Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa vapauttaa sähköautot ja ehkä myös ladattavat hybridit auto- ja arvonlisäverosta. "Sähköautot pitäisi saada uusina myytävissä autoissa suosituimpien mallien joukkoon jo kahdeksassa vuodessa, Häkämies sanoo."

Tarkoittanee käytännössä sitä, että Jooseppi maksaa tuon uudistuksen jälkeen Vojaakkerilla ajosta ja omistamisesta entistä enemmän, että "homot saavat ajaa Smarteilla" ja muovikopeilla. Toki sitähän Jooseppi on halunnutkin. Suomesta sähköautojen ja -autoilun luvattu maa!
Energian hinta nousee. Suomen metsät ovat täynnä uusiutuvaa energiaa, sillä puu kasvaa aurinkoenergialla, ja varastoi sen käyttökelpoiseen muotooon.
Häkämies haihattelee, eikä näe nykyisiä mahdollisuuksia uusiutuvan energian tuotantoon.
esimerkiksi : www.gasek.fi
Entä biokaasu? No eipä tietenkään, vain sattumanvaraisesti 'hyviksi' päätetyt asiat täytyy väkisin saada 'tuettaviksi' samalla kun oikeasti ympäristöystävälliset ja kansallisesti loistavat vaihtoehdot eivät edes ole näille olemassa.
Suomessa on ainoastaan lobbausta ja ennenkaikkea ideologista fanatismia.
"Biojätteestä ja jätevesien lietteistä tehdään pian liikennepolttoainetta Etelä-Pohjanmaalla"
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article821414.ece
Juu-u.
Risupaketeilla rahdataan risut pois paperitehtaan energiakäytöstä. -> tilalle kivihiiltä. Tappiona kuljetuskustannukset hiilelle/raskaalle polttoöljylle sekä risujäteelle. No mikäs siinä, onhan budjetissa numeroita. Paitsi että tehdas menee kiinni, koska sen kivihiilen käyttöä ei tueta.
No maalämpöä ei tietysti saa porata pääkaupunkiseudulla joten lämmitetäänpä öljyllä. Ja autoihin sitten ladataan sähköä. Saadaan ensin voimalassa 66% hukattua, ja sitten akussa vielä 33%. Tämä ei onneksi tee 100% vaan "vain" n. 22%, mutta niinpä on sähköauton KOKONAIShyötysuhde jo alle dieselin tai edes häkäpöntön. No mikäs siinä, onhan budjetissa numeroita.
Autoiksi valitaan tietysti vielä 50% verovaroista tuettu Bussi, jolla 20 km matkaan tarvitaankin 33 km ja 2 x aikaa. Polttoaineen kulutus "vain" 3.3 litraa dieseliä / 100-matkustaja-km. Siis 2.2 litraa päivässa sen syntisen oman auton sijaan, joka olis kulkenut 5 litraa/ 100 km x 40 km eli 2 litralla saman homman ½ ajassa. No mikäs siinä, onhan budjetissa numeroita.
Sitten nuo jätteet,,, sen sijaan että jätteet kaasutettaisiin ja poltettaisiin liiketoimintana Martinlaaksossa (korvaten kivihiiltä) n. 20 km päässä syntypaikastaan ne rahdataankin ämmässuolle n. 50 km päähän. Jossa ne sitten kaasuuntuu itsekseen ja aiheuttaa 10 x kasvihuonekaasupäästöt. Mutta tämähän ei ole ongelma koska onhan budjetissa numeroita. Tämä huonolaatuinen kaasukerätään talteen kalliilla järjestelmällä ja poltetaan soihdussa. Mutta koska soihdussa palavan kaasun energiamäärä on suurempi kuin koko Suomen tuulivoimaloiden tuottama energia tämä harakoille poltto hävettää vihreitä. Onneksi ratkaisu löytyy kunhan vain budjetin numerot tarkistetaan. Rakennetaan 20 km kaasulinjaa Suomenojan voimalaitokselle jossa polttoprosessia häiritien ja hyötysuhdetta pudotettaen voimalaitoksen omistaja suostuu kaasun hävittämään pientä korvausta vastaan. Mikäs siinä, onhan budjetissa numeroita.
Ainoa ongelma on se että kun on niin paljon hyviä ideoita joita pitää tukea että ALV nousee väkisinkin 25%:iin. Muttä tämä on tietysti helppo hyväksyä kun ajattelee miten paljon hyvää sillä rahalla on saatu aikaan.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa vapauttaa sähköautot ja ehkä myös ladattavat hybridit auto- ja arvonlisäverosta. "Sähköautot pitäisi saada uusina myytävissä autoissa suosituimpien mallien joukkoon jo kahdeksassa vuodessa, Häkämies sanoo."
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/07/09/hakamies-hslle-puhtaasta-energiasta-tuhansia-tyopaikkoja/201233109/12
Länsimaissahan nuo autot on jo aikaa sitten paitsi vapautettu veroista, myös pysäköintimaksuista ja joukkoliikennekaistojakin saa käytellä. Myös ostamista on TUETTU subventioilla.
Meillä kokoomuskommarit heräilevät hiljakseen siihen, että näille ei pidä antaa remmiä ihan niin kovaa kuin tavallisesti on totuttu. Ja vihreät - de röda ovat tietysti täysin hiljaa näistä, kuten totuttu on.
sähköauto-keskustelu käy vilkkaana. Mikäli lämmität taloasi sähköllä - se on saatanasta.
Lehahdat välittömästi helvetin lieskoihin co2 -uskovaisten kahvipöydissä. ( vaikka suorasähkö on järkevin NYKYajan nollaenergiaratkaisuissa ).
Mutta autoissa sähkö on kuitenkin niin ekologista, niin ekologista !
Ja taas vedetään perseeseen meitä perheellisiä. No, okei, onhan prius+, joka on ensitietojen mukaan toyjotamainen ajaa = ohjaustuntumaa ei ole.
Kaikella tällä sekoilulla tehdään pelkkää hallaa. Autoliikkeitä menee konkurssiin, kun vanhaa autoveroa odotetaan kuopattavaksi ja sähköauto -hattaroita lentelee medioissa...
sähköauto-keskustelu käy vilkkaana. Mikäli lämmität taloasi sähköllä - se on saatanasta.
Lehahdat välittömästi helvetin lieskoihin co2 -uskovaisten kahvipöydissä. ( vaikka suorasähkö on järkevin NYKYajan nollaenergiaratkaisuissa ).
Mutta autoissa sähkö on kuitenkin niin ekologista, niin ekologista !
Nollaenergiataloja ei Suomessa ole yhtään ainutta. Eikä taida edes lähivuosikymmeninä tulla edes prototyyppeinä sellaisia omakotitaloja jotka tuottaisivat kaiken tarvittavan energian itse ja jonka voisi kytkeä valtakunnan verkosta irti (off the grid-nollaenergiatalot).
Sama millaisen super-passiivitalon joku rakentaa niin taatusti pienikin omakotitalo kuluttaa sen 10.000 kWh vuodessa primäärienergiaa lämmitykseen ja käyttösähköön. Pelkkä lämmin vesikin vie sen pyöreät 2.000 kWh vuodessa per henkilö. Siinäpä sitten lämmittelee vaikkapa joulukuussa ja tammikuussa taloa ja käyttövettä jolloin aurinkokeräimellä tai aurinkosähköpaneelilla. Ne nykyiset jossain asuntomessuilla esiteltävät todella kalliit nollaenergiatalot ovat sellaisia että kesällä ne tuottavat laskennallisesti niin paljon energiaa että se vuositase on nolla. Siinä sitä voi lämmittää heinäkuussa aurinkokeräimen ylilämmöllä vaikka ulkouimallasta niin maailman pelastuu. Tammikuussa kun ottaa sitten sähköä verkosta sen heinäkuun ylilämmön verran niin paperille talon vuosittainen energiatase pysyy nollassa. Melkoinen ikiliikkuja siis.
Itsestä tuntuu että helpompi sitä öljyä ja sähköä on kuitenkin omakotitalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityksessä korvata vaikka klapien poltolla kuin alkaa henkilöautoon tai pakettiautoon jotain häkäpönttöä virittelemään.
Häkämiehen kanssa olen samaa mieltä siitä että Suomessa olisi syytä alkaa olematta rankaisematta esimerkiksi biokaasulla ajamista. Sehän on kotimainen ympäristöystävällinen polttoaine, hinta ja tekniikka on kaasuautoissa ylivoimainen sähköautoihin verrattuna ja se auttaa korvaamaan tuontiöljyä.

Milloin Häkämies tuollaisia on sanonut?
Poliitikoille ja virkamiehille: Verottakaa tekopyhät ensin saunoja ja niiden käyttöä, sitten tehkää busseista ja raideliikenteestä edes lähes yhtä ympäristöystävällisiä kuin nykyaikaiset autot ovat (miksi bussiyhtiöt ja VR saavat mainostaa niillä kulkemista ympäristöä säästävänä tekona????? Millä tavalla bussiin hyppääminen auttaa ympäristöä??), alkakaa sitten vasta verottaa autoja.
Tampereella taitaa olla jos ei nolla niin aika lähellä?
http://www.finnwind.fi/finnwind-uutiset/50-aurinkosaehkoe-tampereen-vuor...
Eräs jäsen luki jonkin aikaa sitten juttua talosta joka oli niin omavarainen että se tuotti verkkoon sähköä. Olisiko ollut tuo Tampereen talo?
Sitten asiaan.
Valtiovallan kädenojennus sähköautojen autoverottomuudesta on kovan luokan bluffi. Vuosi 2015 ja kaikkien autojen autoverottomuus on niin lähellä että poliitikot ja virkamiehet tekee kaikkensa jotta illuusio autoveron pysyvyydestä saatasiin viimeiseen kynittyyn autoveroeuroon pidettyä yllä.
(Jos nyt joku onneton tunari (japen lisäksi) arvioi että sähköautosta perittävä viiden autoveroprosentin ei ole niin kova juttu, niin ei se olekaan. Mutta se on kova juttu että samalla tippuu mahti-marvo-pervo-välistäveto pois.)
Lisäksi ruohonleikkureita, mopoautoja ja etenkin lehtipuhaltimia ja vesiskoottereita voisi verottaa oikein kutkuilleen. Ne ovat niin turhia kuin olla taitaa mutta tällä hetkellä verottomia. Eikä moni moottorikelkkakaan taida olla hyötyajossa, tosin ne kuluttavat ihan sikana bensaa.
Purjeveneet ja niistä erityisesti H-luokka iiisolle verolle.
Ja autoihin sitten ladataan sähköä. Saadaan ensin voimalassa 66% hukattua, ja sitten akussa vielä 33%. Tämä ei onneksi tee 100% vaan "vain" n. 22%, mutta niinpä on sähköauton KOKONAIShyötysuhde jo alle dieselin tai edes häkäpöntön. No mikäs siinä, onhan budjetissa numeroita.
Linkkaapa Lahjottu mulle yksikin tutkimus jossa dieselin kokonaishyötysuhde Well to Wheel voittaa sähköauton hyötysuhteen. Kunhan huomioit mm. öljynpumppauksen ja jalostukseen kuluvan energian niin huomaat että sähköautojen hyötysuhde, jopa kivihiilellä on parempi kuin öljypohjaisilla. TM.ssä oli muuten ihan hyvä artikkeli jokin aika sitten öljynjalostuksen energiankulutuksesta, asia jota yleensä kukaan ei huomioi vaan napisee sähköntuotannon C02 päästöistä vs. auton päästöt. Eikä siinä ollut jalostusta eikä kuljetuksia joten laskenta ei ole helppoa mutta etsivä löytää.
Mikäs se olikaan polttomoottorin hyötysuhde?
sorronäänen tiedot talotekniikasta kaipaavat päivitystä.

Juu, se öljynjalostuksen hyötysuhde on muuten tosi hassujuttu. Jos alat jalostaa biomassasta, esim turve. Niin ei se mitenkään katastrofaalisesti romahda. Ja kivihiiltäkin on vaikka millä mitalla. Taitaa huonoimmillaankin pudota tuonne 55-60% jos tehdään dieselit tuoreesta puusta.
Mutta jos sellaisia vertailututkimuksia haet jossa verrataan "well to wheel" öljyä ja sitten vaikka "tuulivoimalasta to wheel" sähköä, niin sellaisia tutkimuksia ei taida tehdä kuin Suomalaiset TEKES-rahoilla. Sen verran älyttömästä asiasta on kysymys. Maalle huonoon paikkaan rakennetun tuulivoimalan materiaalien ja rakentamisen syömä energia kun saaattaa olla suurempi mitä se elinaikanaan tuottaa. Mutta akkumateriaalien kierrätyskäyttökertoimella saa tutkimuksen viimeistään ihan just haluamansa näköiseksi.
Jotta sen origon määrittely on tosiaan olennainen juttu. Siksi häkäpönttö ei olekkaan oikeasti pöhkömpi juttu, jos kokonaishyötysuhdetta mitataan.
Summasummarum,,, kun tämä arvokeskustelu on muutenkin näin vaikeata, on sitä varottava sotkemasta kaikenlaisilla sekavilla vero-tukiaishässäköillä. Koska lopulta se koko hyötysuhde kumuloituu siihen yksikköhintaan. Samalla säästyy x-virkamiehen palkat yms.
Mikäs se olikaan polttomoottorin hyötysuhde?
Ja ihan vittuillessaan vastaan näin; 55%
http://de.wikipedia.org/wiki/Wirkungsgrad#Beispiele
heh, mutta voi se olla 10%, ja miksei 0%:kin
Vau, mistäs tuo "tieto" on peräisin? Ei kai vaan taas hevosmiesten tietotoimistosta, suoraan raviradan parkkipaikalta kuten perinteisesti... :)
Aika erikoista, jos ajatellaan, mitä Ruottis ehrotellaan samaan aikaan.
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/autovero/ranskalaistyyppinen-robin-ho...

U 38/2012 vp
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toisessa jäsenvaltiossa rekisteröityjen moottoriajoneuvojen siirtämisen yksinkertaistamisesta sisämarkkinoilla
sähköauto-keskustelu käy vilkkaana. Mikäli lämmität taloasi sähköllä - se on saatanasta.
Lehahdat välittömästi helvetin lieskoihin co2 -uskovaisten kahvipöydissä. ( vaikka suorasähkö on järkevin NYKYajan nollaenergiaratkaisuissa ).
Eiköhän me talonsa tupaöljyllä lämmittävät olla jo helvetin tulilla, ennen teitä sähkölämmittäjiä?! Vaikka olisi puu-uunia ja ilmalämpöpumppua yms. Olen itse tietyillä investoinneilla laskenut tupaöljyn kulutusta viimeisen 4 vuoden aikana noin 30-35 % ja se tupaöljylasku on edelleen samaa suurusluokkaa euroissa kuin 4 vuotta sitten... :(
Kuitenkin sähkö- ja öljylämmitys ovat edelleen järkeviä vaihtoehtoja muualla kuin isojen kaupunkien läheisyydessä. Niissä voi pienilläkin asioilla fiilata kulutusta pienemmäksi, ilman isoja investointejä kuten maalämpö tai ilmavesilämpöpumput sekä aurinkokennot. Päättäjämme vain aina unohtavat, että Suomessa asuu ihmisiä kehäkolmosen ulkopuolellakin...
Tuttava asensi pellettilämmityksen muutama vuosi sitten ja kiroaa sen nyt alimpaan helvettiin, poltinta pitää putsata jatkuvasti, siilo/kuljetin tökkii vähän väliä ja pellettien hinta on ollut kiitettävästi nousussa, kiitos Vapon...
Ja halpaa, ainakin toistaiseksi...
Ai tää... :)
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/auto-ja-verotus/joululahjoja-tulossa-...
Suomessa autokauppias "subventoisi" tuen suoraan omaan fickaansa hinnoittelemalla autot (verotusarvot) uudelleen.
http://www.kauppalehti.fi/auto/autotuojat+ruotsista+veromallia/201207211087
Ja paljonko se olikaan sähkömoottorilla? Pikkaisen enempi. Ihan vain tuplat.
Ai tää... :)
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/auto-ja-verotus/joululahjoja-tulossa-...
Tuokin.
http://www.liikenneoikeus.fi/tiedotepalsta/nayta.tmpl?id=51;numero=16777216
LVM:n tiedotteessa ei mainita sitä, kenties tärkeintä valtioneuvoston vastustusperustetta, joka liittyy auto- ja ajoneuvoverotukseen. Ehdotuksella olisi välillinen vaikutus ajoneuvojen verottamista ja vakuuttamista koskeviin säännöksiin. Toteutuessaan ehdotetun mukaisena asetus aiheuttaisi kirjelmän mukaan tarpeen tehdä merkittäviä muutoksia näihin säännöksiin, mikäli ajoneuvojen verotus halutaan säilyttää nykyisellä tasolla. Ajoneuvo voisi siten jäädä rajan ylittävissäkin siirroissa verotuksellisesti edullisen valtion rekisteriin.
Autoverosta tulisi joka tapauksessa luopua ja siirtyä vuotuiseen ajoneuvoverotukseen. Sen osalta uudistus kenties johtaisi verotuksen yhtenäistymiseen EU-alueella.
Lisäksi ruohonleikkureita.... voisi verottaa oikein kutkuilleen. Ne ovat niin turhia kuin olla taitaa mutta tällä hetkellä verottomia.
Ruohonleikkuri turha ? No, mielipiteensä kullakin....
Aika erikoista, jos ajatellaan, mitä Ruottis ehrotellaan samaan aikaan.
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/autovero/ranskalaistyyppinen-robin-ho...
Ruotsissa siirrytään Ranskan malliseen negatiiviseen autoveroon. Jäpykän mielestä pääasia on, että on autovero, olipa se sitten vaikka negatiivinen!
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa vapauttaa sähköautot ja ehkä myös ladattavat hybridit auto- ja arvonlisäverosta. "Sähköautot pitäisi saada uusina myytävissä autoissa suosituimpien mallien joukkoon jo kahdeksassa vuodessa, Häkämies sanoo."
Naurattaa vaikka mopolla mettään vetäsin .....
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806177811782_uu.shtml
Ja paljonko se olikaan sähkömoottorilla? Pikkaisen enempi. Ihan vain tuplat.
mjoo,,, mitä ikinä se tuplat sitten tarkoittaakaaan? heh,,, 2 x 55% =110% vai 55% x 55% = 30.25%
Tässä sulle yhden sähkömoottorin muskelidiagrammi, sivulla neljä;
http://www.cpmotors.eu/fileadmin/media/downloads/datasheets/CPM90-45-4000-L_EN.pdf
Minä näen tuossa taulokossa sähkömoottorin hyötysuhteen olevan 0-90% kuormituksesta ja kierrosluvusta riippuen.
Kerrotko minulle miten pidät sen sähkömoottorin hyötysuhteen ajoneuvoköytössä aina 90% kohdalla?
Kyllä Dieselilläkin on helppo päästä yli 50% hyötysuhteen jos moottori voidaan optimoida vain yhdelle kierrosluvulle.
Tää on ihan helppolaskea; Se häviöteho kolmivaihemoottorissa 3 x Vaihe vastus (ohm) kertaa Amppeerit ^2 ja jos kierrosluku on 0 niin se hyötysuhdekäyrä alkaa oikosulkuvirrasta jolloin koko moottorin ottama teho menee häviöihin siis sen sähkömoottorin hyötysuhde käyrää alkaa 0%:sta. Koska tosimaailmassa vastus on >0
En oo mikään sähköinsinööri, mutta just sattumalta on pitänyt ratkaista PM-genun ja MPPT-reglerin optimointi. Ja siinä ongelmana on MPPT:n maksimijännite ja sitten taas sen Genun (generaattori=moottori) romahtava hyötysuhde kun kierrokset putoaa alas. JA sehän tarkoittaa taas lämpöä. Ratkaisimme sen ensihätään siten että kietaisimme siihen vesiletkun jäähdyttämään genua, kunnes saadaan ne Genun & reglerin U:t ja I:t tasapainoon. Ja ne onkin helppo ratkaista, tilataan vain mittatilaus-kamppeet. Jonossa matelu on siis sähköautolla ihan yhtä surkeaa kuin muillakin autoilla. Hybridi on jo parempi, koska siinä voi olla eri nopeuksille optimoidut järjestelmät.
http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6moottori#S.C3.A4hk.C3.B6moottorin_hy.C3.B6tysuhde
Kun saat tämän itsellesi selväksi niin palataan sitten niihin akkuhyötysuhteisiin. Eipä nekään yli 100% ole, vaikka sitä joskus jotain vihreitä&poliitikkoja kuunnessa vois luulla. Kustannukset onneksi tulee budjetista, eli se ei sentään ole Suomessa mikään ongelma.
http://de.wikipedia.org/wiki/Akkumulator#Energiedichte_und_Wirkungsgrad
Ja muista että Dieselin "energidichte" on "vain" n. 10 000 Wh /kg.
FT-Dieseli on siis hyötysuhteeltaan (60-70%) yhtä hyvä "akku" kuin lyijyakku, mutta energiatiheydeltään "vain" 300 x parempi. Noista muista akkumateriaaleista on ihan turha puhua niin kauan kuin ne aineet on vielä tarvittavilta osin maankuoressa kilometrien syvyydessä ja muilla planeetoilla
Eiköhän me talonsa tupaöljyllä lämmittävät olla jo helvetin tulilla, ennen teitä sähkölämmittäjiä?! Vaikka olisi puu-uunia ja ilmalämpöpumppua yms. Olen itse tietyillä investoinneilla laskenut tupaöljyn kulutusta viimeisen 4 vuoden aikana noin 30-35 % ja se tupaöljylasku on edelleen samaa suurusluokkaa euroissa kuin 4 vuotta sitten... :(
Prosentit on komeat ja varsinkin jos lähtötaso on ollut matala tuollaiset parannukset ovat hienoja. Toki jos lämpimiä neliöitä on runsaasti esimerkiksi 150-200 tai enemmän, niin kulutusta ei pieneksi saa millään verrattuna pienempään määrään vastaavia neliöitä. Isomman talon ylläpito ihan loogisesti enemmän maksaakin.
Eiköhän me talonsa tupaöljyllä lämmittävät olla jo helvetin tulilla, ennen teitä sähkölämmittäjiä?! Vaikka olisi puu-uunia ja ilmalämpöpumppua yms. Olen itse tietyillä investoinneilla laskenut tupaöljyn kulutusta viimeisen 4 vuoden aikana noin 30-35 % ja se tupaöljylasku on edelleen samaa suurusluokkaa euroissa kuin 4 vuotta sitten... :(
Oletpa tehnyt todella järkeviä investointeja: Hiivatti ja öljylämmitys. Onneksi Kreikalle löytyy valtion budjetin kautta hölmöjä rahoittajia. Autovero alas ja tupaöljyn vero ylös!
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa vapauttaa sähköautot ja ehkä myös ladattavat hybridit auto- ja arvonlisäverosta.
Eikö Jyri ole älynnyt kertoa tätä Jykälle vaan keskittyy irtopisteiden keräilyyn ilman että tekisi asialle mitään?
Tulevaisuus on ottomoottorien ja polttoaineena biokaasu, mutta ensin poltetaan maa- ja suokaasut pois.
Energiatehokkuutta voidaan parantaa lyhyen matkan sähköviritelmillä. Muu on haihattelua.