Tiger
La, 26.12.2009 19:23
Onko muilla kokemuksia liikkuvan poliisin provosoinnista liikenteessä ? Jouduin itse joulukuun pakkasjakson aikana Tampere - Orivesi välillä liikkuvan poliisin siviilimallisen Toyota Avensiksen kiilamisen ja takapuskurissa roikkumalla tehdyn painostuksen kohteeksi. Ainakin Pirkanmaalaiset tuntevat kyseisen välin muuttuvista nopeusrajoituksista sekä siitä, että Tampereen poliisikoulun oppilaat suorittavat vanhempien poliisien mukana kyseisellä välillä työharjoittelua. Olin ajamassa eräänä arkiaamuna pimeän aikaan kohti Orivettä Tampereelta päin. Ennen ns. Atan kohtaa moottoritiellä oikeata kaistaa ajaessani 100 alueella vakionopeudensäädin päällä 103-104 nopeutta ajoi Avensis n. 99 - 100 nopeutta ja saavuttaessani tämän vaihdoin vasemmalle kaistalle edelläni ajaneen auton perässä. Edellä mennyt pääsi Avensiksesta hyvin ohi, mutta kun olin itse päässyt tämän rinnalle, alkoi tämä Avensis hieman kiihdyttää, enkä päässyt vakionopeudensäädin päällä ohi. Samalla alkoi moottoritie loppumaan ja tie jatkuu yksikaistaisena. Tästä syystä lisäsin hieman nopeutta (n.110), jotta pääsin Avensiksen ohi, ennen moottoritien loppumista. Kun yksikaistainen tie alkaa, näytti muuttuva noepeusrjoitusmerkki 100 ja jatkoin nopeudella 103-104 vakionopeudensäädin päällä. Välittömästi tämän jälkeen ihmettelin tätä kiilajaa, koska Avensis jäi välittömästi 200-300 m., valot jäivät kauas taakse. Melkein heti, ennen ns. Rusthollin siltoja, meni edelläni 2 henkilöautoa ja näiden edellä rekka 70 nopeutta, jolla nopeudella jatkettiin aivan normaalisti 2 km. Ruutanan Shellin kohdalle, jossa tulee 80 rajoitus risteyksessä ja heti tämän jälkeen muuttuvassa merkissä oli taas nopeutena 100. Nopeuden näyttötaulu näytti rekalle samassa kohtaa nopeudeksi 75. Edelläni olleet 2 autoa jättivät rekkaan selvästi matkaa, eikä heillä ollut ohitushalua. Ohitin kyseiset 2 autoa aivan normaalisti, ensin toisen ja hieman myöhemmin toisen, johtuen vastaantulevasta liikenteestä. Samalla pääsin rekan taakse ja myös siitä ilma mitään ongelmia ohi, koska rekan nopeus oli 75. Kun olin palannut omalle kaistalle jatkoin n. 100 nopeudella, kunnes tulee risteysalue ja 80 rajoitus, jossa laitoin välittömästi vakionopeudensäätimeen nopeudeksi 83. 500 m. tästä muuttuvan nopeusrajoituksen merkki näytti 80 ja tätä nopeutta jatkoin, mutta samalla takaakseni oli ilmestynyt kuin tyhjästä auton valot. Kiinnitin siihen huomiota, koska se kävi niin nopeasti. Tämä auto alkoi ajamaan takanani kuin painostaen nopeampaan vauhtiin, sitten se yhtäkkiä jäi kaus ja taas kohta se oli takapuskurissa. Tällaista näkee silloin tällöin, enkä minä kiinnitä tällaisiin autoilijoihin liikenteessä huomiota muutenkaan. Tämä auto sitten jatkoi tätä painostamista ja meinasin jo oikealla vilkulla vilauttaa, että menisi ohi vaan, kun ketään ei tule vastaan, mutta ei tämä ohi mennyt, vaan jatkoi hiillostamista takana. (Oli siis pimeää ja takana tulleen valot häikäisivät peileistä). Oma nopeuteni oli säätimellä koko ajan 83. Kun tultiin Valkjärven ohituskaistoille, takapuskurissa roikkuja laittoi hälyvalot päälle (olikin poliisiauto, siviilimallinen Avensis). Ihmetykseni oli suuri, kun n. 60 v. miespoliisi tuli autolleni ja sanoi, että olen ajanut ylinopeutta ja ohittanut vaarallisesti. Repsikan paikalla oli nuorempi naispoliisi, joka oli selvästi poliisikokelas, koska homma oli ihan hakusessa. Olin takapenkillä 30 min. kun nämä 2 arpoivat lakikirjaa selaamalla, mitä väärää minä olin tehnyt. Lopputulos oli, että olin heidän mukaan ajanut 80 alueella 100:aa ja ohittanut vaarallisesti. Kummankin asian kiistin ja pyysin heitä kertomaan kenen turvallisuutta olen vaarantanut ja missä kohtaa ajanut ylinopeutta. Kumpaankaan asiaan eivät pystyneet vastaamaan. Lopuksi poliisimieheltä tuli hämmästyttävä kommentti " on sinulla hieno auto, ihan uudenkarhea peli, taitaa olla vielä diisseli ". En jäänyt tässä vaiheessa asiasta väittelemään, koska tässä on minun ja virkavallan sanat vastakkain ja siten vain yksi totuus eli se, mitä virkavalta edustaa. Se mitä tässä on mahdoton hyväksyä on se, että kun minä en todellakaan ole ajanut ylinopeutta, enkä ohittanut vaarallisesti. Kysyessäni tuosta ohituksesta, poliisimies totesi vain lakonisesti, että onhan se 75:kin nopeus. Koko tilanteessa näki selvästi, että vanhemmalla poliisimiehellä oli näytön paikka nätille nuorelle poliisikokelas naiselle. Siksi pitää hakemalla hakea jotain, josta päästää sakottamaan. Liikkuvan poliisin tällainen toiminta on täysin tuomittavaa ja siksi olisi mielenkiintoista kuulla, onko jollain muulla vastaavia kokemuksia. Lisäksi olisi mielenkiintoista, jos Tuulilasin toimitus käsittelisi jossain numerossa tällaista aihetta. Niin, se sakko oli 2 päiväsakkoa ja poliisien mukaan siksi, koska "rikos" oli sen verran pieni. Lopuksi omasta asenteestani liikenteessä. Olen liikenteessä työssä ja ajan vuodessa 50 000 km. Noudatan rajoituksia ja sääntöjä, koska tärkein asia on turvallisuus, niin oma, kuin muidenkin. Kommentteja odotellaan.
Kova tuntuu olevan luotto virkaveljien ja -siskojen työmoraaliin. Eiköhän suomen poliisiin mahdu kusipäitä siinä missä muihinkin ammattikuntiin. Osa valitsee ammatin nimenomaan siksi, että pääsee kyykyttämään ihmisiä. Olemaan nakkijonossa se viimeisen sanan sanoja.
Rattijuoppo? Vaihda bussiin!
Minä olen sanottavani sanonut, joten hasta la vista ja kuten meillä päin sanotaan...Pietari peilaa!!
No niin, tuo laimaani viesti kertovi kuinka yksitäiseltä poliisilta meni heti päänuppi punaselle, jäihäviölle. Poliisit ei kestä arvostelua, ei vaikka täälläkin on näytetty toteen törkeitä provosointia poliisin taholta ja itsekin olen saanut sakon puhelahjani ( vittuilua )kaytöstä joka poliisiksi ryhtyy pitää tajuta ettei ole miellyttävää istua poliisi auton takapenkillä, nykyään olen täysin mykkä vastaavassa tilanteessa. Kun on paljon liikenteessä niin sattuu lipsumisia sääntöjen väärälle puolelle. Se etten "rakasta" pölliisejä johtuu kokemistani tilanteista heirän kanssaan.
On tullut käsitys miksi poliisi tekee prosovointia, kun työvoro on lopuillaan eikä ole vielä mitään rapointavaa, sitä pitää alkaa tekemään vaikka kuinka olemattomasta jutusta, jotta on näyttää LP tarpeellisuus, siis liikenne rikollisia pitää löytyä.
Karpo teki näistä aikoinaan useita juttuja, poliisin valintakriteereiksi riittää näköjään edelleen tyhmä pää ja suuri koko.
Yhden muistan erityisesti, poliisiautossa oli 'onboard' kamera, kuvasta näkyi mm. nopeus. Poliisit ajoivat koko ajan selvästi alle suurimman sallitun mutta kun takana oleva lähti ohittamaan, juuri tällä hetkellä nopeus nousi viisi kilometriä yli sallitun. No sen jälkeen tietysti helvettihän repesi auki (kyseessä siviili poliisiauto) ja poliisit alkoivat videolla ahdistelemaan kehittämäänsä kaaharia joka kehtasi lähteä ohittamaan tuntematonta autoa joka ajoi hyvässä kesäkelissä tarpeettoman hitaasti. Kuski ajoi yli 140km/h ja kortti meni siinä mutta on se helvetin hyvä asia että edes Karpolla oli munaa kaivaa video esiin. Eivät käsittääkseni poliisit antaneet sitä kovin helposti.
Tiger. Olet kohtalo toveri, sillä erotuksella että meillä oli koko yhttiön autot liikkuvan poliisin eritystarkkailussa kokomaassa, tosin siitä jo jonkinverran aikaa, voisin kertoa samanlaisia juttuja. Olin itse menossa Oulun seurulla kun huomasin siiviili LP auton lähtevän perääni, käskivät pysähtyä ja kaikki asiat tutkittiin, kuskin kunto, pilliin puhallus, auton paperit, auton kunto, kaikki oli kunnossa, sekös polareita harmitti, näki naamasta. Tunnin sisällä kaveri soitti Riihimäeltä, sanoi mitä pahaa ollaan tehty kun liikkuvat ratsasivat hänet ja auton tarkasti? Vastasin, olisko syynä se että voitettiin käräjillä yksi juttu ja heillä jäi jotain hampaan koloon. Tälläistä eritys tarkkailua kesti noin puoli vuotta, sitten kai kyllästyivät kun ei saaneet kostettua.
Tammikuun puolivälissä 2001 ajoin Kuopion ohi cruse päällä 105 km/h:ssa motarilla ja Rissalan liittymästä tuli eteeni valkoinen Vekara-Ooppeli. Keli oli hyvä, oli iltapäivä eikä liikennettä ollut kuin nimeksi. Yht'äkkiä Vekara alkoi ajamaan edellani n 90 km/h:ssa ja ohitin sen koskematta kaasupolkimeen, hetken päästä Vekara taas ohitti minut ja toistui sama ilmiö, muutaman kerran näin tehtyäni vetäisin sen ohi "niin v**sti" ja ajoin sitten taas 105 km/h:ssa, kunnes Siilinjärven rampilla odotti iloinen ylläri, pari polisiautoa vilkut päällä. Puhallus ja sitten Transportteriin papereiden kanssa, siivilimallinen poliisiauto (=siis se Vekara) oli mitannut minulle keskinopeusnäytöllään keskinopeudeksi 118 km/h:ssa ja hetkellinen huippuni oli ollut kuulemma 128 km/h:ssa! Kysyin minua kuulustelleelta polisilta, oliko teidän mielestä tuon sivilimallista autoa kuljettaneen poliisin käytös ollut ns hyvän tavan mukaista ja en saanut siihen mitään vastausta. Ko siviilimallinen sekä minut pysäyttänyt panda-Mondeo olivat joutuneet lähtemään Iisalmeen hälytykseen (seuraavan päivän lehti tiesi kertoa siellä tapahtuneen samaan aikan pankkiryöstön) ja minun olisi lain mukaan kuulemma pitänyt saada nähdä ennen sakotustani sen siviilimallisen auton kameralta filmi?! Pienen ja asiallisen keskustelun jälkeen kerroin koppiautossa asialliselle poliisille, että minulla olisi hiukan kiire ja voin hyväksyä filmiä näkemättä tuon 18 km/h:sa ylinopeuden, jos siitä saa vain rikesakon?! Purnasin toki koko ajan siitä, että minua ei mielestäni ole kohdeltu asiallisesti ja tämän myönsi jopa tämä poliisikin. OK, 600 mk:n rikesakko tuli ja sakon kirjoittanut poliisi kehoitti minua maksamaan sen heti (epäili että tuon siviili-Vekaran poliisi voi tehdä tästä vielä jotain, jos en maksa heti), Siilinjärven postipankki oli seuraava kohteeni!
Jos minulla olisi ollut joku kyydissä todistajana, olisin valittanut tuon Vekaran kuskin käytöksestä Siilinjärven käräjäoikeuteen maksaen toki sakkoni, mutta olisin vaatinut häneltä käytökselleen hyvät perusteet ja jos niitä ei olisi kuulunut, niin esim kirjallisen varoituksen työnantajaltaan!!! Mutta minkäs teit kun olin yksin...
PS Kangasalla on noita poliisikoulun opetustilanteita todella paljon, olen ollut kaverini kyydissä kun hän sai palan matkaa Kangasalan kirkolta Tampereelle päin ylinopeussakon (ennen sitä kiertoliittymää mm Valkeakoskelle sekä Tampereelle, olimme menossa kiertoliittymän lähelle rautakaupaan), kun hänellä oli vauhtia 53 km/h:ssa 50 km/h:ssa nopeusrajoitusalueella! Poliisikouluttaja antoi tieliikennekirjansa kaverille ja pyysi näyttämään sieltä, missä muka lukee, että 3 km/h:ssa yli nopeusrajoituksen ajaminen on sallittua... :(
Minulla on autossa videokamera, jolla tallennan edessä olevaa liikennettä ja tietokoneen "lisämuisti" siihen yhdistettynä(oma nopeusmittari ja "navi" näkyy kuvassa). On tarvittaessa todistusaineistoa.
Nuo Tampereen ja Kuopion tyypit on tunnettuja. Meitä on moneksi.
Turussa pöyri tuossa 90 luvun alussa sellainen kermavärinen siviili golf, tämä ajeli arkisin pääasiassa moottoriteitä
ristiin rastii "kiusaten" raskasta kalustoa. Ajoimme isäni kanssa vuorotellen kuorma-autolla noita reissuja ja monesti sama ilmiö toistui eli golf ajeli motarilla noin 70-75 siitä kun vaihdoit kaistaa ja lähdit ohitse niin ollessasi rinnalla olikin golfin nopeus
yli 90. Tätä leikkiä jatkui ja jatkui aina kun palasit omalle kaistalle laski golfin nopeus taas.
Sitten kun meni käämit niin rikesakkohan siitä napsahti.
On meillä sairaita ihmisiä vastuulisissa tehtävissä. To protect and to serve...
Olisit ajanut sen golffin yli.
En nyt väittäisi LP:n hommia erityisen vastuullisiksi. Korkeintaan ovat vastuussa sakotuskiintiön täyttämisestä.
Rattijuoppo? Vaihda bussiin!
En nyt väittäisi LP:n hommia erityisen vastuullisiksi. Korkeintaan ovat vastuussa sakotuskiintiön täyttämisestä.
Sitä se nykyään on mutta periaatteessa poliisin työ oikein ja oikella moraalilla tehtynä on hyvinkin vastuullista, tai ainakin sen pitäisi olla.
Lopuksi omasta asenteestani liikenteessä. Olen liikenteessä työssä ja ajan vuodessa 50 000 km. Noudatan rajoituksia ja sääntöjä, koska tärkein asia on turvallisuus, niin oma, kuin muidenkin. Kommentteja odotellaan.
Ei nyt ihan vastaavia mutta viime talvena jouduin keskellä yötä outoon seurantaan, josta kerroin myös täällä ja joku oli sitä mieltä että LP siinä kyttäsi josko tekisin jonkun mokan, ja pääsisivät sitten siitä rokottamaan. Kävi nimittäin niin että vanhalla helsingin tiellä alkoi puskurissa roikkumaan joku niin läheltä että peilien kautta heijastui sellaiset valot silmiin etten nähnyt eteeni oikeastaan mitään. Ajoin ihan sallitulla nopeudella mutta niin vaan auto seurasi etenemistäni ihan tappi tuntumalla. Lopulta kyllästyin ja pistin vilkun vasemmalle toivoen että seuraaja ohittais mutta ei. Kun tuli bussipysäkki, käänsin sille ja takana tulija ajoi tosi hiljaa ohi. Liikennettä ei ollut ollenkaan meidän lisäksi ja oletin että kyseessä olisi ollut joku ihan tärähtänyt mutta oisko sittenkin ollut joku LP:n yöpartio sekoilemassa. Jäi ikuiseksi arvoitukseksi.
Toinen ihmetys on tämä poliisien herkyys lähteä takaa-ajoon jos näkevät jonkun ajelemassa reippaammin tai muuten erikoisesti. Useinkaan nämä takaa-ajot ei pääty kiinni saamiseen vaan takaa-ajetun ulosajoon ja silloinhan poliisi käytöksellään aiheuttaa onnettomuuden. Mallia on kai katsottu amerikkalaisista leffoista mutta eipä pollarit ota huomioon että se näyttävyys niissä pätkissä saadaan aikaiseksi leikkaamalla filmiä sopivasti ja että otokset on tosi lyhyitä, vaikka takaa-ajo näyttäisi kestävän iät ajat.
Luulisi että on järkevämpiäkin keinoja pysäyttää holtiton kuski kuin yrittää ajamalla kiinni. Esim. rekkari ylös ja filmata pätkä ajoa, ja hakea sälli kotoa kuulusteluun. Onnistumisprosentti moninkertainen verrattuna takaa-ajoon.
Asenteesi on ainakin kohdillaan, kuten myös itselläni. Pidän liikkuessani aina mielessä sen että paras on päästä ehjänä perille, ei välttämättä mahdollisimman nopeasti.
arvaa montako kertaa teki mieli tönäistä.
Laitoit vilkun vasemmalle toivoen että takana oleva menisi ohi?? Minä laitan kyllä vilkun oikella jos haluan takana olevan ohittavan.
Jos edessä oleva laittaa vilkun vasemmalla hiljennän vauhtia koska hän tietenkin on kääntymässä!
Ajoitko mahdollisesti Englannissa....
Laitoit vilkun vasemmalle toivoen että takana oleva menisi ohi?? Minä laitan kyllä vilkun oikella jos haluan takana olevan ohittavan.
Jos edessä oleva laittaa vilkun vasemmalla hiljennän vauhtia koska hän tietenkin on kääntymässä!Ajoitko mahdollisesti Englannissa....
Eikun Rezin ratin keskiössä ei lue V o l v O. Katsos, kun vasen aivopuolisko ohjaa oikean puolen motoriikkaa ja oikea puolisko vasemman puolen motoriikkaa ja jos nämä menevät sekaisin . . .
Hoh hoijaa!!
Ensinnäkin Tampereen liikkuvalla poliisilla ei ole siviilili-mallista avensista. Eikä ole edes tunnuksellistakaan. Ja Jäpykälle: Kaverisi siis sai sakon 3 km/h nopeuden ylityksestä?. Siitä saa nippa nappa kirjallisen huomautuksen. Sakkorajahan menee nykyään 8 km/h ylityksessä, kuten kaikki ovat saaneet tiedoitusvälineistä lukea! Nää on näitä hevosmiesten jorinoita!! Provoja, mutta huonoja sellaisia.
On myös kokemusta heistä, ajoivat noin 5 metrin päässä Ducatin takalokkarista ja eivät lähteneet ohittamaan vaikka hiljensin vauhtia. Yhä piti ajaa ruotsalaistuntumalla. Tein U-käännöksen ja vilkutin.
Ensinnäkin Tampereen liikkuvalla poliisilla ei ole siviilili-mallista avensista. Eikä ole edes tunnuksellistakaan.
Älä viitsi jauhaa tyhjänpäiväisiä!
On meinaan omakohtainen kokemus Avensiksen takapenkillä istumisesta marraskuulta, kun Rantaväylällä ns. Naistenlahden rampilla jäi stop-merkillä täydellinen pysähdys tekemättä (ainakin väittivät niin). Siinä sitten istua napotettiin siviilimallin Avensiksessa ja rankkarin antoi Tampereen LP:n konstaapeli. Muut ratsiassa olleet autot olivat tunnuksellisia LP:n autoja.
En toki syynännyt ko. Avensiksen rekisteritietoja eli en ole varma oliko Avensis LP:n, vaiko jostakin muusta syystä sen käytössä.
Ajelin Porista Helsinkiin poikkeuksellisen normaalia vauhtia, kun kaveri soitti minulle pölhökustaiden taas olevan liikkeellä. Forssan jälkeen taakseni jumiutui auto melkein takapuskuriin kiinni ja vaihteli etäisyyttä useita kertoja. Sanoin vaimolleni, että kukahan kahjo taas tuolla takana ajelee kiusanhenki päällä, valotkin häikäisee niin perhanasti. Päätin sitten lopulta pitää tauon Kaukolan risteyksen jälkeen olevalla
levähdyspaikalla ja kas - ohitsemme ajeli paskalakkien auto kattovalo sammutettuna.
Samaisella tieosuudlla vaimoni oli tulossa menneenä kesänä sunnuntai-iltana Helsinkiin. Hän poikkesi Hummppilassa kahvilla ja lähti sitten jatkamaan matkaa. Hän oli havainnut kaksi kpl pölhökustaita, jotka lähtivät ajamaan vaimoni perään ja pysäyttivät hänet Humppilan Nesteen kohdalla. Suoritivat sitten puhallustestin, joka tietysti näytti nollaa. Selittivät kävelyn olleen olleen jotenkin hapuilevaa ja
autolla ajo oli kovin hidasta. Jos pölhökustaat epäilee jonkun olevan alkoholin vaikutuksen alaisena niin letan, että heidän ensisijainen tehtävä on tarkistaa kuljettajan ajokunto ennen, kuin päästävät hänet jatkamaan matkaa. Vai mitä? Oli siinäkin taas kerran saatanan tyhmät paskalakit liikkeellä.
Monet työkaverini ovat kertoneet pölhökustaiden harjoittamasta hiillostamisesta. Meille kaikille on työstä ja asemasta riippuen tullut parhaimmillaan noin 100 tkm vuodessa, joten kokemuksia on kertynyt.
Mitä vittua se itjustme höpöttää??? Ensinnäkin anjovis on voinut hyvinkin olla muualtakin, kuin Tampereen LP:ltä nääs. Sitäpaitsi skoudet kierrättää näitä harhautussiviilipölhökustaa-autoja paikkakunnalta toiselle. Niitä on monia eri merkkisiä. Yleensä ne ovat farmariautoja.
Näin muuten kaksi poliisin suorittamaa liikennevalvontaa joulun liikenteessä. Molemmat olivat olivat autossa könöttämistä Tapaninpäivänä suorittaen tutkvalvontaa. Taisi olla liian kylmä hoitaa sitä kaikkein tärkeintä valvontaa, eli puhallusratsian pitämistä.
Pölhökustaat vaan pakkaseen seisomaan pilli kouraan eikä haaskata sitä polttoainetta tyhjänkäynnillä. Se on lisäksi laitonta ja saastuttaa eniten. Mitä helvetin erivapauksia näille koirille oikein annetaan, kun näen tuon tuostakin niiden ajelevan ylinopeutta ja mikä pahinta menevät sumeilematta päin punaisia valoja.
Laitoit vilkun vasemmalle toivoen että takana oleva menisi ohi
Ajoitko mahdollisesti Englannissa....
Eikun meni taas kätisyydet sekaisin. Oli se tapaus sen verran ilkeää muisteltavaa että sekosin sanoissani. Mut olisithan tuosta tekstistä voinnu päätellä että tarkoitin oikealle kun kerran käänsin pysäkille!
Silloin yöllä vaimoni oli jo tosi peloissaan siitä kyttäyksestä, jota jatkui ainakin vartin verran ja omatkin ajatukseni velloivat suuntaan että onko takana mahdollisesti näitä itärosvoja jotka ryöstävät sekä auton että matkustajat. Suomessa ei tiettävästi ole vielä moista tapahtunut mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Ensinnäkin Tampereen liikkuvalla poliisilla ei ole siviilili-mallista avensista. Eikä ole edes tunnuksellistakaan. Ja Jäpykälle: Kaverisi siis sai sakon 3 km/h nopeuden ylityksestä?. Siitä saa nippa nappa kirjallisen huomautuksen. Sakkorajahan menee nykyään 8 km/h ylityksessä, kuten kaikki ovat saaneet tiedoitusvälineistä lukea! Nää on näitä hevosmiesten jorinoita!! Provoja, mutta huonoja sellaisia.
Poliisiopistonko se on? Entä se 300 C???
Kyttäyskäytössä ovat kuitenkin.
Varsinainen asiahan on kuitenkin tuo autoilijoiden tahallinen provosointi ajamaan hetkellistä ylinopeutta roikkumalla liian lähellä edelläajavaa. Miksikähän se pelkääjän paikalla istuva ei kirjoita kuskille sakkoja liikenteen tahallisesta vaarantamisesta? Eikö uskalla?
Itjustme (itse justiinsa me?) on näemmä rekisteröitynyt 28.12.2009, joten voitaneen todeta se vanha totuus;
Se k o i r a älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Ensinnäkin Tampereen liikkuvalla poliisilla ei ole siviilili-mallista avensista. Eikä ole edes tunnuksellistakaan. Ja Jäpykälle: Kaverisi siis sai sakon 3 km/h nopeuden ylityksestä?. Siitä saa nippa nappa kirjallisen huomautuksen. Sakkorajahan menee nykyään 8 km/h ylityksessä, kuten kaikki ovat saaneet tiedoitusvälineistä lukea! Nää on näitä hevosmiesten jorinoita!! Provoja, mutta huonoja sellaisia.
Oliko ne Karpon julkaisemat poliisivideotkin provoja ;)
Laitoit vilkun vasemmalle toivoen että takana oleva menisi ohi
Ajoitko mahdollisesti Englannissa....
Eikun meni taas kätisyydet sekaisin. Oli se tapaus sen verran ilkeää muisteltavaa että sekosin sanoissani. Mut olisithan tuosta tekstistä voinnu päätellä että tarkoitin oikealle kun kerran käänsin pysäkille!
"Kun tuli bussipysäkki, käänsin sille ja takana tulija ajoi tosi hiljaa ohi."
Oliko pysäkille paljonkin matkaa, meinaan vaan että jos ajaa satoja metrejä vilkkupäällä niin se yleensä tarkoittaa sitä että kyseessä on vanha seniili juoppo (on juonut aivonsa pellolle) tai rattijuoppo....
Lukeeko aloitusotsikossa "liikkuvan poliisin provosointi" vai "poliisin provosointi"? Eli siis ensimmäinen. Näin ollen on siis oikeus ja kohtuus tehdä selväksi, ettei siviilimallinen avensis ollut LP:n, vaan jonkun muun yksikön auto. Aloituskirjoittajan kannaltahan on aivan sama, minkä yksikön mies autoa ajoi, mutta loka kuitenkin kaadetaan LP:n niskaan.
Tässä vaiheessa jo hämäläisimmätkin lukijat tajuavat. että aihe liippaa läheltä meikäläistä. Sen enempää poliisitaktiikkaan puuttumatta voin kertoa, että joskus lähellä ajaminen on usein välttämätöntä tiettyjen asioiden selvittämiseksi tai tarkastamiseksi (esim. miten usein teilllä lukijoilla on takakilpi niin puhdas, että sen näkee hyvin 50 metrin päästä tai jopa kauempaa??). Se, että poliisi tahallaan provosoi ihmisiä, että nämä rikkoisivat lakia on täysin naurettava väite. Asumme kuitenkin Suomessa, emmekä itärajan takana...
Oletko joku ylijeesus kun tiedät miten yksittäinen poliisi toimii tai jättää toimimatta? Minä en ainakaan kollegojeni tekemisistä uskalla lyödä päätäni pantiksi. Ja siihen suomalaisuuteen ei kannata liikaa turvata...
Tässä vaiheessa jo hämäläisimmätkin lukijat tajuavat. että aihe liippaa läheltä meikäläistä. Sen enempää poliisitaktiikkaan puuttumatta voin kertoa, että joskus lähellä ajaminen on usein välttämätöntä tiettyjen asioiden selvittämiseksi tai tarkastamiseksi (esim. miten usein teilllä lukijoilla on takakilpi niin puhdas, että sen näkee hyvin 50 metrin päästä tai jopa kauempaa??). Se, että poliisi tahallaan provosoi ihmisiä, että nämä rikkoisivat lakia on täysin naurettava väite. Asumme kuitenkin Suomessa, emmekä itärajan takana...
Aika asennevammane käsitys näistä maailman asioista?
Pysähtänyt sitten edellä ajavan auton ja selvitänyt tai tarkistanut sitten "tiettyjä asioita!"
Tapahtui pari kuukautta sitten Jyväskylässä moottoritiellä. Edellä ajavan farmari mallisen ford focuksen nopeus vaihteli välillä 85-110km/h satasen rajoitusalueella. Kauan en viitsinyt moista menoa katsella ja polkaisin focuksesta ohi arviolta 120 km/h (focuksen nopeus luonnollisesti nousi 110 km/h, kun siirryin ohituskaistalle). Rinnalla kerkesin huomata, että kuskin paikalla istuu virkapukuinen poliisi. Välittömästi ohituksen jälkeen pudotin nopeuden 110 km/h. Seuraavat muutamat kilometrit focus ajoi aivan tappi tuntumalla yrittäen provosoida kovempaan menoon. Olisi siinä onnistunutkin ellen olisi rinnalla huomannut, minkälainen kuski siellä oikein menee...Loppujen lopuksi kyllästyi todennäköisesti kurakelistä johtuen eikä edes pysäyttänyt.
Itse teen yleensä päinvastoin. Jos takana tuleva idiootti (kyttä tai joku muu) ei osaa muuttaa turvaväliä nopeuden mukaiseksi, muutan itse nopeuden turvavälin mukaiseksi. Aina kannattaa kyllä katsoa tarkkaan, onko siellä joku kusipäinen sivari, ennen kuin polkaisee suurempaan ylinopeuteen.
Taitaa tälläkin palstalla mellastaa samoja kavereita kuin tietyllä Suomi24-palstalla. Mutta ei se mitään. Jos se helpottaa paineita, että saa mollata anonyymisti poliisin toimintaa netissä kaltaisilleen, niin kai se on hyvä juttu. Saa purettua sitä ylimääräistä angstia, mikä muuten näkyisi tuolla tien päällä.
Minä olen sanottavani sanonut, joten hasta la vista ja kuten meillä päin sanotaan...Pietari peilaa!!