Audi A4 vai A5?

Kirjoittelin lähes saman tekstin jo Suomi24:n foorumeille, mutta minulle tuli tunne, että täältä saa asiantuntevampaa kommentointia ja vinkkiä. Lähtötilannehan on se, että autoista en sinänsä tiedä kovin paljon. Pidän vain ajamisesta todella paljon, sen vähän mitä vuodessa ajan. Anteeksi muuten pitkä viesti!

Kävin tänään koeajamassa Audin liikkeessä esittelyyn tullut A5 2.7 dieseliä. Olen kuolannut kyseistä autoa, mutta hinta ja käytännöllisyys sotivat vastaan. Lisäksi kyseinen auto ei ollut minua varten, koska dieseliä en halua. Ajan aika vähän eikä värikään miellyttänyt minua. Vaihtoehtoina ovatkin oikeastaan vain brilliant black tai metalliväreistä phantom black ja deep sea blue. 

A5 on kallis auto varsinkin kun sen ottaa isolla koneella ja ajaessani huomasin, että eihän sitä kapasiteettiä pysty käyttämään juuri lainkaan mitä auto tarjoaa. Hienosti se silti rullasi, mutta niin rullaa varmaan A4 mitä en ole vielä kokeillut. Jos A5 otan niin otan sen sitten 3.2 bensakoneella. Autokauppias oli jopa sitä mieltä, että ison bensakoneen ostaminen ei ole kovin järkevää kun autosta ei oikein pääse eroon sitten eikä minun budjetti taidan ihan A5:een vielä riittä, vaikka se A4:een kyllä riittäisikin. Onko mitään järkevää perustelua miksi ottaisi A5:n A4:n yli paiti se, että A5:ssa on mukavannäköiset linjat.

Ainut pieni ihmetyksen aihe olivat kovat penkit kun itse tottunut Chrysler neonin pehmeisiin amerikkalaisiin penkkeihin. sporttipenkkien lisäksi olisi olemassa comfort-penkit, mutta en tiedä miten ne poikkeavat.

Ellei autokuume kohta laske niin luultavasti kallistun tilaamaan uuden A4:n niillä varusteilla mitä siihen itse haluan. A4 on myös todella näyttävä auto. 2.0 bensakone on tehokas (211hv vrt. A5 TDI 2.7 190hv) ja kuluttaa kohtuu vähän. Hintabudjetti voisi olla noin 50kEUR.

Kysymykseni sitten kuuluu autoista aika vähän tietävänä, että millaisia varusteita suosittelisitte uuteen A4:n? Ottaisin samantien mielelläni mahdollisimman paljon erilaisia härpäkkeitä.

Mitä pidätte seuraavanlaisesta paketista?
Audi A4 business 2.0 TFSI 155kW multitronic
business paketin lisäksi sportti-istuimet tai mukavimmat istuimet mitä nyt ylipäätään saa, akustinen pysäköintijärjestelmä, äänentoistojärjestelmä, jonka huhutaan olevan laadukas. vinkkien perusteella autoon kannattaisi ostaa vanteet jostain erikoisliikkeestä. Olisiko 17" hyvä vannekoko?

Hintaa tulisi noin 50kEUR.

Mitä mieltä olette jos auton ottaisi quattrona? Muuttaako se ajettavuutta mitenkään? Hinnassa ei juurikaan ole eroa. Auto ilmeisesti kiihtyy marginaalisesti paremmin, mutta kuluttaa samoin vähän enemmän. Talvella ajettavuus lienee parempi? Sain suomi24 foorumilta viestiä, että auton pitäisi olla itseasiassa korotettu, että quattrosta olisi apua. Tätä en kyllä oikein ymmärrä. Päinvastoin haluaisin ottaa tuon sporttipaketin jossa on pieni madallus, mutta en tiedä vaikuttaako se jotenkin auton ajettavuuteen. Ainakin se Neoni, jota ajoin madallussarjalla oli aivan järkyttävä ajaa.

Sitten vielä sellainen kysymys, että minkä verran kannattaisi lähteä hintaa tinkimään kun tälläisestä autosta lähtee tekemään kauppaa? Voisi kuvitella, että nyt ei ole ainakaan ajallisesti huonoin aika ostaa autoa.
Ylläoleva paketti maksaa juurikin sen noin 50kEUR. Tässä on linkki mistä pääsee vertailemaan malleja: http://www.audi.fi/vv-auto/audi3.nsf/Audi_2008_11_03_A4_Business_nro_172.pdf

Nyt jos laittaisi tilausta menemään niin auto tulisi mukavasti lumien jälkeen ja pääsisi nauttimaan autosta koko kesän :)

Kiitos vastanneille, jotka jaksoivat perehtyä koko viestiin.

> Kysymykseni sitten kuuluu autoista aika vähän
> tietävänä, että millaisia varusteita
> suosittelisitte uuteen A4:n? Ottaisin samantien
> mielelläni mahdollisimman paljon erilaisia
> härpäkkeitä.

Audin lisävarustehinnoittelulla erilaisten härpäkkeiden hinta nousee aivan tolkuttomaksi. Jos haluat kattavan varustelun, niin kannattaa varata 20 tonnia auton listahinnan päälle.

> Mitä mieltä olette jos auton ottaisi quattrona?
> Muuttaako se ajettavuutta mitenkään?

Jos Audin ostaa, niin kyllä se Quattrona kannattaa ilman muuta ostaa.

> Hinnassa ei
> juurikaan ole eroa. Auto ilmeisesti kiihtyy
> marginaalisesti paremmin, mutta kuluttaa samoin
> vähän enemmän. Talvella ajettavuus lienee parempi?

Liukkaalla kiihtyvyys on aivan radikaalisti parempi kuin etuvetoisella. Valehtematta ainakin tuplasti nopeampi. Kesällä eroa ei luonnollisesti ole.

Neliveto toki kuluttaa hieman enemmän, mutta 50 tonnin auton kulujen kohdalla sillä muutamalla desilitralla ei ole mitään merkitystä.

> Sain suomi24 foorumilta viestiä, että auton pitäisi
> olla itseasiassa korotettu, että quattrosta olisi
> apua. Tätä en kyllä oikein ymmärrä.

En ymmärrä minäkään, kyllä neliveto on poikaa aivan maantielläkin.

> Nyt jos laittaisi tilausta menemään niin auto
> tulisi mukavasti lumien jälkeen ja pääsisi
> nauttimaan autosta koko kesän :)

Audillahan talvi on sitä parasta aikaa nautiskella. Siis Audi Quattrolla ajaessa.

Kun nyt vielä on lunta, niin mene kiireesti Audi liikkeeseen ja pyydä koeajoa Quattrolla.

> Kiitos vastanneille, jotka jaksoivat perehtyä koko
> viestiin.

Suosittelen Audi-palstojen lukemista ja osallistumista keskusteluun.

http://www.audiclub.fi/audifinns/
http://www.ultimatevw.com

Miksei A5 2.0T-koneella? Tuo on mielestäni kaikkein järkevin motti tuohon mallisarjaan, sillä se tarjoaa sopivasti paukkuja ja on tuhottamasti 3.2-mallia halvempi. Itseasiassa käytännössä tuo 2.0T ei välttämättä tunnu niin paljoa tehottomammalta, kun se vääntää jopa 350 nm, joka on aikamoinen luku bensakoneelle.

Puhut kyllä asiaa Simppa. Itseasiassa nyt kun hinnastoa selailen niin A4 ja A5 välillä ei monen tonnin hintaeroja ole jos puhutaan 2.0T-koneesta, joka siis lienee juuri tämä tfsi? Automaattina kustantaa kyllä neljä tonnia enemmän kuin manuaalina ja kalliit varusteet päälle. Quattrona A5 2.0 autom. ei taida saada lainkaan.

2.0T kone lienee jonkin verran 2.7 TDI konetta tehokkaampi, vaikka toki sekin kiihtyi ilahduttavasti. 3.2 taitaa olla jo aikamoista hulluttelua, varsinkaan kun nopeista autoista ei kovin paljon kokemusta ole. Siksi Audi olisikin sellainen mihin olen iskenyt silmäni: ei puhdas urheiluauto, mutta ei ihan tavallinenkaan perheauto, varsinkin tuo A5.

Tuo varusteiden kalleus kyllä vähän hirvittää kun se nyt on vaan niin, että se 50kEUR taitaa se järkevä budjetti olla. Suomessa autot ovat vaan yllättävän kalliita :)

Tässä on ihan mukava koeajo.

http://www.carmagazine.co.uk/Drives/Search-Results/First-drives/Audi-A5-20TFSI-Quattro-CAR-review/

ja toinen tosi kehuva. Samalta sivulta löytyy A4 koeajoja.

http://www.autocar.co.uk/CarReviews/FirstDrives/Audi-A5-2.0-TFSI-211-Quattro-Sport/235913/

Ootkos käynyt jo katsomassa bemarin vastaavan tuotoksen eli 3-sarjan coupen? Jos en nyt väärin muista, niin taitaa olla jopa rahtusen halvempi kuin Audi.

Kävisin sinun tilanteessasi vielä sen katsastamassa.

Älä unohda  Bemaria tai Mersua, ne on kuitenkin oikeita premium-autoja.

En minä tiedä miksi olen ihastunut juuri Audiin, ehkä siksi kun isällä vielä 10 vuotta sitten oli Audi100, joka oli kyllä kova peli siihen aikaan. BMW on aina edustanut minulle teiniautoa, jolla ollaan sitten talvella poikittain tiellä. Mercedes on toki arvokas, mutta olen ajatellut sen olevan aivan liian kallis auto ja enemmän "pappamallia".
Audissa on minusta hieno moottoritekniikka paperilla ja siinä on jonkinlaista viivan kauneutta muotoilussa. Tämä uusi A4-kori on kyllä uskomattoman hieno.
Kaikki kehuvat omaa Audiaan ja siihen ottamiaan varusteita. Sitten taas saa lukea miten helposti multitronic menee rikki tai miten BMW on ylivertainen Audiin nähden, vaikka toisessa testissä/mielipiteessä väitetään ihan muuta. Nämä ovat kyllä ikuisuuskysymyksiä ja niin kauan kuin auton ostaneet eivät tule siitä pelottelemaan olen aika turvallisin mielin.

Vielä tuosta quattrosta, että miltä tuntuu ajaa quattroa normaalin etuvetoisen sijaan? Huomaako sitä mitenkään kesäkeleillä? Onko renkaissa enemmän meteliä tai onko ajotuntuma jotenkin herkempi? Onko talviajossa autoa turvallisempi ja helmpompi ajaa? Olen kyllä lukenut, että talvella quattrolla voi myös painella aika helposti kahva edellä. En ole koskaan ajanut kuitenkaan nelivetoista autoa.

Olen sitä mieltä, että kun nyt näin kalliin auton ostaisin niin otan sitten quattron saman tien.

Ja vielä toinen kysymys, että mitä pidätte lisävarusteena saatavasta MMI:stä? Käsittääkseni se on paneeli, joka tulee vaihdekepin taakse ja sillä on helppo kontrolloida auton ominaisuuksia. Tarpeeton?

Kiitos taas vastauksista :)

> En minä tiedä miksi olen ihastunut juuri Audiin,
> ehkä siksi kun isällä vielä 10 vuotta sitten oli
> Audi100, joka oli kyllä kova peli siihen aikaan.
> BMW on aina edustanut minulle teiniautoa, jolla
> ollaan sitten talvella poikittain tiellä. Mercedes
> on toki arvokas, mutta olen ajatellut sen olevan
> aivan liian kallis auto ja enemmän "pappamallia".

Kai olet sama henkilö kuin Possu81? No vastataan kumminkin.

Jos ainoa kriteeri on "parempi" auto ilman teknisiä ja auton perusrakenteeseen liittyviä vaatimuksia, suosittelen audi A4 2.0 TFSI quattroa. Ajomiehenä olisit todennäköisesti enemmän kiinnostunut takavetoperustaisista kilpailijoista.

Auto se on Audikin. Tilantarve ratkaissee valintasi.

Aika yllättävää, että Audi A4 on Saksan toiseksi myydyin auto VW Golfin jälkeen.

http://www.automotorsport.se/news/16846/bmw-3-serie-får-stryk-av-audi-a4-i-tyskland/

Possu812 kun saat kortin niin voit käydä vaikka koeajamassa..

En oikein ymmärtänyt, että missä vaiheessa juttuni vaikutti siltä, että en olisi vielä saanut korttia, mutta totuus on se, että olen kohta kymmenen vuotta ajanut ihan menestyksekkäästi halpoja sedaneita. Nyt viimeiseksi on ollu alla Chrysler Neon, joka on kyllä palvellut oikein hyvin, mutta haluaisin vähän parempaa.

Niin siis en tosiaankaan halua kikkailla autolla mitään tai asentaa siihen jälkeenpäin mitään tuning-osia vaan haluan vaan auton, jolla on hauska ajaa ja se menee sinne mihin kuuluu. Minulla ei ole mitään varsinaista autoilu taustaa, kuten varmaan huomasittekin jo, mutta ei se silti tarkoita sitä, että olisin teini enää :) Kunpahan kyselin jos sattuisin saamaan hyviä vinkkejä kokeneemmilta ja tulihan niitä pari tosi hyvää.

Neli- ja etuvedon ero tulevat esiin lähinnä talvella liikkeelle lähdettäessä ja ajettaessa mutkaista reittiä mahdollisimma nopeasti.

Osta se joka "sopii käteen" parhaiten koska molemmat on hyviä pirssejä! :-)

Ihan ensimmäiseksi onnittelut! Olet tekemässä autoilussa ison hyppäyksen ylöspäin Neonista Audiin!

Varusteista: Audin(kin) kohdalla varusteluun pätee vanha totuus "lisävarusteet maksetaan vain kerran" Käytännössä tämä tarkoittaa, että auton oston jälkeen lisävaruteiden hinta häviää autosta noin 10-15 kuukaudessa. Poikkeuksena ovat neliveto, nahkaistuimet, automaattivaiheisto (varauksin). Kevytmetallivanteiden puute=hintaa alentavana tekijä.

Alennuksista: Jos tilaat auton tehdastilauksena alennuksia tuskin tulee 5 prosenttia enempää. Jos tyydyt autoon joka on jo maassa alennukset ovat luokkaa 8 prosenttia. Jos auto on jo myyjäliikkeessä ja ollut kauan myymättömänä, voit saada yli 10 prosenttia, jopa 12 saattaa olla mahdollinen.

Jos etsit autoon "järkevää" varustelupakettia, katso miten myyjäliikeiden esittelyautot on varusteltu. Niitä tilatessa liikkeet pyrkivät minimoimaan arvon alennuksen.

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com