autoharrastuksen innoittaman mielipiteen sijaan politikointi?!
Hyvä että haukuit itsesi valmiiksi niin ei tarvitse sitä enää tehdä.
POLIITTINEN SALALIITTO! heh heh. Mitä tulee toimittajan tehtävään, niin eihän sen suhteen mitä maassa tapahtuu, ole tapahtumassa yhtään mitään? Niinhän tuossa toisessa ketjussa eräät ainoana oikeana totuutena julistivat? Mitä tulee tuularin autoverotuksen keskustelupalstaan, niin tältä saitilta on muun muassa nykäisty liikkeelle kymmenien tuhansien verovalitusten varsin menestyksekäs invaasio. Joka muuten aiheutti mm. muutaman autoverolakimuutoksen ja jopa hallintomenettelyä piti muuttaa. Lisäksi tietoisuus autoverotuksen ketkutoiminnasta on muutoinkin palstan avulla lisääntynyt varsin merkittävästi. Enää ei mene verottajan ja muitten autoveromuurin takana lymyilevien tahojen liri suoraan asiakkaan/veronmaksajan molempiin silmiin.
BTW. Louekoski on ottanut kantaa autoverotuksen laittomuuteen jo silloin kun nick Ju551 päristeli neppis-autolla hiekkalaatikolla.
Kyllähän tällä palstalla on valtavasti tuotu esille verotuksen epäkohtia ja mätäpaiseita.
Valitettavasti Tuulilasi on päättänyt kaapata tämän kaiken tiedon käytännössä omaan käyttöönsä estämällä haut , kirjoittajan viestihistoria yms. keskustelupalstojen perustoiminnot.
Nimimerkille Taustalta. Seuraan itse TL:n autoveropalstaa ulkomailta käsin, sellaisesta maasta, jossa ei ole autoille, oli ne sitten uusia tai käytettyjä muita veroja, kuin vuotuinen pienehkö käyttömaksu ja alv. EU:n sisäinen tavaraliikenne niin autojen kuin muittenkin tavaroiden suhteen on direktiivien mukaista ja kansalaiset voivat ETUKÄTEEN ottaa selvää ja myös saada SITOVAN tiedon siitä, mitä
eri tavarat ostettuna toisesta EU-maasta hänelle maksavat.
Nostan hattua niille monille, väsymättömille taistelijoille, jotka ovat saaneet viimeisten vuosien aikana EU:n avulla tullin ja vm:n polvilleen.
Tällä palstalla on asiassa ollut erinomainen vaikutus ihmisten herättämiseksi huomaamaan, kuinka virkamiehistö kylmästi heitä on kyykyttänyt. Kuten joku jo ehti kirjoittaakin, alkaa edellämainittujen taistelijoiden ansiosta valtion toimesta vääryydellä autontuojilta kerättyjen elvi-ym. verojen yhteissumma olla satasen miljoonaa. Eikä tämä mielestäsi ole saavutus ja oletko sitä mieltä, että vastuussa oleva virkamiehistö olisi vapaaehtoisesti ko. summat palauttanut? Eläköön Tuularin autoverokeskustelupalsta.
On erittäin hyvä, että autoveroasia on ollut esillä sunnuntain Hesarissa Louekosken yleisönosastokirjoituksen muodossa, sekä nyttemmin Kauppalehdessä Herralan toimesta, mutta on kyllä aikamoista henkselien paukuttelua uskotella itselleen, että näiden pelinavausten taustalla olisi Tuulilasin palsta ja täällä lokaa ympäriinsä viskovat, riidanhaluiset kirjoittelijat.
Louekoski on vuosikausia ollut tunnettu autoharrastuksistaan, joten sitä taustaa vasten ei ole mitenkään kummallista, että hän teki pelinavauksen omalta osaltaan Hesarissa sunnuntaina. Kauppalehden toimittaja on mitä ilmeisimmin tehnyt sitä työtä, mitä toimittajan kuuluukin, eli pitänyt itsensä ajan tasalla sen suhteen mitä maassa tapahtuu. Siihen ei muuten tarvita TL:n palstaa..
Louekosken pelinavaus oli siis tervetullut, ei siinä mitään, mutta sen pienen varauksen siihen kuitenkin jokainen ajatteleva ihminen sisällyttää, että Louekoski on kuitenkin autoharrastustaankin tunnetumpi siitä, että hän on SDP:n miehiä. SDP on oppositiopuolue, vaalit ovat tulossa, SDP:llä on helvetinmoinen hinku takaisin hallitukseen - joten miksikäs kyseessä ei olisi vilpittömän, autoharrastuksen innoittaman mielipiteen sijaan politikointi?!
Ehkäpä ei, mutta mahdollista se on ja sen myös jokainen ajatteleva yksilö huomaa. Tällä palstalla sensijaan ainoa reaktio on villit tuuletukset täysin vailla minkäänasteista kritiikkiä, palstan tavan mukaisesti tottakai. Täällähän tunnetusti kaikki palstan äänekkään enemmistön ääntä tukevat ajatukset saavat vahvan, välittömän ja kiihkeän, mutta täysin vaikka kriittisyyttä olevan, fanaattisen tuen.
Onneksi itse asia, eli autoverotuksen epäkohdat, alkavat pikkuhiljaa saamaan näkyvyyttä sellaisillakin foorumeilla, joilla on uskottavuutta. Tällä palstalla (tämän asian osalta) siitä ei ole kuin rippeet jäljellä.
Tähän kirjoitukseen reaktio tulee olemaan todennäköisesti ja palstan tavan mukaan seuraava: Minut todetaan yksioikoisesti autokauppiaaksi, VVM:n virkamieheksi, Tullin työntekijäksi ja salaliiton palkkaamaksi "sumuttajaksi". Koska olen ollut hetken palstan keskusteluissa hiljaa, tulkitaan kirjoitukseni ajankohdan olevan varma merkki siitä, että kohta rytisee(vaikkakin kerroin jo ajat sitten, etten tule lähiaikoina keskusteluihin osallistumaan) ja niin edelleen ja niin edelleen. (jokainen palstaa seurannut kyllä tietää tuon kuvion)
Palstan äänekkäiltä aktiiveilta jää todennäköisesti kirjoitukseni mustamaalaamisen tohinassa huomaamatta se, etten sanallakaan puolustanut autoveroa, en väittänyt sen säilyvän ikuisesti maailman tappiin asti, en puolustanut autokauppiaita, en VVM:tä, en Tullia vaan päinvastoin. Mutta se teiltä siis jää huomaamatta, koska keskitytte lähinnä vihapäissänne roiskimaan lokaa ympäriinsä.
Se on ilman muuta tässä yhteydessä todettava, että palstalle on aina välillä kirjoittanut asiallisiakin kommentoijia, mutta vähiin se on jäänyt ja koko ajan vähemmäksi näyttää jäävän. Miettikää mistä johtuu? Katsokaapa vaikka ketkä ovat olleet viimepäivien äänekkäimmät/aktiivisimmat kirjoittajat. Kun lukaisin viime päivien keskusteluja läpi, ei sieltä montaa järkevää kommenttia löytynyt, joten minkä johtopäätöksen siitä voisi kenties vetää?!
Jatkakaa vaan samaan malliin - ja antakaa muiden hoitaa autoverotuksen epäkohtien tuominen julkisuuteen. Teidän tapanne on menemässä kovaa vauhtia sellaiseksi, että siitä on lähinnä haittaa koko asialle.
Kovin hatarin perustein sinäkin tunnut noita käsityksiäsi heittelevän.
Ikävä kyllä tiedän kertoa, että kyseinen henkilö on osallistunut autoverotuksen nettikeskusteluihin ainakin jo kesällä -03, jolloin hän oli hallituspuolueen edustaja. Eikä vaaleja ollut näköpiirissä vuosiin. Eli voiko vihjailusi mennä enemmän vikaan?
Olen myös aikojen saatossa keskustellut hänen kanssa muutaman kerran sähköpostitse näistä asioita ja niissäkin keskusteluissa on käynyt ilmi, että hän seuraa mielenkiinnolla autoverotuksesta käytävää keskustelua myös netissä. Oli kovasti tyytyväinen, kun pitkään vaiettu aihe on suorastaan räjähtänyt käyntiin netissä Siilin-päätöksen myötä...
Louekosken pelinavaus oli siis tervetullut, ei siinä mitään, mutta sen pienen varauksen siihen kuitenkin jokainen ajatteleva ihminen sisällyttää, että Louekoski on kuitenkin autoharrastustaankin tunnetumpi siitä, että hän on SDP:n miehiä. SDP on oppositiopuolue, vaalit ovat tulossa, SDP:llä on helvetinmoinen hinku takaisin hallitukseen - joten miksikäs kyseessä ei olisi vilpittömän, autoharrastuksen innoittaman mielipiteen sijaan politikointi?!
Taustalta taitaa olla paskat housussa, kun oma puoluetoveri vetää tällaista linjaa. Vai onko kyseessä sittenkin takinkääntö ja halu osoittaa että me saimme aikaan autoveron poiston.
Jatkakaa vaan samaan malliin - ja antakaa muiden hoitaa autoverotuksen epäkohtien tuominen julkisuuteen. Teidän tapanne on menemässä kovaa vauhtia sellaiseksi, että siitä on lähinnä haittaa koko asialle.
Lisäämmä löylyä kiukaalle!
http://www.mtv3.fi/doping/sivu.shtml?730169
"Vain Hiihtoliiton talouden ja markkinoinnin johtoryhmään kuuluneet Matti Leikoski, Matti Louekoski, Roger Turku ja Erkki Rauma saivat korvauksia."
Hovioikeuden päätös korvauksista:
Jari Räsänen 130 000 mk
Matti Louekoski 20 000
Rehellinen pohjoisen mies? :)

Autovero yhtä heikoilla kuin Suomen hiihtokin.
Louekoski on oikeassa.itse sain jo 2003 elvit tilille,ei voi moittia.Jos pyytää myös annetaan....
Politiikkaa tässä tehdään enemmän kuin muuta. Sosdemjengi on tässä lähtenyt liikkeelle hyvin populistisella aiheella mutta taitaa tulla pannukakku vaaliteemana vuosi ennen vaaleja. Kyttääjät haistelevat kyllä reaktoita ja tarttuvat tähän asiaan omilla versioilla.
Toki jokainen puolue haluaa tupaillassa paukutella henkseleitä että oli poistamassa tsaarinajan viimeisiä rippeitä, mutta yksin sitä ei kukaan saa aikaan, ei sossut, ei kokkareet. Tämänmuotoinen hankintavero on tiensä päässä ja esiintulo tuskin nyt hirveästi lisää lukutaitoisten intoa marssia tiistaina autokauppaan ostamaan uutta koslaa hintaan mihin hyvänsä.
Politiikka on komplotteja täynnä ja siihenkin pitää löytää syyllinen miksi kauppa ei käy kun jäät ovat sulaneet ja lakkovaikutukset loppuneet ja mikä olisi parempi kuin oppostition edustajan löysät länget jotka pilasivat hyvin alkaneen vuoden eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä sitten siihen että vero siirretään hankinnasta käyttöön, kun tahna tuli jo tuubista. Kiitos Matti, etulinja on kiittämätön paikka.
Ja kauppalehti jatkaa tänään: pääkirjoituksen alla on toimittajan tylytystä. Ei voi kun hykerrellä...;)
Hieno veto muuten toimittajalta jarruttaa nettijuttua hieman...
Juttu jäi näin 'päällimmäiseksi' KL:n nettisivuille koko pääsiäiseksi ...
Njet, vaan tarkoitin sitä että jos Louekosken mukaan Suomessa ei ollut hiihtourheilussa dopingia 1990-luvun lopussa, niin ko jäbä on satusetä! Sääli syyttömiä STT:n toimittajia sanktioineen tuollaisten satusetien takia! :(
Ja korvaukset suurempia hovioikeudessa näille satusedille kuin raiskauksen uhrillle keskimäärin, hyi helvata... :(
Ei taida Taustaltan kone käydä kaikilla pytyillä. Eiköhän se ole aika totaalisen loogista, että jos toimittaja vaikka ihan itsekin havaitsee merkittäviä oikeusvaltioon kuulumattomia epäkohtia ja korruptioskandaalilta näyttäviä vääryyksiä, hän hankkii omallle näkemykselleen lisätietoja sieltä, missä epäkohdasta puhutaan. Tässä vähäisen julkisen keskustelun virkamieskorruption maassa niitä keskustelun paikkoja ei ole paljon, lähinnä autovero.fi ja tämä palsta. HS ei käy keskustelua, koska se on NetWheelsin omistaja ja tienaa valtavasti automainoksista. Pelkästään se, että missään HS:n osiossa tätä asiaa ei käsitellä yhtään, on hyvin kuvaavaa.
Autokauppoja suojaa julkisella puolella joku tai jotkut tavalla, joka ei mahdu terveeseen järkeen. Kuka? Miksi?
Ja korvaukset suurempia hovioikeudessa näille satusedille kuin raiskauksen uhrillle keskimäärin, hyi helvata... :(
Millaisen tuomion saa autoveron raiskauksesta???
Ja korvaukset suurempia hovioikeudessa näille satusedille kuin raiskauksen uhrillle keskimäärin, hyi helvata... :(
Millaisen tuomion saa autoveron raiskauksesta???
Pitkän. Vuodesta 2003 on istuttu. Enkä vieläkään tiedä, mihin "syyllistyin".