Aina samat autot

Tilasin syksyllä lyhyen (onneksi) pätkän Tuulilasi-lehteä ja alkoi tympiä jo kolmannesta numerosta lähtien.

Syynä se, että numerosta toiseen tuntuu olevan vaan eri väristen bemareitten ylistyslaulua. Eikö kustakin mallista riittäisi kehua yksi väri? Taisi olla parhaillaan samassa lehdessä kolme bemua kehuttavana.

Toinen aina silmään osuva tiuhaan ylistetty tuntuu olevan tuo saarivaltion maasturi.

Taitaa olla jutun aiheet vähissä ja pitää tehä väkisin monta eri juttua samoista merkeistä/malleista moneen numeroon. että saa tuhdin lehden aikaseksi.

Noille kyllä riittää palstatilaa, muttei rahvaan hintaluokan autoille, jotka yleensä uutuuksinakin mainitaan  korkeintaan sivun mittaisella pikajutuilla.

Onneksi on enää yksi numero kärsittävänä.

naukja2 kirjoitti

Tilasin syksyllä lyhyen (onneksi) pätkän Tuulilasi-lehteä ja alkoi tympiä jo kolmannesta numerosta lähtien.

 

Onneksi on enää yksi numero kärsittävänä.

No, ei noin lyhyen tilaus-jakson jälkeen kovin syvään luotaavaa analyysiä voi tehdä. Itselle on tuulilasi tullut noin 30 vuotta tilattuna, myönnän kyllä ettei kaikki jutut miellytä, olikose vuoden 2010 lopulla kun tuli sellainen tuulilasin numero, jossa oli vain kaikkien suomessa myynnissä olevien henkilöautojen kuvat ja lyhyt selostus tekniikasta, ei mitään lukemista, kyllä jurppi.

No niin, n:o 1/2012 on vertailu juttu tavallisille (rahvaalle hintaluokan) ihmisille (ja autoista), sikäli harvinainen juttu pääsi tapahtumaan että Italialainen Alfa Giulietta 1.4 Multiair sai kokonaistuloksen että voitti kilpailiat. Luulempa siitä nousevan aikamoinen "älämölö", sillä Italialaisia autoja joko vihataan tai rakastetaan, välimuotoa ei ole! Mutta vaihtelu virkistää, eiks niin.

naukja2 kirjoitti

Tilasin syksyllä lyhyen (onneksi) pätkän Tuulilasi-lehteä ja alkoi tympiä jo kolmannesta numerosta lähtien.

Onneksi on enää yksi numero kärsittävänä.

Ei kai läpyskää ole pakko avata ja lukea?

Itse kannatan irtonumeroita eli ostan sen lehden missä on jotain itseäni kiinnostavaa. Etenkin klassikot kiinnostaa kuin myös uudet moottoritekniikat. Testit ja koeajot on aina toimittajan/jien omia mielipiteitä ja niistä viis. Tietysti jos jokin auto/malli lehdessä alkaa kiinnostamaan, käyn katsomassa liikkeessä, jopa koeajamassa auton josko siitä olisi itselle menopeliksi.

Viimeksi kävin katsomassa Sitikan DC4:n ja totesin että ylimainostettu niin ulkonäöltään kuin sisätiloltaankin. Luulen ettei DC suomessa paljon myydä vaikka kuinka autolehdet sitä ylistäisi.

"No niin, n:o 1/2012 on vertailu juttu tavallisille (rahvaalle hintaluokan) ihmisille (ja autoista), sikäli harvinainen juttu pääsi tapahtumaan että Italialainen Alfa Giulietta 1.4 Multiair sai kokonaistuloksen että voitti kilpailiat"

"Alfan temperamenttinen suorituskyky jättää muut varjoonsa. Citroenin kulkupuoli on vaisua" (Suora lainaus lehden tekstistä)

Lukijoita pidetään näköjään tyhminä..

Oliko tuohon mielestänne valittu tasasuhtaisesti nuo autot? Mielestäni tuo pohjustettiin Alfalle tuolla moottorivalinnalla. 30 - 50hv tehoero näkyy selvästi loppupisteissä.

Laskekaa joku pisteeet uusiksi, jättämällä kaikki moottoriin ja suorituskykyyn liittyvät pisteet kokonaan pois.

naukja2 kirjoitti

 

Oliko tuohon mielestänne valittu tasasuhtaisesti nuo autot? Mielestäni tuo pohjustettiin Alfalle tuolla moottorivalinnalla. 30 - 50hv tehoero näkyy selvästi loppupisteissä.

Laskekaa joku pisteeet uusiksi, jättämällä kaikki moottoriin ja suorituskykyyn liittyvät pisteet kokonaan pois.

Sanoin "älämölön" alkavan kun Italialainen Alfa voitti, "naukuja2" voisi ensin käydä koeajamassa Giuliettan ja sitten sanoa painavan sanansa. (itse olen)

Tottakai moottoreiden tehoero näkyy kulkupuolessa, voisko toisin ollakkaan?

Olen Tuulilasin vertailuja lukemalla huomannut kuinka autot valitaan. Auton hinta on yksi vahva tekiä, niin tässäkin, pitää hinta olla lähes sama, mikä voi toisaalta olla aika vaikea toteuttaa.

BMW 33779 e

ALFA 32380 e

Hyundai 30192e

Citroän 27687 e

Nyt en ymmärrä miksi jättää moottoriin ja suorituskykyyn pisteet pois? Ne on auton ominaisuuksia arvioitaessa ratkaisevia, ajo-ominaisuuden lisäksi. Ja ahh se ALFA viilinki, nautinto.

Jos autot valitaan testiin hinnan mukaan, niin sitikan THP 156 olisi sopinut testiin paremmin.. Jopa THP 200 olisi käynyt hyvin noilla hintaeroilla.

En ole sitikan kannattaja, enkä ole ajanut millään testissä olleista autoista. Pistää vaan silmään tuollaiset "mukatestit"

Mielipiteitä monenlaisia on ja varsinkin autoista ja autoilusta, kyllä hoksaa miten mahdottomalta olis saada aikaiseksi sellainen autovertailu johon kaikki ihmiset olisivat tyytyväisiä.

Tuossa toisessa ketjussa olen nauranut sille kuinka Toyuota Anjovis fanit loukkaantuivat kun kestotestissä toimittajat moittivat autossa olevista huonoistaominaisuuksista, fanit vetivät herneen nenuunsa. Ihmisiä kuin mielipiteitä on ja sehän se elämän tekee elämisen arvoiseksi.

Se toinenketju. Tuulilasi 15/2011

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com