Varatkaapa reilusti aikaa lukemiseen, jos raskaasta liikenteestä tehty tutkimus kiinnostaa.
www.lintu.info/RASLON.pdf
Lukekaa huolella ja ajan kanssa.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Taitaa se kuljettaja olla kaikissa ajoneuvoissa se suurin "riski"? Lueskelin zetorin postaaman jutun, paljon siinä olikin asiaa. Kiinnitin huomiota siihen kun sanottiin 3/4 osasta raskaanliikenteen onnettomuuksista rekan olevan syytön osapuoli, vastaan tulia ajautui (sanoisin ajoi päin tahallaan) päin rekkaa. ym.
Löysit heti sen villakoiran ytimen, jonka vuoksi artiikkeli postasin. Kiitos tarkkaavaisuudesta.
Ekin tässä ollut kommentti oli taas kuin olisi kuunnellut vanhanaikaista savikiekkotyyppistä äänilevyä, joka jonkin uran pohjaan joutuneen knöölin takia on juuttunut jauhamaan samaa uraa. Eiköhän niitä ylinopeuskommentteja ole jo ollut aivan tarpeeksi, jätetään edes tämä ketju niistä vapaaksi.
Tapio Ketonen
Harmi etten kerennyt näkemään ekin viestiä, mutta pystyn kyllä kuvittelemaan mitä hän kirjoitti.
Tuossa RASLON-raportissa taidettiin kertoa myös onnettomuudesta, jossa jalankulkija makasi maantiellä.
Minulla on muutama kaveri jotka ajavat työkseen isolla autolla(kuten ilmeisesti zetori ja bexks). Pahin työpaikkakiusaaja on kuulemma poliisi vaakoineen: onko siellä nyt tonni vai kaksi jäätä siellä auton ja kärrin alustassa ym. hauskaa vääntöä, työn pitää joutua ja poliisin intressit on ihan muualla kuin liikenteen sujuvuudessa ja turvallisuudessa. Ekiläisten edesottamuksista ovat sellaista mieltä ettei niitä kommentteja voi tällaiselle palstalle kirjoittaa yleisen sovun ja rekkamiesten maineen takia.
Ajoaikojahan ei poliisit kai seuraa lainkaan, on muutaman tutun rahtarin mukaan suurin "vitutus" ja vielä EU:n toimesta?!
Monenlaista sähkömagneettiviritystä kai tuohonkin tautiin löytyy. Ei siitä sen enempää...
Minulta on raskaan kaluston "tyyrääminen" taaksejäänyttä elämää, mutta aina kun rekka tulee vastaan nostan mielessä sille kättä, on niin raskas ja vastuullinen ammatti. Ekin viestin kun luki, noin kirjoitaa hän joka ei tiedä mitään rekojen ajamisesta. Rekkojen kokonaispaino on niin suuri, 60 tonnia laillisesti joskus enempikin. Jos tälläisen eteen tulee jotain yllättävää varsinkin näin talvella on aivan sama onko nopeus 80 tai 90 km pahaa jälkeä tulee, siksi en ole rekan eressä jarruna, ja anan risteysissä sille tilaa kääntyä perävaunun kanssa ym.
Tuossa RASLON-raportissa taidettiin kertoa myös onnettomuudesta, jossa jalankulkija makasi maantiellä.
Vetäydy kuvittelemaan se jonnekin muualle jos ei ole muuta sanottavaa siitä että jonkun kommentti on likvidoitu.
En saanut linkkiä auki mutta varmaankin otsikko pitää paikkansa. Rekkoja ajavat nykysin vähän turhan nuoret kuskit. Sekin viimekesäinen tapaus jossa rekka kaatui mutkassa kertoo siitä ettei jatkuvuuden ja painovoimanlait ole kaikkien kuskien tiedossa ja silti kuskataan kymmenientonnien lasteja. Ajohurmos on vaarallinen tila ajoneuvoyhdistelmän kanssa. Lisää koulutusta nuorille kuljettajille ennenkuin lasketaan liikenteeseen.
Vetäydy kuvittelemaan se jonnekin muualle jos ei ole muuta sanottavaa siitä että jonkun kommentti on likvidoitu.
Itse on ulkona ku lumiukko ja silti tulee solkenaan tajunnanvirtaa.
Vetäydy kuvittelemaan se jonnekin muualle jos ei ole muuta sanottavaa siitä että jonkun kommentti on likvidoitu.
En saanut linkkiä auki mutta varmaankin otsikko pitää paikkansa..
Eiköhän tuo kerro kaiken Rezin "asiantuntemuksesta".
Ketjun aloituksessa todettiin, että kuljettajat ovat suurin riski raskaan liikenteen onnettomuuksissa. Jokainen, joka tutustunut tuohon aloituksessa mainittuun tutkimukseen voi todeta, että näin on todellakin arvioitu. Koska liian suurien nopeuksien ja ylinopeuksien merkitystä on näillä palstoilla jatkuvasti yritetty vähätellä, halusin tuoda esiin sen mitä tuossa tutkimuksessa on selvästi korostettu:
"Yleisin raskaan ajoneuvon kuljettajaan liittyvistä riskeistä oli ajonopeus. Pääosin oli kyse ylinopeudesta, mutta usein myös liian suuresta keli- ja tilannenopeudesta." Myös raskaan ajoneuvon kuljettajiin kohdistuvana ensimmäisenä turvallisuusehdotuksena oli ylinopeuksien ennaltaehkäisy: "Ajonopeuden sovittamista nopeusrajoitusten ja olosuhteiden mukaiseksi on painotettava vielä aiempaa enemmän sekä kuljettajakoulutuksessa yleensä että ammattipätevyyskoulutuksessa."
SKAL, joka on kuljetusyrittäjien- ja kuljetusyrittäjien etujärjestö on lähtenyt toimimaan kiitettävästi tähän liittyen. Se järjesti viime vuonna useita koulutustilaisuuksia, joiden sanomana oli, että "rajoitinta vasten" ajaminen on sekä liikenneturvallisuuden että taloudellisuuden kannalta huono asia - ei kuulu ammattipätevyyteen.
Kummasti näille sivuille saa avata keskusteluketjuja ja kirjoittaa mitä tahansa potaskaa ylinopeuksien puolustamiseksi ja kyllähän noita juttuja on ollutkin....Asiallisen ja keskustelunaiheen kannalta olennaisen kirjoituksen poistaminen on kuitenkin outo tapaus. Tässä kohdin kyllä kehottaisin moderaattoria tunnustamaan virheensä.
Tässä tuo tutkimus vielä uudelleen: http://www.lintu.info/RASLON.pdf
Kummasti näille sivuille saa avata keskusteluketjuja ja kirjoittaa mitä tahansa potaskaa...
Tässä kohdin kyllä kehottaisin moderaattoria tunnustamaan virheensä.
Sinä häpeämätön lurjus. Etkö näe tukkia silmässäsi. Vai oletko todellakin noin tyhmä.
Tässä viimeisen kuukauden aikana on mukana ollut artikeli VR:n jääongelmista, ja olen sen kerran "vaakamiehille " esittänytkin.
Olivat ihan hiljaa, eivätkä kirjoittaneet mitään lievästä (1500 kg ). Apua tulee siis yllättävältä suunnalta!
Eki, lue viesti 3. Ketonen sais poistaa viimmeisen viestisi kun et pääse ylinopeus synroomasta millään. Viimmeöisen toinen Ekin ilkeän viestit poistui aamulla, samoin minun vielä ilkeämpi vastaus, hyvä niin.
Olipahan taas palstan etiketin mukaan asiallinen kirjoitus sulta mussukka! Faktat loppui ja taas olet häviöllä vai eikö pysty kirjoittamaan yhtään mitään asiaa asiasta...
piip piip piip piip piipitystä....
eki ei ymmärrä lukemaansa kerrasta, eikä kahdesta. Eikä kolmestakaan. Tuskin se ymmärtää, vaikka tietoa löisi lapiolla päähän. Tosin täytyy kyllä tunnustaa, että hyvä se on noita juttuja vääristelemään. Ja vääristelystä tulee mieleen kirosana w. ratti.
Tuossa viestissä 19 jokin meni teknisesti pieleen, mutta XO on muuten hyvää ....
piip piip piip piip piipitystä....
Se oli varmaan teillä siellä viime SETA:n ruokakerhossa esillä, ymmärsit sen vaan päinvastoin... :)
Lueppa tutkimus tarkemnmin. Ylinopeutta ajoi 52 % onnottomuuksiin joutuneista kuljettajista. Tutkimusten mukaan 70 + % raskaasta liikenteestä ajaa ylinopeutta.
Joten liikennevirran mukaan ajaneet kuljettajat ajoivat vähiten kolreita.
Oliko liikennevirran mukainen nopeus mahdollisesti liian suurta keli- tai tilannenopeutta raskaalle kalustolle? Ota pari XO:ta vaan zetori, se on hyvää... :)
PS 1 Unohdit hakasulun Ekin jälkeen, mutta ei se haittaa mitään... :)
PS 2 Muistaakseni luin jostain (Moottori-lehti?), että viime vuonna kaikista kuolonkolareista, joissa oli osallisena ns raskas kalusto, niin n 90 % johtui henkilöautoilijasta?! Minusta se oli hyvin uskottava luku, mutta en löydä linkkiä enkä viitsi/ehdi/jaksa etsiä sitä...
Vieläkin kaivertaa tuo moderaattorin toiminta. Kun älyttömät, toisia kirjoittajia solvaavat jutut poistetaan , niin OK. Näin pitää ollakin.
Jos joku kirjoittaa ihan asiaa, asiallisiin (keskustelussa olevaan tutkimuksiin pohjautuen), niin millä oikeudella moderaattori poistaa kirjoituksen?
Pidä tätä virheenä. Olet mielestäni muuten toiminut asiallisesti.
Minusta on paikallaan tunnustaa virheellinen toiminta. Muussa tapauksessa on voidaan kai olettaa, että
a) sinun on annettava periksi Tuulilasi-lehden "automies"-lukijoille (tilaajakunta), jotka eivät pidä ylinopeuksia mitenkään pahana asiana. Ehkäpä työnantajasikin tähän suuntaan painostavat. (Olen itsekin joutunut ottamaan huomioon sen, että kaikkia asioita ei kannata duunissa sanoa niin kuin ne ovat. ymmärrä asian, jos näin on) Bussiness is bussiness.
b) et oikein kunnolla ymmmärrä sitä, että "lievätkin " ylinopeudet ovat haitaksi liikenteessä.
Jos tuo a) on totta, niin osin ymmärrän. jos b) niin kehottaisi vielä paremmin tutustumaan asiohin (sinulla on tietoa muuten paljonkin , minun mielestäni). Kokenutkin voi oppia.
Kriittisin ja ystävällisin terveisin
Eki.
Vieläkin kaivertaa tuo moderaattorin toiminta.
Jos joku kirjoittaa ihan asiaa, asiallisiin (keskustelussa olevaan tutkimuksiin pohjautuen), niin millä oikeudella moderaattori poistaa kirjoituksen?
Pidä tätä virheenä. Olet mielestäni muuten toiminut asiallisesti.
Minusta on paikallaan tunnustaa virheellinen toiminta. Muussa tapauksessa on voidaan kai olettaa, että
a) sinun on annettava periksi Tuulilasi-lehden "automies"-lukijoille (tilaajakunta), jotka eivät pidä ylinopeuksia mitenkään pahana asiana. Ehkäpä työnantajasikin tähän suuntaan painostavat. (Olen itsekin joutunut ottamaan huomioon sen, että kaikkia asioita ei kannata duunissa sanoa niin kuin ne ovat. ymmärrä asian, jos näin on) Bussiness is bussiness.
b) et oikein kunnolla ymmmärrä sitä, että "lievätkin " ylinopeudet ovat haitaksi liikenteessä.
Kriittisin ja ystävällisin terveisin
Eki.
eki. Kyseessä on aivan varmasti vääryyden salaliitto oikeutta kohtaan.... Tässäkin ketjussa on pelkkää salaliittoa... http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/liikenne-ja-liikenneturvallisuus/liev...
ps. Kannattaisiko ihan oikeasti lopettaa tuo kännipostailu, niin viesteissä olisi edes pieni hitunen tolkkua. Tämä viimeisin ekin rääpäisy on mielestäni todellinen "alan" pohjanoteeraus. Seuraavaksi varmaan alat vaatimaan moderaattorin oikeuksia, että kaikki sinun "ainoaa oikeaa puhdasta totuutta" vastaan kirjoitetut, salaliitossa sovitut typerät haukkumiset eli säälittävät, perustelemattomat mielipiteet varmasti delataan. heh heh.
Mitä tulee itse moderointiin niin eki on todellakin päässyt vähällä. Suoranaista siansaksaa sisältäneet höpinät on jätetty delaamatta. Eipä ihme, että vastineeksi tulee melkoisen kärkevästikin aseteltuja, mutta jopa hyvin perusteltuja ajatuksenjuoksuja.
Kriittisin ja ystävällisin terveisin
Eki.
Etkö enää muista mitä lauvantaivastaisessa toisessa viestissä kirjoitit? Siinä viimeisessä kappaleessa rukouksen voimalla halusit poistaa liikenteestä kaikki ne kuljettajat jotka eivät nourata rajoituksia, rattijuopot, ym, oliko se sinun mielestä korrektia, viesti on poistettu, samalla meni minun vastaus, hyvä niin.
Kummasti näille sivuille saa avata keskusteluketjuja ja kirjoittaa mitä tahansa potaskaa ylinopeuksien puolustamiseksi ja kyllähän noita juttuja on ollutkin....Asiallisen ja keskustelunaiheen kannalta olennaisen kirjoituksen poistaminen on kuitenkin outo tapaus. Tässä kohdin kyllä kehottaisin moderaattoria tunnustamaan virheensä.
Tässä tuo tutkimus vielä uudelleen: http://www.lintu.info/RASLON.pdf
Kylläpä se kirpasi.
Vieläkin kaivertaa tuo moderaattorin toiminta. Kun älyttömät, toisia kirjoittajia solvaavat jutut poistetaan , niin OK. Näin pitää ollakin.
Jos joku kirjoittaa ihan asiaa, asiallisiin (keskustelussa olevaan tutkimuksiin pohjautuen), niin millä oikeudella moderaattori poistaa kirjoituksen?
Eki.
Sama täällä etten käsitä miksi kommenttisi poistettiin mutta samaan hengen vetoon sanoisin että ehkä meidänkin aika muuttaa tyyliämme joilla vastaamme näille ylinopeutta hartaasti puolusteleville. Hehän taistelevat tuulimyllyjä vastaan koska autoilijat itse eivät ikinä pääse päättämään yksin niistä asioista. Rajoituksien nostamista vaativat eivät näe liikenteen monimuotoisuutta, ainoastaan omat tarpeensa.
Jos kommentteja aletaan poistella niiden asiallisuuden perusteella koko foorumin voisi lakkauttaa.
Tilannenopeusvammainen? Vaihda bussiin!
Jos todellinen näkyväisyys on sata metriä tai alle, suurin järkevä nopeus on 60km/h. Käytännössä näin on aniharvoin. Turvaväleistä ei kannata edes puhua.