Ostan uuden auton EU:n ulkopuolelle vietäväksi. Sieltä olisi sitten tarkotus myöhemmin palata Suomeen. Suomesta tuntuu olevan saatavuus aika huono (pitkät tilausajat) ja hintakaan ei ole oikein kohdallaan. Sekin alkaa vähän tympimään, kun suomalaiset myyjät ja maahantuojat eivät osaa tai viitsi edes vastata tuotteitaan koskeviin kysymyksiin. Lienee sitten niin, että Suomessa kauppa käy riittävän hyvin, eikä lisää kauppoja tarvita.
Löytyykö Suomesta parempia vaihtoehtoja "virallisille" kauppakanaville tai löytyisikö Euroopasta jotain suositeltavaa kauppaa, joka välittäisi verottoman vientiauton edulliseen hintaan?

Hatilta Patille:
Esim. BMW Park Lane (ja Mini Park Lane) Briteistä ovat erikoistuneet vientiautoihin EU:n ulkopuolelle. Sitä en tiedä haittaako vaihtokurssi tällä hetkellä vai onko eurohinnoittelu. Joka tapauksessa heiltä ja varmasti useilta muiltakin saa ulkomailla hyvää palvelua, mm. sen maan varustuksen jonka haluaa ja hoitavat kaiken kuntoon - ja vielä edullisemmin kuin laiskat paikalliset piirimyyjät (ja etenkin Suomalaisia osaamattomia kartelleja edullisemmin).
Usein pitää etsiä "Diplomatic and Specialist" tms. palveluja tarjoava, ja heiltä löytyy sitten ihan ei-diplomaatti vientiautopalveluja.
Rekisteröinti sujuu monessa maassa vaivatta, eikä ole typeriä Suomi-vientikilpien rajoituksia & hankaluuksia. Saksassa saa sieltä ostetun useimmissa osavaltioissa vuodeksi kilpiin edullisesti, Kaskovakuutuksen saatavuus vain ongelmana. Briteistäkin saattaa saada vientikilvet ainakin sieltä ostettuihin. Ellei muu auta niin sitten rekisteröi Andorraan niin ei ainakaan ole ongelmia (ellei kilpiä varasteta, ne on suosittuja näpistyksen kohteita). Andorran alv:it ja vero yhteensä ovat helppoutensa väärtejä monille.
Sekin alkaa vähän tympimään, kun suomalaiset myyjät ja maahantuojat eivät osaa tai viitsi edes vastata tuotteitaan koskeviin kysymyksiin. Lienee sitten niin, että Suomessa kauppa käy riittävän hyvin, eikä lisää kauppoja tarvita.
Ihan turha kysyä heiltä mitään muutoin kuin kirjallisesti esim. e-mailitse (jotta on todisteet jos tulee itselle takkiin) sillä info on Suomalaisista autoliikkeistä aivan mitä sattuu!
En tajua miksi joskus vastaavat ihan täysin väärin kysymyksiin, eikö kannattaisi vain olla hiljaa jos ei tiedä tai selvittää asia? Usein kysymykset ovat oikeastaan vain varmuutta ja vahvistusta varten, jotta auto on juuri halutunlainen. Itse on jo siis paperilta katsonut että näin pitäisi olla, mutta tottakai siihen haluaa varmistuksen ettei vaan tule virhettä tai jos on tullut jokin update. Sitten sieltä tulee jotain aivan mahdotonta infoa (selvästi väärää) joka on täysin ristiriitaista suunnilleen kaiken kanssa, koko varustelu tähän asti näyttää täysin päin h****ttiä olevalta eli saa epäilemään ihan kaikkea mitä siihen asti on kasannut tilausta vaille valmiiksi!
Onhan sitä jo tullutkin ihan konkreettisesti esimerkkiautoista osoitettuja varusteita vaadittua ("tasan tällaisen haluan, ei tuollaista mikä tuossa vaan tällaisen mikä tässä") ja SIITÄ HUOLIMATTA tullut täysin vääriä varusteita valmiiseen autoon! Vastaus sitten siinä väärin tilatun auton edessä vain jotain että 'aijaa' (eikä selvästikään välitä edelleenkään tippaakaan että onko asiakas tyytyväinen tai edes mikä virhe siinä on)...
Onko saksalaisissa kilvissä ja vakuutuksissa mitään rajoituksia Venäjällä ajamiseen? Saksassa moni auto näyttää olevan houkuttelevan hintainen. Millainen paperisota odottaa sitten kun palaa joskus Suomeen ja vaikuttaako sodan määrään se, jos auto on ostettu Suomen sijaan jostakin muusta maasta?
Ei pitäisi olla mitään rajoituksia kunhan on green card. Kaikille ulkomaankilpisille on sama ongelma eli saat autolle lupapaperit vain rajoitetulle ajalle kerrallaan, sitten pitää taas käydä poissa Venäjältä ja ajaa takaisin saadaksen uudet luvat. Joskus saattavat vähän ihmetellä ettet olekaan tuontitullaamassa kuten niillä kilvillä on tapana, olettavat vain että taas joku tuo autoa ulkomailta Venäjälle rekisteröitäväksi. Sanot vaan että on omassa käytössä, ei myyntitarkoitusta missään nimessä ja ajat sen myös Venäjältä poiskin, pikkujuttu. Saattavat ensimmäisellä kerralla pyytää kirjoittamaan vakuutuksen siitä että aiot ajaa auton pois Venäjältä etkä myydä siellä tai muutoin jättää sinne.
Muista erikseen pyytää pitkäksi aikaa lupapaperit auton käyttöön Venäjällä (ehkä saat pariksi kuukaudeksikin kerrallaan), muuten antavat vain oletusarvoksi eli n. viikoksi ja sitten sinun pitäisi taas käydä Venäjän ulkopuolella. Tähän kannattaa käytää vaivaa jos virkailija ei tahdo antaa pitkäksi aikaa lupaa: selität että olet x määrän päiviä siellä ja siellä kauempana (vaikkapa Moskovassa) ja tarvitset autoluvan pidemmäksi aikaa käytännön syistä. Ehkä pitää kysyä kohteliaasti ja häntä nolaamatta että jos vaikka esimies suostuisi antamaan luvan. Tähän kannattaa käyttää se aika ja vaiva vaikka saattavat hermostua 'hankalasta tyypistä' ja tahallaan pistää odottelemaan.
ÄLÄ ylitä autopapereiden voimassaoloaikaa vaan ylitä raja hyvissä ajoin ennen voimassaoloajan loppua.
Tarkista joka tapauksessa vakuutusten voimassaolo (lähes poikkeuksetta nykyään on myös Venäjällä) ja Venäjällä ajamisen erityisehdot joita on takuulla. Tarkista enimmäiskorvaussummat jotka eivät välttämättä kaikissa vakuutuksissa ole riittävät, ja lisäksi muutokset omavastuussa siellä ajettaessa.
Suomesta voi vientiauton ostaa ilman alvia, mutta saako Saksasta alvit takaisin, jos autoa ei rekisteröi EU:n ulkopuolelle?
Suomesta voi vientiauton ostaa ilman alvia, mutta saako Saksasta alvit takaisin, jos autoa ei rekisteröi EU:n ulkopuolelle?
Saa, kunhan viedessä rajan yli pyytää tullista todistuksen viennistä. Rekisteröinnillä ei ole tietenkään mitään väliä (mitä se muun valtion kansan palkollisille palvelijoille eli 'virkamiehille' kuuluu mitä autollaan muualla tekee, rekisteröikö vai ajaako vaikka romurallia?), vain sillä että tullissa ilmoittaa auton EU:sta ulosviedyksi. Pitää tietenkin ilmoittaa myös asuinosoite EU:n ulkopuolella auton ostaessa.
Ja täsmentäisin vielä että Saksasta, Briteistä ym. maista voi ostaa vaikka käytetynkin ilman alvia. Toisin kuin Suomessa. Uuden voi ostaa maksamatta alvia riippuen mistä ostaa, muutoin pitää maksaa ja saa palautuksen kun on viety ulos EU:sta.
Lisäksi Suomessa ei todellakaan voi 'yleisesti vain ostaa autoa ja vientirekisteröidä' vaan se pitää olla juuri tietynlainen, tietynlaisesta paikasta ostettu jotta voi vientirekisteröidä muutoin kuin suorinta tietä rajalle ajettavaksi!
Suomesta voi vientiauton ostaa ilman alvia, mutta saako Saksasta alvit takaisin, jos autoa ei rekisteröi EU:n ulkopuolelle?
Saa, kunhan viedessä rajan yli pyytää tullista todistuksen viennistä.
Ja täsmentäisin vielä että Saksasta, Briteistä ym. maista voi ostaa vaikka käytetynkin ilman alvia.
Tuo raja on siis Euroopan Unionin raja, ei Saksan raja. Eli Puola, Viro tai Suomi ovat kai lähinnä sopivimmat rajavaltiot. Jo 1980-luvulla EEC-aikana toin mukanani Hampurin Mersulta osia kaverini autoon ja yritin saada MwSt:t pois Travemünden tullissa, mutta Horst kiitti ja ohjasi minut EEC:n ulkorajan tulliin eli tuolloin Tanskan Helsingöriin.
Kuukauden päästä Tanskan Börjeltä tuli tuuman paksuinen paperinippu alvien takaisinsaamiseksi tanskan kielellä. Jätin homman sikseen :)
Käytetyssä hyödykkeessä ei ole palautettavaa alvia senttiäkään jäljellä sen oltua vähennyskelvottomassa eli pääasiassa yksityisessä käytössä tai esim. yrityksen työsuhdeautona. Tämä noin sadannen kerran näillä topiceilla kerrottuna. Se, että Horst tai Michael näin ilmoittavat, on direktiivin vastaista. Jos siellä jotkut paikalliset japet harjoittavat ammattitaidottomuuttaan kaupankäyntiä pienessä hiprakassa, niin sillehän ei mitään voi.
Kuten ei Ketonenkaan japen poistamiseksi.
Vähän off topic:
Tarkoituksena olisi hankkia Suomesta tax-free- / muuttoautoa Venäjälle (vaikka palvelu ei omienkaan kokemusten mukaan ole kovin hanakkaa suomalaisissa liikkeissä). Onko tietoa / kokemusta pääseekö suomalaisilla vientikilvillä ajamaan auton Suomesta Venäjälle ja pitää vientikilvissä Venäjällä tarvittavat 6kk.
Ajatuksena olisi siis välttää auton rekisteröinti Venäjälle.
Ei pitäisi olla mitään rajoituksia kunhan on green card. Kaikille ulkomaankilpisille on sama ongelma eli saat autolle lupapaperit vain rajoitetulle ajalle kerrallaan, sitten pitää taas käydä poissa Venäjältä ja ajaa takaisin saadaksen uudet luvat. Joskus saattavat vähän ihmetellä ettet olekaan tuontitullaamassa kuten niillä kilvillä on tapana, olettavat vain että taas joku tuo autoa ulkomailta Venäjälle rekisteröitäväksi. Sanot vaan että on omassa käytössä, ei myyntitarkoitusta missään nimessä ja ajat sen myös Venäjältä poiskin, pikkujuttu. Saattavat ensimmäisellä kerralla pyytää kirjoittamaan vakuutuksen siitä että aiot ajaa auton pois Venäjältä etkä myydä siellä tai muutoin jättää sinne.
Muista erikseen pyytää pitkäksi aikaa lupapaperit auton käyttöön Venäjällä (ehkä saat pariksi kuukaudeksikin kerrallaan), muuten antavat vain oletusarvoksi eli n. viikoksi ja sitten sinun pitäisi taas käydä Venäjän ulkopuolella. Tähän kannattaa käytää vaivaa jos virkailija ei tahdo antaa pitkäksi aikaa lupaa: selität että olet x määrän päiviä siellä ja siellä kauempana (vaikkapa Moskovassa) ja tarvitset autoluvan pidemmäksi aikaa käytännön syistä. Ehkä pitää kysyä kohteliaasti ja häntä nolaamatta että jos vaikka esimies suostuisi antamaan luvan. Tähän kannattaa käyttää se aika ja vaiva vaikka saattavat hermostua 'hankalasta tyypistä' ja tahallaan pistää odottelemaan.
ÄLÄ ylitä autopapereiden voimassaoloaikaa vaan ylitä raja hyvissä ajoin ennen voimassaoloajan loppua.
Kiitokset vinkeistä. Kuvio alkaa selkiytymään koko ajan. Nykyisin luvan saa ilman sen kummempia selittelyitä kolmeksi kuukaudeksi. Lupaa voi myös pidentää esimerkiksi Pietarin sataman tullissa siinä vaiheessa, kun rajalta saatu lupa on päättymässä. Ja jos lupa menee umpeen, niin ei sekään vielä ole game over. Luvan vanhenemisesta seuraa noin 2000 ruplan sakko rajalla. Suurin ongelma ajan ylityksestä on se, että miliisi voi yrittää hyötyä tilanteesta, jos huomaavat lupasi vanhentuneen. Pitää vain kuulemma vastata miliisille olevansa menossa suoraan rajalle... Kuitenkaan vuotta pidempää ei kannata olla kolmen kuukauden luvalla, koska siinä vaiheessa menee verot maksuun.
Vähän off topic:
Tarkoituksena olisi hankkia Suomesta tax-free- / muuttoautoa Venäjälle (vaikka palvelu ei omienkaan kokemusten mukaan ole kovin hanakkaa suomalaisissa liikkeissä). Onko tietoa / kokemusta pääseekö suomalaisilla vientikilvillä ajamaan auton Suomesta Venäjälle ja pitää vientikilvissä Venäjällä tarvittavat 6kk.
Ajatuksena olisi siis välttää auton rekisteröinti Venäjälle.
Suomalaisilla ja eurooppalaisilla vientikilvillä pääsee kyllä ajamaan rajan yli ja takaisin. Ainakin muutama vuosi sitten on ollut sellaiset rajoitukset, että ensimmäisen rajanylityksen jälkeen et ole Venäjältä saanut tulla takaisin kuukauteen ja ennen auton tuomista Suomeen viimeinen kuukausi pitää olla Venäjällä.
Käytetyssä hyödykkeessä ei ole palautettavaa alvia senttiäkään jäljellä sen oltua vähennyskelvottomassa eli pääasiassa yksityisessä käytössä tai esim. yrityksen työsuhdeautona. Tämä noin sadannen kerran näillä topiceilla kerrottuna. Se, että Horst tai Michael näin ilmoittavat, on direktiivin vastaista. Jos siellä jotkut paikalliset japet harjoittavat ammattitaidottomuuttaan kaupankäyntiä pienessä hiprakassa, niin sillehän ei mitään voi.
Onko nyt siis niin, että esimerkiksi mobile.de:n ilmoitukseen ilmoitettu alviton nettohinta ei vielä takaa sitä, että auton voisi ostaa alvittomana?

Yksityishenkilönä voip olla hankalaa ostaa ilman ALV muutoinkaan. Yleensä myynti-ilmoituksissa lukee " MwSt. nicht ausweisbar " jos ALV ei ole vähennettävissä (DS:n esimerkkiautot=yksityiskäytössä olleet, liikeessä myynnissä)...
Suomesta voi vientiauton ostaa ilman alvia, mutta saako Saksasta alvit takaisin, jos autoa ei rekisteröi EU:n ulkopuolelle?
Saa, kunhan viedessä rajan yli pyytää tullista todistuksen viennistä.
Ja täsmentäisin vielä että Saksasta, Briteistä ym. maista voi ostaa vaikka käytetynkin ilman alvia.
Tuo raja on siis Euroopan Unionin raja, ei Saksan raja. Eli Puola, Viro tai Suomi ovat kai lähinnä sopivimmat rajavaltiot. Jo 1980-luvulla EEC-aikana toin mukanani Hampurin Mersulta osia kaverini autoon ja yritin saada MwSt:t pois Travemünden tullissa, mutta Horst kiitti ja ohjasi minut EEC:n ulkorajan tulliin eli tuolloin Tanskan Helsingöriin.
Kuukauden päästä Tanskan Börjeltä tuli tuuman paksuinen paperinippu alvien takaisinsaamiseksi tanskan kielellä. Jätin homman sikseen :)
Aivan, nimenomaan "Eu:n raja" eli useimmilla Suomesta Venäjälle mennessä asioi tullissa. Viron kautta ei pelkästään teiden vieläkin huonomman kunnon sekä tullifasiliteettien mahdollisesti huonomman palvelutason takia. Ja etenkin Suomalaisen tapauksessa suuremman epäluuloisuuden takia (miksei käytä kotimaan tullia, ja muutenkin rikollisuuden taso eri sillä alueella).
EU:n alvit saa nykyään takaisin ilman oikeastaan minkäänlaista vaivannäköä:
1. Ostaessasi auton tekee myyjäyritys autosta vientipaperit ja antaa tarvittavat auton tunnistedokumentit. Kauppakirjaankin merkitään tietty ostajan EU:n ulkopuolinen osoite ja se että vientiin on menossa.
2. Kun viet auton fyysisesti rajan yli niin käyt ilmoittamassa tullille viennistä. Siihen ei juuri papereita muutenkaan tarvita, mutta etenkin kun myyjäliike on antanut tarvittavat mukaan niin ei ole vaikeata.
3. Tullista vientimerkintä menee nykyisin sähköiseen järjestelmään, eli teoriassa sinun ei tarvitse ottaa mitään dokumenttia mukaasi vaan ilmoittaa vaan myyjäliikkeelle että tullista sujahti. Myyjäliike saa paikalliselta tulliltaan vahvistuksen vientitapahtumasta. Käytännössä myyjäliike tod. näk. haluaa kuitenkin että lähetät itse tullista pyytämäsi todistuksen, se kun ei ole suuri vaiva. (Silti: hehän saavat luotettavan vahvistuksen viennistä kuitenkin siltä omalta paikalliselta tullin byrooltaan, en itse mitään alveja vapauttaisi ilman että itse olen tullilta tarkistanut.) Sitten ovat vapaat maksamaan sinulle alvit takaisin.
Vähän off topic:
Tarkoituksena olisi hankkia Suomesta tax-free- / muuttoautoa Venäjälle (vaikka palvelu ei omienkaan kokemusten mukaan ole kovin hanakkaa suomalaisissa liikkeissä). Onko tietoa / kokemusta pääseekö suomalaisilla vientikilvillä ajamaan auton Suomesta Venäjälle ja pitää vientikilvissä Venäjällä tarvittavat 6kk.
Ajatuksena olisi siis välttää auton rekisteröinti Venäjälle.
Pääsee kyllä. Samoin pääsee myös Saksan, Brittien, Andorran jne. kilvillä ajamaan.
Ei se Venäläisille kuulu millä kilvillä ulkomaalainen siellä ajelee kunhan on heitä koskevilta osin asiat kunnossa (rajalla saat autopaperit tarpeeksi pitkäksi aikaa ja käyt rajalla tai paikallisella toimistolla uusimassa kun tarvitsee). Minkään ent. NL maan kilpiä en yrittäisi kuitenkaan, heillä saattaa olla ties mitä keskinäisiä säännöksiä ja rajoitteita.
Ellet ole Venäjän kansalainen tai diplomaatti niin en tiedä miten autoa saisit rekisteröityä Venäjälle vaikka mitä yrittäisit. Ainoastaan jollain ihme järjestelyillä saattaa onnistua yritykselle, mutta ei verottomana. Eli joka tapauksessa ulkomaan kilvet ei-Venäläiselle henkilölle.
Suomen vientikilvet saat tietääkseni 12kk ajaksi, mutta rajoituksin (ensimmäisen ja viimeisen kuukauden osalta). Vakuutukset helpommat niiden kanssa.
Katso kuitenkin ehdottomasti brittien tilanne, pitäisi olla erinomaista palvelua ja näiden (lukuisten maineikkaiden) palveluntarjoajien osalta homma on rutiinia. Diilitkin takuulla paremmat kuin joustamattomat Suomen listahinnat. Ihan sama vaikka Eurooppa murenee ympärillä ja paniikkihinta-alennusmyynnit kaikkialla niin Suomi-kartelli ei anna välttämättä SENTTIÄKÄÄN alennusta!!!!! Sama uusi auto esim. Saksassa kymppitonnin halvempi...
Saksan osalta ei mitään vaikeuksia muutoin kuin kaskon saaminen ellet saa Suomalaista vakuutusyhtiötä sellaista myöntämään mankumalla siitä että tuot 'ihan kohta' Suomeen. Saksan kilvet saa 12kk asti, ja sisältää liikennevakuutuksen (joka on voimassa Venäjälläkin). Ok, jos haluat kilvet pidemmäksi aikaa kuin 3kk niin saattavat jossain pyytää maksamaan tienkäyttömaksun kilpien voimassaoloajalta sillä "eivät tiedä vaikka jäisit sinne ajelemaan joten on reilua että maksat sen minkä muutkin tienkäyttäjät joutuisivat". Se on pieni summa ja maksetaan muistaakseni Finanzamtiin auton valmistenumerolla ennen rekisteröintiä. Käyt Finanzamtissa kertomassa tilanteen, antavat maksutiedot, käyt pankissa maksamassa, tuot maksulapun takaisin ja saat todistuksen käteesi.
Andorra on siitä kalliimpi että pitää maksaa muistaakseni 7% vero, vakuutukset eivät välttämättä ole hirveän edullisia (pakko ottaa Andorralaisesta firmasta / suuren firman paikallisesta sivukonttorista vakuutus). Mutta se onkin sitten joustava vaikka vuosiksi eteenpäin.
Kiitokset vinkeistä. Kuvio alkaa selkiytymään koko ajan. Nykyisin luvan saa ilman sen kummempia selittelyitä kolmeksi kuukaudeksi. Lupaa voi myös pidentää esimerkiksi Pietarin sataman tullissa siinä vaiheessa, kun rajalta saatu lupa on päättymässä. Ja jos lupa menee umpeen, niin ei sekään vielä ole game over. Luvan vanhenemisesta seuraa noin 2000 ruplan sakko rajalla. Suurin ongelma ajan ylityksestä on se, että miliisi voi yrittää hyötyä tilanteesta, jos huomaavat lupasi vanhentuneen. Pitää vain kuulemma vastata miliisille olevansa menossa suoraan rajalle... Kuitenkaan vuotta pidempää ei kannata olla kolmen kuukauden luvalla, koska siinä vaiheessa menee verot maksuun.
Ei se Venäjän autopapereiden homma ole ollenkaan vaikea juttu joten minusta turha alkaa kikkailemaan. Kuten sanoit niin luvan saa helposti kolmeksi kuukaudeksi mutta hyyyvin usein ovat ihmiset unohtaneet rajalla pyytää / tarkistaa mikä päivämäärä siihen paperiin oikein laitettiin ja sitten onkin myöhemmin huomattu että paperit onkin vain pariksi viikoksi...
Aikaisemmin joku virkailija saattoi olla tietämätön asiasta eikä tahtonut suostua pidempään aikaan kuin pari viikkoa. Silloin kannattaa nähdä se vaiva että saa henkilön paikalle joka hyväksyy sen pidemmän voimassaolon, ihan turhan takia monet ovat vain alistuneet ensimmäiseen auktoriteettiin ja jättäneet vaatimatta.
Sanoisin että Pietarin sataman tullissa autopapereiden uusiminen/jatkaminen on sellaista hommaa että helpompaa ja nopeampaa on käydä Suomessa edestakaisin...
Etenkin kun ajoittaa Suomen visiittejään taktisesti niin saa tax-free ostoksilla ym. katettua helposti sen vaivan. Ja kun muutenkin se vaiva on melkeinpä isompi siellä Pietarin sataman tullissa...
Suomalaisilla ja eurooppalaisilla vientikilvillä pääsee kyllä ajamaan rajan yli ja takaisin. Ainakin muutama vuosi sitten on ollut sellaiset rajoitukset, että ensimmäisen rajanylityksen jälkeen et ole Venäjältä saanut tulla takaisin kuukauteen ja ennen auton tuomista Suomeen viimeinen kuukausi pitää olla Venäjällä.
Tietääkseni koskee vain niitä Suomen vientikilpiä (niissä tuo rajoitus on todellakin olemassa), en ole kuullut mitään tuollaisia rajoituksia olevan muunmaalaisilla kilvillä. Etenkin jos ajaa Suomen ja Venäjän välillä.
Yksityishenkilönä voip olla hankalaa ostaa ilman ALV muutoinkaan. Yleensä myynti-ilmoituksissa lukee " MwSt. nicht ausweisbar " jos ALV ei ole vähennettävissä (DS:n esimerkkiautot=yksityiskäytössä olleet, liikeessä myynnissä)...
MwSt. ausweisbar autoja on niin älyttömät määrät tarjolla ettei tuo haittaa käytännössä yhtään mitään.
Suosittelen kaikille ihan ensimmäiseksi tarjouspyyntöjen tekemistä Briteistä esim. BMW Park Laneltä tai vastaavalta. Siellä myös neuvotaan kaikki muodollisuudet. He myyvät ties minkälaisille järjestöille, firmoille ja instituutioille sekä yksityisille ihan kaikkialle ihmeen banaanivaltiohin. He ovat eksperttejä. Sitten voi verrata muualta saatavien hintatasoon.
Oikeastaan (vaihtokurssista huolimatta) taitaa jenkeistä saada hyviä vaihtoehtoja. Jos tuntuu liian haastavalta niin sitten kysykää esim. Saksan jenkkiautoekspertti Geigercarsilta mitä voivat tarjota. Kunhan vaan saat johonkin vientikilpilainsäädäntöön menemään sen auton (ei välttämättä ihan suoraan jenkkivarustein mene vientikilpiinkään vaan pitää täyttää paikalliset säädökset) niin se on siinä, Suomeen kun muuttoauton saa sitten helposti rekisteröityä. Jossain, esim. vissiin Andorrassa, jos auto on uusi tai tarpeeksi uusi niin ei tarvitse edes käydä näyttämässä autoa mihinkään vaan kaikki hoituu etänä paperityönä.
Eikun joku kunnon jenkki alle, miel. (tunnetun pajan toimesta) viritetty! Monille erikoisemmille ja täällä saavuttamattomissa oleville jenkkiautoille on varmaan jonkin verran kysyntää sitten myöhemmin vaikka markkinat ovatkin pienet ja ostovoima melkein kehitysmaatasoa.
Japanistakin saa vasemmanpuoleisella ohjauksella euroautoja. Niitä porukka ostaa huutokauppojen kautta, niiden hankkimiseksi on olemassa välittäjiä. Ja systeemi näyttää toimivan luotettavasti.
Tosin vaihtokurssin ym. takia taitaa joku Italia olla hyvä vaihtoehto. Riippuu minkälaista autoa etsii.
Suomi on tottakai niitä viimeisiä paikkoja josta yhtään mitään kannattaa ostaa. Eettisestikin todella väärin ostaa Suomesta, viranomaiset ja kartelli kun ovat rajanneet tarjonnan vain maahantuojien uusiin autoihin, mitään muuta et Suomen vientikilpiin saa.
Sanoisin että Pietarin sataman tullissa autopapereiden uusiminen/jatkaminen on sellaista hommaa että helpompaa ja nopeampaa on käydä Suomessa edestakaisin...
Etenkin kun ajoittaa Suomen visiittejään taktisesti niin saa tax-free ostoksilla ym. katettua helposti sen vaivan. Ja kun muutenkin se vaiva on melkeinpä isompi siellä Pietarin sataman tullissa...
Sanovat, että tuo luvan jatkaminen olisi helppo homma. Edes autoa ei tarvita. Itse en tiedä.
Allegrolla pääsee nykyisin niin miellyttävästi Helsinkiin, etten oikein mielelläni lähde rajalle jonottamaan yhtään ylimääräistä kertaa.Tax-free romut kulkevat junassakin ongelmitta.
Käytetyssä hyödykkeessä ei ole palautettavaa alvia senttiäkään jäljellä sen oltua vähennyskelvottomassa eli pääasiassa yksityisessä käytössä tai esim. yrityksen työsuhdeautona. Tämä noin sadannen kerran näillä topiceilla kerrottuna.
Tämän toisen kerran sinulle ilmoitettuna. Kun verovelvollinen leasing-pulju on auton omistaja, niin sillä ei ole mitään merkitystä missä ja millaista pillurallia autolla on ajettu. Silloin se sisältää aina vähennyskelpoisen arvonlisäveron eli yhteisöhankintana tai yhteisön ulkopuolelle vietäessä kauppasumman ei tule sisältää arvonlisäveroa.
Sadannennen kerran: Työsuhdeauto on ollut vuokraavalla yrityksellä käyttöomaisuudessa verovähennyskelvottomassa käytössä työsuhdeautona, jolloin ko.yritys ei saa vähentää maksettuja alveja alvi-laskelmassaan.
Leasing-yritys taas lisää tuloutettaviin alveihin vuokrauksestaan vuokratun auton alvit sen oltua leasing-yrityksen vaihto-omaisuudessa.

Olkoon sitten vakka sadannen kerran.
Eli ajoneuvoyksilö säilyttää vähennyskelpoisen statuksensa mainitussa tapauksessa vaikka auto olisi työsuhdeauto.
Vuokrattu auto on sen omistajalle käyttöomaisuutta.
Kiitti!
Yksi kysymys tietäjille vielä alv:stä:
Ostan siis auton Suomesta verovapaana, enkä rekisiteröi / maksa mitään veroja autosta Venäjälle. Suomeen palatessani tästä muuttoautosta makselen autoverot siltä osin kun ne ylittävät 13 450e. Mites alv? Meneekö vero maksuun Suomeen tuodessani autoa - mikäli menee, alentaako puolen vuoden käyttö arvonlisäveroa vai lasketaanko alvi (autoverollisesta) ostohinnasta?
Tähän en löytänyt vastausta mistään viranomaisten sivuilta.
Autohan on normaalia yhteisökauppaa tuolta osin.
Ostaessasi yhteisöalueelta kestokulutushyödykkeen, maksat alvin normaalisti ostomaahan.
Viedessäsi hyödykkeen yhteisöalueen ulkopuolelle, anot rajaa ylitettäessä alvit takaisin.
Ihan sama, vietkö sinne pölynimurin, television tai auton. Suomalainen sairas, syrjivä sekä yhteisölakien vastainen autoverotu saa kuluttajat kokemaan auton jotenkin ihmeelliseksi esineeksi, mitä se ei tietystikään ole.
Kannattaako tuo, en ota kantaa, sillä joudut vastaavasti maksamaan Venäjän alvit ja mahdolliset tuontitullit.
Ikiliikkujaa ei ole keksitty.
Vieläkään.
Omasta muuttoautosta on aikaa lähes 15 vuotta, mutta EU:n ulkopuolelta tullessa ei mene Suomessa alvia. Jos siis onnistuu Venäjällä ajamaan esim. suomalaisilla vientikilvillä koko ajan.
Kiitos konmmenteista,
Nyt alkoi kiinnostamaan tämä Suomen pään käytäntö autoa hankittaessa ja muutoautona tuotaessa, josta olen kuullut kahdenlaisia versioita:
1) Kun ostaa auton vientiselvitettynä ja -rekisteröitynä niin Suomeen ei makseta sen koommin alvia kuin autoveroakaan. Kun auto viedään takaisin Suomeen "muuttoautona", menee veroista maksuun ainoastaan autovero siltä osin kun se ylittää 13 450€.
2) (Deeässän versio.) Vientiin menevästä autosta maksetaan alv, mutta ei autoveroa ja alv:n saa takaisin hakemalla, kun auto on rajojen ulkopuolella.
Onko Suomen tullilla / verottajalla mitään mielenkiintoa EU:n ulkopuoliseen maahan maksetuilla veroilla ja maksuilla?
Olisiko kenelläkään omaa kokemusta asiasta, miten tämä vientiauton verottomuus käytännössä menee?
1) Pätee ainakin Suomen vientikilvillä, 2) ostettaessa auto esim. Saksasta.
Suomen tullia ei kiinnosta EU:n ulkopuolelle maksetut verot. Jos muuttaa takaisin EU:n alueelta Suomen vientikilvillä, menee alvi maksuun Suomessa.
Oma autoni oli suomalaisissa vientikilvissä, eikä siitä maksettu mitään veroja missään vaiheessa. Kannattaa olla yhteydessä esim. Vehon tai BMW:n taxfree-myyntiin, heillä on parhaiten tiedossa nykykäytännöt.
Fakta on, että Unionin alueelta ostetun tavaran alvi maksetaan sen myyjälle ja alvi anotaan takaisin EU:n ulkorajalla.'
Näin oli jo 1970-80 luvuilla EEC- ja EFTA-aikoina.
Ei auto sen kummempi esine ole. Se, että jälleenmyyjä jättäisi alvin perimättä, on merkkinä, että kyllä myyjän on saatava jostain todiste auton viemisestä EU-rajan ylitse.
Helpointahan on toki mennä lasipalatsiin kysymään. Nyt takatukilla on ainakin aikaa kysynnän vähäisyydestä' päätellen.
Helpointahan on toki mennä lasipalatsiin kysymään. Nyt takatukilla on ainakin aikaa kysynnän vähäisyydestä' päätellen.
Ei todellakaan kannata edelleenkään ostaa Suomen lasipalatseista yhtään mitään!
-Suomen vientikilvissä on rajoituksia liikkumiseen
-Suomalaiselta lasipalatsilta ostaessa tuet heidän korruptiolla aikaansaatua syrjivää vientikilpilainsäädäntöään: pakko ostaa heiltä jotta saa Suomi-vientikilvet, muilta se on temppupykälillä käytännössä estetty. Täysin tarkoitushakuisesti.
-Suomalaiselta lasipalatsilta ostaessasi tuet myös kaikkea muuta Suomen autoalan ja -virkamiesten korruptiota sekä mätää.
-Suomalaisiin lasipalatseihin ei voi luottaa, he kusettavat. Jos he edes osaavat neuvoa yhtään missään vaikka yrittäisivätkin olla avuksi... Ehkä pari prosenttia heistä ovat tienneet jotain tuotteistaan, ja varsinkin jos on tullut kysymys jotain muusta kuin jo jonkin aikaa rutiinilla myymistään niin eivät ole tienneet yhtään mitään! Koita siinä sitten tehdä valintoja, kun lasipalatsiurpojen tietoihin nojautuen et tiedä vaikka autosi luovutuspäivää seuraavana aamuna esiteltäisiin uusi malli tai tulisi uusi moottoriversio tms.. Ja huom. nyt puhutaan sellaisista asioista jotka heidän PITÄISI ehdottomasti tietää, sillä lähes aina näitä uusia versioita jne. ON JO myynnissä muualla ja tulevista uutuuksista saavat suuri yleisö muutenkin tietoa kuukausia aikaisemmin!
-Vaikka näyttäisi siltä että saisit muutamia satasia halvemmalla Suomesta verottoman listahinnan perusteella, olisi todella outoa jos todellisissa myyntihinnoissa varusteltuna olisi Suomen hinnat edes yhtä hyviä kuin muualta saat.
Puhelin käteen tai e-mailitse kyselyitä, muualta saat parempaa palvelua. Varsinkin kun ulkomaille menevästä autosta puhutaan niin ei ole mitään lisähankaluuksia siinä että tilaa ulkomailta, päinvastoin kuten jo sanoin niin palvelu on parempaa ja luotettavampaa. Ja vielä kun puhutaan uudesta autosta niin ei todellakaan tarvitse käydä häiritsemässä Suomen lasipalatsin autojobbarin kahvitaukoja: auto tulee tehtaalta täysin kunnossa ja samoin takuin ilman että tarvitsee jalallaan astua liikkeeseen. (Ja koeajot voit hoitaa silti lähimmässä autoliikkeessä. Siis jos heillä on muuta koeajettavissa kuin perusmallin karvalakkidieseliä...)
Voit vaikka sopia 'tehdasnoudon' eli haet autosi valmistajan 'tehtaalta' tehdaskierroksin, opastuksin, asiantuntevalla autosi esittelyllä ja lomamahdollisuudella omalla autollasi ilman autonvuokrauksen kustannuksia. Tämä vaihtoehto on monilla merkeillä kyllä olemassa nykyään myös Suomessa tilattaessa, mutta ei myyjät sitä tiedä vaan minun piti usean merkin kohdalla itse infota heille tällaisen vaihtoehdon olemassaolosta ja siitä että heilläkin ilmeisesti on se tarjolla...