Monet ovat harmissaan Suomessa auton oston yhteydessä kannettavasta autoverosta. Minäkin oli aiemmin tätä mieltä. Jos asiaa miettii tarkemmin, tämä ei olekaan huono asia, jos vaihtoehtona on auton käytön verottaminen.
Varsinkin vähempiosaisia auton käytön verottaminen rankaisee rajusti. Nyt Matti Meikäläinen joutuu maksamaan vanhasta ruppanastaan ainoastaan ajoneuvoveroa, joka on varmaakin noin 150 euroa vuodessa.
Jos siirryttäisiin käytön verottamiseen, niin Matti Meikäläisen vuotuinen ajoneuvovero saattaisi nousta vaikkapa 700 euroon, mikä merkitsee sitä, että Matin vuotuiset autoilukulut nousevat merkittävästi.
Nykyisellä verotuskäytännöllä hallitus varmistaa sen, että köyhien autoilu on jatkossakin halpaa: eihän köyhä osta uutta autoa vaan hänen ajelee ikivanhalla ruppanallaan nykyisen järjestelmän edullisella ajoneuvoverolla.
Autoverotuksen muuttaminen käytön verottamiseen olisi käden ojennus varakkaalle väelle: rikkaiden ostamat halvat uudet autot rahoitettaisiin vähempiosaisten pussista maksetulla korotetulla ajoneuvoverolla.
Täten tavallisen vähäosaisen autoilijan pitää olla tyytyväinen autoverotuksen nykytilaan ja vaatia ehdottomasti hallitukselta, että autoilun verotusta ei tulla muuttamaan!












Tuohan on kuin suora käännös Vladimir Iljits Leninin tulkinnasta Karl Marxin manifestista.
Kiristämällä Neperin luvun avulla eliittien hyödykkeitä proletariaatti voi paremmin. Hoh hoijaa, elämme jo vuotta 2012 ja Neuvostoliittokin kumoutui jo elokuussa 1991.
Nuokin em. väittämät on kumottu perusteettomina näillä topiceilla 10 viime vuoden aikaan ainakin sataan kertaan. Kuitenkaan Ruotsissa tai Saksassa teissä ei ole metrin syvyisiä kuoppia, vanhukset eivät makaa märissä vaipoissaan sairaaloiden käytävillä tai koulut eivät homehdu kuten Suomessa.
Kaiken lisäksi se -89 Gorilla on tuolla paalattu jo aikaa sitten, koska sillä pienituloisimmallakin kansanosalla on varaa ostaa paljon uudempi auto edulliseen hintaan johtuen autoverottomuudesta ja toimivasta kilpailusta ilman kartellia.
Suomessa autoverolla tuetaan vain ja ainoastaan ylikansallisia rahoitusyhtiöitä siinä samalla suojellen autokauppiaskartellia Sandelsien ja Kuitusten ikäluokkiensa jakojäännöskumppaneineen kuvitellessa absoluuttisten autoverotuottojen olevan maksu heidän taivasosuudestaan.
Perin merkillistä, vai mitä?
Rekistöintiverot poistuvat kuitenkin koko Euroopan Unionin alueelta 31.12.2015 mennessä, joten ei kannata murehtia.
BTW, Ketosen Tapsa, olivatko myös Tuularin toimittajat mukana kysyttäessä valtakunnallisesti suomalaisten toimittajien omaa puoluekantaa :)
Jostain Ihme :) :) syystä Hesarin ja Iltiksen toimittajia kiellettiin vastaamasta ko. kyselyyn. Antoivatko Lyytikäiset teidän vastata Erkkojen kieltäessä kollegoidenne vastaamisen?
Et kai vain vastannut kuuluvasi voittaneeseen punavihreiden joukkoon :(
Tuularin "vasen käsi ei tiedä eikä haluakaan tietää mitä OIKEA tekee"- toimittajilla on kesälomalla aikaa leikkiä moderaattoria sekä kirjoitella vasuriälyttömyyksiä. Johan tuon näkee sadan kilometrin päähän että vanhan a(pu)-lehden mosse-kaviaari-eliitti-aktivismi (elite= eniten suomen maanteille levinnyt auto) on heräämässä henkiin ja nyt joku heistä pikku a-kaljapäissään a-liiton r-saunalla avasi b-provolla.
heh heh.
Nyt Matti Meikäläinen joutuu maksamaan vanhasta ruppanastaan ainoastaan ajoneuvoveroa, joka on varmaakin noin 150 euroa vuodessa.
sulla on kummallinen asenne, tai sitten et tiedä että esimerkiksi Brittilässä jos sun auton CO2-päästöt on 119gr/km, niin et maksa ekana vuonna ollenkaan vuotuista autoveroa ja jatkovuosinakin se on 30 puntaa vuodessa.
Niin ja ostoverot rajoittuu alviin.
Joten jos olet onnellinen autoverosta niin mietipä uudestaan.
Vuosittaisen maksun suuruudella peloitellaan ihan suotta. Pienellä perusvessalla se ei ainakaan tuota luokkaa olisi, jos tarkoituksena olisi korvata auton hankinnan yhteydessä kannettava vero. Eri asia sitten jos maksurasite halutaan moninkertaistaa, mutta se ei liity mitenkään hankintaveron poistoon.
Sitten onkin ihan toinen juttu se, että halutaanko autoveron olevan sosiaalipolitiikkaa vai ei. Itse näkisin, että se olisi mieluummin ympäristöperustein ja/tai fiskaalisin perustein kannettava vero ei jälleen yksi tukimuoto, joka ei oikeastaan edes kohdistuisi pienituloisiin ja köyhiin.
En todellakaan omista punaista puoluekirjaa enkä ole koskaan omistanutkaan. Mielestäni olen vain pienituloisten asialla.
Tosiasia on, että jos autovero poistuu, ottaa valtio rahan autolijalta jollain muulla tavalla. Autoilu siis tuskin halpenee.
Jos autoveron alenema hoidetaan korottamalla nykyistä ajoneuvoveroa huomattavasti, nousee autoilun kiinteät kulut huomattavasti: vero on sama ajetaan kilometrejä vuodessa 1.000 tai 100.000. Koska kiinteät kulut nousevat, ei autoveron poistaminen aja vähempiosaisten asiaa.
Tietenkin autoveron poistuminen voidaan kuitata nostamalla polttoaineen hintaa, jolloin se joka ajaa, se myös maksaa. Tässäkin tapauksessa vähempiosainen on kärsijänä, koska ajetut kilometrit tulevat aiempaa kalliimmaksi.
alenema hoidetaan korottamalla nykyistä ajoneuvoveroa huomattavasti, nousee autoilun kiinteät kulut huomattavasti: vero on sama ajetaan kilometrejä vuodessa 1.000 tai 100.000. Koska kiinteät kulut nousevat, ei autoveron poistaminen aja vähempiosaisten asiaa.
En tiedä mikä on sinun mielestäsi ajoneuvoveron huomattava korotus mutta autoveron voi korvata 250-300 euron käyttömaksun korotuksella, jonka taas korvaa helposti reilusti uudemman auton pienemmällä polttoaineen kulutuksella ja pienemmillä korjauskuluilla.
Yritä nyt janne ymmärtää, että vastoin VM:n jakojäännösten käsityksiä verotulot eivät ole nollasummapeliä. Jos jostain verosta luovutaan, tuotto tulee muualta. Jotenkin tuonkin yksinkertaisen asian ymmärtäminen on sen rajalliseen kapasiteetin puitteissa toki ymmärrettävissä.
Vai huomasiko janne varallisuusveron poiston myötä suomalaisten kerjäläisjonojen jotenkin kasvaneen etc.
Ruotsalaiset ovat poistaneet perintöveron, varallisuusveron sekä autoveron, muutaman tärkeimmän mainitakseni. Toissa viikolla siellä sukuloidessani silmämääräisesti maan vauraus tuntui vain parantuneen.
On se kumma juttu, vai mitä.
Pikemminkin pitäisi puuttua näihin:
Suomalainen julkinen hallinto on kasvanut kaksin-kolminkertaiseksi 1980-luvulta lähtien järjestelmämme ollessa Eutroopan Unionin suurin ja raskain BKT:seen verrattuna.
Muistaakseni ne niin kutsutut palvelut olivat hyvin saatavilla esim. vuonna 1980.
Mihin kasvu on suuntautunut?
Suomessa on käsittämättömän huono julkisen hallinnon tehokkuus. Maamme ollessa yksi tietojenkäsittelyn kärkimaita, onnistumme samalla olemaan yksi tehottomimmista.
Julkisen hallinnon virkoihin ajautuvat ne ikäluokkiensa jakojäännökset, joiden ulkoinen habitus tai ulosanti eivät riitä vaativiin avoimen markkinan tehtäviin.
Näistä on hyviä esimerkkejä nä'hty ihan televisiota myöten viime viikollakin. Punakoita, pönäköitä ja hikoilevia markkuja, joiden ulosannin selvyys ja ymmärrettävyys vastaavat japen kirjoitteluiden älykkyyttä.
Tällaiset sitten ovat päättämässä yhteisistä asioistamme liituraitahemmojen pyöritellessä heitä parin sormen voimin. Tietojärjestelmäinvestoinnit ovat historian Molokin kitaakin suurempia kuoppia, mutta eihän noihin puututa. Jotain järkevyyttä löytyy sentään UM:sta, joka ilmoitti vähentävänsä suurlähetystöjemme järjetöntä määrää. Ainakin jotkin bambu-kansat menettävät suomalaisten veronmaksajien kustantamat suojatyöpaikat. Tosin tuo saattaa vesittyä Suomen mahdollisen YK:n turvallisuusneuvoston vakinaisen paikan varmistumisen vaarantuessa.
Uudistan ehdotukseni: Nopeasti poistamme puolet asiakasrajapinnan ulkopuolella olevista virkamiehistämme. Parin vuoden tarkastelun poistamme jälleen puolet.
Lopputuloksena voimme poistaa yritysveron pääomien jäädessä yritykseen, autoveron, perintöveron ja alentaa arvonlisäveroa 5 %-yksikköä sekä ansiotuloverotus muutetaan suhteellisesti kaikille samaksi 30 %:iin vuotuisten alle 10.000 euron tulojen ollessa tuloverovapaita.
10 vuoden kuluttua maahamme on syntynyt 200-300.000 uutta, tuottavaa työpaikkaa maahmme kohdistuneiden investointien kasvaessa eksponentiaalisesti.
Mikäli jatkamme tällä tiellä, kohtalomme on Kreikan ja Espanjan viitoittama reitti.
Haluaako janne tätä, vaikea sanoa.
Mutta nämä virkamiesturhakkeet ainakin haluavat heidän sikiessään tämän suven hyttysten lailla.
Taas tällaista.
1) Autoilijoilta kerätään yhteensä noin 7 mrd eur vuodessa. Autoveron osuus on vajaa 1 mrd. Autoveron korvaaminen nostaisi vähän polttoaineveroa (tehtiin muuten sekin) ja vähän omistamisen vuosimaksua (sekin kohosi ilman autoveron poistoa.) Autovero ei ole suoja muiden maksujen kohtuuttomalle tasolle.
2) Autoilun maksut ovat Suomessa maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen korkeat.
3) Autovero pitää autokannan kunnon huonona ja käytetyt autot ylihintaisina. Se aiheuttaa myös korruptiota, tullin moraalikatoa ja epäluottamusta viranomaisiiin. Vanhat huonot autot tappavat ja vammauttavat ihmisiä turhaan. Se on fakta, mutta sillä ei ole kartellille ja viranomaisille mitään väliä.
4) Autoveron poisto piristäisi autokauppaa, tosin uhkana on että ihmiset ostaisivat autojaan myös muualta kuin korruptoituneelta kartellilta.
5) Autoveron poiston myötä monet asiat yksinkertaistuisivat. Työmatkakustannus, vakuutukset, työsuhdeautoilu, ajankäyttö auton valinnassa, tarve ruuvailla pakettiautojen/kuorma-autojen jne. välillä. Myös rahoituskulut laskevat dramaattisesti, kun 45 teur autoon ei tarvitse ostaa auton lisäksi 10 teur veroa.
Kaiken kaikkiaan autoveron aiheuttama kokonaisvaikutus on ankarasti ja nimenomaan vähävaraisemman kansanosan kannalta miinuksella. Kun huomioidaan kansantalous, valtiontalous, liikenneturvallisuus, ympäristö, oikeusvarmuus, hallinnon luotettavuus, korruptio jne. ei ole mielestäni mitään muuta kuin epärehellisyyteen perustuvia syitä vaatia autoveron säilyttämistä.
Vastaus:
Autovero ei liity mitenkään auton arvoon.
Perustelut:
Auton arvon tendenssinä on laskea autoverottomissa maissa.
https://www.kvd.se/sv/auktion/personbil.html
Täten tavallisen vähäosaisen autoilijan pitää olla tyytyväinen autoverotuksen nykytilaan ja vaatia ehdottomasti hallitukselta, että autoilun verotusta ei tulla muuttamaan!
Pitääkö sen vähäosaisen aina olla vähäosainen ja kuolla rattijuoppona ulosajossa jollain 80-luvun ruosterauniolla? Voisiko Suomeenkin tulla vaikkapa autojen valmistusta ja vähäosainen saisi töitä tehtaalla sekä uudemman auton?
Kauppataseen kannalta autovero on tietenkin hyvä asia kuten huhti-toukokuun kauppatilastot osoittavat. Alkuvuoden alijääminen kauppatase oli kääntynyt kesäkuussa ylijäämäiseksi. Autojen tuonnin vähentymisellä oli tuossa suuri merkitys. On kyllä ihme, että Saksa ja Ranska ovat näinkin kauan sietäneet autoveroamme. Jostain kumman syystä tuo autovero kuitenkin koko ajan alenee, vaikka muu verotus kiristyy.
Talouselämä ei ole pelkästään kauppatasetta, vaan tärkeintä olisi taloudellinen toimeliaisuus ja terve talous, johon autovero ei sovi. 50 ihmisen tapattaminen liikenteessä autoveron takia on aivan liikaa, 100 euron ajoneuvoveron korotus 2,6 miljoonalta henkilöautolta kattaisi jo aika hyvin autoveron aiheuttamaa lovea valtion budjetissa. Lisääntynyt autokauppa hoitelisi sitten loven loppuosan.
....
Tällaiset sitten ovat päättämässä yhteisistä asioistamme liituraitahemmojen pyöritellessä heitä parin sormen voimin. Tietojärjestelmäinvestoinnit ovat historian Molokin kitaakin suurempia kuoppia, mutta eihän noihin puututa. Jotain järkevyyttä löytyy sentään UM:sta, joka ilmoitti vähentävänsä suurlähetystöjemme järjetöntä määrää.
Jaa. olisko vähän kuin silmänkääntötemppu tai sitä tuttua sumuverhoa... Viitaten http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/05/29/kaveria-ei-jateta/
Uudistan ehdotukseni: Nopeasti poistamme puolet asiakasrajapinnan ulkopuolella olevista virkamiehistämme. Parin vuoden tarkastelun poistamme jälleen puolet.
Lopputuloksena voimme poistaa yritysveron pääomien jäädessä yritykseen, autoveron, perintöveron ja alentaa arvonlisäveroa 5 %-yksikköä sekä ansiotuloverotus muutetaan suhteellisesti kaikille samaksi 30 %:iin vuotuisten alle 10.000 euron tulojen ollessa tuloverovapaita.
10 vuoden kuluttua maahamme on syntynyt 200-300.000 uutta, tuottavaa työpaikkaa maahmme kohdistuneiden investointien kasvaessa eksponentiaalisesti.
Mikäli jatkamme tällä tiellä, kohtalomme on Kreikan ja Espanjan viitoittama reitti.
Haluaako janne tätä, vaikea sanoa.
Mutta nämä virkamiesturhakkeet ainakin haluavat heidän sikiessään tämän suven hyttysten lailla.
Samoilla linjoilla jäsenen kanssa. Suomen verotuksella ei voi olla kuin yksi suunta ja se on alaspäin. On se hemmetin kumma jos häntä heiluttaa koiraa vuodesta toiseen että koira on kaatua. Melkoisen kulttuurimuutoksen tarpeessa on tuo itserakas ja ahne hallintoameeba.
Tosin vaihtoehtojakaan ei taida olla koska nykyinen verotustaso ei riitä kattamaan kuluja vaan 10 000 miljoonaa euroa tarvitaan vielä ottaa velkaakin. Rankalla kädellä on kuitenkin karsittava, itku pitkästä ilosta.
Virkaportaan asiantuntijuutta pitää jatkossa muutenkin kyseenalaistaa ja tarkastella aivan uudesta kulmasta koska tietynlaista vaarallista nepotismia on helposti havaittavissa julkisissa hankkeissa ja päätöksissä. Kokonaisuus karkaa lapasesta ja nyt ollaan kuilun partaalla.
Haluan vain tuoda esille sen, että autoveron poistaminen lisää vähempiosaisten autolun kiinteitä ja muuttuvia kustannuksia. En ota kantaa ympäristövaikutuksiin tms. asioihin.
Jos vaikkapa peruspäivärahalla elävät Matti ja Lissu omistavat hyväkuntoisen pienen auton, jonka CO2-päästöt ovat 150 g/km. Vuonna 2013 he joutuvat maksamaan autostaan ajoneuvoveroa noin 135 euroa. Jos he ajavat vuodessa noin 10.000 kilometriä auton kuluttaessa 8 litraa/100km ja bensiinin hinnan olessa 1.70 euroa litra, on heidän vuotuinen autoilukustannuksensa 1510e (ajoneuvovero 150 e + bensiin 1.360 euroa) [ei huomioitu vakuutusta, renkaita, korjauksia yms, koska ne eivät riipu auton ajoneuvoverosta tai autoverosta].
Jos poistettu autovero kompensoidaan ajoneuvoveron ja bensiinin hinnan nostolla, nousevat Mattin ja Lissun vuotuiset autoilukustannukset. Jos esimerkiksi ajoneuvovero kolminkertaistetaan ja bensiinin hintaa nostetaan 15%, ovat Matin ja Lissun kohonneet autoilukustannukset noin 1969 euroa (ajoneuvovero 405e, polttoaine1.564e) vuodessa eli 459 euroa enemmän kuin aikaisemmin.
Matin ja Lissun eläessä peruspäivärahalla tuo 459 euron korotus on heille merkittävä asia. Täten Matin ja Lissun tapauksessa autoveron nosto ei ole heidän kannaltaan hyvä asia.
Edellä esitetyssä esimerkissä on muutama olettama:
1. Autoveron poistuessa ajoneuvoveron ja polttoaineen hinnan korotus koskee kaikkia autoja, täten myös Matin ja Lissun käytettyä autoa.
2. Matin ja Lissun käytetty auto on niin hyvässä kunnossa, että sen ylläpito ei huomattavasti poikkea uuden auton ylläpitokuluista (huolto + korjaus).
3. Matilla ja Lissulla ei ole aikomustakaan ostaa uutta autoa (tosin tuskin heillä on siihen edes varaa), vaan he ajavat autollansa vielä pitkään.
Suomessa on paljon ihmisiä, joilla menee taloudellisesti hyvin. heillä on hyvä työ ja rahaa tulee kohtalisesti, joilloin heillä on varaa ostaa melko kalliskin auto. Tulee kuitenkin muistaa, että Suomessa on paljon myös ihmisiä, joilla ei mene yhtä hyvin. He ovat kenties jääneet työttömäksi tai vaikkapa sairastuminen on pudottanut tulotasoa huomattavasti. Tälläkin hetkellä Suomessa on noin 220.000 työtöntä ihmistä ja lisäksi on hyvin paljon pienipalkkaisia tai pätkätöitä tekeviä ihmisiä, joiden ansiotaso on todella alhainen.
Täten autoveron poistaminen aiheuttaisi taloudellista harmia monelle pienituloiselle suomalaiselle.
Viimeisin autoveromuutos, joka volyymimallien osalta merkitsi veronkorotusta, VÄHENSI valtion verotuloja. Kun nyt autoverotulot ovat veronkorotuksen takia vähentyneet, pitäisikö nostaa ajoneuvoveroa? On muistettava, että vaikka autovero poistuisi, jäljelle jäisi arvonlisävero, lisäksi autojen ikääntyminen loppuisi uusien autojen kaupan vilkastuessa ja alkaisi autokannan nuortuminen, jolla on merkitystä sekä liikennekuolemiin, vammautumisiin että ympäristön tilaan (päästöt). Yhteiskunta, kansalaiset ja ympäristö siis voittaisivat. Erittäin vähäpäästöisiä autoja voitaisiin suosia Jyri Häkämiehen esittämällä konstilla, eli poistamalla niiltä myös arvonlisävero. Auton käytön verottamisen veroaste on itsenäinen poliittinen päätös, jolla ei ole tekemistä auton hankinnan verotuksen kanssa. Yhteiskunnalliseen keskusteluun pitäisi ottaa kysymys, onko oikein että liikenteen verotuksella pääsääntöisesti rahoitetaan terveydenhuoltomme, kuten eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston pj. Sampsa Kataja tunnusti taannoin? Mitä liikenteellä ja terveydenhuollolla on keskenään tekemistä? Halutaanko autokantaamme vanhentaa tarkoituksellisesti, jotta terveydenhuollollamme olisi enemmän tehtäviä? Ja ketkä niillä vanhoilla, huonokuntoisilla autoilla ajavat? Etteivät vain ne pienituloiset ???
Voisiko Suomeenkin tulla vaikkapa autojen valmistusta ja vähäosainen saisi töitä tehtaalla sekä uudemman auton?
On kyllä ihme, että Saksa ja Ranska ovat näinkin kauan sietäneet autoveroamme.
"Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa aletaan valmistaa Mercedes-Benz A-sarjan autoja. Valmet Automotive ja Daimler AG ilmoittivat asiasta tänään. Valmet Automotive aloittaa projektin välittömästi, ja tarkoitus on viimeistellä sopimus syksyn 2012 kuluessa.
Uudessakaupungissa aiotaan valmistaa yli 100 000 A-sarjan autoa vuodesta 2013 vuoteen 2016."
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/371200/Ugin+autotehtaalla+aletaan+tehda...
"Matin ja Lissun eläessä peruspäivärahalla tuo 459 euron korotus on heille merkittävä asia. Täten Matin ja Lissun tapauksessa autoveron nosto ei ole heidän kannaltaan hyvä asia."
Mihin peruspäivärahalla elävä tarvitsee autoa ?
Suomessa oli vuoden 2010 lopussa noin 2.9 miljoonaa henkilautoa. Jos autoveroa kannetaan noin miljardi euroa vuodessa ja autovero poistuu, niin tulee valtion kerätä vuodessa tämä summa autoilijoilta jollain muulla tavalla esim. ajoneuvoveroa ja/tai polttoaineen hintaan korottamalla. Täten autoa kohden lisäkuluja vuodessa tulisi noin 345 euroa.
Valtion talous tulee olla tasapainossa, siis tulojen ja menojen tulee suunnilleen yhtä suuret, tai muuten Suomelle käy samoin kuin vaikkapa Kreikalle ja Espanjalle: Jos menot ovat tuloja suuremmat, tule vaje kattaa lainalla, mikä ei pidemmän päälle ole hyvä asia (lainan takaisin maksu, korot). Täten jos autovero poistuu, niin valtion tulee kattaa miljardin vaje jollain tavalla. Rahaa tuskin kerätään muilla veroilla, vaan tämä miljardi tuilaan ottamaan autoilijoilta tavalla tai toisella.
Jos autovero poistuu, niin hyötyjiä ovat ne, jotka ostavat kalliita autoja. Itse ostin vajaa kolme vuotta sitten uuden Audi A6:n, josta maksoin noin 54.000 euroa. Autoveroa maksoin noin 13.000 euroa. Jos autovero poistuu, niin voin ostaa uuden samanlaisen A6:sen itselleni noin 41.000 eurolla. Täten muut autoilijat tulevat maksamaan 12.500 euroa (itse maksan ajoneuvoverona noin 500 euroa), joka valtiolta jää nyt saamatta [12.500 euroa, 345 euroa/auto -> autoni autoveron maksaa 36 muuta autoilijaa].
Jos pitäisin autoani 26 vuotta olisin itse maksanut tuon valtiolta saamatta jääneen autoveron ajoneuvoveron muodossa. Näin tuskin tulisi tapahtumaan, vaan vaihtaisin autoni taas uuteen viimeistään 5 vuoden jälkeen. Tällöin olisin maksanut 13.000 euron samatta jääneestä autoverosta 2.500 euroa. Puuttuvat 10.500 euroa maksaisivat muut autoilijat.
Käsittääkseni peruspäivärahalla eläväkin tarvitsee ruokaa ja välillä pitää käydä muillakin asioilla (vrt. maaseudun pitkät matkat). Saattaahan monella vähävaraisella olla lapsiakin, joilla varmasti on myös harrastuksia. Mielestäni auto on monelle, varsinkin haja-asutusalueella asuvalle, yhtä tärkeä kuin koti.
Suomessa oli vuoden 2010 lopussa noin 2.9 miljoonaa henkilautoa. Jos autoveroa kannetaan noin miljardi euroa vuodessa ja autovero poistuu, niin tulee valtion kerätä vuodessa tämä summa autoilijoilta jollain muulla tavalla esim. ajoneuvoveroa ja/tai polttoaineen hintaan korottamalla. Täten autoa kohden lisäkuluja vuodessa tulisi noin 345 euroa.
Miksi pitäisi? Lue Deeässän kirjoitus.
Valtion talous tulee olla tasapainossa, siis tulojen ja menojen tulee suunnilleen yhtä suuret, tai muuten Suomelle käy samoin kuin vaikkapa Kreikalle ja Espanjalle: Jos menot ovat tuloja suuremmat, tule vaje kattaa lainalla, mikä ei pidemmän päälle ole hyvä asia (lainan takaisin maksu, korot). Täten jos autovero poistuu, niin valtion tulee kattaa miljardin vaje jollain tavalla. Rahaa tuskin kerätään muilla veroilla, vaan tämä miljardi tuilaan ottamaan autoilijoilta tavalla tai toisella.
Miksi pitäis? Lue Deeässän kirjoitus. Suomen valtio otta joka vuosi velkaa 10 miljardia €
Jos autovero poistuu, niin hyötyjiä ovat ne, jotka ostavat kalliita autoja. Itse ostin vajaa kolme vuotta sitten uuden Audi A6:n, josta maksoin noin 54.000 euroa. Autoveroa maksoin noin 13.000 euroa. Jos autovero poistuu, niin voin ostaa uuden samanlaisen A6:sen itselleni noin 41.000 eurolla. Täten muut autoilijat tulevat maksamaan 12.500 euroa (itse maksan ajoneuvoverona noin 500 euroa), joka valtiolta jää nyt saamatta [12.500 euroa, 345 euroa/auto -> autoni autoveron maksaa 36 muuta autoilijaa].
Miksi pitäisi? Lue nyt se Deeässän kirjoitus!
Jos pitäisin autoani 26 vuotta olisin itse maksanut tuon valtiolta saamatta jääneen autoveron ajoneuvoveron muodossa. Näin tuskin tulisi tapahtumaan, vaan vaihtaisin autoni taas uuteen viimeistään 5 vuoden jälkeen. Tällöin olisin maksanut 13.000 euron samatta jääneestä autoverosta 2.500 euroa. Puuttuvat 10.500 euroa maksaisivat muut autoilijat.
Eivät maksaisi. En viitsi enää toistaa. Mutta Suomessa kerätään tällä hetkellä enemmän veroja kuin koskaan ennen, mitä on tapahtunut? Julkiset palvelut ovat hävinneet miltei kokonaan. 8 vuotta sitten julkisista menoista noin 15 % meni terveyspalveluiden tuottamiseen, nyt enää 10 %. Mihin tuo erotus on kulunut. Aivan oikein, julkisen sektorin täysin turhan byrokratian pyörittämiseen.
Viimeisin autoveromuutos, joka volyymimallien osalta merkitsi veronkorotusta, VÄHENSI valtion verotuloja.
Autoveron tuotto (toteutunut) 1-6/2011; 566 milj euroa
Autoveron tuotto (toteutunut) 1-6/2012; 600 milj euroa
http://www.valtiokonttori.fi/Public/default.aspx?nodeid=20320
Tottakai myös käytetyn ostajat maksaa suuren osan autoverosta. Nyt ne maksaa sen korkeampina vaihtohyvityksinä kun auton edellinen omistaja vie auton vaihtoon. Autoveron poiston ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Se korvataan käyttömaksulla. Esimerkin Audi A6:sen käyttömaksu olisi ensimmäisinä vuosina jotain luokkaa 700e vuodessa ja pienenisi samassa suhteessa kun auton arvo nyt. Syy miksi 700e/v riittää ensimmäiselle 3 vuotta auton omistavalle johtuu siitä, ettei kyseisen auton uutena ostavan tarvitse ottaa lainaa rahoittaakseen autoveron maksun. Näin ensimmäisen omistajan aikana säästyisi 400e kun suuremman lainan hoitokulut jää ostajalle. Auton viimeinen vaikkapa viides omistaja maksaisi sitten paljon vähemmän vuodessa jolloin maksuosuus auton eliniän aikana pysyisi samana. Lisäksi tämä viides ja jokainen muukin auton omistaja joutuisi sitomaan siihen autoveron prosenttiosuuden verran vähemmän rahaa kiinni. Näin toimittaessa jokainen kyseisen Audin ostaja maksaisi edelleen "oman osuutensa" auton verokuormasta eikä kenenkään osuus olisi suurempi kun nyt koska halvempi hankintahinta kompensoisi kohonneet käyttömaksut. Tämä on hyvin yksinkertaista toteuttaa jos halutaan. Valtion kannalta hyödyt olisi merkittävät koska verotulot ei olisi uusien autojen myynnistä riippuvaiset. Kansalaiset hyötyisi siitä ettei heidän tarvitse maksaa autoveroa etupainotteisesti lainalla. Ainoita hävijöitä olisi rahoitusyhtiöt joilta jäisi saamatta autoveron rahoituksesta kertyvät miljoonatulot. Kyseisen säästön auton omistajat voisi käyttää muuhun kulutukseen ja tästä hyötyisi myös valtiontalous. Verojen maksaminen lainarahalla on täysin järjetöntä kansalaisten varallisuuden haaskausta. Autovero on malliesimerkki tästä hölmöydestä.
Täten autoa kohden lisäkuluja vuodessa tulisi noin 345 euroa.
2003 ostin 2000 € auton (siis oikeastaan sellainen johon edellissä viesteissä viittaamillasilla ihmisillä on varaa) .. Maksoin autovero +5000€ . Tuolla summalla olisin maksanut käyttömaksuja 10v. Plussana päälle vielä olisin netonnut korkoa OMALLA tilillä olleeseen rahaani...
Valtion talous tulee olla tasapainossa, siis tulojen ja menojen tulee suunnilleen yhtä suuret,
Siksipä autovero onkin helkutin huono tulonlähde valtiolle, koska sen ennustettavuus on heikko. Pahimpana esimerkkinä kevään muutos (korotus) jonka tarkoituksena oli kerätä valtiolle lisää rahaa. Toisin käy ja vieläpä silloin kun valtio tarvitsee kipeästi rahaa....
Varsinkin kun euroalue vajoaa taantumaan.
http://www.hs.fi/talous/Yksityinen+sektori+supistuu+euroalueella+kuudett...
Jäpykkä, perustavaa laatua oleva kysymys, tiedätkö vastauksen: milloin v. 2012 autoveromuutos tuli voimaan? Lasketaan valtion verotuotot siitä hetkestä saakka ja verrataan edelliseen vuoteen, jooko ??
Eipä sentään! Kyllä me tiedämme, kuka toimituksen hemmoista kirjoittelee ja kuka ei tänne Tuulilasi.fi:n keskustelupalstoille. Me emme käy keskustelua nimimerkkien suojassa vaan oikeilla nimillämme.
Tuskin Apu-lehden toimittajatkaan keskustelupalstalla kirjoittelevat.
Mutta sopiihanautoverotuksesta erilaisiakin mielipiteitä esittää, vaikka aika kyseenalainen järjestelmä hallintobyrokratioineen se on monilta piirteiltään.
Kiinnostavaa on nähdä, mitä tiemaksuja pohtiva porukka keksii auton käyttäjien rahastamiseksi. Pahimmillaan ehdotetaan samantapaista laajoja kansanjoukkoja koskettavaa ideaa, jota mummojen mökkien ympäristöhaittojen poistamiseksi viriteltiin syrjäseutuja myöden. Taisi vaan olla suunnitelman esittäjille aika suuri yllätys, miten siihen reagoitiin - ihan vaaleja myöden.
kesäterveisin
Jorma Viitanen
Tuulilasin verkkotoimitus
niin, yhden mummon savun tai siis huussin fosforikuormitus on 800 grammaa / vuosi.
40 kg syksyn pk-lannossäkissä on forsforia saman verran.
Nämä jannet ja japet eivät koskaan ole käyneet missään ( varmaan luulevat Helsingin olevan suurkaupungin ) eivätkä ole tutustuneet vaihtoehtoihin. Siispä nykymalli tuntuu ideaaliselta. Hakemalla hakien yritetään löytää riistoverottamisesta jotain hyvääkin.
Nykymalli aiheuttaa autokannan vanhenemisen entisestään. Co2 -päästöt nousevat ja liikennekuolemien ja vammautuneiden määrät nousevat.
Tempoileva verotus estää myös kulutuskysyntää. Itselläni olisivat rahat taskussa ja ylikokoisena pikkupoikana tekisi mieli ostaa yhdestoista uusi autoni. En uskalla.
Haluan vain tuoda esille sen, että autoveron poistaminen lisää vähempiosaisten autolun kiinteitä ja muuttuvia kustannuksia. En ota kantaa ympäristövaikutuksiin tms. asioihin.
Jos vaikkapa peruspäivärahalla elävät Matti ja Lissu omistavat hyväkuntoisen pienen auton, jonka CO2-päästöt ovat 150 g/km. Vuonna 2013 he joutuvat maksamaan autostaan ajoneuvoveroa noin 135 euroa. Jos he ajavat vuodessa noin 10.000 kilometriä auton kuluttaessa 8 litraa/100km ja bensiinin hinnan olessa 1.70 euroa litra, on heidän vuotuinen autoilukustannuksensa 1510e (ajoneuvovero 150 e + bensiin 1.360 euroa) [ei huomioitu vakuutusta, renkaita, korjauksia yms, koska ne eivät riipu auton ajoneuvoverosta tai autoverosta].
Kuten tuossa laskelmassa osoita ei Matin ja Lissun ole mitään järkeä ajaa hyväkuntoisella pienellä autolla nykyiselläkään. Heidän rahansa eivät yksinkertaisesti vain riitä. Oletaan kuitenkin, että ne riittävät ja hankinnan vero poistetaan ja korvataan tuplaamalla käyttömaksu.
Matin ja Lissun auton hankinnassa olisi säästynyt pari tonnia autoveron muodossa. Jos auto on ostettu 5 vuoden rahoituksella 5% korolla niin käyttömaksua maksaisi 19 vuotta kunnes hankinnan muodossa kannettava vero tulisi halvemmaksi. Auto on todennäköisesti jo paalissa ennen sitä.
Ei yksityisautoilu kaiketi ole sellainen perustarve, että siihen liittyvästä verotuksesta pitäisi tehdä sosiaalipolitiikkaa. Jos näin on niin hyvätuloisia pitäisi rankaista jos he kiertävät veroja 200 euron opel corsalla.
Tuskin Apu-lehden toimittajatkaan keskustelupalstalla kirjoittelevat.
Eikä tullin virkamiehetkään :p
Yleinen mielipide näyttää siis olevan, että vähävaraisilta saa ottaa lisää autoiluun liittyviä kuluja, kunhan vain itse saa autoilun mahdollisimman halvalla. Missähän mahtaa olla solidaarisuus ja heikompien tukeminen. Meillä, jotka ostamme Audeja, BMW:eitä, Mersuja ja Volvoja, on varaa maksaa autoveromme, kun taas pikkuisella kotterolla ajavalle saattaa parin sadan euron lisäkulu olla taloutta horjuttava tekijä.
Kovala kirjoitti: "Miksi pitäis? Lue Deeässän kirjoitus. Suomen valtio otta joka vuosi velkaa 10 miljardia €". Jokainen, jolla on talousmatematiikka hallussa, ymmärtää ettei velkaantuminen voi jatkua. Jokaisen aikuisen ihimisen pitäisi ymmärtää, että ei voi kuluttaa ennemmäion kuin tienaa. Tämä pätee niin makro- kuin mikrotalouteen. Täten valtion on karsittava menoja ja/tai nostettava veroja, mikä tarkoittaa sitä, että valtio kerää jatkossa yhtä paljon (jos ei jopa enemmän) veroja autoilusta.
Mistä ihmeestä lähti liikkeelle huhu, että olisin Tuulilasi -lehden toimittaja? Heillä on varmaan tärkeämpääkin tekemistä kuin kirjoittaa keskustelupalstoille autoverokommentteja.
En ole sinäänsä autoveron poistamista vastaan, sillä tämä "tilapäinen" vero on ollut monen riesana noin 60 vuotta. Veron poistuminen on minulle enemmäin kuin tervetullut, mutta solidaarisena ja muitakin kuin itseäni ajattelevana henkilönä olen sitä mieltä, että muutos tulee toteuttaa niin, että vähempiosaiset eivät muutoksesta kärsi. Kuten aiemmin kirjoitin, autoveron poistaminen johtaa helposti tilanteeseen, jossa maksumiehinä ovat vähävaraiset kansalaiset.
Seison vakaasti mielipiteeni takana eikä minulla ole mitään syytä piilotella nimimerkin suojassa.
Kaikesta huolimatta poistin tästä Janne1964:n nimen ja kotipaikkakunnan.
Tapio Ketonen
Mihin peruspäivärahalla elävä tarvitsee autoa ?
Pimeiden tulojen hankkimiseen.
Seison vakaasti mielipiteeni takana eikä minulla ole mitään syytä piilotella nimimerkin suojassa.
Oletko valmis myös kaatumaan mielipiteinesi?