Onko kukaan muu pistänyt merkille sitä, että amerikkalaisissa leffoissa käytetään lähes poikkeuksetta Ford-merkkisiä autoja? Jos ette niin tarkkailkaapa tilannetta, kun katsotte amerikkalaisia rainoja.
Onhan Ford jenkeissä tietysti suosittu auto mutta jotenkin haiskahtaa että kyseessä on piilomainonta Fordin puolelta. En muista maista tiedä mutta ainakin täällä meillä.















Siitähän tuossa ilman muuta on kysymys. Asialla on hieno nimikin: Product placement. Tuotteita pannaan esiintymään elokuvissa, ja aika usein korvausta vastaan.
Katsokaapa vain niitä automerkkejä, aika usein sankarit ajavat tietyllä merkillä. Men in Black 2 -elokuvassa esiintyi uusin Mercedes-Benz E-sarja ennen julkista esiintymistään. Uusi Mondeo oli Bondin alla puoli vuotta ennen julkistamistaan tämän kevään Geneven näyttelyssä ja niin edelleen.
Ihan samaa on tapahtunut mm. Nokian ja Ericssonin puhelimille. Mainonnan konstit ovat monet.
"Onhan Ford jenkeissä tietysti suosittu auto mutta jotenkin haiskahtaa että kyseessä on piilomainonta Fordin puolelta. En muista maista tiedä mutta ainakin täällä meillä."
Saksalaisissa dekkarisarjoissa vorot ja murhaajat ovat jo kymmeniä vuosia ajaneet "ei-saksalaisilla" automerkeillä...
Eiköhän aika moni ole huomannut, että markkinoitia harrastetaan myös autoteollisuudessa.
Kuinkahan paljon tällä "mainostamisella" on vaikutusta siihen miten monta kertaa leffa uusitaan televisossa?
Itse en pitäisi ihan mahdottomana ajatuksena sellaista kytköstä.
Enkä sitäkään, että esim. Ford sanelee kaupallisille TV-yhtiöille mitä elokuvia kanavilla ylipäätään esitetään. Ite olen pannu merkille että keulalogo näkyy kuvassa erityisen hyvin ja ettei näyttelijät seisoskele logon edessä.
Automatti se keksii näitä salaliittoteorioita :)
Onhan se päivänselvää, että elokuvissa ja tv-sarjoissa on mainontaa aivan kuten kaikkialla muuallakin. Bondeissa nämä autotehtaiden sponssaus jutut näkee varmaan kaikkein selvemmin...
> Automatti se keksii näitä salaliittoteorioita :)
Tuo oli juuri sellaisen kommentti johon piilomainonta on jo purrut ja siitä koukusta onkin vaikea päästä irti.
Teoria tai ei mutta näin asian näen vai keksitkö jonkun muun syyn jatkuviin uusintoihin? Ainakaan MTV3 ei antanut minkäänlaista vastausta kun kysyin miksi uusintoja esitetään jatkuvasti.
>> Automatti se keksii näitä salaliittoteorioita :)
>
> Tuo oli juuri sellaisen kommentti johon
> piilomainonta on jo purrut ja siitä koukusta onkin
> vaikea päästä irti.
Ei tuota tuotesijoittelua voi yleensä pitää piilomainontana. Aika avoimesti ja isosti tuosta elokuvien tuotesijoittelusta puhutaan. Fordkin on yrittänyt tuoda esiin Mondeon esiintymistä Bondissa todella näkyvästi. Ford maksoi muuten enemmän Casino Royaleen sijoitetuista tuotteistaan kuin mitä leffan päätähti sai palkkaa.
> Teoria tai ei mutta näin asian näen vai keksitkö
> jonkun muun syyn jatkuviin uusintoihin? Ainakaan
> MTV3 ei antanut minkäänlaista vastausta kun kysyin
> miksi uusintoja esitetään jatkuvasti.
Miksi MTV3 näyttäisi samoja leffoja uudestaan sen vuoksi, että esim. amerikkalainen autoteollisuusjätti ja englantilainen elokuvatuottaja sopivat jotain? Niistä rahoista ei tule MTV3:lle mitään.
Uusinnat ovat lähes välttämättömyys televisiossa. Meillä on monia kanavia, joka lähettävät ohjelmaa aamusta yöhön. Taloudelliset resurssit loppuvat kesken, jos tuon kaiken ohjelman pitäisi olla uutta. Hyvä neuvo on miettiä ensin ne muut mahdollisuudet läpi, ennen kuin alkaa höpöttämään salaliitoista. Taloudelliset seikat ovat vastaus moneen juttuun.
> Enkä sitäkään, että esim. Ford sanelee
> kaupallisille TV-yhtiöille mitä elokuvia kanavilla
> ylipäätään esitetään.
Sanelee minkä voimalla? TV-yhtiö olisi varmasti rahaa vailla, jos joku haluaa sanoa mitä leffoja kanavalla näytetään.
> Ite olen pannu merkille että
> keulalogo näkyy kuvassa erityisen hyvin ja ettei
> näyttelijät seisoskele logon edessä.
No tietenkin ne logot näkyy, siitähän mainostaja maksaa elokuvan tuottajille. Pitäähän se mainostettava tuote selvitä muissakin mainoksissa.
Kahden keika saksalais rekkarissa ajaa yksityis etsivä Alfa Romeolla,
Asianajaja ajelee jo sitten Mercedllä.
Missä maassa elokuva on tehty niin siellä tehtyjä autoja näkyy hyvin,
mutta jos auto romuttuu on se vieras merkkiä.
> Ei tuota tuotesijoittelua voi yleensä pitää
> piilomainontana. Aika avoimesti ja isosti tuosta
> elokuvien tuotesijoittelusta puhutaan. Fordkin on
> yrittänyt tuoda esiin Mondeon esiintymistä Bondissa
> todella näkyvästi. Ford maksoi muuten enemmän
> Casino Royaleen sijoitetuista tuotteistaan kuin
> mitä leffan päätähti sai palkkaa.
Viimeinkin asiallinen kommentti sinulta minulle!
> Miksi MTV3 näyttäisi samoja leffoja uudestaan sen
> vuoksi, että esim. amerikkalainen
> autoteollisuusjätti ja englantilainen
> elokuvatuottaja sopivat jotain? Niistä rahoista ei
> tule MTV3:lle mitään.
Ei ehkä suoraan mutta bulvaanien kautta. Mainosbisnes on maailmanlaajuista, varsinki MTV3:lla nyt, kun ruotsalaiset sen osti.
> Uusinnat ovat lähes välttämättömyys televisiossa.
> Hyvä neuvo on miettiä ensin ne muut
> mahdollisuudet läpi, ennen kuin alkaa höpöttämään
> salaliitoista.
Opelix sen salaliittoteorian keksi. Haukut väärää puuta!
Onneks' ykköseltä tulee ennennäkemättömiä filmejä joissa ei ainakaan autoja tietoisesti mainosteta, koska Yle ei saa mainostaa.
> Missä maassa elokuva on tehty niin siellä tehtyjä
> autoja näkyy hyvin,
> mutta jos auto romuttuu on se vieras merkkiä.
Samassa maassa afroamerikkalaiset ei saa ajaa leffoissa poliisiautoa jos pari on valkoihoinen!
Automatti:
> Onneks' ykköseltä tulee ennennäkemättömiä filmejä
> joissa ei ainakaan autoja tietoisesti mainosteta,
> koska Yle ei saa mainostaa.
Eihän YLE, MTV3 tai Nelonen mainosta, jos elokuvissa tai TV-sarjoissa on ns. piilomainontaa! Samalla tavalla niitä mainoksia on YLE:nkin lähettämissä ohjelmissa.
> Samassa maassa afroamerikkalaiset ei saa ajaa leffoissa poliisiautoa jos pari on valkoihoinen!
Jos tarkoitat tuolla maalla jenkkejä (ajattelin kun käytit sanaa afroAMERIKKALAINEN), niin ainakin minä olen katsonut montakin sellaista elokuvaa ja sarjaa, missä yöntimo on ajanut autoa ja valkoihoinen on ollut kyytillä ja molemmat poliiseja.
> Eihän YLE, MTV3 tai Nelonen mainosta, jos
> elokuvissa tai TV-sarjoissa on ns. piilomainontaa!
> Samalla tavalla niitä mainoksia on YLE:nkin
> lähettämissä ohjelmissa.
Katoppa joskus "sillä silmällä" YLE:n elokuvia niin huomaat ettei niissä huristella yhdellä ja ainoalla automerkillä joka ikisessä ajokohtauksessa. Eikä Yle uusi elokuviaan n. kolmen kuukauden kuluttua ensiesityksestä, kuten MTV3 ja Nelonen tekevät. Kaiken lisäksi SubTV esittää samoja rainoja kuin MTV3.
Vaikka väheksyt tätäkin aihetta, huomauttaisin että mainostamalla ja etenkin piilomainostamalla ohjataan ostokulttuuria eniten.
> Katoppa joskus "sillä silmällä" YLE:n elokuvia niin
> huomaat ettei niissä huristella yhdellä ja ainoalla
> automerkillä joka ikisessä ajokohtauksessa.
Väitätkö tosiaan, että YLE valitsee vain sellaisia elokuvia missä ei ole piilomainontaa? Jos en aivan väärin muista, niin samoja Bondeja ym. on tullut Ylenkin kanavilta...
> Eikä Yle uusi elokuviaan n. kolmen kuukauden kuluttua
> ensiesityksestä, kuten MTV3 ja Nelonen tekevät.
> Kaiken lisäksi SubTV esittää samoja rainoja kuin
> MTV3.
Onneksi ei, kun valtaosaa ei viitsi katsoa edes ensimmäistä kertaa... Uusinnoissakin on taustalla raha eikä mikään piilomainonnan välttäminen. Ylen rahoitus on pikkaisen erinlainen kuin mainostelevision.
> Vaikka väheksyt tätäkin aihetta, huomauttaisin että
> mainostamalla ja etenkin piilomainostamalla
> ohjataan ostokulttuuria eniten.
Ja mitäs pahaa siinä sitten on?
> Väitätkö tosiaan, että YLE valitsee vain sellaisia
> elokuvia missä ei ole piilomainontaa? Jos en aivan
> väärin muista, niin samoja Bondeja ym. on tullut
> Ylenkin kanavilta...
En väitä, tämä on vain oma näkemykseni asiasta. Sen kuitenkin vielä sanon ettei YLE:n esittämissä, edes amerikkalaisissa, elokuvissa ole auto "pääosassa" kuten kaupallisilla kanavilla usein. Tämä ilmiö ei voi olla mielestäni sattumaa koska ylellä ei ole kaupallisia kytköksiä, joista kuluttajat pidetään pimennossa. YLE siis valitsee elokuvat niiden suosion mukaan. Ei siksi että joku niin sanelee.
Tämä on siis "minun mielipiteeni"!
> Ja mitäs pahaa siinä sitten on?
Ei kai mitään mutta kun ottaa huomioon esim. Fordin menestymisen koko maailman automyynnissä se johtuukin mainonnasta, ei siitä että fordeilla olisi tarjota jotain sellaista esim. tekniikkaa joka johtaisi mestykseen.
Tämäkin on "minun mielipiteeni"!