Miksi ei viriä mitään keskustelua?

Hyvin olemme tietoisia, että monet autonvalmistajat suunnittelevat hybrideä ja sähköautoja.
Ja johan niitä on olemassakin.
Hyvin olemme myöskin tietoisia siitä miksi niin tehdään.
Tuntuu vähän kummalliselta, kun näillä keskustelualueilla tulevasta muutoksesta vaietaan.
Mielestäni on jo jutunjuuriksi riittävästi aineistoa.
Saa nähdä päästäänkö alkuun.

En tiedä tekniikasta, mutta Toyota Priusta moitittiin aika kovasti eräässä ruotsalaisessa jutussa, ympäristöystävällisten autojen vertailussa.

Ja tuossa sanotaan että se kuluttaisi +63 enemmän kuin mitä on luvattu.

http://www.aftonbladet.se/bil/article370746.ab

Vähän ristiriitaista on, tietysti voihan se olla että esim. Priuksen faktinen kulutus on kuitenkin aika pieni.

Toisaalta Priusta on myös kehuttu ja palkittu paljon ekovertailuissa, kestotesteissä yms. Sehän on kuitenkin pioneerituote, joka näyttää suuntaa hybrideille. Kyllä näyttää hybridi lyövän läpi lähiaikoina.

Itse odotan mielenkiinnolla vuoden päästä tulevaa uutta Priusta, jonka ladattavan mallin keskikulutus on testien mukaan 3,4. Viime vuonna ostin uuden dieselin ja kieltämättä olisin valinnut hybridin jos se olisi ollut hankintahinnaltaan sama tai kulutukseltaan pienempi. Tähän se ei vielä pystynyt viime vuonna, mutta luultavasti jo tulevana.

Tälläkin palstalla oli vuosia sitten kovat keskustelut Priuksesta, mutta noita ketjuja tuskin enää löytyy. Ajoin itsekin autoa kun se tuli markkinoille ja ihastuin tekniikkaan kovin. Kyllä siitä tavallisen bensa-auton kaatajaksi on, mutta kokoajan idea paranee ja nyt kun muutkin tuovat malleja tarjolle, niin löytyy vaihtoehtoja niillekin joita Toyotan näkemys ei miellytä. Voi toki olla, että monen valmistajan hybridit ovat alkuun ns. kevythybridejä "premiumluokkaan" ja hyökkäävät Lexusta vastaan, mutta eiköhän ainakin rahvaan autoista VW, Audi, PSA-mallit ja Ford ole tulossa Priuksen ja Honda Civicn apajille. Tiettävästi Toyota on tuomassa useimpiin nykymallihin myös hybridiversion ja oletankin, että parin vuoden sisällä Avensis saanee oman "ekoversionsa".

Toyota tuo 2010 luvun alussa 12 uutta Hybridi mallia. Eli sitten pitäisi jo löytyä vähän joka lähtöön autoja.

Vuoteen 2020 mennessä kaikki tehtailta lähtevät Toyotat on erilaisia Hybridejä. Mahdollisesti bensa, Diesel, kaasu yms.

> Tuntuu vähän kummalliselta, kun näillä
> keskustelualueilla tulevasta muutoksesta vaietaan.
> Mielestäni on jo jutunjuuriksi riittävästi aineistoa.

Ihmiset tuppaavat kirjoittelemaan autoista ja asioista jotka ovat kiinnostavia. Vielä nykyisellään ei ole hirmuisesti kiinnostavia sähköautoja jotka keskustelua enemmälti herättäisi.

Juu, eipä se kauheasti kiinnosta lätistä autoista, joita ei vielä ole eikä tiedä milloin tulee. Ja se pelkkä sähköauto taitaa olla vielä useamman vuoden juttu, kun se Voltkin taitaa myöhästyä ja maksaa kaksi kertaa sen mitä vaikkapa Hondan Insight.

Jenkkimarkkinoillehan tehdään tuosta Avensiksesta hybridi-malli ja myydään sitä Lexuksena. Mallimerkintä HS 250h:

http://www.lexus.com/fcv/HSHybrid/HSHybrid_popup.html?s_ocid=FCV_08_HSh_Pre ssReleasePage

http://www.lexus.com/fcv/HSHybrid.html?s_ocid=LHS109Home1

Tiedä sitten, kuinka tuo myy. Tuohon premium-luokkaan lähteminen lähes kokonaan Avensikseen perustuvalla autolla ei kuulosta kovin hyvältä.

Minä kokeilin toissa vuonna Toyota Camry Hybrid-mallia. Todella mainio peli, siinä oli 2,4 litranen bensakone ja sen kaverina sähkömoottori. Sähkömoottorilla ajeltaessa siitä jäi erityisesti mieleen muhkea vääntö(paljon enemmän kuin auton bensakoneesta irtosi.). Mun mielestä hieno ja mukavasti varusteltukin peli ja se näyttääkin perinteiseltä autolta toisin kuin Euroopan markkinoiden Prius.

En ole seurannut, onko ko.hybridistä tullut vuosimallin 2007 jälkeen päivitettyjä versioita. Muistan kaverini jutelleen, että maksoi hybridi-Campyrästään silloin joku 28000 taalaa, eli varsin kohtuullinen hinta. Prius on jenkeissä vielä halvempi, muistaakseni karvan päälle 20k taalaa.

Toisaalta "älykkäät" tiedostaa että ihmiskuntaa/maapalloa kohtaa "ilmastonmuutosta" isompi katastrofi ennen kuin tuo "ilmastonmuutos" vaikuttaa ollenkaan ainakaan Suomessa?
Ilmastonmuutosta on tapahtunut aina, siis maapallon "synnystä" lähtien, ja siksi vaimomme joutuvat "synnyttämään" lapsensa "munimisen" sijasta koska olemme nisäkkäiden jälkeläisiä, emme dinojen!
Nisäkkäät valtas alaa kun "ilmastonmuutos" iski ja dinot kuoli sukupuuttoon?
"Ilmastonmuutoksessa" on se hyvä puoli, siis yleensä, että tapahtuu hissukseen?

Vireästi viriää!

Ruudin keksijät ovat ottaneet sähköauton valmistuksessa piikkipaikan.
Suomalaisetkin ovat osin mukana oululaisten voimin.
Täältäkin löytyy:
http://www.sahkoautot.fi/

Ja onhan tuon linkin kautta löydettävissä myös ihan omakin projekti.
"Kone ja muut tarpeettomat pois ja akut ja sähkömoottori tilalle."
Saa nähdä mihin riittää resurssit tässä sähköauton teossa.

Aika paljon on hybridejä myyty.
Miten kalliiksi tullee kaksinaisen järjestelmän ylläpito kaikkineen.
Kyllä se pitäisi olla mieluummin vain pelkkä sähköpeli ja töpselin kautta ladattava.

Terveiset Iraville.
Hyvä niin, jos tapahtuisikin hitaasti.

Suomessa ainakin on hidasta ja tiedemiehet "arpovat" onko Suomen keskilämpötila vuonna 2050 +5 vai -5 nykyiseen verrattuna?
Suomi sijaitsi aikoinaan (muisti pätkii ja en muista ajankohtaa! :-() nykyisen etelämantereen paikkeilla, joskus 360 miljoonaa vuotta sitten päiväntasaajalla (siis jos ei pätki muistini liikaa! :-(), nykyisin "vaeltaa" koilliseen, siis Siperiaa kohti, eli keskilämpötila ei paljoa nouse, laskee jopa radikaalisti jos Golfvirta loppuu? :-(

50-luvulla peloteltiin jääkaudesta. Kuinka se on kauheaa, kun se tulee muutaman kymmenen tuhannen vuoden päästä. Jonkun aikaa myöhemmin kerrottiin mm., että suuressa osassa Saksan maata on teollisuus tappanut kaiken kasvun. Se oli silloin, kun se eräs isäntä oli aika kauan yhteistä kotoamme kaitsemassa.
Hämmästys oli suuri, kun myöhempinä vuosikymmeninä pääsi käymään  Saksassa.
Oli pakko todeta, että kylläpä meille on syödetty aika paksua.

Monella tavallahan ilmaston muutosta toki tuodaan julki. Ja on myöskin edelleen toisuskoisia.

Aika kaukana taitaa kuitenkin olla  se aika, jolloin suhisteltais vain sähköautomobiileilla.
Vaatii radikaaleja päätöksiä ja sopeutumista.
Jokainen toki voi aina tehdä luontomme eteen, kunhan vain löytyy tahtoa.

> Jenkkimarkkinoillehan tehdään tuosta Avensiksesta
> hybridi-malli ja myydään sitä Lexuksena.
> Mallimerkintä HS 250h:
>
> http://www.lexus.com/fcv/HSHybrid/HSHybrid_popup.html?s_ocid=FCV_08_HSh_Pre
> ssReleasePage
>
> http://www.lexus.com/fcv/HSHybrid.html?s_ocid=LHS109Home1
>
> Tiedä sitten, kuinka tuo myy. Tuohon
> premium-luokkaan lähteminen lähes kokonaan
> Avensikseen perustuvalla autolla ei kuulosta kovin
> hyvältä.

Simppa hyvä. Nyt tais tulla se ns sammakko suusta. Eipä juuri ole yhtäläisyyksiä Aven kanssa.

Ulkonäkö on suoraan Avesta ja koko auto on kuulemma Avensis hybridi-tekniikalla sekä nelivedolla ja paremmalla sisustalla kuorrutettuna:

http://en.wikipedia.org/wiki/Lexus_HS

Siinä uskossa ainakin minä olen, ja niin tuntuvat monet autolehdetkin olevan.

Hybiridi on sinänsä oiva keksintö, etenkin ruuhkaisessa kaupunkiajossa nerokas, etenkin Prius (kulutti aikoinaan vertailussa Honda Civicin vastaavaa vähemmän kaupungissa). Se vain kummastuttaa, että uusikin Prius tulee olemana oudohkon näköinen. Futuristinen eli rohkea se linjoiltaan toki on, mutta ainakin omaan silmääni ruma. Tekniikkahan siinä on hyvä. Kun tuon hybriditekniikan laittaisivat sulavampiin normaalimpiin korimuotoihin ja ajettavuus myös, niin varmasti kauppa kävisi vielä paremmin.

Luulen, että hybridi valtaa jalansijaa lähimmän 10 vuoden aikana, vasta sen jälkeen tulevat suuremmalla joukolla puhtaat sähköautot. Mutta miten on sen vetytekniikan kanssa; senhän piti tulla jo vuosituhannen vaihteessa ryminällä mutta nyt on hiljaista. Sehän se vasta olisi puhdas ajokki, lienee vaan sen vedyn valmistusprosessi kallis ja energiaa vievä...

Hae keskusteluista

Hae keskusteluista

Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com