Ihmettelen japsiautojen kummallista muotoilua, poikkeuksena Subarut ja Nissanit. Toyota, Honda, Mazda ja korealainen Hyundai ovat ihan kummallisen näköisiä useilla malleillaan. Kia:lla on kuitenkin muotoilu hanskassa kaikissa malleissaan. Subarusta sen verran vielä että ei senkään kaikki mallit ole oikein silmiä hiveleviä. Nissanilla on mielestäni muotoilu hanskassa japsiautoista parhaiten, Nissanin visio onkin tehdä kiinnostavan näköisiä autoja, vrt. esim Juke. Myöskään japsien huippumerkit Lexus ja Infiniti ei oikein innosta muotoilullaan.















Noh, ei varmaan eurooppalaiseen makuun innostakaan.
Japanilaiset autot kun liki aina muotoillaan n. 10 vuotta tulevaisuuteen. Sitä mitä toyotat tänään, sitä fordit, opelit, bmw:t ja volkkarit 2020-luvulla. Hyvä esimerkki on mm. is-mallin lexus, joka on muotoilultaan jo 5-vuotinen. Silti se on hyvin nykyaikainen. KIA:ssa on vähän tuota näköä jo nyt. Skoda mm. on muotoilussa vieläkin 80-90-luvun taitteissa.
Katsopa esim. 90-luvun avensiksen muotoilua. Tuon aikaa kestäneen muotokielen näet nyt julkaistavissa euromerkeissä. On selvää, ettei tällainen aikaansa edellä oleva muotoilu tietysti monia sytytäkään, eikä pidäkään sytyttää. Maailma kuitenkin tuntuu tarvitsevan jatkuvasti esikuvia ja ne tulevat ihmeellisellä tavalla Japanista!
Kirjoitteletko kortsu kännissä?
Tortsun kirjoitus oli todella hauska. Tipahdin ihan totaalisesti.
http://www.thecarconnection.com/overview/lexus_gs-300_2005
Siinä 10 vuotta aikaansa edellä olevaa muotoilua. Auto on tietysti ainutlaatuinen edelläkävijä ja suunnannäyttäjä muille 10 vuodeksi, jos siitä syntyy selkeä samuuselämys muihin jo olemassaoleviin autoihin. Laita esimerkki japsiautosta, joka on jollain tavalla todellinen edelläkävijä. Ja ei, Nissan Joke ei kelpaa. Pullonpalautusautomaatit keulassa eivät sytytä. Voit olla hauskassa kirjoituksessasi ihan oikeassa, mutta en ole vain sattunut sellaista yksilöä havaitsemaan. Tosin myönnän aullisti, että MX-5 on sopusuhtainen auto ja ilmeisen onnistunut paketti muutenkin.
Onko tämä sitten peesailijan muotokieltä, kun on ihan eurooppalaista muotoilua ja sisältää vielä lainauksia merkin omasta historiasta:
http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=6&td_id=200800054
Onko tämä sitten peesailijan muotokieltä, kun on ihan eurooppalaista muotoilua ja sisältää vielä lainauksia merkin omasta historiasta:
http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=6&td_id=200800054
Jokaisen sivistyneen ihmisen pitäisi koeajaa viikonlopun ajan tuota.
Paluuta rautajousiseen autoon ei enää olisi.
Jokaisen sivistyneen ihmisen pitäisi koeajaa viikonlopun ajan tuota.
Pal
Kaikkiko tänne kännissä kirjoittaa?
Ihan hyvännäköinen tuo uusi koreanfarkku on, selvinpäinkin... :)
http://www.hyundai.fi/ajankohtaista.asp?tiedosto=YWluZWlzdG90LzUzL2h5dW5kYWlfaTQwX3ZvaXR0aV9ldXJvY2FyYm9keV9rdWx0YWlzZW5fcGFsa2lubm9uLmh0bQ&tyyppi=SK&jul_id=51787&ain_id=&suoj=&jul_nimi=Hyundai+i40+voitti+EuroCarBody+kultaisen+palkinnon
Nuoret alle 30-vuotiaat naiset pitävät korealaisista autoista.
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/nuoret-naiset-pitavat-korealaisista-autoista
Nissan Juke on yhtä kiinnostava kuin syöpä. Kamerakin jotenkin sekosi sellaisen jäätyä vahingossa kuvaan. Ei ole tarkennus ollut entisensä vaikka on kallis L-linssi.
Suurin osa nykyautoista näyttää osittain sulaneelta peräpuikolta. Tuollaisen Citikan voisin kyllä ostaa, rautajouset ja käsinr*nkattava vaihteisto ovat historiaa. Muistan 90-luvun alusta kuinka sileästi BX meni 120km/h tasoristeyksestä jossa oli hyppyri (rajoitus 50km/h).
Itse ihmettelen miksi VW tekee kaikista autoistaan retromalleja?
Tuollaisen Citikan voisin kyllä ostaa. Muistan 90-luvun alusta kuinka sileästi BX meni 120km/h tasoristeyksestä jossa oli hyppyri (rajoitus 50km/h).
Jos tänä talvena ylipäätään tulee lunta, niin kannattaisi kokeilla voimakkaan polanteisella tai sohjoisella monikaistaisella tiellä nopeita kaistanvaihtoja. Ainoana nuokin "hävittää" kaasunestejousituksellinen Citroen, parhaimpana vanha CX, jonka alle voi laittaa renkaiksi vaikka tiiliskivet, silti mennään kuin sukkasillaan.
Nam.
Jep jep. Huvittava tuo tortsun kirjoitus. Minulla on aivan päinvastainen mielipide Itäautojen muotoilusta. Ne ovat jo uutena vanhanaikaisen näköisiä. Ehkä kaikkein kehnoimmin autonsa mutoilee kiinnostavaksi Tojota (=Lexus). Korealaisia ei japseista erota. Samanlaisia kenkälaatikoita ovat kaikki. Etenkin farmarimallit. Farmareista puheenollen niin ylivoimaisesti rumin takapää on nykyisissä uusissa Volvoissa. Vaatii jo melkoista epäonnistumisten kertymää että saa aikaiseksi niin kamalan auton.
Kyllähän se nyt on selvä asia että Italiassa muotoillaan ylivoimaisesti hienoimmat autot ja moottoripyörät. Enkä nyt puhu superautoista tai superbikeista. Vaan ylipäätään muotoilusta. En viitsi googlata tähän kaikkia italialaisia muotoilustudioita mutta tosiasiassa monet autonvalmistajat ovat turvautuneet mm. Bertonen ja Pininfarinan apuun. Alfa on on ollut lähes aina yksi upeimmin muotoilluista halvemmista perheautoista. Alfahan on voittanut useita mutoilupalkintoja aikojen saatossa. Ranskalaisistakin löytyy muutamia aikansa muotoiluyksilöitä.
Skooodan muotoilusta olen toki tortsun kanssa samaa mieltä. Ottaen huomioon VAG konsernin valikoiman määrän niin taitaa olla maailmanennätys tylsimmin muotoillun automalliston laajuudessa. Ne ovat kertakaikkiaan siis niin tavallisen näköisiä että kakkosnelosen pätkäkin näyttää mielenkiintoisemmalta. Audi A5 taitaa olla koko konsernin parhaiten mutoiltu mutta ei sekään ole enään ihan tavallisen autonostajan budjetissa saati sittten Audi RS 8.
Saksalainen mutoilu on tietty tunnetusti asialinjaa. Ehkä muotoilussa voiton vie Bemari ehkä ei. Kallishan sekin on uutena kuselassa ostettuna. Mersu sellanen perusmese siis on aina muistuttanut vanhaa lahnaa - No Thanks.
Makuasioistahan voi kiistellä. ;)
Tässä vähän höystettä autojen ihmeelliseen maailmaan. Kieltämättä aika fiksun näkönen peli.
http://autotoday.fi/page.php?page_id=2&news_id=201108980
Itse ihmettelen miksi VW tekee kaikista autoistaan retromalleja?
Niin, tekee uudesta mallista melkein samannäköisen, mutta se ei ole retromalli. Eikä osaa enää tehdä toiminta varmoja autoja? VW malli jossa on TSI motti ja DSG vaihteisto huh, vika pesä on valmis.