Uusimmassa Tuulilasin katumaasturivertailussa ei arvosteltu lainkaan autojen nelivetojärjestelmien toimivuutta. Jutussa mainittiin että "Emme arvostelleet maasto-ominaisuuksia, koska nämä autot eivät ole suoranaisesti tälläiseen ajoon tarkoitettuja".
Tästä annan lehdelle pitkän miinuksen, sillä jos nelivetoisia autoja arvostellaan, mielestäni myös järjestelmien toimivuus on yksi arvostelukohde muiden joukossa. Mihinkään soramontturalliinhan ei olisi edes tarvinnut alkaa, pelkkä rullien päällä tehty testikin olisi jo kertonut paljon.
Se ettei autoja juurikaan käytetä kannokoissa on osaltaan totta, mutta moni on varmasti tyytyväinen jos auto ei jää kiinni niihin harvoihin aurauspenkkoihin, märälle nurmipihalle tai sateen liukastamlle mökkitielle.
Tottakai mielipiteeni on henkilökohtainen, mutta mitä mieltä te muut olette, onko katuMAASTURIvertailu vietävä läpi perhefarmarivertailun formaatilla?















Minusta noiden autojen maasto-ominaisuudet olisivat olleet kiinnostavia, vaikka käyttäjät eivät niitä autoja maastoon yleensä veisikään.
Mutulla sanoisin, että niissä ominaisuuksissa olisi voinut olla aika isojakin eroja.
Ja olisihan se iso plussa, jos joku valmistaja olisi tehnyt katumaasturin, jolla oikeasti pärjää maastossa.
Onhan noiden maasto-ominaisuuksia testattu muissa lehdissä. Land Rover Freelander on sittariksi aika kova menemään hankalistakin paikoista mihin muut noista vehkeistä jäisivät kiinni. Samoin voisin kuvitella, että Subaru olisi saanut maasto-ominaisuuksista lisäpisteitä.
Autoja on testattava niissä olosuhteissa, missä niitä käytetään. Yhdelläkään noista ei tarvitse "sateen liukastamalle mökkitiellä" jäädä jumiin. Tuskinpa monikaan jää edes puhtaasti kaksivetoisilla jumiin. Jos eri nelivetojärjestelmien paremmuutta aletaan testata, niin siitä tulee sen verran laaja kokonaisuus, että aihetta riittää helposti yhden erillisen testin verran. Esim. AMS testasi aivan hiljattain nelivetoja. Mersun ja Bemarin nelivedot näyttivät tuossa testissa kaapin paikan Audin ja Subarun monien mielestä "oikeille" nelivedoille.
Katumaasturi hankitaan usein perävaunun vetoon. Testissä olleiden autojen jarrullisen perävaunun maksimipaino vaihtelee 2000 - 2100 kg lukemissa. Olisin kaivannut testiin perävaununvetotestiä, mutta ilmeisesti esittelyautoista puuttuu vetokouku tai lehden testaajat ovat haluttomia testaamaan em ominaisuutta. Esim joku 1500 -1700 kg matkailuperävaunu olisi sopiva vedettävä jollain 100-200 km testilenkillä. Tätä kaipaisin siksi ,että auton ostajan on useimmiten mahdoton testata perävaunun veto-ominaisuuksia koska esittelyautoista puuttu vetokoukku. Lisäksi kaipaisin autotesteihin suksipoksitestiä, elikä testattaisiin noin 50-60 kg kattokuorman vaikutukset ajettavuuteen ja suksipoksin käytettävyys kyseisissä autoissa (toimituksesta löytyisi varmasti joku noin 160 -165 cm pitkä naishenkilö, joka pistettäisiin lastaamaan poksiin muutamat sukset). Tulisi mielenkiintoisia kommentteja suksipoksin sopivuudesta eri autoihin.
Oliko subarussa tuossa muuten xenonit ? Ei ainakaan vertailutaulukon mukaan, mutta silti polttimon hinnaksi oli laitettu muistaakseni yli 90 euroa. Vai luinko väärin, mikä muu polttimo voi maksaa niin paljon ?
Jännä muuten että muualta en ole vastaavaa valitusta vaihteiston osalta kuullut kuin Start/ilta-sanomat-autotoimitukselta subarun osalta. Ettei sitten ollut huono yksilö kyseessä ? Automaatti lienee kyllä oikeasti aikansa elänyt....
xenonit on
> Autoja on testattava niissä olosuhteissa, missä
> niitä käytetään. Yhdelläkään noista ei tarvitse
> "sateen liukastamalle mökkitiellä" jäädä jumiin.
> Tuskinpa monikaan jää edes puhtaasti
> kaksivetoisilla jumiin. Jos eri
> nelivetojärjestelmien paremmuutta aletaan testata,
> niin siitä tulee sen verran laaja kokonaisuus, että
> aihetta riittää helposti yhden erillisen testin
> verran. Esim. AMS testasi aivan hiljattain
> nelivetoja. Mersun ja Bemarin nelivedot näyttivät
> tuossa testissa kaapin paikan Audin ja Subarun
> monien mielestä "oikeille" nelivedoille.
ITSE kävin menneellä viikolla koeajamassa 08-Outbackia dieselinä (autossa ei ole alennusvaihteistoa). Reitille sattui auraamaton mökkitie ylämäkineen. Pohjaa raapien ja välillä puskurilla auraten subaru selvitti nousun ilman vaikeuksia. Olisi ollut kiva nähdä, kuinka nämä "kaapinpaikannäyttäjät" olisivat selvinneet tuosta. Nuo ovat juuri niitä olosuhteita, missä niitä nelivetoja Suomessa tarvitaan ja käytetään. Ei ole suurta merkitystä kiihtyykö auto jäällä nollasta sataan puoli sekuntia nopeammin vai onko ratakierros sekuntia nopeampi. Niitä kun noissa testeissä yleensä arvostetaan. Itseä ainakin kiinnostaa päästä sieltä auraamattomalta tieltä pois tai jäinen mäki ylös. Toiset saa ajella rataennätyksiä puolestani.
> ITSE kävin menneellä viikolla koeajamassa
> 08-Outbackia dieselinä (autossa ei ole
> alennusvaihteistoa). Reitille sattui auraamaton
> mökkitie ylämäkineen. Pohjaa raapien ja välillä
> puskurilla auraten subaru selvitti nousun ilman
> vaikeuksia. Olisi ollut kiva nähdä, kuinka nämä
> "kaapinpaikannäyttäjät" olisivat selvinneet tuosta.
> Nuo ovat juuri niitä olosuhteita, missä niitä
> nelivetoja Suomessa tarvitaan ja käytetään. Ei ole
> suurta merkitystä kiihtyykö auto jäällä nollasta
> sataan puoli sekuntia nopeammin vai onko
> ratakierros sekuntia nopeampi. Niitä kun noissa
> testeissä yleensä arvostetaan. Itseä ainakin
> kiinnostaa päästä sieltä auraamattomalta tieltä
> pois tai jäinen mäki ylös. Toiset saa ajella
> rataennätyksiä puolestani.
Outbackin ajettavuudesta ei ole pahaa sanottavaa, vaikkei rata-ajossa välttämättä pärjääkään sakuille.
Legacysta on tulossa piakkoin uusi malli. Jos se on yhtä asiallinen peli mitä nykyinen ja hinta ei ole liian kova, niin saattaa se hyvinkin olla seuraava autoni.
Kun vertaillaan katumaastureita pitäisi vertailla katu- ja maasto-ominaisuudet. Samaten auto hinurina kiinnostaisi.
Muutenkin vertailuun kannattaisi ottaa saman kategorian autoja. Käsittääkseni kaikki muut paitsi Land Rover ovat rekisterissä henkilöautoina. Land Rover käsittääkseni on maastoauto ihan rekisterissäkin.
Meinasi eilen kyllä oikeasti ruveta naurattamaan, kun katselin uuden TL:n viime vuoden myyntitilastoja : myydyin MAASTURI on Nissanin Qashqai. Kenenkähän ideoimia nämä määritykset ovat, että tuo auto on maasturi, varsinkin kun suuri osa niistä myydyistä lienee vain vajaavetoisia ? Kovin on löyhäksi tuo määritelmä mennyt....
Sentään pitäisi pysyttäytyä edes siinä, että malli on aina nelivetoinen, olisi edes jotenkin ymmärrettävissä....tosin saahan nitroakin takavetoisena, tosi maasturi.....
Ammattimies
> Meinasi eilen kyllä oikeasti ruveta naurattamaan,
> kun katselin uuden TL:n viime vuoden
> myyntitilastoja : myydyin MAASTURI on Nissanin
> Qashqai. Kenenkähän ideoimia nämä määritykset ovat,
> että tuo auto on maasturi, varsinkin kun suuri osa
> niistä myydyistä lienee vain vajaavetoisia ? Kovin
> on löyhäksi tuo määritelmä mennyt....
>
> Sentään pitäisi pysyttäytyä edes siinä, että malli
> on aina nelivetoinen, olisi edes jotenkin
> ymmärrettävissä....tosin saahan nitroakin
> takavetoisena, tosi maasturi.....
Otsikoksi todellakin sopisi paremmin maaseutukulkuneuvot tai soratielle sopivat autot kuin maasturit. Onhan Qashgaissa riittävästi maavaraa, joten se poikkeaa pelkästään asfaltille tarkoitetuista autoista, muttei se mikään maasturi ole.
Ammattimies:
Subarussa on kyllä xenonit, mutta vain lähivaloissa. Todella alkeellinen ratkaisu nykypäivänä, kun bi-xenoneita ei saa edes rahalla.
Xenoneistaa.
Xenonvalot mielummin lyhkäsiin valoihin kuin pitkiin, sillä Suomessa ajetaan normaalisti enemmän lyhyillä kuin pitkillä, siis jos näitä bi-valoja ei ole tarjolla. Toisaalta en ole kaivannut xenonvaloja, koska tuo öinen pilluralli ei kuulu tapoihini :).
Maasturivertailusta:
Taas yksi tyhjänpäiväinen vertailu, jossa tasapuolisuudesta ei ollut tietoakaan, valitaan voittajat ennen testin alkua...
Kommentteja tuolla toisaalla:
http://keskustelut.a-lehdet.fi/tuulilasi/topic_show.pl?tid=4402#fp
En ymmärrä tuota motkotustasi kantavuudesa. Autoja tulee tietenkin testata samalla kuormalla, eikä millään 70% kantavuudella. Jos Subarussa on paska kantavuus niin voi voi. Lapinmatkallekin mieluusti ottaa ne samat varusteet mukaan, eikä rupea laskeskelemaan kantavuuksia saati sitten rajoittamaan kuormaa puutteellisen kantavuuden takia.
Muissa autoissa on poikkeuksetta bi-xenonit saatavana. Bi-xenoneista on varsinkin Suomessa suunnatton hyöty, kun Etelä-Suomessakin on tuo aurinko talvella lähinnä poikkeuksellinen luonnonilmiö. Itse en autoa ilman xenoneita mielellään ota.
Ja ei ne longlife vehkeet sitä huoltovaloa vilkuttele 15tkm kohdalla kuin ihan poikkeustapauksessa.
Niin onhan noissa Volkkareissa ainakin ollut jotain ongelmia sen longlifekoodauksen kanssa ja huolto taas vaihteeksi levitellyt käsiään. Mittaristoja vaihdettu ja muuta. Mutta kyllä tuo longlife oikein toimiessaan on paljon parempi kuin 15tkm huoltoväli. Mitä vähemmän autoa tarvitsee seisottaa huollossa, sen parempi.
Joo, kyseinen testi oli kyllä hiukan mauton. Varmasti CR-V on luokassaan onnistunut ratkaisu, mutta kyllä se on aika henkilöautomainen. Jos sitä arvostaa, niin ei muuta kuin Honda-mieheksi. Ainoita järkeviä autoja noista testatuista ovat Subaru ja Freelander. X-trail on automaattina myös käypäisä. Pitäisikin vertailla kahta maasturia ja sitten vaikka noita muita vaikkapa Octavia Scouttiin. Näinköhän Honda-mies jäisi toiseksi...
Kuka "viisas" kertoisi mitä hyötyä xenoneista, siis muuta kuin virran kulutus jota tulee laturista muutenkin yleensä tarpeeksi? 8-O
> Kuka "viisas" kertoisi mitä hyötyä xenoneista, siis
> muuta kuin virran kulutus jota tulee laturista
> muutenkin yleensä tarpeeksi? 8-O
Et voi olla tosissasi....
>> Kuka "viisas" kertoisi mitä hyötyä xenoneista,
>> siis muuta kuin virran kulutus jota tulee
>> laturista muutenkin yleensä tarpeeksi? 8-O
>
> Et voi olla tosissasi....
Olen yhä vakuuttuneempi, että nimimerkki Iravi on jonkin sortin teekkarijäynä. Otaniemessä varmaan nauravat partaansa...
>>> Kuka "viisas" kertoisi mitä hyötyä xenoneista,
>>> siis muuta kuin virran kulutus jota tulee
>>> laturista muutenkin yleensä tarpeeksi? 8-O
>>
>> Et voi olla tosissasi....
>
> Olen yhä vakuuttuneempi, että nimimerkki Iravi on
> jonkin sortin teekkarijäynä. Otaniemessä varmaan
> nauravat partaansa...
Tiedä häntä, mutta halogeenillakin (myös muillakin systeemeillä) saadaan sama valoteho jos halutaan, mutta tosiaan kuluttaa yleensä enemmän virtaa/polttoainetta (paitsi esim. leditekniikka), siis mikä tuossa on "teekkarijäynää"? :-)
Kunhan ledit kehittyy niin "teekkarihuumorisi hyytyy"? :-)
Jatkan vielä itse vertailusta...
onkohan Freelander huonontunut, muiden taso noussut vai onko autommatin poissaolo heikentänyt auton ominaisuuksia, sillä TM 1/08 vertailussa freelander sai täydet kympit kaikissa ajoon liittyvissä kategorioissa ja esim. nyt voittanut CR-V jäi tuolloin aika lailla jälkeen ajo-ominaisuuksissa.
Näyttää siis siltä, että vertailut kuitenkin perustuvat paljon "makuasioihin".
(Ei silti, ajattelin käydä koeajamassa CR-V:n :) )
> Ammattimies:
>
> Subarussa on kyllä xenonit, mutta vain
> lähivaloissa. Todella alkeellinen ratkaisu
> nykypäivänä, kun bi-xenoneita ei saa edes rahalla.
Ihan vaan mielenkiinnosta, mihinkäs noista vertailun autoista saa bi-xenonit ( rahalla tietysti - Legacyissä ja Outbackeissähän ne on saatavilla ja aina ilmaiseksi vakiona... muttei niistä enempää, ei kuulu tähän vertailuun.. )??
Totta kai, olisihan se ehdottoman hyvä asia, kun tietäisi pääseekö
autolla edes ehkä hiekoittamatontakin ylämäkeä ylös.
Tänä aamuna meidän taloyhtiössä eivät muut, kuin meidän RAV 4 päässyt taloyhtiömme yläpihalle.
> Totta kai, olisihan se ehdottoman hyvä asia, kun
> tietäisi pääseekö
> autolla edes ehkä hiekoittamatontakin ylämäkeä ylös.
> Tänä aamuna meidän taloyhtiössä eivät muut, kuin
> meidän RAV 4 päässyt taloyhtiömme yläpihalle.
Vieläkö ravissa käytetään viskokytkintä?
>> Totta kai, olisihan se ehdottoman hyvä asia, kun
>> tietäisi pääseekö
>> autolla edes ehkä hiekoittamatontakin ylämäkeä ylös.
>> Tänä aamuna meidän taloyhtiössä eivät muut, kuin
>> meidän RAV 4 päässyt taloyhtiömme yläpihalle.
>
> Vieläkö ravissa käytetään viskokytkintä?
Ei käytetä.
> Totta kai, olisihan se ehdottoman hyvä asia, kun
> tietäisi pääseekö
> autolla edes ehkä hiekoittamatontakin ylämäkeä ylös.
>
> Tänä aamuna meidän taloyhtiössä eivät muut, kuin
> meidän RAV 4 päässyt taloyhtiömme yläpihalle.
Ei Suomessa kuitenkaan mahdollista? :-)