Juu mutta mitenkäs taataan se että saadaan kansalta entiseen malliin sakottaa sikamaisen epäoikeudenmukaisesti rahaa valtion budjettiin. Ei tämä ehdotus mene läpi koska kyse on rahasta ei liikenneturvallisuudesta.
Torstaina viranomaiset saivat yhteenvedon vuorokauden annista. 338 kuljettajaa menettää ajokortin. Heistä innokkain ajoi Düsseldorfissa 176 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella. Kuljettajaa odottaa saksalaisittain kova 680 euron sakko sekä kolmen kuukauden ajokielto
Täällä paukahti aika lähelle sama summa 118@80 ohitustilanteen lopussa kun huomattiin vastaantuleva auto ja piti lisätä vauhtia. Ilman sitä olisi musta auto hakenut. Ei jaksa nysvätä 70km/h enää 400km jälkeen kun on jo kiire kotiin nukkumaan.
Tuossa toisessa ketjussa ihmeteltiin poliisijohtajien pieniä sakkoja. Pistänpä tähän osan kirjoittamastani, kun se sopiin pirun hyvin tähä. Miin ja myös siksi, että tähän liittyviin kysymyksiini ei kukaan ole vastannut.
"Entäs nuo sakot? Kyllä pollisipomojen sakot menevät ihan samoin kuin muidenkin. "* Nopeusrajoituksen rikkominen yli 60 km/h alueella:· ylinopeus enintään 15 km/h 70 euroa" http://www.oikeus.fi/58160.htm
Ilmeisesti kirjoittaja piti sakkoa kovin pienenä. Itse asiassa sitähän se onkin, jos verrataan vaikka Norjan (2600 NOK = 350 euroa) tai Ruotsin sakkoon ( 2000 kr = 230 euroa) samasta ylinopeudesta. Eli Suomessa sakot ovat pienet. Ihmetellä sopiikin. "
Törkeimmät ylinopeudet käsitellään käräjäoikeuksissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Näissä ajokielto voi maksimissaan kestää jopa 5 vuotta.

Joo , jossain tilanteessa kannattaa työttömän painaa vielä pikkaisen kaasua , notta pääsee päiväsakoille.
Niin no , köyhillähän vain on kiire, sen valtiokin tietää ...
Sakko on niin pieni, ettei kaikki meinaa sitä uskoa. Ruotsissa sakko kyllä vastaavasta ylinopeudesta tuntuisi aika paljon kovemmin - sakko 3-kertainen - ja Norjassa vielä rankemmin - sakko 5-kertainen Suomen sakkoon verrattuna. Mutta hei... vielä yksi pointti. Eihän meillä sakkoa tule kuin selvästä ylinopeudesta (yli 10 km/h). Ruotsissa kameravalvonnassa sakotuskynnys on 6 km/h.

http://yle.fi/uutiset/saksassa_liikenneratsia_-_30_000_sai_sakot/6350753
Torstaina viranomaiset saivat yhteenvedon vuorokauden annista. 338 kuljettajaa menettää ajokortin. Heistä innokkain ajoi Düsseldorfissa 176 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella. Kuljettajaa odottaa saksalaisittain kova 680 euron sakko sekä kolmen kuukauden ajokielto
Ihan linjassa.
Oliko se sakon saaja meikäläisiä vai saksalainen ?
Täällä paukahti aika lähelle sama summa 118@80 ohitustilanteen lopussa kun huomattiin vastaantuleva auto ja piti lisätä vauhtia. Ilman sitä olisi musta auto hakenut. Ei jaksa nysvätä 70km/h enää 400km jälkeen kun on jo kiire kotiin nukkumaan.
Tuossa toisessa ketjussa ihmeteltiin poliisijohtajien pieniä sakkoja. Pistänpä tähän osan kirjoittamastani, kun se sopiin pirun hyvin tähä. Miin ja myös siksi, että tähän liittyviin kysymyksiini ei kukaan ole vastannut.
"Entäs nuo sakot? Kyllä pollisipomojen sakot menevät ihan samoin kuin muidenkin. "* Nopeusrajoituksen rikkominen yli 60 km/h alueella:· ylinopeus enintään 15 km/h 70 euroa" http://www.oikeus.fi/58160.htm
Ilmeisesti kirjoittaja piti sakkoa kovin pienenä. Itse asiassa sitähän se onkin, jos verrataan vaikka Norjan (2600 NOK = 350 euroa) tai Ruotsin sakkoon ( 2000 kr = 230 euroa) samasta ylinopeudesta. Eli Suomessa sakot ovat pienet. Ihmetellä sopiikin. "
Törkeimmät ylinopeudet käsitellään käräjäoikeuksissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Näissä ajokielto voi maksimissaan kestää jopa 5 vuotta.
Törkeimmät ylinopeudet käsitellään käräjäoikeuksissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Näissä ajokielto voi maksimissaan kestää jopa 5 vuotta.
Tässä toimiva linkki: http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/ammattiautoilijat+sakkosysteemi+o...
"Entäs nuo sakot? Kyllä pollisipomojen sakot menevät ihan samoin kuin muidenkin. "* Nopeusrajoituksen rikkominen yli 60 km/h alueella:· ylinopeus enintään 15 km/h 70 euroa" http://www.oikeus.fi/58160.htm
Joo , jossain tilanteessa kannattaa työttömän painaa vielä pikkaisen kaasua , notta pääsee päiväsakoille.
Niin no , köyhillähän vain on kiire, sen valtiokin tietää ...
Eipä tuo kaasun painaminen kannata kenelläkään, koskaan, sillä ylinopeussakon minimimäärä on 115 euroa.

No eipä se ylinopeus kannata vaikkei sakkoa saisikaan.
Entäpä se pienin sakko? Se tuli jo sanottua aiemminkin. Tässä vielä toisesta lähteestä varmistus: "Mikäli suurin sallittu nopeus on 70-120 kilometriä tunnissa, enintään 15 km/h ylitys rangaistaan 70 euron rikesakolla. " http://www.lakineuvo.fi/lakineuvo/256/liikennerikos-ylinopeussakko-ja-rikesakko