Ekoautoilu

Tuulilasi ekoili ja valitsi vuoden ekoauton.Kaikki osallistuneet näyttivät olevan dieseleitä.Lehti ei kiinnittänyt huomiota ollenkaan yhteen vaikuttavaan osatekijään,nimittäin käyttövoimaveroon,joka vie hyödyn kokonaan vähän ajavilta.Saattaisin minäkin hankkia tuollaisen ekovehkeen ja moni muukin...mutta..koko vuonna käyttämäni raha bensiiniin on vähemmän kuin tuo Skodasta perittävä pekkä käyttövoimavero,millä kustannuksella ei pääse  edes ensimmäistäkään kilometriä.Kaikki hienot mittaukset ja taulukot menettävät merkityksensä kun ei em.syistä kannata hankkia tuollaista.Alkaisnko ilmastotalkoisiin sponsoriksi?Ei tuu mieleenkään ,tai tuli mutta lähti myös heti.

Näin tietenkin on. Itse asiassa sponsoroit jo nyt niitä ilmastotalkoita oikein hyvin, koska autoilusi aikaansaamat kokonaispäästöt ovat hyvin pienet. Eihän tuossa suinkana olla liikkeellä säästöä millä hinnalla hyvänsä -periaatteella.

Välttämättä dieselauto ei ole ekologisin tai järkevin ratkaisu vähäiseen käyttöön, vaikka unohettaisiin koko käyttövoimavero. Dieselauton valmistus kuluttaa hieman enemmän luonnonvaroja elikäytännössä tuottaa enemmän hiilidioklsidipäästöjä - ei tosin paljon. Sen hankintahintakin on yleensä korkeampi.

Jari   Tuulilasi lehti näyttää vieläkin olevan ilmastouskonnossa. Aika käsittämätöntä näiden kaikkien IPCC paljastusten ja yleisen mielipiteen kääntymisen jälkeen.  Ei kai kukaan täys järkinen enää ajattele ,että ihmisen tuottama hiilidioksiidi aiheuttaisi muutoksia ilmaston lämpötilassa tai ihminen pystyisi päättämään ,että pysäytetään ilmaston lämpeäminen esim 2:een asteeseen. Kaikki on ollut vain rahastusta ja yhden ehdottomasti oikean "totuuden" hyväksymistä. Kannattaisi lehden muuttaa ajattelu tapaa, muuten sitä aletaan pitää viherstalinistien äänitorvena. Toisaalta auton taloudellisuus on tietenkin hyvä asia vaikka co2 päästöllä ei olekaan mitään merkitystä.

Merkitystä tai ei, joka tapauksessa CO2-päästöt määräävät mm. auto- ja ajoneuvoverojen suuruuden. Lisäksi CO2 ja kulutus ovat keskenään suorassa suhteessa. Bensa ym. polttoaineet taas ovat vähintään riittävän kalliita. Jos kuljetustarpeet saadaan hoidettua mahdollisimman pienellä kulutuksella, niin mitä haittaa siitä on?

Ilmastomuutoksesta on monenlaisia väitteitä liikkeellä. Tuhannen vuoden päästä selviää, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Se nyt kuitenkin on fakta, että öljyvarat ovat rajalliset. Niiden loppuminen ei suinkaan ole näköpiirissä, sillä kun tavarasta alkaa tulla puutetta, hinta lähtee nousuun. Mutta järkevällä käytöllä voidaan lykätä myöhemmäksi sitä aikaa, jolloin bensalitra maksaa tuhat euroa.

Käydessäni vuosikymmeniä sitten autokoulua siellä toitotettiin, että suotta ajatte kortin öljyn kohta kuitenkin loppuessa.

Sen jälkeen on löydetty miljardin ziljardin barrelin edestä öljyä. Sitä on todennäköisesti vieläkin löytämättä toinen mokoma.

Jonkun keksiessä kohta suprajohtavuuden huoneenlämpötilassa tai edullisen tavan toteuttaa fuusioreaktio, ovat maailman energiaongelmat ratkaistut. Tosin fuusioreaktion jätteenä syntyvä helium sitten taas aiheuttaa jonkun mielestä jotain haittaa... 

Eniten minua kyrsii näiden viherpiipertäjien syyllistäminen meitä autoilijoita luonnon tuhoamisesta ja kasvihuoneilmiön kiihdyttämisestä. Syytösten avulla luodaan täysin epäonnistuneita verotusratkaisuja kaiken maailman kateuskertoimilla varustettuna pahimman piipertäjän samaan aikaan lennellessä poikien kanssa ympäri maailmaa shoppailuretkillään.

jaripietilä kirjoitti
että ihmisen tuottama hiilidioksiidi aiheuttaisi muutoksia ilmaston lämpötilassa tai ihminen pystyisi päättämään ,että pysäytetään ilmaston lämpeäminen esim 2:een asteeseen. Kaikki on ollut vain rahastusta ja yhden ehdottomasti oikean "totuuden" hyväksymistä. Kannattaisi lehden muuttaa ajattelu tapaa, muuten sitä aletaan pitää viherstalinistien äänitorvena. Toisaalta auton taloudellisuus on tietenkin hyvä asia vaikka co2 päästöllä ei olekaan mitään merkitystä.

Tämän talvisen pakkaskauden aikana tuli useamman kerran mieleen sama asia eli onkohan koko "ilmastotalkoot" keksitty vain siksi että on saatu uusi tapa rahastaa kansalaisia. Kun katselee noin kymmenen kilsan korkeudesta maata, on ihmisen rakentamat saastepesät olemattoman pieniä, eikä niillä voi suurta merkitystä olla ilmakehän lämpenemiseen.

Tapio Ketonen kirjoitti

Merkitystä tai ei, joka tapauksessa CO2-päästöt määräävät mm. auto- ja ajoneuvoverojen suuruuden. Lisäksi CO2 ja kulutus ovat keskenään suorassa suhteessa. Bensa ym. polttoaineet taas ovat vähintään riittävän kalliita. Jos kuljetustarpeet saadaan hoidettua mahdollisimman pienellä kulutuksella, niin mitä haittaa siitä on?

Ilmastomuutoksesta on monenlaisia väitteitä liikkeellä. Tuhannen vuoden päästä selviää, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Se nyt kuitenkin on fakta, että öljyvarat ovat rajalliset. Niiden loppuminen ei suinkaan ole näköpiirissä, sillä kun tavarasta alkaa tulla puutetta, hinta lähtee nousuun. Mutta järkevällä käytöllä voidaan lykätä myöhemmäksi sitä aikaa, jolloin bensalitra maksaa tuhat euroa.


ekke45  Tämä CO2 peruste verolle on hihasta vedetty VERUKE .Sillä ei ole mitään tekemistä ajoneuvoyksilön tuottaman hiilidiioksidimäärän kanssa.Se on valtionhallinnon virkamiesten keksimä lisäverotusmuoto jolla saadaan kerättyä verovaroja.
Näitä verovaroja voidaan sitten käyttää vaikkapa sotimiseen Afganistanissa.
Tämä ajoneuvoverohan on auton omistamisen verotusta jolla lisätään alentunutta autoveron tuottoa ja sillä ei ole mitään tekemistä tuotettujen päästöjen kanssa.Haltija on verovelvollinen jos sellainen on merkitty rekisteriotteeseen.Pienipäästöisellä autollahan voi "päästää" moninkertaisen määrän hiilidioksiidia suuripäästöiseen verrattuna.
Oliko täässä taas päättäjillä joku logiikka tai tolokku kansalaisen tai ympäristön kannalta? Veroa saadaan nyt kerätyksi paljon enemmän kuin pelkällä entisellä autoverolla joka suoritettiin hankinnan yhteydessä. Siis pelkkää rahan keräystä.

Minullakin on suuripäästöinen( ei edes katalysaattoria) ja "pienipäästöinen" (137 gr /km) ajoneuvo.
Pienipäästöisellä tuotan hiilidioksidia tuhansia kertoja enemmän vuodessa kuin sillä suuripäästöisellä.

Lainaus:  http://www.ake.fi/AKE/Verotus/Ajoneuvovero/Verovelvollisuus.htmTrafi,ent. AKE:
"Verotusperusteena on ajoneuvorekisteriin merkittävä ajoneuvon laji. Veroa on suoritettava sellaisestakin ajoneuvosta, jota ei ole rekisteröity, mutta joka olisi pitänyt rekisteröidä. Kaikki rekisterissä olevat autot verotetaan. Sillä ei ole merkitystä, käytetäänkö autoa tosiasiassa liikenteessä vai ei. Auto on verollinen, vaikka se olisi ilmoitettu seisonta- tai varastovakuutukseen. Myös epäkuntoisista tai käyttökelvottomista rekisteröidyistä autoista on suoritettava veroa. Auton nimiinsä rekisteröivä henkilö voi ottaa vastatakseen häntä edeltävien rekisteröinnin laiminlyöneiden omistajien (ns. väliomistaja) omistusajan veron. Jos auton uusi omistaja ei halua ottaa vastatakseen verosta, vero maksuunpannaan kullekin väliomistajalle tämän omistusajalta. Kun auto ostetaan väliomistajalta, ostajan ja myyjän olisi hyvä sopia keskenään ajoneuvoveron huomioimisesta kauppahinnan yhteydessä."
 
Hehheh,pellet haluaa verottaa sellaisestakin autosta joka ei ole rekisteröity,mutta joka OLISI PITÄNYT REKISTERÖIDÄ! Myös käyttökelvottomasta hinkuvat verroo.Taidan naamioida tuon saunan takana olevan varaosaritsan havuilla ettei verottaja huomaa!
Tästä voit tarkastella kuinka lompsasi kevenee:

http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/autoilun_verotus/ajoneuvovero/vuoden_2010_uudistus/co2_perusteisen_veron_taulukko/

http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/autoilun_verotus/ajoneuvovero/vuoden_2010_uudistus/painoperusteisen_veron_taulukko/

Deeässä kirjoitti
Eniten minua kyrsii näiden viherpiipertäjien syyllistäminen meitä autoilijoita luonnon tuhoamisesta ja kasvihuoneilmiön kiihdyttämisestä. Syytösten avulla luodaan täysin epäonnistuneita verotusratkaisuja kaiken maailman kateuskertoimilla varustettuna pahimman piipertäjän samaan aikaan lennellessä poikien kanssa ympäri maailmaa shoppailuretkillään.

Kyllähän liikenteestä tietysti paljon ilmansaastetta tulee mutta ei todellakaan pelkästään yksityisautoista, joita vissiin tulevaisuuden eniten tullaan verottamaan. Kuljetus ja ilmailuala jätetään tästä veronkannosta kokonaan pois, ilmeisesti siksi ettei yrittäjyys kärsisi liikaa ja sitä kautta työllisyys.
Viimeaikoina olen alkanut suhtautua kriittisemmin näihin ilmastotalkoisiin, joihin on saatu mukaan myös ohjelmayhtiöt, YLE ennenkaikkea ja syyn voi ymmärtää. Television avulla on helppo aivopestä kokonaisia kansakuntia, jotka maksavat sen jälkeen mieluusti "saasteveroa" synninpäästöikseen, kuin "aneita" keskiajalla katolliselta kirkolta. Tosiaan, vuosi sitten ajattelin vielä melko "vihreästi" mutta mikähän on saanut pääni kääntymään? 

Ilmastouskonto on tullut tiensä päähän(keksivät varmaan pian uuden maailmanloppu-uskonnon), joten toivottavasti tämä oli viimeinen ekoauto vertailu jossa tuijotetaan co2 päästöjä. Tuskin tuulilasi lehdessäkään ollaan täysin tietämättömiä näistä ipcc:n touhuista ja co2:n TODELLISESTA vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen(jota ei ole tapahtunut vuoden 1995 jälkeen). Itseäni suorastaan vituttaa ,että esim. viime lehdestä oli haaskattu tosi paljon tilaa tolle eko saasteelle.

jaripietilä kirjoitti
Itseäni suorastaan vituttaa ,että esim. viime lehdestä oli haaskattu tosi paljon tilaa tolle eko saasteelle.

Alekirjoitan nuo lainaamani sanat. En ole vielä koskaan lukenut EKO juttualäpi, mitä nyt vähän harmissani selaillut. Nämä saaste jutut ottaa niin pirusti pattiin, esimerkiksi kun TV uutisissa aina näytetään henkilöauton pakoputkenpäätä saasteista puhuttaessa, silloin vaihdan kanavaa. Tavallisen ihmisen syyllistäminen autoilun takia on mielestäni päättäjen aikaansaamaa jotta voidaan kiristää autoilun verotusta, sehä heidän tarkoitus on. Jos yksityis autoilua pyritään ralikaalisesti vähentään, siitä seuraa paljon lisää työttömyyttä, kun vähänkin ajattelee nenänpäätä pidemmälle. Vasemmisto puolueet vihreiden lisäksi ovat yksityis autoilua vastaan eniten, miksi? Sillä suurimmalla osalla heidänkin kannattajilla on auto.

Luonnon varojen kulutusta pitää vähentää koska nykyään käytetään enemmän mitä maapallo kestää.
Ihminen vaikuttaa hieman "ilmastonmuutokseen", mutta onko se hyvä vai paha?
Ilmasto on muuttunut maapallon alkuajoista lähtien ja nykyään pitäisi ilmaston kylmetä kohti seuraavaa jääkautta, mutta jos se viivästyy ihmisen toimilla, niin onko se hyvä vai paha?
Suurin ongelma on kait puhtaan veden loppuminen, seuraavaksi ruuan ja vasta kolmanneksi öljyn?
"Viisas insinööri" kyllä korvaa öljyn loppumisen, mutta korvaako veden ja ruuan?

Suomalainen kirjoitti
Luonnon varojen kulutusta pitää vähentää koska nykyään käytetään enemmän mitä maapallo kestää.
Ihminen vaikuttaa hieman "ilmastonmuutokseen", mutta onko se hyvä vai paha?
Ilmasto on muuttunut maapallon alkuajoista lähtien ja nykyään pitäisi ilmaston kylmetä kohti seuraavaa jääkautta, mutta jos se viivästyy ihmisen toimilla, niin onko se hyvä vai paha?
Suurin ongelma on kait puhtaan veden loppuminen, seuraavaksi ruuan ja vasta kolmanneksi öljyn?
"Viisas insinööri" kyllä korvaa öljyn loppumisen, mutta korvaako veden ja ruuan?

Järkevää pohdiskelua.  Tuosta viimmeisestä lauseesta senverran että olen ollut lukevinani nykuisten jätepuhdistamojen toimivan hyvällä puhdistus tehokkuudella, niistä puhdistetuista vesistä jotka lasketaan uudelleen luonnon vesiin on niin puhdasta että sitä voisi vaikka heti juoda. Vettä siis jo kierrätetään ja tavallaan myös ruokaa sillä paskalla ( lietelanta ) viljat kasvaa hyvin.  :)

Tottakai taloudellisuus on autossa hyvä asia ja silloin energiaa säästyy. Mun tärkein pointti tässä on ,että tuo co2 unohdetaan(vaikka onkin suoraan verrannollinen kulutukseen). Jos tuollaisia EKO auto vertailuja on pakko tehdä niin niissä vois keskittyä aivan muihin asioihin( muut päästöt, kierrätettävyys.....). Minä näen ainakin punaista joka kerta lun kuulen tai näen tuon co2 sanan, se muistuttaa joka kerta ilmastohuijauksesta ja ihmisten turhasta rahastuksesta. Minun mielestäni nämä ns. EKO autot ovat myös äärimmäisen tylsiä ja laiskoja ajopelejä.

Yritys vaikuttaa päästöihin jollain käyttömaksulla autoilun tuottamien päästöjen määrään on niin utopistinen idea etten voi käsittää miten valtion 'viisaimmat' henkilöt tuollaista edes tuputtaa. Vaikuttaminen autonvalmistajien kautta on 100-0 tehokkaampaa (ja näinhän se on mennytkin) eikä siinä tarvita kansalaisten syyllistämistä. Mutta kuten kaikki ymmärtävät, uusien autojen kautta tapahtuva päästöjen merkittävä vähennys vaatisi autoveron poiston. Tällöin nuo vanhemmat 'päästöhirviöt' katoaisivat automaattisesti ja tehokkaasti, mutta oletan ettei tuo ole edes valtion todellinen tavoite. Tärkeintä on kerätä veroja...

Käytännössä ainoa asia, jossa autojen päästöissä on selviä eroja, on juuri tuo jarin kiroama CO2. Häkä eli CO ja HC eli palamattomat hiilivedyt eivät enää ole ongelma, koska bensa-autoista katalysaattori polttaa ne pois ja dieseleissä niitä syntyy luonnostaan perin vähän.

NOx-päästöt eli typen oksidit poistuvat myös bensa-auton katalysaattorissa, mutta dieselissä ne ovat ongelma. Uusissa automalleissa jo pakollinen Euro 5 -päästötaso asettaa niille niin tiukat rajat, että erot jäävät väkisin merkityksettömän pieniksi. Sama koskee dieselien  hiukkaspäästöjä, raja-arvo 5 mg/km on niin tiukka, että erot ovat mittaustarkkuuden luokkaa.

Kierrätettävyydessä valmistajat etenevät EU:n romuautodirektiivin (2000/53/EY) määräämässä tahdissa. Vuodesta 2006 autojen materiaaleista vähintään 85 % on pitänyt hyödyntää kierrättämällä, ja vuoden 2015 alusta kierrätysvaatimus on 95 %. Erilaiset muoviosat pitää merkitä kierrättämisen helpottamiseksi.

Kierrätettävyyttä Ekoauton valinnan yhtenä kriteerinä tutkittiin kymmenkunta vuotta sitten, mutta koska merkittäviä eroja ei löytynyt, se jätettiin pois.

Sitähän tuossa etsitään, että löytyisi mahdollisimman ripeästi liikkuva, tilava ja käyttökelpoinen auto, joka kuitenkin kuluttaisi olemattoman vähän menovettä. On aika vaikea ymmärtää, mitä pahaa tuossa tavoitteessa voisi olla.

Lainaus:
"Järkevää pohdiskelua.  Tuosta viimmeisestä lauseesta senverran että olen ollut lukevinani nykuisten jätepuhdistamojen toimivan hyvällä puhdistus tehokkuudella, niistä puhdistetuista vesistä jotka lasketaan uudelleen luonnon vesiin on niin puhdasta että sitä voisi vaikka heti juoda. Vettä siis jo kierrätetään ja tavallaan myös ruokaa sillä paskalla ( lietelanta ) viljat kasvaa hyvin. "

Unohdit yhden tärkeän asian?
Siis millä rahalla tuo tekniikka saadaan "kehittyviin maihin" joissa ongelma on suurin?
Merivedestä on jo vuosikymmeniä modattu juomavettä, mutta siihen on ollut varaa vain "kehittyvillä öljymailla"?
Veden puhdistus taas vaatii usein energiaa ja/tai kemikaaleja ja se taasen lisää "päästöjä"?

Suomalainen kirjoitti
Lainaus:

Veden puhdistus taas vaatii usein energiaa ja/tai kemikaaleja ja se taasen lisää "päästöjä"?

Miten niin lisää päästöjä, ai niin jos siitä purkuputken päästä paljon juo, sitten taas pitää pian päästää itsestä keltaista nestettä. :)

Tapio Ketonen kirjoitti
Sitähän tuossa etsitään, että löytyisi mahdollisimman ripeästi liikkuva, tilava ja käyttökelpoinen auto, joka kuitenkin kuluttaisi olemattoman vähän menovettä. On aika vaikea ymmärtää, mitä pahaa tuossa tavoitteessa voisi olla.

ekke45
Eihän siinä mitään pahaa olekaan.Oleellistahan on veron peruste millä elvistellään.Mukamas siirretään verotusta tällä tavoin auton käyttöön.Ja paskanmarjat, verotushan liittyy vehkeen OMISTAMISEEN.kellä on varaa ostaa uusi hyvin vähän päästävä kärry selviää vähemmällä verolla vaikka ajaa 100000 km vuodessa, kuin joku mökinukko vanhalla Ladalla  kun käy kerran viikossa kaupassa.Päästojen kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä.

Tapio Ketonen kirjoitti

Käytännössä ainoa asia, jossa autojen päästöissä on selviä eroja, on juuri tuo jarin kiroama CO2.


Keroppas miten tuo co2 pilaa ilman laatua. Vai uskotko vielä niitä ilmastonlämpenemis juttuja, joilla ihmisiä pelotellaan (turhaan) ja rahastetaan.

Bexks kirjoitti
Suomalainen kirjoitti
Lainaus:

Veden puhdistus taas vaatii usein energiaa ja/tai kemikaaleja ja se taasen lisää "päästöjä"?

Miten niin lisää päästöjä, ai niin jos siitä purkuputken päästä paljon juo, sitten taas pitää pian päästää itsestä keltaista nestettä. :)

Kait energian ja kemikaalien käyttö lisää "päästöjä"?

jaripietilä kirjoitti
Tapio Ketonen kirjoitti

Käytännössä ainoa asia, jossa autojen päästöissä on selviä eroja, on juuri tuo jarin kiroama CO2.


Keroppas miten tuo co2 pilaa ilman laatua. Vai uskotko vielä niitä ilmastonlämpenemis juttuja, joilla ihmisiä pelotellaan (turhaan) ja rahastetaan.



ilmastohan on muuttunut ja muuttuu yhä, jokin aika sitten oli täällä jääkausi ja keskiajalla oli ilmeisesti nykyistä lämpimämpää. saattaa olla että co2 vaikuttaa tähän merkitsevästi tai ei, tai sitten ehkä. mutta se vaikuttaa. merkitsevästi tai ei, se on se kysymys. toinen asia sitten on että onko vaikutus hyvä vai huono. 

lyhyellä tähtäimellä energiantuotannossa (muutaman kymmenen vuoden sisään) täytyy siirtyä pois öljystä, maakaasusta ja hiilestä. tämä erityisesti euroopassa, kun ne loppuu, tai siis kallistuu. suomessa nuo kaikki on tuontitavaraa jo nyt. öljy on noista polttoaineena paras, kallein ja lähes ainut liikenteeseen sopiva. muut ovat sen korvikkeita. pääosin maailmassa teollisuus pyörii yhä öljyllä, paitsi euroopassa, japanissa ja ausseissa. näissäkin liikenne pyörii öljyllä, kalliisti verotetulla sellaisella. 

liikenteessä on mahdollisuus pienentää kulutusta (=co2 "päästöjä") vielä helposti. halventaa siirtymistä "biopolttoaineisiin" kun kulutus on lopettanut kasvamisen ja nyt jo lähtenyt laskuun. ekoilu siis kunniaan! 



Turpeella voidaan korvata kaikki nykyinen Suomessa käytetty fossiilinen energia ja turvemäärä ei vähenisi juuri ollenkaan koska lisäkasvu korvaa käytön.
Tosin pitäisi järjestää Suomessa uusi arvonta jossa arvottaisiin turve bioenergiaksi.
Uskomatonta, mutta totta, Ruotsissa päätettiin että turve on bioenergiaa, mutta Suomessa ARVOTTIIN että on fossiilista!

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com