Toin maahan veneeni veturiksi Euroopan Unionin vapaakauppa-alueelta amerikkalaisvalmisteisen auton, joka tullaan rekisteröimään pakettiautoksi lähinnä ajajakunnan ajokorttien luokitusten rajoittuneisuuden sekä rajoittimen välttämisen vuoksi.
No, mitäs muuta kuin hommiin ja ensin autoverohakemus Hangon tulliin sen nopeuden oltua niin paljon kehutun.
Autossa on voimassa oleva vuosikatsastus eräässä yhteisen markkina-alueemme jäsenvaltiossa. Rekisteriotteesta ja kaikesta muustakin asianmukaiset kopiot liitteeksi ja ideana oli hakea ensin veropäätös sekä perua se sen mahdollisesti ollessa jotain älytöntä. Kuten tunnetusti tiedämme sen olevan hyvin todennäköistä. Tällöin verotuksen keskeyttäminen on edullista ja jopa vaivatonta. Onhan se toki perin merkillistä, että hyödykkeen liikkuessa vapaakauppa-alueella, sen ostaja ei voi tietää ostamansa hyödykkeen hintaa ostaessaan sitä. Minusta tuo ei kuulosta vapaakauppa-alueelta.
Meni päivä, meni toinen. Hangon tullista äkeän tuntuinen rouva soitti ja vaati suomalaista rekisteröintikatsastustodistusta auton kokonaispainon selvittämiseksi. Joka selviää siitä yhteisen markkina-alueemme jäsenvaltion rekisteriotteesta. Kerrottuani veropäätöksen saamisen olevan mahdollista ilman rekisteröintikatsastusta, niin johan rouva innostui.
Hän kertoi, että tulli vaatii sen. Ja minä kerroin, että autoverolaki ei sitä vaadi. Johon rouva ääni kimakaksi nousten, lähes eunukki-japen kimakkuutta vastaavasti, kiekui hän lain olevan niinkuin sitä luetaan :) Ja minä, että lukijan lukukompetensseissa on eroavaisuuksia riippuen lukijan evoluutioportaasta :) Darwinismi toteutuu näköjään eri tasoilla.
No, kerroin rouvalle, että lue nyt ensin vaikka Tullin etusivu asiasta ja sen jatkoksi heinäkuussa julkaistu Tullihallituksen tiedote, missä verotuksen voi suorittaa ennen auton rekisteröintikatsastusta.
Kerrankin oltiin minuutti hiljaa ja asia kerrottiin vietävän esimiesten käsittelyyn. Mikäs siinä.
Päivän kuluttua ko. rouva ilmoitti rekisteröintipäätöksen olevan edellytys verotuskäsittelylle, joten ajattelin auton edullisuuden vuoksi olla mieliksi ja hain lähemmästä tullista autolle ajoluvan ajaakseni sen rekisteröintikatsastukseen ja ylipäätään tarkastaakseni kunnon.
No, toisen tullin päällikkö ihmetteli asiaa ja kertoi toki verotuksen olevan suoritettavissa ilman rekisteröintikatsastusta ;) :) :) :)
Mitä teen jatkossa? Autossa on nyt 3 kuukauden ajolupa, verohakemus on jätetty ja sitä ei käsitellä ilman rekisteröintikatsastusta kokonaispainon selvittämiseksi.
Nyt ei ole ajoneuvoveroa ja ajettuani 3 kuukautta ilman rekisteröintikatsastusta, tuleeko jatko automaattisesti vai pitääkö se hakea uudelleen ??
Voinko ajaa koko vuoden voimassolevan katsastusajan päättymiseen asti ilman ajoneuvoveroa :) :)
Jos sheriffi pysäyttää, niin verohakemus on jätetty.
Enhän minä voi sille mitään, jos rouva tullin päällikkö ei osaa ammattiaan :) :)












Hain jonkin aikaa sitten auton Ruotsista. Tarkoitukseni on verottaa se myöhemmin. Pyysin Länsi- Suomen Turun tullin virkailijaa kirjoittamaan todisteen auton tuonnista, koska ruotsalainen myyjä antoi siirtää ajoneuvon
Ruotsin kilvissä Suomeen. Ei käy, oli yksiselitteinen vastaus perustein;
- asia on Vägverketin ongelma, ei Suomen tullin
- voin siirtää auton takaisin Ruotsiin ja ajella siellä.
Meni päivä, meni toinen. Hangon tullista äkeän tuntuinen rouva soitti ja vaati suomalaista rekisteröintikatsastustodistusta auton kokonaispainon selvittämiseksi. Joka selviää siitä yhteisen markkina-alueemme jäsenvaltion rekisteriotteesta. Kerrottuani veropäätöksen saamisen olevan mahdollista ilman rekisteröintikatsastusta, niin johan rouva innostui.
Hän kertoi, että tulli vaatii sen.
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/auto-ja-verotus/vain-trafi-varmenettu...
Miksi pyysit kirjoittamaan todisteen tuonnista ?????????
Vapaakauppa-alueella voit tuoda vaikka ziljardi autoa pihaasi ilman mitään ilmoituksia minnekään.
Miksi pyysit kirjoittamaan todisteen tuonnista
Miksi pyysit kirjoittamaan todisteen tuonnista
Kyllä Börjelle riittää sielläkin normaali kauppakirja tai luovutustodistus.
Sen esittämällä Håkan saa sinulle myymänsä auton pois rekisteristä ym.
Ei Tullille kuulu tuollaiset tehtävät.
Itseasiassa Tullia ei pitäisi edes olla olemassa sisämarkkinakaupassa.
Suomalaisen korruptoituneen, vääristyneen ja kartellisoituneen autokaupan johdosta Tullissa saa asioida useammin kuin Alkossa. Tosin sen valikoiman tuotteet tuodaankin muualta yhteismarkkina-alueelta.
Hakeudu hoitoon! :)
Ja eikun ...
... hoitoon !
Ensimmäinen virhe oli asioida Hangon tullissa , siis minkä ihmeen takia ?
Itse jätin Helsingin tulliin autoveroilmoituksen ja veropäätös tuli 3:ssa päivässä.
Lähetä kirjeenä , jossa pyydät että Hangon tulli siirtää Helsingin tulliin autoveroilmoituksen käsittelyn .
Siis ystävällinen kirje , jonka lähetät Hangon sekä Helsinkin tullin autoverokäsittelyn pomolle . Perusteena
siirolle on rekisteröintikatsastus vaatimus .
Tänään käsittely on siirretty toiseen Tulliin.
To be continued :)
Syy Hankoon oli puhtaasti aakkosellinen. Hanko oli ensimmäisenä listalla :) :)