Mikäli liikenneturva ei kykene esittämään muunlaisia toimia yleisen liikenneturvallisuuden edistämisen eteen, kuin mitä tähän saakka on tehty, niin kyseinen laitos on lakkautettava tarpeettomana menoeränä.
Tämä meneillään oleva suunnitelma promillerajan laskusta ja alkolukon käytöstä on surullinen esimerkki liikenneturvan tavasta ja ideologiasta hoitaa sille annettua tehtävää.
Näperrellään ainoastaan lillukanvarsien kanssa puuttumatta varsinaiseen ongelmaan ja sen todellisiin tehokeinoihin.
Tätä samaa osaamattomuutta olemme joutuneet toteamaan vuosikymmenet, mikä näkyy erityisen selkeästi siinä, etteivät onnettomuudet ole juuri vähentyneet vaikka autokalusto ja tekniikka ovat edenneet suurin harppauksin eteenpäin ja jopa suomen tiestökin on osin kehittynyt.
Aina löytyy jokin "syy", miksi vahingot ovat taas lisääntyneet. Mikäli ne laskelmat, millä valvontakameroiden piti "parantaa" liikenneturvallisuuta merkittävästi, olisivat toteutuneet edes osin, niin se kyllä näkyisi selkeämmin.

Zakariakselle vähän pohdittavaa. Toivottavasti vastaat mahdollisimman moneen.
Mikäli liikenneturva ei kykene esittämään muunlaisia toimia yleisen liikenneturvallisuuden edistämisen eteen, kuin mitä tähän saakka on tehty, niin kyseinen laitos on lakkautettava tarpeettomana menoeränä.
Kerro nyt aluksi vaikkapa kymmenen tointa, joita LT on esittänyt ja arvioi miksi ne ovat kehnoja.
Tämä meneillään oleva suunnitelma promillerajan laskusta ja alkolukon käytöstä on surullinen esimerkki liikenneturvan tavasta ja ideologiasta hoitaa sille annettua tehtävää.
Näperrellään ainoastaan lillukanvarsien kanssa puuttumatta varsinaiseen ongelmaan ja sen todellisiin tehokeinoihin.
Miten mielestäsi LT:n tulisi puuttua ongelmaan ja mitkä ovat tehokeinot?
Tätä samaa osaamattomuutta olemme joutuneet toteamaan vuosikymmenet, mikä näkyy erityisen selkeästi siinä, etteivät onnettomuudet ole juuri vähentyneet vaikka autokalusto ja tekniikka ovat edenneet suurin harppauksin eteenpäin ja jopa suomen tiestökin on osin kehittynyt.
Onko tosiaankin niin, että onnettomuudet (vakavat) eivät ole esim. neljän vuosikymmenen aikana vähentyneet? Mitten on otettava huomioon se, että liikennemäärä on lisääntynyt?
Entäpä kaluston ja tekniikan paraneminen? Vaikka autot ovat parantuneet, niin suojaavatko edes parhaat autot hyvin sisällä olijoita, jos tapahtuu esim. nokkakolari n. 80 km/h nopeudella ?
Aina löytyy jokin "syy", miksi vahingot ovat taas lisääntyneet. Mikäli ne laskelmat, millä valvontakameroiden piti "parantaa" liikenneturvallisuuta merkittävästi, olisivat toteutuneet edes osin, niin se kyllä näkyisi selkeämmin.
Tiedätkö oikeasti miten valvontakamerat ovat vaikuttaneet turvallisuuteen niillä teillä , joilla ne ovat käytössä - Suomessa, muissa maissa?
Luettelepa nyt niitä "syitä", joita on esitetty miksi vahingot ovat lisääntyneet ja esitä oma näkökantasi miksi ne ovat vain "syitä".
---------
Tässä vielä LT:n lehden Liikennevilkun viimeisin numero. Kommentteja! http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liitetiedostot/uutispoyta/Liikennevilkku/Liikennevilkku_4_11_lowres.pdf
Mikäli liikenneturva ei kykene esittämään muunlaisia toimia yleisen liikenneturvallisuuden edistämisen eteen, kuin mitä tähän saakka on tehty, niin kyseinen laitos on lakkautettava tarpeettomana menoeränä.
Tämä meneillään oleva suunnitelma promillerajan laskusta ja alkolukon käytöstä on surullinen esimerkki liikenneturvan tavasta ja ideologiasta.
Ensimäiseen lainattuu kappaleeseen vastaus : Kyllä, turhia virkamiehiä elätettävä.
Toiseen: Eivät vaikuta mitenkään pahasti alkholisituneisiin tapajuoppoihin. Promillerajan laskua ja alkolukoa nyt hyvin syöneet naisministeritkin tokapasti haluavat, miten se 11 vuotiaan tytön yliajanut tapajuoppo noilla konsteilla parantais itseään, tuollaiset juopot yleensä muuttuvat vasta haurassa levätessään. ;(
Bexksille:
Vastasit kysymyksiin, jotka osoitin Zakariakselle. ihan hyvä, että annoit kommenttisi.
Valittavasti kummassakaan ei ollut vastausta siihen mitä kysyin! Lue kysymykset ja vastaa juuri niihin.
Olisi ihan hyvä kuulla mitä sinä ajattelet niistä.
En kommentoi, piruilla kyllä saatan. :) Niinstäkään et mitään hoksaa. :)
Erikoisten kasvien viljelijöiden ja niistä nauttivien suojatyöpaikka. Toki lakkautettava. Menisivät oikeisiin töihin, mutta kuka nyt tuollaisia huolii.
Erikoisten kasvien viljelijöiden ja niistä nauttivien suojatyöpaikka. Toki lakkautettava. Menisivät oikeisiin töihin, mutta kuka nyt tuollaisia huolii.
Ei kukaan.
Olisi ihan hyvä kuulla mitä sinä ajattelet niistä.
Liikenneturva saa toimia aivan vapaasti, mutta penniäkään verovaroja ei laitokseen kuulu tuhlata. Liikenneturva ei hoida yhtään lakisääteistä tehtävää. Liikenneturva elättää turhia työntekijöitä, jotka ostavat aivan naurettavia kampanjoita mainostoimistoilta antaakseen elonmerkkejä itsestään.
Minusta tuntuu, että nämä Liikenneturvan "lakkauttajat" tai haykkujat eivät juuri tunne LT:n toimintaa. Kovin ympäripyöreästi he ainakin ovat kirjoitelleet. Kyselin ketjun aloittaneeltakin konkreettisia asioita. Eipä ole vielä tullut vastausta.
Näkisin, että hedelmällisempää kuin tyly lyttääminen on se, että tutustuu LT:n toimintaan ja antaa palautetta, jotta toiminta olisi entistä parempaa.
Mitä mieltä muuten olet LT:n "Pidä pelivaraa"-oppaasta. Tässä se: http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liitetiedostot/kuljettajienjatkokoulutus/Pidapelivaraa_LT2006.pdf
Eki on lopetettava tarpeettomana. Nimimerkki Eki. tarkemmin, ettei Tavja Halosen äänestäjät nosta syytettä nimimerkki Mämmikouraa vastaan.
Myydään WC-istuin, tarpeettomana.
Ekin päässä on tarpeita, kuka lie käynyt siellä tarpeillaan.
Ekin nenä pyyhitty. Meinasin tähän sanoa alapäästä.
Liikenneturva saa toimia aivan vapaasti, mutta penniäkään verovaroja ei laitokseen kuulu tuhlata. Liikenneturva ei hoida yhtään lakisääteistä tehtävää. Liikenneturva elättää turhia työntekijöitä, jotka ostavat aivan naurettavia kampanjoita mainostoimistoilta antaakseen elonmerkkejä itsestään.
Kyllä me autoiliat siltikin osallistutaan liikenneturvan toimintaan, valitettavasti. Sillä tuota turhaa laitosta rahoittaa ainakin vakuutusyhtiöt, rahat vakuutusyhtiöille tulee meiltä vakuuttajilta, se onkin pirullista tässä yhteiskunnassa että meidän rahoja jaetaan tuollaiseen paskaläävään, meilltä lupaa kysymättä. Täytyykin tehdä kyselyjä yhtiöihin, jos löytyy oikea vakuutusyhtiö joka ei tuhlaa varojaan tuommoiseen turhuuteen, siidän puulaakin kalustovakuutukset sinne jos hinnoista sovitaan. Tässäkin ketjussa ja monesti aikaisemminkin eräs kolmikirjaiminen kirjoittaja puollustaa turhuuden laitosta kiivaasti, siitä tulee niin turhauttava olotila. Kun katsoo liikenneturhan jarrutusmatkoja niin saa nauraa kippurassa, olo vähän paranee. Olisikin vain yksi liikennehömppä toimisto maassa, mutta niitä on ainakin kaikissa suurimmissa kaupunkeissa. Ja rahaa palaa.
Liikenneturva on lakkautettava, kun sen lehdessä (linkki viesti 2)lukee:
"Vanhat autot heikentävät liikenneturvallisuutta"
Eiks niin? Hirveää propagandaa, pahempaa kuin Eki.:n jutut.
Eiks niin? Hirveää propagandaa, pahempaa kuin Eki.:n jutut.
No hyvä, myönnät kirjoittavasi propagadaa, ei sinua täällä toresta otetakkaan, piruillaan.
Liikenneturvan propagandan kykenee hoitamaan yksi nopea kirjoittaja. Ja läiskää nen sitten menemään tiedostusvälineille. Yhtä turhaa ja tarpeetonta sekä typerää kuin nytkin mutta paljon halvempaa.
Liikenneturva on lakkautettava, kun sen lehdessä (linkki viesti 2)lukee:
"Vanhat autot heikentävät liikenneturvallisuutta"
Eiks niin? Hirveää propagandaa, pahempaa kuin Eki.:n jutut.
Kuules lantakasa. tuon tietää kaikki ilman Liikenneturhan "ilmoitustakin".
Mitä mieltä muuten olet LT:n "Pidä pelivaraa"-oppaasta. Tässä se: http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liitetiedostot/kuljettajienjatkokoulutus/Pidapelivaraa_LT2006.pdf
Perseestähän tuo on. Ei edes lataannu kunnolla. Viisi kertaa yritin, aina tökkäsi noin 2,4 megan kohdalla.
Havainnot vajavaisesta esityksestä;
- edelleenkään malliajoneuvolla EI VOI väistää.
- rekkakuskilla ei tietenkään ole ABS-jarruja yhdistelmässään
- rekkakuski tietenkin jarruttaa niin että perä luisuu tietenkin malliajoneuvon kaistalle ja tämä ei tietenkään voi väistää kun malliajoneuvossa ei ole kääntyviä etupyöriä.
- malliajoneuvon jarrutusmatka on hyvissä olosuhteissa vähintään 43 metriä. Plus reaktiomatka. Eikä jarrutukseen kuluvan matkan aikana tietenkään suoriteta väistöliikkeitä.
Tässä vielä LT:n lehden Liikennevilkun viimeisin numero. Kommentteja! http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liitetiedostot/uutispoyta/Liikennevilkku/Liikennevilkku_4_11_lowres.pdf
Sääennusteet kertovat kovien pakkastalvien jatkuvan.
LT ei ole mikään meteorologian laitos ja päin persettähän tuo meni heti.
***
Tarkista nämä:
• Vaihda hyvissä ajoin kunnossa olevat talvirenkaat.
• Tarkista akun kunto, öljyt, jäähdytysnesteet, jarrunesteet ja suodattimet.
• Ota käyttöön moottorinlämmitin ja sisälämmitin. Hyvä näkyvyys parantaa
liikenneturvallisuutta olennaisesti.
• Pidä lukkosulaa takin taskussa tai laukussa. Jos ovet jäätyvät, auton sisällä olevasta lukkosulasta
ei ole apua.
• Varaudu lämpimillä vaatteilla, ettei vilu yllätä, jos joudut jostain syystä lähtemään autosta.
• Autossa on hyvä olla myös varrellinen harja, huurrekaavin, käynnistyskaapelit ja hinausköysi.
Miksi hitossa kirjoituttaa tuollaisia TARKISTA-listoja? Miksi hyvä näkyvyys on moottorilämmittimen ja sisätilalämmittimen yhteydessä? Tyyppi joka ei osaa varautua lämpimillä vaatteilla ei aivan varmasti osaa tarkistaa akun kuntoa, öljyjä, jäähdytysnestettä ja suodattimia. Mikä on varrellinen harja? Katuharjako?
***
Uusia autoja ostavat yli 60-vuotiaat miehet
Kuvasta päätellen: LÄLLÄLLÄÄ!
***
Ikäihmiset pärjäävät liikenteessä.
Nuorista ei ole niin veenkään väliä
***
Ajonopeus on kuin tuli – hyvä renki, mutta huono isäntä
Tuli saattaa karata käsistä, niin autokin, kun nopeus on liian suuri.
Tämänhetkisten tietojen mukaan liikenteessämme kuolee vuosittain noin 300 ihmistä
Kaiken tämän tiedämme tarkasti, koska Suomessa aloitettiin järjestelmällinen nopeuksien mittaus jo 60-luvun alussa.
Kuolivatko kaikki noin 300 ylinopeuden takia? Otsikon mukaan kyllä.
Eipä siis ihme että sylettää lukea tuollaista propagandaa.
Liikenneturva on lakkautettava, kun sen lehdessä (linkki viesti 2)lukee:
"Vanhat autot heikentävät liikenneturvallisuutta"
Eiks niin? Hirveää propagandaa, pahempaa kuin Eki.:n jutut.
Ei ne vanhat autot liikenneturvallisuutta heikennä, vaan sellaisilla usein ajavat nuoret, rattijuopot ja eläkeläiset. Ei ne autot itsekseen kolareita aja. Luulisi sinunkin tietävän, että tekninen vika on onnettomuuden aiheuttaja vain liki merkityksettömän pienessä murto-osassa henkilövahinkoon johtavissa onnettomuuksia.
Vielä tuosta liikenneturvhan verovaroilla tuhlatusta propagandaläystäkkeestä
Euroopasta ja erityisesti Saksasta tuodaan vuosittain kymmeniä tuhansia keskimäärin 10–11 vuotta vanhoja bensiinikäyttöisiä ja noin viisi vuotta vanhoja dieselkäyttöisiä henkilöautoja. Isoissa autoissa on paljon peltiä, mutta huonosti turvavarusteita verrattuna vaikka uusiin pieniin perheautoihin
Vai että kymmeniä tuhansia keskimäärin ja ilman turvavarusteita. Kai se niin on kun liikenneturvha niin meille valehtelee. Toki tuollaisen lukeminen saa yli 60-vuotiaan rezi-papparaisen myhäilemään tyytyväisenä miten osti jo viidennen uuden auton ja maksoi kunnialla kaikki verot ja miten tällä ihmeteolla pääsee verotarkastajan kanssa samalle kirkonpenkille istumaan ja miten ylikonstaapelikin katsoo tien päällä ratsiassa suopeasti "aitoa suomi autoa".
Jos liikenneturvhassa viitsivät verovaroilla tuollaista paskaa suoltaa niin voisi nyt kuitenkin edes kertoa kenen talutusnuorassa, heh heh.
Luulisi sinunkin tietävän, että tekninen vika on onnettomuuden aiheuttaja vain liki merkityksettömän pienessä murto-osassa henkilövahinkoon johtavissa onnettomuuksia.
Totta , mutta pitääkin ajatella onnettomuuden seurauksia.
Ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen , onnettomuuksia tulee aina tapahtumaan.
Vai että kymmeniä tuhansia keskimäärin ja ilman turvavarusteita. Kai se niin on kun liikenneturvha niin meille valehtelee.
Taidokasta propagandakirjoitusta on tosiaan tuokin LT:n tuotos. Keskiarvo vääristää mielikuvaa, kun maahan uitetaan paljon myös museoikäisiä harrasteautoja. Tuskinpa niistä monikaan päätyy arkiajoon. Mediaani kuvaisi paremmin maahan tuotavien autojen ikää.
Mielenkiintoista sinänsä, että tuontiautot on jouduttu jaottelemaan erikseen bensa- ja diesel-autoihin, jotta voidaan ylläpitää mielikuvaa siitä, että tänne uitetaan lähinnä vanhoja romuja. Pikkudetaljina tuo "10-11" numeroin ilmaistuna erottuu tekstistä näkyvämmin kuin "viisi". 10-11- vuotiaat autot ovat muuten jo vm. 2001-2002. Niiden turvatekniikka on jo alkanut olla varsin hyvällä mallilla etenkin paremman pään "isoissa" autoissa. 5-v dieselit taas ovat lähes uusien autojen veroisia.
Voisiko joku selittää, miten LT onnistuu näkemään jotain huonoa siinä, että jutun kuvituksena olevan 80-90-lukujen vaihteen Sunnyjen tilalle maahan uitetaan esim. -01 E-sarjan mersua tai -02 500-sarjan bemaria bensakoneella tai -07 Passatia dieselinä?
Kirjoitin alussa:
Tässä vielä LT:n lehden Liikennevilkun viimeisin numero. Kommentteja! http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liitetiedostot/uutispoyta/Liikennevilkku/Liikennevilkku
Jäseneltä tuli kommentti (viesti 16)
Valitettavasti hän luki kuin piru raamattua ja poimi, jotain irrallisia juttuja, joilla sitten lyttäsi koko lehden. Jos tolla tavalla lähtee kommentoimaan vaikka uusinta Tuulilasia niin siitähän saa vaikka kuinka pitkän "kommentin" - ihan niin pitkän kuin jaksaa kirjoittaa.
Ainoa, jossa oli jotensakin järkevä kysymys oli se talviautoiluun liittyvää TARKISTA-listaa koskeva. Miksi muistilista hän kysyi? Jos hänen mielestään se ei ole tarpeellinen, niin ei kai se kuitenkaan ole sellaista propagandaa,jota "sylettää lukea".
Kun listassa oli: "• Ota käyttöön moottorinlämmitin ja sisälämmitin. Hyvä näkyvyys parantaa
liikenneturvallisuutta olennaisesti." Kommentoi jäsen: "Miksi hyvä näkyvyys on moottorilämmittimen ja sisätilalämmittimen yhteydessä? " Että silleen "mahtavaa" kritiikkiä!
Jäseneltä tuli kommentti (viesti 16)
Valitettavasti hän luki lehden.
heh heh molop :-)
Kunnon propagandajulkaisun luonteeseen kuuluu, että faktoja väännellään ja valikoidaan kulloisenkin tarpeen mukaan. Kun on kyse käytetyistä tuontiautoista, marmatetaan autojen iästä, paljosta pellistä ja puutteellisista turvavarusteista (s. 25), kuten ylempänä on referoitu.
Mitäpä LT kirjoittaakaan toisaalla, "Turvavyö on edelleen tärkein turvavaruste" (s.14):
"Uudet 2000-luvulla valmistetut autot ovat turvallisempia, ja suositeltavaa on, että auto on saanut viisi tähteä Euro NCAP-törmäystestissä. Turvatyynyt pehmentävät iskuja törmäystilanteessa ja suojaavat siten matkustajia vaaratilanteissa."
Nyt nämä samat autot, jotka s. 25 olivat pahoin puutteellisia, kelpaavatkin LT:lle vallan mainiosti !!??
2000-luvulla valmistetut autot ovat turvallisempia kuin vanhemmat. Ihan viime vuosina valmistetut ovat vielä parempia kuin 2000-luvun alun.... Jos tuot Saksasta 10 vuotta vanhan auton niin se ei ole välttämättä ihan niin turvallinen kuin kaupasta ostettu uusi auto. Eikö niin?
Moni on kirjoitellut, että autokantaa pitäisi Suomessa uudistaa ja esim. verotuksella edistää tätä. Siitähän tuossa Liikenneturvan lehdessäkin oli kysymys. Tietenkin juttua kannattaa lukea kriittisesti, tulihan siinä vahvasti esiin Autoalan Keskusliiton näkemys.
Propagandaläystäkkeen puolustamisessa voi siis sentään jotain rotia pitää. Vahva näkemys on lievä ilmaisu, veronmaksajain rahoilla syötettiin kansalaisille SILKKAA autoalan keskusliiton TUUBAA!!! Hyi hitto että sylettää!!!
LIIKENNETURVHAN HALLITUS V. 2010
Keskusjärjestön kokouksen valitsemat
Autoalan keskusliitto:
Toimitusjohtaja
Pekka Rissa
varajäsen Kirsi Heikkilä, tiedotuspäällikkö
Propagandaläystäkkeen puolustamisessa voi siis sentään jotain rotia pitää. Vahva näkemys on lievä ilmaisu, veronmaksajain rahoilla syötettiin kansalaisille SILKKAA autoalan keskusliiton TUUBAA!!! Hyi hitto että sylettää!!!
Hyvä, että hallituksessa on edustettuna eri interssiryhmiä.
Se mitä tuossa edellä sanoin pitänee paikkansa eli juttuihin on syytä suhtautua kriittisesti:
Uudet autot ovat turvallisempia. Totta.
Autoalan Keskusliiton tavoitteena on, että Suomessa saataisiin myytyä mahdollisimman paljon uusia autoja ja siksi he korostavat asiaa. Luonnollista.
Tässä muuten kaikki LT:n hallituksen jäsenet: http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liikenneturva/hallitus.php
Se mitä tuossa edellä sanoin pitänee paikkansa eli juttuihin on syytä suhtautua kriittisesti:
Uudet autot ovat turvallisempia. Totta.
Autoalan Keskusliiton tavoitteena on, että Suomessa saataisiin myytyä mahdollisimman paljon uusia autoja ja siksi he korostavat asiaa. Luonnollista.
Ei voi olla totta?!?!? Autoalan Keskusliitto saa veronmaksajien rahoilla levittää propagandaansa Liikenneturvhan lehdessä? Sairasta, ellei jopa luonnotonta!
Mitä tulee noihin horinoihisi uuden auton turvallisuudesta niin muista että sillä hieman vanhemmalla tuontiautolla pääsääntöisesti korvataan vielä vanhempi ja turvattomampi suomiauto.
On siellä yksi täysjärkinenkin:
Martti Merilinna kysyy pari hyvää kysymystä:
- Mitä liikenteen järjestelyistä vastaavat henkilöt oikein palkkansa eteen tekevät?
- Miten autokoulun opettaja selittää tulevalle ajokortin haltijalle, että tämän on kunnioitettava liikennemerkkejä, kun niiden asettajat itse eivät niitä kunnioita?
- Eikö liikenne- ja viestintäministeriöllä ole tässä asiassa minkäänlaista laillisuusvalvontaa?
Kyllä me autoiliat siltikin osallistutaan liikenneturvan toimintaan, valitettavasti. Sillä tuota turhaa laitosta rahoittaa ainakin vakuutusyhtiöt, rahat vakuutusyhtiöille tulee meiltä vakuuttajilta, se onkin pirullista tässä yhteiskunnassa että meidän rahoja jaetaan tuollaiseen paskaläävään, meilltä lupaa kysymättä. Täytyykin tehdä kyselyjä yhtiöihin, jos löytyy oikea vakuutusyhtiö joka ei tuhlaa varojaan tuommoiseen turhuuteen, siidän puulaakin kalustovakuutukset sinne jos hinnoista sovitaan.
Tarkoitin juurikin tuota että tuo liikennevakuutuksen päälle maksettava vero on turha koska se annetaan RY:lle, jolla ei ole mitään lakisääteistä tehtävää vaan lähinnä oman egon boostaus typerillä kommenteilla medialle. Itsekin voisin perustaa Liikenneturha RY, jos vain saisin muutaman miljoonan että voisin pistää lehdistötiedotteita ja ehkä Novalle "Aja kovempaa" -kampanja.

Näin Liikenneturva kertoo itsestään:
"Liikenneturva on vapaaehtoisen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 56 eri aloja edustavaa jäsenyhteisöä. Se toimii läheisessä yhteistyössä näiden ja alan viranomaisten kanssa. Liikenneturvan toiminnasta säädetään lailla ja toimintaa valvoo liikenne- ja viestintäministeriö.
Liikenneturva on tieliikenneturvallisuuden valistusorganisaatio. Sen tehtävänä on vaikuttaa ennaltaehkäisevästi ihmisten liikennekäyttäytymiseen tiedottamalla, kampanjoimalla, tukemalla eri ikä- ja tienkäyttäjäryhmien liikennekasvatusta sekä jatkokouluttamalla kuljettajia. Tutkimustoiminnalla hankitaan taustatietoja oman työn tukemiseksi. ..." http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liikenneturva/index.php
Kannattaa muuten katsoa tuosta linkistä minkälaisia yhteistyöjärjestöjä sillä on. Niiden kanssa ja niiden kautta on paljon tehty liikenneturvallisuustyötä.
Itse asiassa tuoa mainitsemasi "Aja kovempaa" kertookin aika paljon. Liikenneturvan on tullut ilmeisesti Liikenneturhaksi muutamille juuri sen takia, että heitä on ärsyttänyt se, että Liikenneturva on korostanut niin nopeusrajoitusten noudattamista kuin tilannenopeuden huomioimista. Ei saisi tuoda esiin liikenteen hyvän sujumisen kannalta oleellisia asioita.! Vo, voi "hyviä kuskeja ! sinä ärsytyksessä sitten lyödään kaikki muukin lättänäksi. Niin toimii "yhden asian miehet".