Jotain pitäisi ehkä tehdä! ! !

Lueskelin sunnuntai-aamun sanomalehtiä.

Humalassa autoa ajanut 16-vuotias poika on lähtenyt poliisia karkuun Kalajoella viime yönä. Poika ei noudattanut poliisin pysähtymiskäskyä vaan yritti paeta pelto- ja metsäautoteitä ajaen.

Kalajoella jäi myös toinen rattijuoppo kiinni. Humalassa ajosta kiinni jäänyt ylivieskalaismies ei ottanut opikseen ensimmäisestä kerrasta eilisiltana, vaan poliisi tavoitti miehen uudelleen parin tunnin kuluttua. Tällöin tämä oli entistäkin tuhdimmassa humalassa.

Teinityttö kyyditsi viime yönä kolmea kaveriaan skootterilla Tuusulassa. Kaikki neljä olivat nauttineet alkoholia.

Nuori mies kärysi kortitta ajamisesta jo 22:nnen kerran vuoden sisällä Ilmajoella perjantai-iltana
(tämä taisi olla selvinpäin).

Henkilöautoa kuljettanut 16-vuotias joensuulaispoika menetti auton hallinnan ja törmäsi sillankaiteeseen Joensuun Siilaisilla sunnuntaina aamuyöllä. Poliisin mukaan kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 1,87 promillea.

Sokerina pohjalla viikon helmi.

Vuonna 1970 syntynyt nainen jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta lauantaina aamuyöllä hieman ennen kello yhtä.
Poliisipartio kiinnitti huomiota vaaleahiuksiseen naiseen, kun nainen ajoi partiota vastaan etukilvettömällä valkoisella henkilöautolla Hämeenlinnantiellä. Partio kääntyi ajoneuvon perään tarkastaakseen sen. Tässä vaiheessa auto ehti kadota partion näköpiiristä.
Ajoneuvo löytyi lopulta hylättynä Kaukametsän päästä metsätieltä. Kuljettajana ollut nainen löytyi hieman myöhemmin metsästä, kun poliisikoira löysi hänet noin 40 metrin päästä. Espoolaisnainen oli yrittänyt piileskellä poliiseja.
Nainen puhalsi alkometriin nollat, mutta hänen puheensa oli sammaltavaa, ja hän oli erittäin päihtyneen, uneliaan ja sekavan oloinen. Poliisi päätti tehdä huumepikatestin, mikä antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Alustavassa puhuttelussa nainen myönsi ajaneensa autoa. Naisella ei ole suomalaista ajokorttia ja hänellä on elokuun loppuun saakka voimassa oleva ajokielto. Hänellä on ollut kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä neljä aiempaa.
Ajoneuvo oli poistettu liikenteestä ja katsastamaton ja siihen oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet.
Poliisi epäilee naista lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta.

Kun noihin ei keskinopeusmittaus, nopeurajoituksien nollatoleranssi tai alennetut nopeusrajoitukset auta, niin mikä niihin auttaisi??
Jotain pitäisi ihan oikeasti tehdä, mutta tuo kohderyhmä on sitä kalleinta osastoo.
Pitäisi järjestää hoivaa ja terapiaa, ennakoivaa holhousta, tukiryhmiä, valistusta kouluissa, valtakunnallisia teemakampanjoita ja vaikka mitä. 
Eihän niitä kaikkia voi vankilaan laittaa tai jättisuuria sakkoja antaa, joten jotain korvaavaa pitäisi keksiä.

Lain ja esivallan kunnioitus ei ole kovin kovassa huudossa. Ei paljoa ajatella seurauksia, kun lähdetään moottoriajoneuvolla hölmöilemään liikenteen sekaan.

^ en usko, että tuohon "kalleimpaan osastoon" voi vaikuttaa millään. Parempi vaan keskittyä niihin keinoihin joilla voidaan mitään liikenneturvallisuuden eteen tehdä eli rajoittaa niitä, jotka todennäköisesti noudattavat lakia.
Aika härskit uutiset saitkin poimittua. Viimeinen oli kyllä kaikessa surkuhupaisuudessaan yksi vuoden pohjista. Oikein hymyn kareen toi huulille.

Eipä tuohon voi eikä varmaankaan oikein ole haluakaan vaikuttaa, koska tällaiset tapaukset eivät tuota valtiolle rahaa.  Mistäpä ilman tuloja oleva edes ne pienet sakot maksaisi.  Taitaa olla tällaisten tapausten hoito enemmän menopuolta valtion kassalle.

Ajokiellolla ei ole mitään vaikutusta, jos jää kiinni useamman kymmenen kertaa ajo-oikeudetta ajamisesta ja mitä hyötyä on yli 20 vuotta vanhan rekisteröimättömän auton takavarikosta, kun vastaavan voi "lainata" uudestaan.

Perinteinen elävän poliisin valvonta on nykyisin niin vähäistä, että kiinni jäämisen riski on suhteellisen pieni ja ne telkän pöntöt eivät näitä tapauksia käsittele lainkaan.

Loppujen lopuksi tässä on kyseessä hallinnomme tekemästä priorisoinnista.  Tulot ennen kaikkea muuta.

jarkkomatikainen kirjoitti

Lain ja esivallan kunnioitus ei ole kovin kovassa huudossa.

Niin....

Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa , että esim. nämä tullin autoverosekoilut ei ainakaan kohdallani ole nostattamassa lain ja esivallan kunnioitusta.

SaimaH kirjoitti
Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa , että esim. nämä tullin autoverosekoilut ei ainakaan kohdallani ole nostattamassa lain ja esivallan kunnioitusta.

Eli autoveron poisto olisi mielestäsi parannuskeino näihin Jarkon mainitsemiin ongelmatapauksiin? Uskomatonta, menihän tässäkin avauksessa n 4 h ennenkuin joku hölmö alkoi sepittämään autoverosatuja tänne...:(  

Taitaapi Jäppänä olla lukutaidoton tai sitten ei ymmärrä lukemaansa.  Saima ei nimittäin noin sanonut. 

Miten nuo sanktiot noille kuudelle Jarkon mainitsemalle tapaukselle tulevat olemaan ts niistä saatujen sakkojen määrä? Veikkasin pari vuotta sitten, että joutsenen ampumisesta hanhena saa kovat rapsut ja muistaakseni Petteri P. piti mahdottomana joutsenen ampumista hanhena! No, tuon uutisen ampuja maksaa sakkoja enemmän kuin nuo Jarkon aloituksen kuusi tapausta varmaankin ja samalla menettää aseenkantolupansa sekä aseensa valtiolle, toisin kuin esim rattijuopot autonsa....

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/mies-ampui-kaksi-joutsenta-kertoi-luulleensa-hanhiksi/188667

jarkkomatikainen kirjoitti
Eihän niitä kaikkia voi vankilaan laittaa tai jättisuuria sakkoja antaa, joten jotain korvaavaa pitäisi keksiä.

Lain ja esivallan kunnioitus ei ole kovin kovassa huudossa. Ei paljoa ajatella seurauksia, kun lähdetään moottoriajoneuvolla hölmöilemään liikenteen sekaan.

Nyt on jotain vihdoin alettu tekemään, ainakin Hattulassa:
http://www.ess.fi/?article=294665
Lain kunnioitus on tosiaan joillekin täysin vieras asia koska jutunkin kännikuski toistamiseen kärynnyt lyhyen ajan sisällä, eikä tuomiot hetkauta pätkääkään ajattelemaan. Onkohan kyseessä uusavuttomuus vai ikäluokka joilla ei ollut lapsenakaan mitään rajoituksia tai kieltoja? Sama ikäluokka joka joutuu onnettomuuteen koska ei suostu noudattamaan rajoituksia tai ei ota muita liikenteessä huomioon. Tätä ikäluokkaa kuolee ja vammautuu näinä päivinä eniten liikenteessä. Kellä vastuu tästä ikäluokasta ja onko enää mitään tehtävissä? Onko lain rikkojien luonnollinen poistuma ainoa tapa odottaa muutosta?  

Tämähän on normaalia tervettä yhteiskuntaa. Yhteiskunnassa on aina yksilöitä jotka eivät kunnioita lakeja. Tämä normaali osa ihmisen toimintaa. Yhteiskuntahan tasapainoilee lakien kanssa siitä mikä sallitaan ja mikä ei ja mitä rangaistuksia jaetaan. Suomen tapauksessa noita ääriyksilöitä tulee aina olemaan ja niitä voi joko sietää taikka laittaa vankilaan... ehkä hoidolla paranee osa. Keskustelupalstoilla voi sitten ihmetellä näitä ääri-ilmiöitä. Kannattaako sitten muutaman ääri toimian takia alkamaan muuttaa lakia kaikille lienee hyvä kysymys... mihin se laki oikeasti sitten vaikuttaa..

Lakeja kai kunnioitetaan... koska se on laki, rangaistusten pelosta, ne tuntuvat järkeviltä... jos lait alkavat olla henkilölle järjenvastaisia (SaimaH viittasi tullin toimintaan), niin saattaa lakien noudattaminen lipsua. Mielestäni nykyinen "piittaamattomuus" ajonopeuksista ja liikennevaloista johtuu suurelta osin tuosta "ei tunnu järkevältä" kohdasta... näin pohdiskelin...

Tänään tuli sitten taas lisäverolaput. Sama jumppa, joka käytiin vime kerrallakin. Ensin verotettiin sitten oikaistiin ja nyt taas uudelleen. Ei ole valtiolla enään kaikki intiaanit kanootissa. Onneksi täältä pääsee pois. Ajattelin jättää piruuttani lisäverot maksamatta. Menee siinä tovi, kun löytävät minut.

Niis siis asiana tarkoitan sitä, että valtion toiminta on tällä hetkellä ilman mitään tolkkua. Erityisen hyvin tämä typerä hässäköinti kasaantuu autoihin, autoiluun ja auton omistajiin. Mielikuvituksetonta porukkaa valtion palveluksessa. Kaksi asiaa ne aina ottaa esille, kun varat on vähissä. Lasketaan nopeusrajoituksia sakkotulojen toivossa ja nostetaan polttoaineiden verotusta. Niin ja kiristetään tuloverotusta.

Eikös peräkärryistäkin voisi verottaa, lenkkitossuista, paskalla käynnistä, (ai niin jätevesimaskuhan on jo), polkupyörän käyttövero olisi  poikaa. Automaattinen pierumittari ilmaston lämpenemiseen vedoten joka tyypille. Naiskansanedustajat ja nämä ministerin irvikuvat voisivat määrätä pimpsan annon veron. Tekisivät kanssasisarilleen suuren palveluksen, kun ei aina tarvitsisi vedota siihen päänsärkyyn. Se olisi mannaa suomalaisämmälle tiuskasta äijäparalle, että ei ole nyt varaa nu..ia.

Kreutz kirjoitti
 Tekisivät kanssasisarilleen suuren palveluksen, kun ei aina tarvitsisi vedota siihen päänsärkyyn. Se olisi mannaa suomalaisämmälle tiuskasta äijäparalle, että ei ole nyt varaa nu..ia.
 
Laihialaiset kuolis sukupuuttoon.

jarkkomatikainen kirjoitti
Lueskelin sunnuntai-aamun sanomalehtiä.

Humalassa autoa ajanut 16-vuotias poika on lähtenyt poliisia karkuun Kalajoella viime yönä. Poika ei noudattanut poliisin pysähtymiskäskyä vaan yritti paeta pelto- ja metsäautoteitä ajaen.

Kalajoella jäi myös toinen rattijuoppo kiinni. Humalassa ajosta kiinni jäänyt ylivieskalaismies ei ottanut opikseen ensimmäisestä kerrasta eilisiltana, vaan poliisi tavoitti miehen uudelleen parin tunnin kuluttua. Tällöin tämä oli entistäkin tuhdimmassa humalassa.

Teinityttö kyyditsi viime yönä kolmea kaveriaan skootterilla Tuusulassa. Kaikki neljä olivat nauttineet alkoholia.

Nuori mies kärysi kortitta ajamisesta jo 22:nnen kerran vuoden sisällä Ilmajoella perjantai-iltana (tämä taisi olla selvinpäin).

Henkilöautoa kuljettanut 16-vuotias joensuulaispoika menetti auton hallinnan ja törmäsi sillankaiteeseen Joensuun Siilaisilla sunnuntaina aamuyöllä. Poliisin mukaan kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 1,87 promillea.

Sokerina pohjalla viikon helmi.

Vuonna 1970 syntynyt nainen jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta lauantaina aamuyöllä hieman ennen kello yhtä.
Poliisipartio kiinnitti huomiota vaaleahiuksiseen naiseen, kun nainen ajoi partiota vastaan etukilvettömällä valkoisella henkilöautolla Hämeenlinnantiellä. Partio kääntyi ajoneuvon perään tarkastaakseen sen. Tässä vaiheessa auto ehti kadota partion näköpiiristä.
Ajoneuvo löytyi lopulta hylättynä Kaukametsän päästä metsätieltä. Kuljettajana ollut nainen löytyi hieman myöhemmin metsästä, kun poliisikoira löysi hänet noin 40 metrin päästä. Espoolaisnainen oli yrittänyt piileskellä poliiseja.
Nainen puhalsi alkometriin nollat, mutta hänen puheensa oli sammaltavaa, ja hän oli erittäin päihtyneen, uneliaan ja sekavan oloinen. Poliisi päätti tehdä huumepikatestin, mikä antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Alustavassa puhuttelussa nainen myönsi ajaneensa autoa. Naisella ei ole suomalaista ajokorttia ja hänellä on elokuun loppuun saakka voimassa oleva ajokielto. Hänellä on ollut kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä neljä aiempaa.
Ajoneuvo oli poistettu liikenteestä ja katsastamaton ja siihen oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet.
Poliisi epäilee naista lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta.

Kun noihin ei keskinopeusmittaus, nopeurajoituksien nollatoleranssi tai alennetut nopeusrajoitukset auta, niin mikä niihin auttaisi??
Jotain pitäisi ihan oikeasti tehdä, mutta tuo kohderyhmä on sitä kalleinta osastoo.
Pitäisi järjestää hoivaa ja terapiaa, ennakoivaa holhousta, tukiryhmiä, valistusta kouluissa, valtakunnallisia teemakampanjoita ja vaikka mitä. 
Eihän niitä kaikkia voi vankilaan laittaa tai jättisuuria sakkoja antaa, joten jotain korvaavaa pitäisi keksiä.

Lain ja esivallan kunnioitus ei ole kovin kovassa huudossa. Ei paljoa ajatella seurauksia, kun lähdetään moottoriajoneuvolla hölmöilemään liikenteen sekaan.

Suomen valtiokaan ei noudata lakeja - mitä tulee autoasioihin. Nuorisoa ei myöskään kiinnosta...

etep kirjoitti

Eikö edes pysymään hengissä liikenteessä. Moni nuorten onnettomuus johtaa kuolemaan ja vain siksi että kuski rikoo lakeja. Onko se sen väärti? Siksikö lakeja rikotaan koska muutkin tekevät niin, jopa valtio? 

 Vaikka toisin väitetään, jopa virallisellakin taholla, kokemus on valttia liikenteessäkin.  Nuorempana ottaa turhia, vaarallisiakin riskejä. Vanhempana riskikäyttäytyminen on harkitumpaa, oppii myös katsomaan sinne kauemmas tiensuuntaan. 

Kovala kirjoitti
  Vanhempana riskikäyttäytyminen on harkitumpaa, oppii myös katsomaan sinne kauemmas tiensuuntaan. 

Niin , jos sattuu vielä olemaan kaukonäkö tallella.....

ei tietenkään ole sen väärti. Nuoret näkevät ympärillään työttömyyttä, eläkepommeja, jo pelkkä asuminenkin on jumalattoman kallista. Vaikka opiskelisitkin - valmistut työttömiksi. Fakta on , että 17 - 24 vuotiaista on järkyttävän suuri osa aivan tuuliajolla. Kymmeniä prosentteja ikäluokasta. Eivät tee mitään. Ei yhtään mitään. Tällaiselle henkilölle kaikki on mustaa. Nykyisyys, tulevaisuus.

On vaikea kuvitella tällaisen henkilön motivoituvan lakien noudattamiseen.

Nämä ongelmat ovat huomattavasti liikenneturvattomuutta suurempia. Politiikoille on tietenkin helpompaa tehdä ongelma sellaisesta asiasta kuin liikenneturvallisuus ja ratkaista sitä rajoituksia alentamalla, jolloin valtakunnassa on kaikki hyvin. Ja hunningolla olevat kuolevat silti ennenaikaisesti, osa auton ratissa, useampi jotenkin muuten.

Taidetaan mennä vähän ohi aiheen,mutta nuoria myös kannustetaan valitsemaan opintoja,joista valmistuu takuuvarmasti työttömäksi.Eilen kerrottiin  uutisissa,että taideaineita opiskelevat valmistuvat takuuvarmasti suoraan kortistoon.Nuoria pitäsi neuvoa alolle joissa on pulaa tekijöistä ja osaajista Esimerkkejä voisi mainita vakka lääkäri,farmaseutti,proviisori,kauppatieteen maisteri tässä ensin tulee mielee.Alaa ei pidä valita tunteella vaan järjellä.Harvoilla on mahdollisuutta ns.kutsumusammattiin.Meidän tytär valmistui kauppakorkeasta 1996 ja poika Raahen tietoliikennealan opistosta vuoden aikaisemmin.Silloin oli jo tietokoneinsinöörejä liikaa,mutta telepuolen insseistä oli pulaa.Hänellä oli pohjana armeijasta saatu telepuolen koulutus.Vaikka silloin oli vielä 90-luvun lama päällä molemmat työllistyivät heti,vaikka eivät olleet mitenkään kutsumusammatissa.

Kylmästi kortti pois jokaiselta yllämainittujen tapauksien tekijöiltä.

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com