Vaikkakaan ei ole mukavaa, niin joskus ihan tahallaan katson näitä tämän tyyppisiä videoita (linkki viestin lopussa) ihan vaan "memento mori":n takia tai jotain. Muistuttaa mitä oikeasti on pelissä, mitä oikeasti voi tapahtua. Kummasti automaattisesti saa ajatukset heti parantamaan toimintatapoja, miettimään mitä muuta pitäisi tehdä, pitäisikö jotain muuttaa jne.. Hälvenisi luultavasti välinpitämättömimmiltäkin se varmuus siitä että asioita ei tarvitse ajatella "koska ei itseä kiinnosta" tai "koska ajan sääntöjen mukaan niin ei koske minua".
Tiedotusvälineistä:
Oma mielipiteeni on se että muutenkin Suomessa journalismi on heikkoa, kapea-alaista ja vähätöistä (mm. suomettumisen, 'maan tapojen' takia ollen vahva osa myös tiedotusvälineitä eli tehdään kuten aina ennenkin tai helpolla vain muiden sanelemaa). Tämä näkyy kaiken live-raportoinnin ym. materiaalien puutteesta, ja juuri minkään aiheen käsittelystä muutamia detaljeja syvemmin. Moni aihe on Suomessa tabu ja selvästi on muodostunut tavat käsitellä tiettyjä aiheita tietyllä tavalla eikä kukaan kyseenalaista sitä tai tee sen enempää. Kaikenlaisista onnettomuuksista tehdään kaavamaisesti lyhyt kuvaus välttäen mahdollisimman paljon kaiken muun kuin 'tilastojen tapaan' vain ilmoittamalla joitain asioita. Aihe tehdään selvästi mahdollisimman etäiseksi.
En tiedä onko 'lintukoto', 'hyvinvointiyhteiskunta', ym. hutun vastaista esittää mitään mikä antaisi olettaa ettei 'tavalliselle kuuliaiselle pulliaiselle' asioita hoideta kaikilla tavoin kuntoon ja turvallisesti hänen puolestaan ja ettei olekaan niin ettei mitään ikävää voi tapahtua. Jotenkin tuntuu että tätä propagandakuvaa yritetään oikeastaan vahvistaa sillä että onnettomuudet ovat kuin varoittavia esimerkkejä siitä mitä tapahtuu jos ei ole hyvä kunnon kansalainen ja anna viranomaisten määrätä ja hoitaa kaikkea. Onnettomuudet on raportoitu yhtä kylmän etäisesti ja riisutusti kuin olisivat vain tilastomerkintöjä.
Mikä kummasti puuttuu:
Ei tekisi pahaa että näytettäisiin, tai ainakin olisi SAATAVILLA todellisuuden ikävämmätkin puolet ettei unohtuisi millainen maailman oikeasti on. Kyseessä ei ole mitään muuta kuin totuus! Ikävien asioiden, virheiden ym. näkeminen on mielestäni kaikessa tärkeätä jotta voi analysoida, oppia, ajatella omaa toimintaa jne.. Turvallisuushan tulee tietääkseni kaikessa siitä että tiedetään mitä voi tapahtua ja tuota tietoa käyttämällä eliminoidaan vaaratilanteita jatkuvasti paremmin ja enemmän. Jos silmät suljetaan täysin tältä puolelta eikä edes tiedä mitään siitä mitä voi tapahtua niin silloinhan on täysin aseeton ennakoimaan, valmistautumaan, kehittymään ja oppimaan.
En tiedä miksei tekisi lopulta hyvää edes välillä nähdä ikäviäkin asioita, vaikka hetkellisesti tekeekin todella pahaa. Tai ainakin että voisi nähdä, tottakai täytyisi olla varoitukset ensin ja pahimmat jutut vain rajoitetusti esillä ettei vahingossa joudu pienten lasten silmiin.
Itse materiaaliin:
Varoitan todella vahvasti allaolevien linkkien raakuudesta. Ne ovat todella järkyttävää katseltavaa. Moni on varmasti nähnyt tällaisia, mutta minusta on syytä varoittaa. Itsellekin tuli todella huono olo ja niiden näkeminen on aika suuri järkytys. Minusta se on kuitenkin hyväksi.
Varoitan erityisesti tästä linkistä, tätä ei kaikkien ehkä kannata edes katsoa. Näkyy ihminen kuolemassa (ei verinen tms. kuitenkaan):














