YLE; Mittareiden manipulointi on Saksassa suuri ongelma...

"Mittareiden manipulointi on Saksassa suuri ongelma. Kilometrilukeman väärentäminen maksaa halvimmillaan 50 euroa ja toimenpide kestää nopeimmillaan alle minuutin. Saksalaisille lasketaan lukemien huijaamisesta koituvan vuosittain lähes kuuden miljardin euron tappiot. Lisäksi osansa saavat ulkomaille autoja vievät."

"Saksan poliisin mukaan joka kolmas käytetty on manipuloitu. Auton ajokilometrien ja samalla huoltohistorian väärentämien on nykyään Saksassa rikos. Palveluntarjoajia kuitenkin riittää. Ammattimaiseen mittarinväärentämiseen käytetty laite maksaa noin 7 000 euroa. Toimenpide onnistuu käytännössä missä vain ja mihin autoon vain."

"ADAC:n puheenjohtaja Peter Meyer sanoi torstaina, että autonvalmistajat eivät ole ongelmasta kiinnostuneita, koska ongelman vahingot ja niistä koituvat kustannukset eivät koske heitä."

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/04/adac_matkamittareiden_vaarentamin...

Että sillälailla taas tänään...

Huomasitko tärkeimmän seikan? Eli sen, että jo matkamittarin lukeman muuttaminen itsessään on Saksassa nykyään kriminalisoitu?

Ja missä ovatkaan kaikki Suomen entiset taksit tätä nykyä, ja kuinka paljon niillä on kilometrejä tätä nykyä mittarissa? Aukottomalla huoltohistorialla.

Ilmeisesti autokauppa on täysin jumissa kun alkaa tääs nämä "pelottelu-uutiset". Mutta niinhän se on, että Saksassa hommasta voi saada viisi vuotta linnaa, täällä suomessa viisi tonnia korkeamman hinnan autosta, ilman oikeudellista riskiä.

Ja onhan se niinkin, että kun asiasta ei puhuta, niin sitä ei ole olemassakaan, onhan oi takatukka?

Tuulipukukansaa (karjaa) pitää pelotella , että eivät vain vie rahojaan muualle ..:)

Ei muuten uskoisi että Suomalainen automyyjä on palveluammatissa , kun pitää asiakkaat haukkua ...

http://www.taloussanomat.fi/autot/2012/04/20/automyyjat-kertovat-tallais...

"– Kaikki johtuu siitä, että myyjä ei suostunut antamaan asiakkaalle kaupanteon jälkeen pipoa, maastokenkiä tai muita kylkiäisiä, autokauppias kertoo."

Jäpykkä kirjoitti

Että sillälailla taas tänään...

Suomessako ei mittareita ruuvata, koska... ???

Minä en luota natsien jälkeläisten toimiin missään asiassa, en varsinkaan mitä autoihin tulee.

porkki kirjoitti

Minä en luota natsien jälkeläisten toimiin missään asiassa, en varsinkaan mitä autoihin tulee.

huh huh.

Münchenissä alkaneessa oikeudenkäyntien sarjassa tuomioistuin tutkii mm. 90 mittariväärennöstapausta, joista 60 % on käytettyjen autojen kauppiaitten tekemiä. He kun ovat alan asiantuntijoita. Pelkkä mittarin ruuvaaminen ei ole riittänyt, vaan myös ajoneuvon huoltohistoria on manipuloitu. Mukana on myös erittäin kalliita automalleja...

SaimaH kirjoitti

Suomessako ei mittareita ruuvata, koska... ???

Tuo lienee peruutuksen maailmanennätys, reilussa parissa viikossa...

http://46.105.122.94/org/de/08/de08c5a905d03652/0/884675.jpg

Jäpy, ei koske Suomea. MB on selvästi käynyt Saksassa tuunattavana.

Suomituunauksen tuloksia on netissä vaikka kuinka, jopa isoilla jakelijoilla sattuu mittarista tipahtamaan numeroita lattialle. Kyllä Suomi-poika osaa sen minkä Fritz, vain rangaistavuudessa on ero.

porkki kirjoitti

Minä en luota natsien jälkeläisten toimiin missään asiassa, en varsinkaan mitä autoihin tulee.

Hitler julisti: "me olemme sosialisteja, me olemme nykypäivän kapitalistisen talousjärjestelmän vihollisia",

http://liberalismi.net/wiki/Kansallissosialismi

John Player kirjoitti

Hitler julisti: "me olemme sosialisteja, me olemme nykypäivän kapitalistisen talousjärjestelmän vihollisia",

http://www.hs.fi/fingerpori/1329103718090

"kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille"

Kannatan.

porkki kirjoitti

"kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille"

Kannatan.

Ryhdytkö toimeen? 

John Player kirjoitti

porkki kirjoitti

"kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille"

Kannatan.

Ryhdytkö toimeen? 

Kysyn ensin Akilta neuvoa.

Jaa-a, kun Saksasta auton ottaa ja sanoo puhelimessa myyjälle että haluan sitten että allekirjoitat sen kilometrilukeman minkä mittarissa on, niin kummasti siitä autosta onkin yhtäkkiä jo kaupata melkeen sovittu, että soitatko vaikka ylihuomenna uudestaan,,, Tai sitten se myyjä sanoo että "tottakai, ei mitään ongelmaa".

Ja mikä olikaan tilanne muualla? Saksassa sinua ei huijata kilsoilla ja siitä voi varmistua.

nor kirjoitti

Mutta niinhän se on, että Saksassa hommasta voi saada viisi vuotta linnaa, täällä suomessa viisi tonnia korkeamman hinnan autosta, ilman oikeudellista riskiä.

Ei pidä paikkaansa. Tein jo vuonna 1994 Tuulilasiin jutun mittarien ruuvaamisesta. Sen innoittamana erään autoliikkeen johtaja lähetti minulle aineiston tapauksesta, jossa eräs mittaria huomattavasti ruuvannut tuomittiin vankeusrangaistukseen petoksesta. Tein tästäkin jutun lehteen.

Niin Saksassa kuin Suomessakin avainsana näissä ruuvaushommissa on todistaminen. On pystyttävä todistamaan, kuka on väärentänyt tai väärennyttänyt mittarinlukemat. Juuri tähän ongelmat yleensä liittyvät. Useissa tutkimissani tapaukssissa autolla oli ollut useita omitajia. Väliluovutuksia oli  tehtailtu ilmeisesti siksi, että niillä voitiin häivyttää tieto siitä, kenen omistuksen aikana lukemia oli väärennettty.

Olimme saamaisillamme erään suuren autoliikkeen rysän päältä kiinni. Erään avustajamme isäukko oli vaihtanut autonsa uuteen: sitten hän näki entisen autonsa liikkeen vaihtoautohallissa ja kiinnitti huomionsa autolle ilmoitettuun mittarilukemaan. Sen mukaan mittarista oli kadonnut paljon kilometrejä.

Ukko pahus nosti asiasta liikkeessä metelin ja kertoi asiasta kotiin päästyään pojalleen. Tämä kertoi asiasta meille seuraavana päivänä, ja menimme heti etsimään autoa. Se oli kuitenkin kadonut liikkeestä kuin pieru Saharaan. Jos olisimme löytäneet auton, otsikko olisi ollut iso ja syntynyt häly valtava. Mutta kun ei onnistunut, niin ei sitten.

Kaikkenne yrititte, mutta kun ei auto ollut edellisen päivän paikallaan, niin asialle ei voinut mitään. Ei sitä nyt voi kriittiseltä tutkivalta journalistiltakaan vaatia ihan mitä tahansa.

Tapio Ketonen kirjoitti

Niin Saksassa kuin Suomessakin avainsana näissä ruuvaushommissa on todistaminen. On pystyttävä todistamaan, kuka on väärentänyt tai väärennyttänyt mittarinlukemat. Juuri tähän ongelmat yleensä liittyvät. Useissa tutkimissani tapaukssissa autolla oli ollut useita omitajia. Väliluovutuksia oli  tehtailtu ilmeisesti siksi, että niillä voitiin häivyttää tieto siitä, kenen omistuksen aikana lukemia oli väärennettty.

no höpö höpö. Jos Saksassa myyjä myy auton jossa on huoltokirja ja kilometrit, ja hän vetää nimen alle kauppakirjaan, niin hän on siitä vastuussa. PISTE. Toki hän voi sitten haastaa sen edellisen "väliluovuttajaan", jos on kerran siltä saanut samanlaisen kauppakirjan. On ihan sama montako väliluovutusta siinä on sitten tehtailtu. Myyjä on vastuussa ostajalle. 

Siinä ei tarvitse mitään sen kummempaa todistaa. Ja se myyjä saa linnaa jos aihetta on. Näin siis oikeusvaltioissa.  voi **ttu kuinka sekaisin te edes voitte olla siellä,,,  

Tapio Ketonen kirjoitti

Olimme saamaisillamme erään suuren autoliikkeen rysän päältä kiinni. Erään avustajamme isäukko oli vaihtanut autonsa uuteen: sitten hän näki entisen autonsa liikkeen vaihtoautohallissa ja kiinnitti huomionsa autolle ilmoitettuun mittarilukemaan. Sen mukaan mittarista oli kadonnut paljon kilometrejä.

Vai että olitte oikein "saamassa",,, ***tanan munattomat porot. Mitähän faktoja te sitten tarvitsette seuraavien lisäksi;

1. Auton entinen omistaja.

2. Tieto siitä että auto on myyty ao. liikeelle kilometrilukemalla X. 

3. Entisen omistajan havainto siitä että auto on myynnissä ko. liikkeessä Kilometrilukemalla Y.

Tästä vaan juttu lehteen, ja sitten saa muut selittää. Ja kyllä, siihen juttuun voi kirjoittaa että kyseessä on entisen omistajan tekemä havainto jota toimittaja ei ole voinut varmistaa, koska auto oli jo myyty.

Kas kun se autoliike kyllä tietää ihan tasan tarkaan että mihin se auto on jatkanut matkaa ja voi siis puolustautua ihan ongelmitta. Mutta tänä päivänäkään Herra Ketonen ei sano muuta kuin "eräs suuri (Suomalainen?) autoliike", ja samalla aiheuttaa tilanteen jossa epärehellinen 95% suomalaisista autoliikkeistä pilaa myös sen rehellisen 5% maineen. 

Heh ja Tapio tai tutkimusPÄÄLLIKKÖ Jorma Viitanen voivat tuollaisessa tapauksessa laittaa tekstarin AUTO ABC-123 numeroon 16400, josta tulee tieto omistajasta. Sitten 020202 ja saatte osoitteen.

Olisitte menneet kysymään auton omistajalta asiasta ja todisteet olisivat olleet siinä.

TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ Jorma Viitanen ja TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Tapio Ketonen:

Heh, montako alaista teillä on?

Jos niitä on, laittakaa ne töihin.

Jos ette itse ehdi :) :) :) :) :) :)

Te saisitte halutessanne niin messeviä juttuja korruptiosta ja muista rikoksista koskien suomalaista autoverotusta, että Alibi ja Seiska repisivät pelihousunsa.

Mutta kun ei niin ei.

Deeässä kirjoitti

..laittaa tekstarin AUTO ABC-123 numeroon 16400, josta tulee tieto omistajasta. Sitten 020202 ja saatte osoitteen.

Oliko kyseinen palvelu silloin olemassa? Nythän puhutaan tapahtumasta, joka joskus melkein toteutui.

Allroad kirjoitti

Suuntanumero oli 90 ja puhelimeen vastasi virkamies, joka etsi tiedon odottaessa. Helsingistä soitettaessa paikkallispuhelumaksulla ja muualta kaukopuhelumksu.

Allroad kirjoitti

Deeässä kirjoitti

..laittaa tekstarin AUTO ABC-123 numeroon 16400, josta tulee tieto omistajasta. Sitten 020202 ja saatte osoitteen.

Oliko kyseinen palvelu silloin olemassa? Nythän puhutaan tapahtumasta, joka joskus melkein toteutui.

"Suomessa tekstiviesti tuli matkapuhelinasiakkaiden käyttöön vuoden 1994 aikana, mutta ensin vain verkosta puhelimeen päin. Vuonna 1995 saattoi myös puhelimesta näppäillä tekstiviestejä."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tekstiviesti

Joskus aikoinaan lueskelin juttuja yhdestä suuresta autoliikkeestä, liekö sama jota Ketonen tutkaili. Tämä TissiJuoppo (nimi muutettu tunnistamisen estämiseksi) tuntuu olevan vakiokamaa mittarinvääristämisten tarinoissa. Ehkä ei tulta ilman savua. Taloudelliselta puolelta katsottuna kannattavuus on erittäin kova eli onko muut vastaavat autoliikkeet NIIN paljon heikompia vaiko olisiko tässä yksi selitys tuloskuntoon. Paljon tuontiautoja siellä on myynnissä mutta missä vaiheessa kilometrit muuttuu metreiksi, jää kysymykseksi. Jollekin olisi taas tilastotieteen tutkimuspaikka kuinka paljon eri automallien keskiarvo kilometrilukemat per kk vaihtelevat eri automyyyjillä ja muuttuuko kk-km-määrät siinä vaiheessa kun ko malliin tulee keskusyksiköstä luettava mittari jota ei pysty muokkaamaan. 

Jäpyn aloituksesta, ihmettelen miksei autotehtaita asia kiinnosta, etenkin kun km-lukemat saattavat myös siirtää vastuita niskaan takuiden puolella ja näyttää huonolta vikatilastoissa. Uskoisin että automerkki jossa on mittarit joita ei varmasti pystytä moukkaamaan olisi halutumpi ja nostaisi profiilia. Eli käytettyjen hintoja ja vaikuttaisi pitkällä aikavälillä uusien hintoihin. 

Mikäs ongelma tämä mittarilukeman muuttaminen oikeastaan on. Sillähän on merkitystä vasta sitten kun 300 tkm muutetaan luvuksi 150 tkm. Ja jos ostaja ei ole ihan puusilmä niin tuon  ajetun 300 tkm kyllä huomaa.

Eikä tämä suinkaan ole ilmiö Saksassa. Jotenkin mulla on sellanen käsitys että näitä matkamittarien lukemia muutellaan kaikissa maissa. Ja peräti täysin korruptiosta ja kusetuksesta vapaassa kuselassa.

Minäkin olen joskus muinoin rukannut kilometrejä. Helppo nakki uudemmissa autoissa ja vanhoissa vaihdoin pariinkin autoon mittariston.

Yks tuttu on automyyjänä lasipalatsissa kuselalaisittain suurehkossa kaupungissa. On kuuulemma niin hiljaista että automyyjät ovat yksi toisensa jälkeen vaihtaneet tai ovat vaihtamassa alaa. On suorastaan nautinnollista seurata kun autoliikkeet ja erityisesti merkkiliikkeet rypevät liejussa. Sama hemmo kertoi että autoveron korotus ei näy enään. lasipalatsit ovat joutuneet tinkimään katteistaan ja laskeneet yksi toisensa jälkeen hinnat samalle tasolle ennen huhtikuun alkua. Mutta eihän tämä mitään auta. Peltikoslat ovat kuselassa liian kalliita ja ihmisen taloustilanne ja työnäkymät ovat heikot. 

  Kaikkeen tähän paskaan mitä kuselassa on tapahtunut ja tapahtuu ovat syyllisiä tämän paskavaltion paskapäiset päättäjät. Nappi ottaan vaan joka iikalle.

ArvoAutoilija kirjoitti

Uskoisin että automerkki jossa on mittarit joita ei varmasti pystytä moukkaamaan olisi halutumpi ja nostaisi profiilia.

Mikä tuollainen automerkki on? Olenko väärässä, jos väitän ettei sellaista ole? Itsellä on koneessa pari softaa, joilla uskoisin kykenäväni muuttamaan jokaisen auton mittrilukeman OBD:n kautta.

Lahjomaton kirjoitti

no höpö höpö. Jos Saksassa myyjä myy auton jossa on huoltokirja ja kilometrit, ja hän vetää nimen alle kauppakirjaan, niin hän on siitä vastuussa. PISTE. Toki hän voi sitten haastaa sen edellisen "väliluovuttajaan", jos on kerran siltä saanut samanlaisen kauppakirjan. On ihan sama montako väliluovutusta siinä on sitten tehtailtu. Myyjä on vastuussa ostajalle. 

Siinä ei tarvitse mitään sen kummempaa todistaa. Ja se myyjä saa linnaa jos aihetta on. Näin siis oikeusvaltioissa.  voi **ttu kuinka sekaisin te edes voitte olla siellä,,,  

Sekaisin taitaa nyt olla Mr Lahjomaton. Minä en ainakaan lähde noin heppoisin perustein tekemään juttua, josta varmasti tiedän, että mikäli minulla ei ole sataprosenttisen pitävää näyttöä, liikkeen juristilauma ryntää kuin sudet kimppuun. Tuollaisia ehdotuksia on helppo heitellä, mutta niin tyhmiä emme sentään ole, että ryhtyisimme toimimaan noin. Korvausvaatimukset noissa asioissa ovat aika mittavia.

Lahjomaton kirjoitti

Vai että olitte oikein "saamassa",,, ***tanan munattomat porot. Mitähän faktoja te sitten tarvitsette seuraavien lisäksi;

1. Auton entinen omistaja.

2. Tieto siitä että auto on myyty ao. liikeelle kilometrilukemalla X. 

3. Entisen omistajan havainto siitä että auto on myynnissä ko. liikkeessä Kilometrilukemalla Y.

Tästä vaan juttu lehteen, ja sitten saa muut selittää. Ja kyllä, siihen juttuun voi kirjoittaa että kyseessä on entisen omistajan tekemä havainto jota toimittaja ei ole voinut varmistaa, koska auto oli jo myyty.

Kas kun se autoliike kyllä tietää ihan tasan tarkaan että mihin se auto on jatkanut matkaa ja voi siis puolustautua ihan ongelmitta. Mutta tänä päivänäkään Herra Ketonen ei sano muuta kuin "eräs suuri (Suomalainen?) autoliike", ja samalla aiheuttaa tilanteen jossa epärehellinen 95% suomalaisista autoliikkeistä pilaa myös sen rehellisen 5% maineen. 

Noin kevein perustein en ole koskaan lähtenyt tekemään juttua lehteen, enkä tule koskaan tekemäänkään. Jos muuta näyttöä ei ole, niin taatusti tulee oikeudessa tuomio.Enkä tule sitä liikkeen nimeä kertomaan. Tarina on totta, mutta pitävät todisteet puuttuvat, joten minua syytettäisiin perättömän tiedon levittämisestä.

Meillä on tarvittaessa käytettävissämme erittäin asiantuntevia lakimiehiä, mutta jo oman näppituntumankin pitää pystyä varoittamaan tapauksista, joista on mahdollista saada nenilleen.

Tuollaisessa tapauksessa pitää liikkua aika varovasti. Jos menemme kyselemään autoa, josta juuri edellisenä päivänä edellinen omistaja on pippuroinut liikkeessä, niin tyhmempikin autokauppias haistaa asiassa palaneen käryä.

Arvelimme, että auto oli silloin viety jonnekin piiloon, ja jos olisimme ryhtyneet kyselemään sitä, se olisi ilmeisesti putkahtanut esiin oikeilla kilometrilukemilla. Itse asiassa oli aika todennäköistä, että jos auto olisi ilmaantunut takaisin myyntihalliin ilman meidän kyselyjämmekin, sen mittarilukema olisi ollut sellainen kuin pitikin. Jos se taas olisi löytynyt seuraavalta omistajalta väärin lukemin, uusi omistaja  olisi todennäköisesti vannonut, että hän on muuttanut ne lukemat ihan vain vaimoa tai naapureita hämätäkseen.

Kyseessä ei ollut Arvo Autoilijan salanimellä vihjaama liike vaan paljon nimekkäämpi ja vanhempi. Arvelisin, että kyseinen liike ja monet muutkin tulivat varovaisemmiksi sen jälkeen, kun tein sen jutun, jossa kerrottiin mittarinruuvauksesta annetusta vankeustuomiosta. Aika harva suuren yhtiön palkollinen on valmis riskeeeraamaan noin paljon yhtiönsä puolesta.

Tapio Ketonen kirjoitti

Lahjomaton kirjoitti

Myyjä on vastuussa ostajalle. 

Sekaisin taitaa nyt olla Mr Lahjomaton.

Lahjomaton kirjoitti

Vai että olitte oikein "saamassa",,, ***tanan munattomat porot. 

Tarina on totta, mutta pitävät todisteet puuttuvat, joten minua syytettäisiin perättömän tiedon levittämisestä.

Aha? Eli jos myyjä huijaa ostajaa, niin se ei ole siitä vastuussa.  Joo myönnetään. Joku on nyt sekaisin. No onneksi nykyiset naapurit on minunlaillani sekaisin.  

Ja henkilötodistus on myös täysin pätevä todiste. Siksi siihen juttuun piti kirjoittaa "kyseessä on entisen omistajan tekemä havainto jota toimittaja ei ole voinut varmistaa,"

Tapio Ketonen kirjoitti
Sekaisin taitaa nyt olla Mr Lahjomaton.

Nimimerkki Lahjomaton voisi pistää tänne ne omat, menestyksekkäät kertomuksensa siitä, kuinka hän menestyi omissa caseissaan (ilman lakimiestä tietenkin kun se maksaa) lyhyeksi jääneessä taistelussaan suomalaista verottajaa vastaan eri oikeusasteissa tai julkisen sanan neuvostossa?! Lienevät yhtä paksuja paperipinoja kuin italialaisten suuret voitot toisessa maailmansodassa, heh heh... :)

PS Jos halutaan joku asia julkisuuteen tai oikeuteen, niin se kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun todisteet ovat 100 %:sti varmoja ja lakimiehen mukaan...

Meillä on ok-talossa etäluettava sähkömittari mitä luulen vaikea peukaloida niin ettei kukaan sitä huomaisi. Samalla tekniikalla olevat etäluettavat mittarit autoihin. 

Jäpykkä kirjoitti

Tapio Ketonen kirjoitti
Sekaisin taitaa nyt olla Mr Lahjomaton.

Nimimerkki Lahjomaton voisi pistää tänne ne omat, menestyksekkäät kertomuksensa siitä, kuinka hän menestyi omissa caseissaan 

Mjoo,,, esim tuo case + 3854 Eur mun tilille. Paitsi että ei ollut edes mun case, vaan firman. 

Sen lisäksi joka ainoa verovalitus jonka olen tehnyt, on tuottanut rahaa. Yhtään turhaa verovalitusta/oikaisua/muutoshakemusta/what so ever en ole vielä tehnyt.  

Yhteensä maksettavaksi määrättyjä veroja on palautettu tai jätetty perimättä n. 80 000 Eur. (Enkä puhu nyt normaaleista ennakkojen palautuksista)  Näistä autoverojen osuus n. 12 000 Eur. Ainoat valitukset mitkä eivät ole tuottaneet, ovat kaikki ne jotka jätin yksinkertaisesti kesken sen jälkeen kun muutin pois. Paitsi että se eläkkeen vero (n. 1500 Eur) jonka tiesin väärin perityksi, mutta josta siitä huolimatta nakkasin vaan paperit takkaan palautui sekin verottajan tiedossa olleelle Suomitilille, ja tämä ilmeni siten että sen saldo ei yhtäkkiä enää ollutkaan nolla ja sain sieltä yhtäkkiä tiliotteen!  

Tarviitko laput näistä? Ja mitä **tun järkeä näitten parissa edes on puuhastella? Kun eihän se ole edes oikaesti tuloa että oikoo veroja 80 000 Eurolla, ne oikeat tulot kun tulee asiakkaalta.  

Jäpykkä kirjoitti

PS Jos halutaan joku asia julkisuuteen tai oikeuteen, niin se kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun todisteet ovat 100 %:sti varmoja ja lakimiehen mukaan...

Esim yleisellä syyttäjällä on termi "riittävä näyttö", se on eri asia kuin 100% varmat todisteet. Siksihän se oikeudenkäyntikin vielä tarvitaan.

  • 1
  • 2
Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com