Promilleraja alas

Valopäät vauhdissa. Ekittäjät ehdottavat promillerajan laskua 0,2:en. Ennen kuin siihen mennään, pitää saada hyvä selvitys seuraavista:

- Moniko autoilija ajaa 0,2 ja 0,5 välisessä tilassa, esim. 2 pulloa olutta ottaneena?

- Montako onnettomuutta aiheutuu vuosittain näille henkilöille?

- Onko onnettomuusalttius suurempi vai pienempi kuin muilla autoilijoilla?

- Miten 0,2 promillea sanktioidaan? Ei liene kyse rattijuopumuksesta, kun käytännön ajossa ero on mitätön. Rattimaistiaiset?

- Montako uutta rikollista näin ajateltiin saada aikaan?

- Montako kuolonkolaria ajateltiin välttää? Ennalta tiedämme, että onnettomuuksien määrä ei juuri lisäänny selvinpäin ajeluun verrattuna, joten olisi luontevaa ajatella, että onnettomuudet eivät ole yleisempiäkään.

- Paljonko neuvottelukunta ajatteli pistää rahaa palamaan tämän valvomiseksi? Entä pajlonko on budjetoitu sakkotuloja? Toisin sanoen: ensin kansalaiset maksavat valvojien palkat, seminaarit, sivukulut, korruption ja muut kulut, ja sen jälkeen golfkentältä yhden tuopin jälkeen poistujat maksavat vielä sakot. Luonnollisesti sakkojen määrällä perustellaan lisävalvojien palkkaamista.

Todetaanpa vielä kauniiksi lopuksi, että koko juttua ei voi perustella toteamalla "kuitenkin" ja jotain kaunista kuten "rattijuopuomus on kuitenkin tärkeä asia" tai "on kuitenkin tärkeää antaa selvä signaali". Sellainen on sanahelinää ja hölmöilyä. 

tyhjä kuva kirjoitti

Valopäät vauhdissa. Ekittäjät ehdottavat promillerajan laskua 0,2:en. Ennen kuin siihen mennään, pitää saada hyvä selvitys seuraavista:

- Onko onnettomuusalttius suurempi vai pienempi kuin muilla autoilijoilla?

Eihän onnettomuus todennäköisyyksillä ennenkään ole ollut mitään merkitystä perusteluihin joten miksi nytkään olisi.

Vai että ekittäjät....  No Eki. nyt ainakin on sitä mieltä, että rattijuoppouden vähentämiseksi pitää tehdä edelleenkin duunia.  Mitä sitten on järkevää tehdä?  Liikennetuturvan kannaotto on mielestäni asiaa:

"Keskustelu promillerajan alentamisesta jatkuu. Oikeusministeriö toivoo, että asiantilaa seurattaisiin eri ministeriöiden yhteistyössä. Liikenneturva kannustaa ministeriöitä käynnistämään oikeusministeriön toivoman tutkimuksen promillerajan laskemisen vaikutuksista.

Liikenneturvan mukaan alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen. Siksi promillerajan lasku on perusteltua niillä reunaehdoille, että poliisiautoissa olisi varusteena tarkkuusalkometrejä ja oikeusprosessi olisi lievissä rattijuopumuksissa nykyistä kevyempi. Lievimpien tapausten valvonta ei saa kuitenkaan viedä resursseja vakavien liikennerikosten valvonnalta."

omasta mielestäni olisi olennaisempaa antaa edes jonkinlaisia tuomioita rattijuopumuksista.

Nythän niistä ei saa käyt. kats. mitään. Tuo ääliö-ministeri mammutti-kaksoisalaleukoineen ehdotti, että kaikissa autoissa olisi tulevaisuudessa alkolukko.

Myös mummon, joka ei ole alkoon koskenut 40 vuoteen. Vain siksi, että osa porukkaa ajaa kännissä, kun siitä ei tule mitään sanktioita.

Voi vide minkälaista sakkia tuolla ministeriössäkin on....  Liikenneministerinä on henkilö, joka ilmiselvästi ei kykene liikkumaan kuin sohvan ja jääkaapin väliä.

Lisää makkaraa.

Ei ole tullut Ekittäjä neuvottelukunnalle mieleen, että kun valvonta on nolla niin kiinnijäämisriski on nolla!

Ajetuista ajomatkoista puhaltamaan pääsee alle promillen promillesosassa, viimeisen 10 vuoden aikana. Eli joka miljoonas lähtö autolla, niin on mahdollista päästä puhaltamaan. Pikku voitto lotossakin on todennäköisempi.

AINOA TODELLINEN SYY   Ajatus voi olla kaunis mitä tavoitellaan, mutta todellinen syy löytyy jostain ihan muualta. Haluaisiko joku saada myydyksi typeriä laitteita autoihin? Millaista korruptiota taustalla? Kenen etu on kasvattaa turhaan julkista sektoria, (itse itsensä työllistävää)?

Itse alkolukko on jo lähtökohtaisesti niin typerä viritys, ettei sitä voi edes esittää myytäväksi kuin täydellisille typeryksille...

Vanhan liiton autoasentajat  (käytännössä kaikki) osaa ohittaa tollaiset viritykset muutamassa sekunnissa. Ihan oikeasti. Ja jos laite perustuu dataan uudemmissa autoissa, niin siitä tulee niin tolkuttoman kallis, kun se pitäisi saada sovellettua useampaan automerkkiin.

Niin helpoin ohitus on pitää autossa paukkupullollinen paineilmaa, mistä voi tarpeen mukaan suhauttaa, typerälle laitteelle... ja maailma pelastuu!

Promillerajan alentamiseen liitttyy ajatus: Jos otat, et aja. 

 Voisiko mitenkään ajatella, että yhä useampi kuski ihan itse päättäisi toimia näin, vaikkei valvontaa olisikaan olennaisesti enempää?  Voisiko "valistus" auttaa?  Voisiko liikennekuttuuria saada tältä osin paremmaksi ilman kyttäystä?

Jos ei voi ajatella tarvitaan lisää valvontaa, kovempia sanktioita ja teknisiä apuvälineitä estämään kännissä ajamienen. (Itse asiassa ihan samanlaiset kysymykset voi heittää siihen toiseen keskeiseen liikenneturvallisuusongelmaan, jonka nimeä ei nyt saa tässä varmaankaan sanoa. Pysytään siis vain rattijuoppoudessa.)

.........

Tosiasia  on  kuitenkin, että  kovassa kännissä olleet kuskit ovat niitä, jotka ovat rankasti yliedustetuina vakavissa onnettomuuksissa. Heidän vähentämisessä liikenteestä promillerajan alentaminen ei välttämättä paljoa vaikuta - ehkäpä jonkin verran sentään nuoriin kuskeihin, jotka "muutaman " otettuaan ottavat sitten lisää. Joten parasta olisi ottamatta lainkaan. Tähän perustunee se, että nuorille kuskeille on alempi promilleraja monissa maissa (esim Saksassa 0 ).

Sen sijaan yleisen mielipiteen saaminen sen taakse (jos otat, et aja) myös siinä mielessä, ettei juhlimisen jälkeisenä päivänä lähde väsyneenä ajamaan voisi olla merkittävä parannus liikenneturvallisuuteen.  On mielestäni jotenkin nurinkurista se, että jotkut hankkivat alkometrin, jotta pystyy katsomaan onko "ajokunnossa". Ajokuntohan ei tietenkään ole juhlitun illan/yön jälkeen sama asia kuin se, ettei promilleja ole yli sallitun.  Kehno olo ja väsymys ovat myös ajokuntoa.  Hyvinkin mahdollista on, että vakavistakin onnettomuuksista osan ovat aiheuttaneet tällaiset kehnokuntoiset. Sitä vaan ei näy missään tilastoissa.

Alkolukko on kiva, mutta ei sovi minun ajatusmaailmaan, koska rahalla voi ostaa ajo-oikeuden.
Jos ajaa kännissä, niin olkoot taksikuski tai työtön, niin tasa-arvo lain edessä. Seuraukset pitää kestää kuin mies, selkä suorana ja valittamatta. Ei mitään alkolukkoja, vaan pakkohoitoa ja kunnon rangaistuksia.

Laitetaan promillerajaksi 0,3 ja 0,3-0,49 alueella olevat sakotetaan paikan päällä ja poliisi toimittaa auton avaimet noudettavaksi seuraavana päivänä paikallisesta kesoililta (ellei autosta löydy selvempää kuskia).
Tämä vaatii tarkkuusalkometrejä ja vähän enemmän resursseja ja ne maksaa, mutta kalliimmaksi yhteiskunnalle tulee tuo 0,2 rajan kanssa pelleily.

Vaikka Suomessa voi joutua puhallutettavaksi tosi harvoin (Itse olen puhaltanut poliisin pilliin viime vuosina pari kertaa vuodessa), niin  kas: Suomi on ihan kärkimaita (ellei edelleen ihan kärjessä) näiden puhallutusten määrissä, kun verrataan muihin maihin.

Poliisin toimesta suoritettavia puhallutuksia tuskin voidaan olennaisesti lisätä, kun poliisit eivät ehdi muitakaan asiota hoitaa. Miten olis: Kunnalliset puhalluttajat? Tai puhallutusfirmat? Kävisivät yhtä ahkerasti nurkan takaa kimppuun kuin täällä kotikaupungissa nämä pysäköintivalvontafirman aktivistit.  Tarkuusalkometrin pilli suuhun ja avot. Terveysasemalle sitten vielä verikoeautomaatti, joka hoitaa pahemmatkin ruuhkat.   Oi Orwell... Tehoa hommaan, eikä nysväilyä!

Kumma kyllä, että nytkin suurimmalla osalla kuskeista on päänupissa ajatus, ettei kännissä lähde ajamaan. Aika monella ihan periaate (ei pekästään poliisin pelko), joka pelaisi silloinkin, kun lilmoitettaisiin, että nyt on Suomenmassa puhallutukseton päivä. Voisiko sittenkin tämänlaatuista "fiksuutta" jotenkin lisätä? 

Eki. kirjoitti

 Voisiko ajatella

Vaatii aivot.

etep kirjoitti

omasta mielestäni olisi olennaisempaa antaa edes jonkinlaisia tuomioita rattijuopumuksista.

Nythän niistä ei saa käyt. kats. mitään. Tuo ääliö-ministeri mammutti-kaksoisalaleukoineen ehdotti, että kaikissa autoissa olisi tulevaisuudessa alkolukko.

Lisää makkaraa.

He hee! Älä ihmeessä arvostele hänen ei älykkyyttä ulkonäon perusteella.

Olen montakertaa sanonut ettei rajan lasku 0.2 promilleen mitään auta tapajuoppoihin. Tödennäköisesti aiheuttaa 0.2 raja oikeusmurhia. Käyt ehtoolisella kirkossa, olet rattijuoppo!

Bexks kirjoitti

ei autakkaan 0,2 0/00 raja. Kunnon rangaistukset auttavat.

Eki. kirjoitti

 Kehno olo ja väsymys ovat myös ajokuntoa.  Hyvinkin mahdollista on, että vakavistakin onnettomuuksista osan ovat aiheuttaneet tällaiset kehnokuntoiset. Sitä vaan ei näy missään tilastoissa.

Kehno olo ja väsymys voivat olla muidenkin tekijöiden aiheuttamia. Ikääntymisen mukanaan tuomat vaivat ja aistitoimintojen luonnollinen heikkeneminen alentavat merkittävästi ajokuntoa. Terveysvaatimukset ajokorttia varten eivät takuulla kaikkien vanhuksien kohdalla täyty, mutta tuttu lääkäri kirjoittaa todistuksen kerta toisensa jälkeen ja matka jatkuu. Tätä seikkaa on todella vaikea valvoa, koska arvion terveydentilasta tekee lääkäri ja poliisilla on todella vähäiset keinot puuttua asiaan tien päällä. Tilastoissa ei todellakaan näy minkäänlaista arviota siitä, onko onnettomuuden aiheuttanut jokin muu ajokuntoa heikentänyt tekijä kuin alkoholi tai muut päihteet. Pelastus/ensihoitohenkilöstö ja poliisi voivat tehdä tapahtumapaikalla omia arvioitaan asiasta mutta näytön puutteen vuoksi asiaa ei tilastoihin saakka voida viedä.

Tämä pomilleraja on taas ja taas kerran sitä tyhjäntoimittamista jota virkaheitot harrastavat. Ja ainostaan siitä syytä että ollaanhan tässä jotain tehty.

Ainut oikea keino on lisätä valvontaa ja pitää se promilleraja nykyisellään.DaCaPo-suklaapatukoistakin mennän hetkeksi yli 0,2n promillen.

Tää on taas niin helvetin turhaa ja täysin ääliömäistä pelleilyä. Liikenneturhan jokellusta on ihan tarpeetonta kuunnella. Mutta pitää niidenkin jotain sanoa ettei joku satu luulemaan että niitä ei tarvita mihinkään. ÖÖÖÖ  mihin muuten likenneturhaa tarvitaan?

Kuselassa sorrutaan aina ylilyönteihin ja useimmiten varsinaista syytä ei edes haluta etsiä ja tutkia. Laitetaan vaan kielto päälle ja ollaan tyytyväisiä. Nykyinen tupakoiden piilottaminen kaapin taakse on todellinen lapsellsuuden huipentuma.

Jos ei muuta puuhaa ole kuin pähkäillä 0,2 vs 0,5 nin oliskohan syytä miettiä kannattaako uhrata sitä energiaa ollenkaan.

eki kusipään ei kannata puuttua tähän keskusteluun ollenkaan. Kaikki tietää tuon mulkun rattijuopumuksen väheksynnän.

tyhjä kuva kirjoitti

- Moniko autoilija ajaa 0,2 ja 0,5 välisessä tilassa, esim. 2 pulloa olutta ottaneena?

- Montako onnettomuutta aiheutuu vuosittain näille henkilöille?

Todetaanpa vielä kauniiksi lopuksi, että koko juttua ei voi perustella toteamalla "kuitenkin" ja jotain kaunista kuten "rattijuopuomus on kuitenkin tärkeä asia" tai "on kuitenkin tärkeää antaa selvä signaali". Sellainen on sanahelinää ja hölmöilyä. 

Tuohon kysymyslistaasi olisi minun mielestä sopinut vielä yksi asiallinen kysymys lisää;

- Kuinko monta todellista rattijuoppoa jää ottamatta kiinni, kun poliisit vie yskänlääkettä lusikallisen tai kaksi kotikaljalasillista lounaalla juotuaan perheenisää verikokeeseen (tai tarkkuusalkometriin)? Eli poliisien resursseja tuhlataan johonkin 0,23 o/oo:n "kännissä" ajaneeseen, kun todelliset ongelmatapaukset nauraa partaansa ja ajelee jossain 2-3 o/oo kaatokännissä kaikessa rauhassa...

Promillerajan laskussa on kyseessä lillukanvarsiin takertuminen, näpertely, joukkovittuilu sekä populismi liikenteen vakavimman ongelman eli rattijuoppouden kitkemisen suhteen. Onneksi oikeusministeriössä on jopa järkeviäkin virkamiehiä, koska he eivät tätä promillerajan laskua kannata?! Nykylaillakin voidaan koventaa rattijuoppojen rangaistuksia, miksei niin tehdä? Vankilaan vaan suoraan törkeään rattijuoppouteen syyllistyneet, sääli on sairautta!

Harvoin olen ollut Jäpyn kanssa täysin samaa mieltä. Nyt olen.

Eki. kirjoitti

 (Itse olen puhaltanut poliisin pilliin viime vuosina pari kertaa vuodessa), niin  kas: Suomi on ihan kärkimaita (ellei edelleen ihan kärjessä) näiden puhallutusten määrissä, kun verrataan muihin maihin.

Vai piilliksi sitä teidän piireissä kutsutaan. Annas kun arvaan, olit pikkujouluissa ja vieläpä polvillasi, kun suoritit tuon "pilliin puhaltamisesi". No joillekin se kakkonenkin on ykkönen. Toivon kuitenkin ettet enää tuo "taipumuksiasi" esille, vaikka toki kunnioitakin, että uskalsit tulla hetkeksi kaapistasi ulos.

Jäpykä kirjoitti, "Kuinka monta todellista rattijuoppoa jää ottamatta kiinni, kun poliisit vie yskänlääkettä lusikallisen" ottaneen verikokeisiin.

Tuosta tuli tositapaus mieleen. Vaimon  70 v isäukko sai pahan yskätaudin, meni tietenkin lääkäriin ja sai lääkettä, mutta viikon lääkettä nautittuaan meni lääkäriin uudestaan kun tauti ei ottanut parantuakseen. "Oli sanonut samaiselle lääkärille, " ei se lääke tehoa, pitäis saara oikein aikamihen yskänlääkettä." No päästyään uuden lääkkeen kanssa kotiin, tarkasteli pullossa olevaa tuoteselostusta, totesi lääkkeen muiden aineiden lisäksi sisältävän 70% pirtua! Yskä parani, viihdytti muutenkin kun lääke kihisi päähän he hee. Pullo oli iso, (kuin kossupullo) oli pullossa kyllä kolmion kuva.

Eki. kirjoitti

. Ajokuntohan ei tietenkään ole juhlitun illan/yön jälkeen sama asia kuin se, ettei promilleja ole yli sallitun.  Kehno olo ja väsymys ovat myös ajokuntoa.  Hyvinkin mahdollista on, että vakavistakin onnettomuuksista osan ovat aiheuttaneet tällaiset kehnokuntoiset. Sitä vaan ei näy missään tilastoissa.

"Sitä vaan ei näy missään tilastoissa." Ei niin näy mutta Eki tietää sen omasta kokemuksestaan kun on ajanut autoa r......

Bexks kirjoitti

Pullo oli iso, (kuin kossupullo) oli pullossa kyllä kolmion kuva.

Jos tuo promillerajan lasku toteutuu, kannattaa kaikkien ns kolmiotuotteiden kanssa olla tarkka! :)

http://api.ning.com/files/*fJcN9m72H*cwMc7BBqzHYPCYHjkP0blt2eKhPvnCD7hhQ...

Jäpykkä kirjoitti

He hee, niinpä 0.2 promille raja vaikeuttaa normaalin ihmisen elämää arjessa. Maistelepa pari liköörikarkia, jos joudut puhallusratsiaan niin kielenpäältä tujahtaa tuimasti mittariin. terveyskeskuksessa puhdistat vetellä suusi ja taas turhakeikka virkavallala. Tosin kun ajat niinsanotusti normaalisti et joudu koskaan puhaltaan koska nykyään ei järjestetä varsinaisia puhallusratsioita, sitoo liikaa henkilökuntaa joka on silloin poissa muista tehtävistä, kahvin keitosta päämajassa. hee

Allroad kirjoitti

Vai piilliksi sitä teidän piireissä kutsutaan. Annas kun arvaan, olit pikkujouluissa ja vieläpä polvillasi, kun suoritit tuon "pilliin puhaltamisesi". No joillekin se kakkonenkin on ykkönen. Toivon kuitenkin ettet enää tuo "taipumuksiasi" esille, vaikka toki kunnioitakin, että uskalsit tulla hetkeksi kaapistasi ulos.

Kumpi eki otti ensin poskeen se komisario vai sinä.

Naispoliisithan otettiin virkaan ainoastaan sen taki että jeppepoikien puskarakkaus rupes aiheuttamaan kolmiodraamoja.

Kolmannenkymmenen kerran ilman ajokorttia ajamisesta kiinni jäänyt mies oli kaiken lisäksi humalassa.

Nuori mies jäi kiinni ilman korttia ajamisesta lauantai-iltana Lahdessa. Poliisi pysäytti lahtelaismiehen Turvekadulla auton tarkastusta varten puoli yhdentoista aikoihin.

Kävi ilmi, että 18-vuotias kuljettaja ajoi ilman korttia jo 30:ttä kertaa vuoden aikana. Lisäksi hän puhalsi poliisin alkometriin 0,97 promillen lukemat.

Mies ei myöskään ollut ilmoittanut ostamansa auton rekisteritietojen muuttuneen.

Samankaltainen tapaus sattui Jokioisilla Kanta-Hämeessä tammikuussa, kun poliisi pysäytti kortitta ajaneen nuoren miehen. Hänelle kärähtäminen oli 29:s vuoden sisällä.

Ajo-oikeudetta ajaminen voi johtaa sakkoon tai enintään puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012021915225670_uu.shtml

Jäpykkä kirjoitti

Promillerajan laskussa on kyseessä lillukanvarsiin takertuminen, näpertely, joukkovittuilu sekä populismi liikenteen vakavimman ongelman eli rattijuoppouden kitkemisen suhteen. Onneksi oikeusministeriössä on jopa järkeviäkin virkamiehiä, koska he eivät tätä promillerajan laskua kannata?! Nykylaillakin voidaan koventaa rattijuoppojen rangaistuksia, miksei niin tehdä? Vankilaan vaan suoraan törkeään rattijuoppouteen syyllistyneet, sääli on sairautta!

Miten olisi rangaistuksena työpalvelus. Jokaiselle rattijuoppoudesta kärynneelle määritetään asunpaikan lähialueelta oma "reviiri" josta on tehtävä seuraavan talven ajan lumityöt ja lumitöiden ajaksi vielä päälle turvaliivi jossa lukee "rattijuoppo". Valvonnan kyllä hoitaisivat paikalliset asukkaat.

Eki. kirjoitti

Vaikka Suomessa voi joutua puhallutettavaksi tosi harvoin (Itse olen puhaltanut poliisin pilliin viime vuosina pari kertaa vuodessa), niin  kas: Suomi on ihan kärkimaita (ellei edelleen ihan kärjessä) näiden puhallutusten määrissä, kun verrataan muihin maihin.

Täytyy todeta, että joku soittaa poliisille sinusta ahkerasti, jos olet joutunut keskimäärin kaksi kertaa vuodessa puhalletuksi. Vanhat "asiakkaat" ovat tietysti erikseen.

Keskiverto autoilija puhallutetaan alle kaksi kertaa kymmenessä vuodessa.

Jäpykän kanssa samaa mieltä. Huomasitteko muuten, miten Eki yrittää epärehelliseen tapaansa vaimentaa oikeusministeriön järjen ääntä:

"Oikeusministeriö toivoo, että asiantilaa seurattaisiin eri ministeriöiden yhteistyössä. Liikenneturva kannustaa ministeriöitä käynnistämään oikeusministeriön toivoman tutkimuksen promillerajan laskemisen vaikutuksista.

Liikenneturvan mukaan alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen. Siksi promillerajan lasku on perusteltua niillä reunaehdoille, että poliisiautoissa olisi varusteena tarkkuusalkometrejä ja oikeusprosessi olisi lievissä rattijuopumuksissa nykyistä kevyempi. Lievimpien tapausten valvonta ei saa kuitenkaan viedä resursseja vakavien liikennerikosten valvonnalta."

LT käyttää klassista ilmaisua, jossa kaikki höpönlöpö voidaan perustella vetoamalla johonkin ylevään tarkoitukseen, tässä tapauksessa täysin hyödytön promillerajan lasku voidaan perustella sillä, että alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen.Minun mielestäni olennaisesti heikentynyt ajokyky ei sovi liikenteeseen. Yhden tai kahden oluen jälkeen näin ei ole. Tätä kantaa tukee tilastotiede, rajan laskua ei tue.Olennaista olisi estää törkeiden rattijuoppojen uusiminen, ekasta törkeästä auto samantien valtiolle, järkyttävä sakko ja kortti takaisin vasta autokoulun kautta.

zetori kirjoitti

Miten olisi rangaistuksena työpalvelus. Jokaiselle rattijuoppoudesta kärynneelle määritetään asunpaikan lähialueelta oma "reviiri" josta on tehtävä seuraavan talven ajan lumityöt ja lumitöiden ajaksi vielä päälle turvaliivi jossa lukee "rattijuoppo". Valvonnan kyllä hoitaisivat paikalliset asukkaat.

Työpalvelus on käyttökelpoinen rangaistus. Muuttaisin työpalveluksen luonnetta niin, että pyrittäisiin määrittelemään se pakkotyö mahdollisimman lähelle rangaistuksen saaneen osaamisaluetta.

Laskeskelen tässä hyötynäkokohtia. Linnaan notkumaan on kaikkein kallein vaihtoehto, mutta toistuvasti kärähtäneille ehkä se ainut.

turbosonni kirjoitti

Ajattelin tuon esittämäni työpalvelusrangaistuksen päivittäistä ansiotyötä tekevälle vapaa-ajantehtäväksi. ehkäisisi samalla rattijuoppouden uusimista, kun ei kerkiäisi kaljalle.

Jos kaveri on työtön, se hoidettava alue pitäisi sitten olla senverran isompi, että vapaa-ajalla ei enää kaljalle kerkiä.

Linna on kaikkein kallein vaihtoehto, mutta rangaistus fyysisenä työnä olisi tasa-arvoisempi ja samalla kuntoututtava vaihtoehto.

tyhjä kuva kirjoitti

. Huomasitteko muuten, miten Eki yrittää epärehelliseen tapaansa vaimentaa oikeusministeriön järjen ääntä:

"Oikeusministeriö toivoo, että asiantilaa seurattaisiin eri ministeriöiden yhteistyössä. Liikenneturva kannustaa ministeriöitä käynnistämään oikeusministeriön toivoman tutkimuksen promillerajan laskemisen vaikutuksista.

Liikenneturvan mukaan alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen. Siksi promillerajan lasku on perusteltua niillä reunaehdoille, että poliisiautoissa olisi varusteena tarkkuusalkometrejä ja oikeusprosessi olisi lievissä rattijuopumuksissa nykyistä kevyempi. Lievimpien tapausten valvonta ei saa kuitenkaan viedä resursseja vakavien liikennerikosten valvonnalta."

Eki osaa viranomaisen kapulakielen, joka ei tarkoita mitään tai voidaan tulkita ja perustella vaikka mitä.

Tyyliin: Pitää oikein ajatella ettei yhtäkiä sano mitä ajattelee!

Tuo tekstihän oli siis Ekirpan propandaa. LT yrittää asettaa sanoja oikeusministeriön suuhun ja saada sen mielipiteen kuulostamaan olemaan lähellä omaansa.

Oikeusministeriöhän nimenomaan vastustaa promillerajan laskua siitä yksinkertaisesta syystä, että siitä ei olisi mitään hyötyä, mutta siitä olisi paljon haittaa ja kuluja.

Liikenneturva taas ei tätä ymmärrä, sillä se on itse samanlainen, ja LT:n "töissä" olevat ihmiset hyötyät mielestään LT:stä paljonkin.

Kirjoitin aiemmin: "Tosiasia  on  kuitenkin, että  kovassa kännissä olleet kuskit ovat niitä, jotka ovat rankasti yliedustetuina vakavissa onnettomuuksissa. Heidän vähentämisessä liikenteestä promillerajan alentaminen ei välttämättä paljoa vaikuta - ehkäpä jonkin verran sentään nuoriin kuskeihin, jotka "muutaman " otettuaan ottavat sitten lisää. Joten parasta olisi ottamatta lainkaan. Tähän perustunee se, että nuorille kuskeille on alempi promilleraja monissa maissa (esim Saksassa 0 )."

En ole ottanut kantaa promillerajan yleiseen alentamiseen - sen sijaan olen selvästi sanonut sen, ettei alkoholia juoneena pitäisi lähteä ajamaan eli jos otat, et aja. Nuorten ja uusien kuljettajien  promillerajan alentamisesta näyttää kuitenkin olevan hyviä kokemuksia ainakin Saksassa. Olisiko siinä järkeä? En tiedä.

Oikeusministeriö on kerännyt kokemuksia promillerajan alentamisesta ja toteaa niiden olevan ristiriitaisia. Ilmeisesti tuo Saksan kokemus on myös huomattu: "Esimerkiksi promillerajan lasku uusien kuljettajien ryhmässä on harkinnan arvoinen vaihtoehto, mutta asiassa on perusteltua edetä varovasti. Promillerajan lasku lisäisi huomattavasti eri viranomaisten työtä. Ellei samalla vahvisteta resursseja, lisääntynyt työ voisi esimerkiksi poliisin kenttätyössä olla jossain määrin poissa vakavamman rattijuopumuksen valvonnasta." Oikeusministeri 2.7.2010

Entä sitten rangaistukset rattijuopumuksesta ? Niiden koventamista on näilläkin palstoilla vaadittu. Onko tämä viime viikolla esitetty OK?

"Työryhmä: Rattjuopumuksiin kovemmat seuraamukset

Alkolukkotyöryhmä esittää, että rattijuopumusrikoksista määrättävien ajokieltojen vähimmäispituuksia pidennettäisiin yleisesti. Näin ne saataisiin vastaamaan paremmin rattijuopumusten moitittavuutta ja niistä aiheutuvaa vaaraa sekä kansainvälistä sääntelyä.

Lisäksi työryhmä poistaisi mahdollisuuden ehdolliseen ajokieltoon ilman alkolukolla suoritettavaa ajo-oikeuden valvontaa. Lisäksi kuljettajan, jolle on määrätty vähintään vuoden yhtämittainen ajokielto, tulisi suorittaa kuljettajatutkinto uudelleen ennen ajo-oikeuden palauttamista.

Työryhmän näkemys on, että kireämmät rattijuopumuksen seuraamukset lisäisivät alkolukolla valvotun ajo-oikeuden käyttöä ajokiellon vaihtoehtona nykyistä useammin. Tavoitteena on saada alkolukko pysyvämpään käyttöön, jolloin laite voisi toimia käyttäytymistä ohjaavana eikä vain rangaistuksen välineenä. " http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?toid=192123&c=0&moid=192127&oid=351248

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com