Mulla on sellanen käsitys että automyyjät ravaa kokoajan koulutuksissa. Tai siis virallinen selitys on että sellaisissa olisivat, mutta taitavat olla puhdasta ryyppyjuhlaa.
Tein tuossa puolisen vuotta aktiivista työtä uuden työsuhdeauton hankkimiseksi. Kävin likimain kaikki sopivat autot läpi ja muutaman epäsopivankin. Ja lopulta päädyin erääseen Laakkosen myymään automalliin. Koska kyseessä oli yritysauto joka tuli liisingillä niin en voinut itse valita liikettä ja myyjää.
Nyt kun olen jonkin aikaa tällä uudella autolla ajanut niin voin sanoa että myyjä ei tiennyt yhtään mitä myi. Itsekin sain selville paljon enemmän autosta ja sen ominaisuuksista kuin mitä myyjä. Ja mikä pahinta, ne asiat joissa oli pakko luottaa myyjän sanan oli kuitenkin juuri päinvastoin tai valetta.
On autoalalla hyviäkin myyjiä, sellaisia jotka tietävät tai ainakin ottavat selvää asioista. Ovat kiinnostuneita autoista. Mutta valtaosa tuntuu olevan vain töissä siellä. Tyyliin ei kiinnosta, ei jaksa välittää, ei vois vähempää kiinnostaa, kunhan palkkapussi tulee kerran kuussa.
Valitsemaani autoon olen ihan tyytyväinen, huolimatta siitä että se ei ollut täysin luvatun kaltainen. Kyllä tolla seuraavat kolme vuotta päristelee. Mutta on se hiukan noloa että asiakas tietää autoista enemmän kuin myyjä jolle maksetaan siitä että hänen pitäisi asiat hanskata. Varsinkin kun tolla merkillä ei ole kuin neljä eri mallia koko mallistossa... edes sen verran että erottaa mikä malli hänen edessä sattuu olemaan.














Ehkä kuulun vähemmistöön, mutta itseäni ei hirveästi kiinnosta se tietääkö myyjä autosta minkäkin verran. Eikä tutut myyjät yleensä edes yritä mitään myyntipuheita viritellä. Itse tiedän mitä olen hakemassa, ja jos kerran osaa hinnan ja hyvityshinnan laskea kohdalleen, se yleensä riittää...mutta autonostajia on monenlaisia, ja toki myyjänkin pitäisi tarvittaessa osata tuotteestaan tarvittavat tiedot kertoa.