Pian pääkaupunkiseudullakin saa autoilla itsetuotetusta raaka-aineesta valmistetulla polttoaineella. Suomenojan jätevedenpuhdistamolla Espoossa rakennetaan paraikaa puhdistusjärjestelmää, jolla viemärilietteestä valmistettu biokaasu jalostetaan liikennekäyttöön. Osa kaasusta on jo varattu Helsingin kaasubusseille, mutta loput siirretään maakaasuverkon välityksellä muillekin kaasuautoilijoille.
Ruotsissa vastaavia laitoksia on kymmeniä ja siellä jopa kannustetaan ajamaan "kansantuotteella". Kaasuautoilua tuotetaan Ruotsissa mm. vapautuksella pysäköintimaksuista ja tietulleista ja antamalla tiettyjä veroetuja.
Suomessa on kaasuautoilijoita vasta tuhatkunta, mutta ympäristöystävällinen ja edullinen biokaasu tulee varmasti yleistymään. Nyt biokaasua saa 93 sentillä bensalitraa vastaavan määrän, eli polttoainekulu on noin 40 % edullisempi.
Kaasuautoilijaksi pääsee asennuttamalla bensa-autoonsa kaasulaitteet tai ostamalla uuden tai käytetyn bi-fuel-auton. Kaikki kaasuautot ovat muuten myös bensatoimisia, joten ajelu tankkausasemaverkoston ulkopuolella ei ole ongelma. Auton haku ulkomailta on hyvä vaihtoehto, jolla auton voi hankkia tavallisen bensa-auton hinnalla.
Tankkausasemaverkosto on vielä melko harva, mutta lisää asemia on luvassa. Suosittelen!












Pian pääkaupunkiseudullakin saa autoilla itsetuotetusta raaka-aineesta valmistetulla polttoaineella.
Jos autot kulkisi aivopierulla, niin.....
Kun biokaasu myydään maakaasuverkossa olevalta tankkausasemalta, maksaa ostaja siitä saman tämän vuoden alussa viisinkertaiseksi nostetun maakaasuveron.
Juu ei täällä ilman sikamaisia veroja mennä kuin kaurapuurolla.
Taitaa siis Venäjän ralli jatkua vaikka ei jaksaisi ajaa sinne asti mutta on näköjään pakko kun ympäristön ja yhteiskunnan rahojen säästämisestä rangaistaan. Jälkimmäisestä olenkin jo maksanut tonnin sakot ja menettänyt työpaikan muutama vuosi sitten. Eipä juuri tule nykyään huolehdittua mistään mikä ei suoraan vaikuta itseen. Vasta lipsahti pohjavesialueella bensaa maahan kun kanisteri kaatui mutta v*tunko väliä. Vaikka menisi plutoniumia ilmoille niin ei siltikään enää kiinnosta.
Kuningaskuluttajassa oli viime viikolla katsaus biokaasun liikennekäyttöön ja sen etuihin. Ohjelma on nähtävissä Ylen Areenassa kuukauden ajan: http://areena.yle.fi/tv/1660529 Suoraan kaasuautoiluasiaan pääsee hilaamalla filmin kohtiin 8:40 (koeajo) ja 26:25 (tankkaus).
Ainut asia, mitä ei mainittu on ensi vuonna metaanitoimisille ajoneuvoille tuleva käyttövoimavero, joka on noin puolet diesel-ajoneuvojen käyttövoimaverosta eli pari sataa euroa per henkilöauto.Käytännössä tuo pari sataa ei vaikuta merkittävästi kaasuautoiluun. Kaasulla ajamallahan voi puolittaa polttoainekulut.