http://www.hs.fi/politiikka/Kilometrikorvausta+leikataan+kaikilta/a13055...
"Uudistuksella haetaan 45–70 miljoonan euron säästöjä."
Vallan kauhiast noi valtion työntekijät kruiselevat työmatka-ajoja omilla autoillaan.
Valtiolle kun ei säästöä tule centtiäkään , vaikka kaupalliselta puolelta leikattaisiin kaikki verottomat kilometrikorvaukset pois.
Mutta leikataan nyt sitten korvaukset pois kaikilta , ihan tasapuolisuuden nimissä.












Terve! Tässä jykä moi! Ollaan jutan kanssa vähän reissailtu.Lämpimissä maissa tietty.
Tarttee vähän säästellä suomalaisten terveydenhuollosta ja koulunkäynnissä, että saadaan meidän etelän ryyppyremmille hilloa marssiin.
Ollaan bailattu aina rankasti, vippirahalla tietysti. Remmillä jotenkin päässyt rahat Vähiin.
Suomalaisten pitää laittaa kortensa kekoon. Olemme päättäneet kiristää kaikkia veroja niin kauan, että kansa kuolee silkkaan vitutukseen. Hei,nostetaan eläkeikä 72-vuoteen! Jos joku enää haluaa niin vanhaksi elää.
Nuorten tilanne on saatu jo aika hyvin hoidettua. Aina kun ajellaan talon Audilla, skidit ovat ihan apean näköisiä.
Terveisin matikka kuus jykä ja joululaulujakin levyttänyt ope -Jutta.
Kertokaas nyt keitä tämä km-korvauksien leikkaaminen hyödyttää.
Jos tätä oikein pitkälle venyttää niin voi olla että hullut kuselan päättäjät olettavat että verovapaiden km-korvausten leikkaamisella saadaan yritykset ostamaan enemmän henkilöautoja työntekijöilleen kuselan sikamaisesti verotettuun kalliiseen hintaan. Ja toisaalta oletetaan ehkä että palkkoja nostettaisiin joista sitten kertyisi verotuloja valtion kassaan. Ja tietysti valtio haluaa "osingoille" ja paljon ajavilta saadaan sitten muutama lantti siitä hyvästä että työntekijä on istunut autossa vuorokausikaupalla helvetin huonoilla teillä jepareiden kytätättävänä ja siinä sivussa maksellut pari kolme ylinopeussakkoa kuselan körönopeusvaltion kassaan. Ja muutenkin paskamaisessa valtiossa on paljon ajavilla päällä puolivuotinen vitutusrangaistusnopeusrajoitus. Eikö tähän kansalaisten kyykyttämiseen tule loppua? Mitäs seuraavaksi keksitään.
Kuselassa on tällä työttömyysasteella työnantajan markkinat. Ei siinä paljon palkkoja nostella----hyvä kun saa edes pitää työpaikkansa. Ja yritykset eivät autoja huvikseen työntekijöilleen ostele---ei yleensäkään eikä ainakaan nykyisessä taloustilanteessa.
Voi vittu mitä saatanan pelleilyä tämä perkeleen hallitus taas touhuaa. Mikä se helvetin Kyllönenkin luulee olevansa. Minä en moiseen xxxxxxxxxxxxxxxx (sensuroitu) koskisi pitkällä tikullakaan.
Työsopimuslaissa sanotaan että.
- joko työnantaja maksaa työnteosta työntekijälle aiheutuvat kustannukset
- tai sovitaan niin että palkka kattaa ao. kustannukset
Kaikissa tapauksissa siis työnantaja maksaa työnteon kustannukset, joko huomioituna palkassa tai erikseen.
Koska lähes poikkeuksetta sellaisia sopimuksia ei ole tehty jossa palkan katsotaan kattavan ao. kustannukset, verottomien kilometrikorvauksien leikkaaminen tarkoittaa, että työnteosta aiheutuvia kustannuksia siirretään työntekijän maksettaviksi ilman että työnantaja ja työntekijä ovat siitä keskenään sopineet. JOS työnantaja maksaisi kilometrit kuitenkin entiseen malliin, uusien rajoitusten yli menevä osa olisi työntekijälle verollista tuloa, eli valtio siis verottaa työntekijää työnteon kustannuksista !! Ja hallituksessa on sentään kaksi työväenpuolueeksi itseään nimittävää puoluetta! Ehkä muistamme myös, että sama hallitus on myös faktisesti nostanut liikenteessä olevien volyymimallien auto- ja ajoneuvoveroa, ja polttoaineveroakin on korotettu, ja tämä näkyy nyt siis kilometrikorvausten verovapauden rajoituksina.
Totta, samaa mieltä kerrankin kanssasi!
"Uudistuksella haetaan 45–70 miljoonan euron säästöjä."
Olis ihan kiva tietää , mistä tälläiset lukemat on saatu... Ketonen ja Viitanen hoi , olisko tutkivan journalismin paikka.
(ei tietenkään ole , koska kyse on verotuksesta) ...
Eiköhän kyse ole kuitenkin 45-70 miljoonan euron LISÄTULOISTA valtiolle sosialisoimalla yksityistä omaisuutta valtion ja yritysten käyttöön...
Säästöistä voidaan puhua VAIN valtion itse, omille työntekijöilleen,maksamien kilometrikorvausten kohdalla ellei sitten samalla olla myös koskemassa kodin ja työpaikan väliseen verovähennykseen...
Mutta leikataan nyt sitten korvaukset pois kaikilta , ihan tasapuolisuuden nimissä.
Kieltämättä koskee kovasti joidenkin kukkaroa, mutta palkan ei pidä perustua verottomaan kilometrikorvaukseen. Aivan oikea päätös, kahden sentin korvauksen laskuun taas ei löydy perusteita koska hallitus on vain kasvattanut autoilun kuluja edelleen.
Ketkähän tämän(kin) asian sössivät... :(
http://yle.fi/uutiset/kiinteistovalittajat_kiersivat_veroja_kilometreill...
Ketkähän tämän(kin) asian sössivät... :(
500€ Sorsalla kilometrikorvauksia vetävät , etätyötä puolet työviikosta tekevät kaupparatsut :-(
"Hei, tällähän tienaa"... Juu juu , niin kauan kuin se sorsa kestää...
500€ Sorsalla kilometrikorvauksia vetävät , etätyötä puolet työviikosta tekevät kaupparatsut :-(
"Hei, tällähän tienaa"... Juu juu , niin kauan kuin se sorsa kestää...
Sorsa myyty juhannuksena satojen prosenttien voitolla, sitten ostin neljä vuotta tuoreemman ja japanialaisen 1,0-litraisen torikassin. Toki nyt ajelen vain kaksipyöräisillä ja veneella, kun on hyvät mökkikelit....:)
Iso muutos kilometrikorvauksiin kuumensi autoilijat: "Pitää palata 5000 euron autoon!"
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288489510622.html
Mitenkäs käy moottoripyörän kilometrikorvausten?
http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Verohallinnon_paatokset/V...
Sorsa myyty juhannuksena satojen prosenttien voitolla,
Ja myyntivoitosta tuli tietenkin verot maksettua , kuten kunnon kotisossun velvollisuudentunteissaan tulee tottakai maksaa...
sitten ostin neljä vuotta tuoreemman ja japanialaisen 1,0-litraisen torikassin.
Samahan se on , millaiselella kinnerillä niitä verottomia km-korvauksia nostelee...
Toki nyt ajelen vain kaksipyöräisillä ja veneella, kun on hyvät mökkikelit....:)
Höperö olet , tiedätään ....
Iso muutos kilometrikorvauksiin kuumensi autoilijat: "Pitää palata 5000 euron autoon!"
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288489510622.html
Mitenkäs käy moottoripyörän kilometrikorvausten?
EMT . kysy verottajalta ???
Vieläkin lämmittää sydäntä se että vuonna 2006 tai 2007 "ajoin" 52 km työajoa kun todellinen matka oli noin 150m jalan. Syynä oli mulkku esimies joka osaamaattomuuttaan juoksutti turhaan kun ei osannut käyttää noin 10 sekuntia kannen avaamiseen. Mutta Hän olikin Itse Herra Esimies HuoltoMestari joka vain komentaa toisia.
No sama esimies jatkaa "työssään" siten että ajelee ympäri lääniä "korjaus"keikoilla jotta ei aiheuttaisi niin paljon tuhoa kuin työpaikalla. Nämä km-korvaukset rahoitetaan verovaroista koska kyseessä on valtion laitos. Palkkakin lienee nyt jo 3ke/kk vaikka kyvyt ovat ala-asteikäisen tasoa. Tuollaisista tolloista pitäisi ensin säästää ennenkuin oikean työn tekijöitä kiusataan yhtään lisää.
"Uudistuksella haetaan 45–70 miljoonan euron säästöjä."
Valtiolle kun ei säästöä tule centtiäkään , vaikka kaupalliselta puolelta leikattaisiin kaikki verottomat kilometrikorvaukset pois.
Myyntimiesten keskusjärjestön (=SMKJ) sivuita löytyy "tietoa" lisää tästä kilometrikorvausasiasta. Eli siis valtiovalta uskoo yritysten lakimuutoksen jälkeenkin maksavan 0,43 eur/km ja täten yli 0,25 euron osasta menee normaali tulovero. Lieneekö sitten asia noin, katsokaa itse. Allaolevasta linkistä...
http://www.smkj.fi/fi/component/content/article/10-viestinta/ajankohtais...
"Hei, me tienataan tällä!"
- J.Käteinen -
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10157642
"Uudistuksella haetaan 45–70 miljoonan euron säästöjä."
Valtiolle kun ei säästöä tule centtiäkään , vaikka kaupalliselta puolelta leikattaisiin kaikki verottomat kilometrikorvaukset pois.
Myyntimiesten keskusjärjestön (=SMKJ) sivuita löytyy "tietoa" lisää tästä kilometrikorvausasiasta. Eli siis valtiovalta uskoo yritysten lakimuutoksen jälkeenkin maksavan 0,43 eur/km ja täten yli 0,25 euron osasta menee normaali tulovero. Lieneekö sitten asia noin, katsokaa itse. Allaolevasta linkistä...
http://www.smkj.fi/fi/component/content/article/10-viestinta/ajankohtais...
"Hei, me tienataan tällä!"
- J.Käteinen -
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10157642
"Uudistuksella haetaan 45–70 miljoonan euron säästöjä."
Eli kyse on veronkorotuksesta , ei säästöstö , eli tuo summa on pois palkansaajilta... Meinaa nykyisellä kovalla veroasteella sitä , että tuo summa on jostain pois. Pois muusta kulutuksesta ....
Eli hölmöläisten tilkkutäkin ompelua jälleen ja tälläkin kertaa saattaa muutama tilkku hukkua välillä ja täkki vaan lyhenee.
Ei juma....ta ..
Aika kivasti saataisiin miljardi kun hoylays olisi krouvimpi. Samalla toki muita veroja jaisi saamatta kun kulkuneuvo vaihtuisi ja toimeluaisuus vahenisi. Auton kaytto on kulkuneuvoista kovimmin verotettu.
Harva tyonantaja tulee maksamaan korvauksia yli verottoman korvauksen.Onhan tama muutos autoilun kallistuessa samaan aikaan osoitus siita miten tyontekoa hallituksen puolesta arvostetaan. Itse matkustan tyoajalla ja julkisilla joten minulke ei henk koht merkitysta ja siksi arvioin tavallaan ulkopuolisen silmin asiaa.
Kaupparatsu saa 40 kiloeurolla varsin hyvän ja turvallisen ison auton työmatkapeliksi:
http://www.nettiauto.com/uudet-autot/skoda/superb/83579
Jos haluaa "tienata" kilometrikorvauksilla, niin voi tyytyä käytännössä yhtä turvalliseen, mutta ainoastaan hieman meluisampaan käyttöautoon. Edelleen pääsee perille asiakkaan luokse ajoissa ja rentoutuneena.
http://www.nettiauto.com/uudet-autot/skoda/octavia/83439
Autoala on sen verran kilpailtu ala, että muiltakin merkeiltä löytyy saman hintaluokan varsin hyviä käyttöautoja myyntimiehelle.
Ei se kaupparatsujen BMW tai Audi ole yhtään näitä yllä mainittuja turvallisempi tai edes väsyttävämpi ajella. On mielestäni aika naivia väittää, että kaupparatsun pitäisi voida ajaa 60 kiloeuron autolla "turvallisuuden" nimissä ja voitava vaihtaa se auto kahden vuoden välein uuteen samanlaiseen.
Kilometrikorvauksen ei pidä olla palkan lisä, vaan korvaus oman auton käytön todellisista kuluista. On oikeudenmukaista, että palkka menetetystä vapaa-ajasta maksetaan muulla tavalla ja verotettuna samoin periaattein kuin muukin palkkatulo.
Jos haluaa "tienata" kilometrikorvauksilla, niin voi tyytyä käytännössä yhtä turvalliseen, mutta ainoastaan hieman meluisampaan käyttöautoon. Edelleen pääsee perille asiakkaan luokse ajoissa ja rentoutuneena.
http://www.nettiauto.com/uudet-autot/skoda/octavia/83439
Neljässä vuodessa normaalin työntekijän käyttöauton arvon alennus ( 30 000 km ajoa vuodessa) näytää olevan luokkaa 15 kiloeuroa. Kilometrikuluilla pitäisi siis kattaa tuo arvon alenema sekä muuttuvat kustannukset (huollot, polttoaine, renkaat + muutama kymmenen pesukertaa ym. pientarvikkeita).
Jos ajaa enemmän kuin tuon 30t vuodessa, niin pääomakulut ja muuttuvat kulut tietysti nousevat, mutta niin nousee myös korvauksen määrä.
http://www.autotalli.com/vaihtoauto/32251696
Mielestäni tämä kilometrikorvauksen jaottelu on Ihan hyvä uudistus, joka mahtuu varsin hyvin tavallisen kansalaisen oikeudenmukaisuuskäsitykseen.
”Näyttää siltä, että verotonta kilometrikorvausta pitäisi laskea itse asiassa hieman enemmän kuin mitä VM on nyt esittänyt, jotta se olisi linjassa todellisten käyttökustannusten kanssa. Tässä valossa on hieman outoa, että keskusteluun on nostettu autoedun verotusarvon kiristäminen vaihtoehtona sille, että kilometrikorvausten ylikompensointia ollaan purkamassa”
"Kallion mukaan auton käytöstä maksettavan korvauksen tulisi aina pohjautua todellisiin käyttökustannuksiin, ei poliittiseen kompromissiin. Autoedun verotusarvoakaan ei siis voida mennä noin vain korottamaan tai laskemaan, sillä myös sen tulee perustua kaikissa olosuhteissa todellisiin kustannuksiin."
http://www1.autoalanverkkopalvelu.fi/mediakone/aineistot/92/at_tiedote_0...
Että tällaista pukkaa autoalan tiedotuskeskukselta tähän asiaan....
Kaupparatsu saa 40 kiloeurolla varsin hyvän ja turvallisen ison auton työmatkapeliksi:
http://www.nettiauto.com/uudet-autot/skoda/superb/83579
Jos haluaa "tienata" kilometrikorvauksilla, niin voi tyytyä käytännössä yhtä turvalliseen, mutta ainoastaan hieman meluisampaan käyttöautoon. Edelleen pääsee perille asiakkaan luokse ajoissa ja rentoutuneena.
http://www.nettiauto.com/uudet-autot/skoda/octavia/83439
Ei se kaupparatsujen BMW tai Audi ole yhtään näitä yllä mainittuja turvallisempi tai edes väsyttävämpi ajella. On mielestäni aika naivia väittää, että kaupparatsun pitäisi voida ajaa 60 kiloeuron autolla "turvallisuuden" nimissä ja voitava vaihtaa se auto kahden vuoden välein uuteen samanlaiseen.
Avarretaan hieman sitä oksanreikää, jotta kokonaisuus alkaa näkyä paremmin.
Tuo pienempi skoda ei ole tarpeeksi tilava, jos vaatimuksena on, että vapaa-aikana autoon mahtuu kaksi aikusta ja kolme lasta turvaistuimissa (kuski ja yksi lapsi eteen ja aikuinen ja kaksi lasta takaistuimelle). Lisäksi tulee huomioida, että auton tulee olla farkku, jotta lasten vaunut ja rattaat kulkevat mukana.
Auton tulee lisäksi olla automaatti, joita noihin skodiin kyllä saa,, muta vain kaksoiskytkimellä olevaa mallia.
Kaksoiskytkinautomaatti sopii melko huonosti perävaunun vetoon, ja etenkin sen peruuttamiseen, joten on otettava huomioon, että tuo kaksoiskytkinmalli ei kelpaa kaikille automaattia haluaville, vaan suurin osa haluaa edelleen momentinmuuntimella olevan automaatin.
Toinen huomioitava asia tässä kilometrikorvausasiassa on se, että nämä tilavat, aidot "suomiautot" ovat rajallinen määrä, joista on käytettynä enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Jos niiden määrä ja osuus uutena myytävistä vähenee, niin niitä tuodaan sitten käytettynä entistä enemmän.
v 2011 tuotiin käytettyjä hieman vajaa 30000 kpl, joista reilut 20000 kpl päätyi käyttöautoiksi kansalaisille, ja muutama tuhat oli harrasteautoja.
Viisi eniten tuotua v 2011 = 19215 kpl
MB 7029
BMW 4594
VW 2731
AUDI 2633
Volvo 2228
Autoveroa noista käytettynä tuoduista valtio saa noin 35-40% vastaavien uusien autoveron määrästä ja ALV niistä jää kokonaan saamatta.
Jos kilometrikorvauksen laskusta seuraa se, että uusien myynti kohdistuu entistä pienempiin malleihin, niin käytettynä tuodaan sitten entistä enemmän noita perhefarkkuja.
Otetaan esimerkiksi 10000 kpl, keskihinta uutena 50000 €, josta autoveroa 12000 € ja ALV 7100€, eli verot yhteensä 19100 € ( ALV 0 30900 + ALV 7100 ja autovero 12000). Yhteensä veromenetys 191 miljoonaa, joten taitaa tuo kilometrikorvauksen lasku mennä tuotoltaan melkoisesti miinukselle, vaikka noista käytettynä tuodoista valtio saisi keskimäärin 4500 € autoveroa kappaleelta, eli 45 miljoonaa, niin kokonaistappiot veroissa olisivat edelleen 141 miljoonaa.
Turha sitä kaupparatsun 60 autoa on kadehtia, sillä niistä tulee melkoiset verotuotot valtiolle.
Kateus vie tunnetusti kalatkin vedestä.
"Kilometrikorvaus - ihan kuin kreikkalaista verotusta ja siksi niin ihanaa"
"Hankkeen keväisestä julkitulosta asti sen ovat tuominneet jyrkästi melkein kaikki: SAK, Metalliliitto, Suomen yrittäjät, Veronmaksajien keskusliitto. Yksimielisyys kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka loistava veronkierron tapa verottomat kilometrikorvaukset ovatkaan. Työntekijät saavat verotonta palkanlisää ja työnantajat saavat mahdollisuuden maksaa osan palkasta verottomasti.
Nykysysteemissä kaikki siis voittavat - paitsi verottaja. Tämä on kreikkalaisen verojärjestelmän saareke keskellä ankaran verotuksen Suomea."
http://www.talouselama.fi/uutiset/kilometrikorvaus++ihan+kuin+kreikkalai...
Ja toisaalta on niitä ammattiryhmiäkin, joille tuo auto on tärkeäkin verme työnteon kannalta...
"Tämä iskisi Puuliiton mukaan erityisen pahasti suomalaisten metsurien lompakolle.
– On eri asia, jos kuljetaan asfalttiteitä sisätöihin. Metsäteillä raskaassa lastissa polttoaineen kulutus ja auton kuluminen on aivan eri luokkaa, Lepola sanoo.
Käytännössä metsureilla on työn edellytyksen ehtona oma auto. Metsureilla ei ole vakinaista työskentelypaikkaa, vaan työmaalle kuljetaan sen mukaan, missä on tarvetta."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52517-metsurit-kilometrikorvauksista-sis...
Ja toisaalta on niitä ammattiryhmiäkin, joille tuo auto on tärkeäkin verme työnteon kannalta...
"Tämä iskisi Puuliiton mukaan erityisen pahasti suomalaisten metsurien lompakolle.
– On eri asia, jos kuljetaan asfalttiteitä sisätöihin. Metsäteillä raskaassa lastissa polttoaineen kulutus ja auton kuluminen on aivan eri luokkaa, Lepola sanoo.
Käytännössä metsureilla on työn edellytyksen ehtona oma auto. Metsureilla ei ole vakinaista työskentelypaikkaa, vaan työmaalle kuljetaan sen mukaan, missä on tarvetta."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52517-metsurit-kilometrikorvauksista-sis...
Suomi on laaja maa ja sitä ei kehä kolmosen sisäpuolella aina tajuta.
Mikähän mahtaa olla Rovaniemelle sijoitetun verotarkastajan into lähteä Muddusjärvelle suorittamaan verotarkastusta omalla autolla liikuen tuon kilometrikorvausuudistuksen jälkeen? Saattaapi matka suuntautua mieluummin lähikiahvilan verojen tarkastamiseen.
Ei sen 60 teur auton arvo ole lähellekään 60 teur. Auton hinnassa on arvonlisäveroa, autoveroa ja tarpeettomien välikäsien katteita noin puolet.
Auton arvo on enintään 30 teur, loppu tulee suomalaisesta korruptiosta. Jos kilometrikorvaukset ovat syöttöporsaalle suuri ongelma, kannattaa poistaa autovero. Silloin putoaa tarve kilometrikorvauksillekin aika paljon.
Saattaapi käydä niin, että enemmän ajavat toteavat 15 tkm jälkeen, että tähän loppuivat ajot omalla autolla, nyt on työnantajan syytä järjestää kulkupeli alle.
Vielä tulee sellainen ihan käytännöllinen ongelma, että korvaus on ollut teknisesti yksinkertainen, kun määrä on sama koko ajan. Nyt pitää ryhtyä pitämään kilometrikohtaista kirjanpitoa joka työntekijästä ja muistaa muuttaa laskutusjärjestelmiin uudet senttimäärät työntekijöille rajasta lähtien. Koska työntekijät ajavat eri määriä, hommasta tulee ympärivuotista.
Valtiohan ei säästä mitään, vaan enintään sen tulot kasvavat jos kasvavat. Valtio säästäisi lopettamalla autoveron ja potkimalla kaikki turhat autoveroa suunnittelevat, hallinnoivat ja toteuttavat virkamiehet pois.
KM-korvausten poistajien argumenteista paistaa läpi vain yksi asia: kateus.
Kukaan heistä ei olisi kuitenkaan itse valmis ajamaan työajoja esim. 40.000 km vuodessa saadakseen 14.000 euron korvauksen auton arvon alenemisesta, korkotappiosta, bensakuluista, huolloista, korjauksista, vakuutuksista, renkaista, pesuista ja omistamisen vuosimaksusta. Ei sen niin väliä ettei itse hyödy, kunhan kukaan muukaan ei hyödy.
tyhjä kuva kirjoitti:
Saattaapi käydä niin, että enemmän ajavat toteavat 15 tkm jälkeen, että tähän loppuivat ajot omalla autolla, nyt on työnantajan syytä järjestää kulkupeli alle.
___________________
Eivät muuten osta autoja työntekijöilleen. Tämä on pässinvarma asia.
Minä ajelin joskus omalla autolla työajoja muistaakseni 45 - 50 tkm vuodessa. Kilometrit kirjasin aina matkamittarista yhtään hiivaamatta. En silti pystynyt hankkimaan enkä toki halunnutkaan ostaa uutta autoa. Ajelin vähän käytetyillä Saksan tuontiepeleillä.
Huollot ja korjaukset tein itse joten kulut olivat pieniä mutta ei km-korvaukset minusta kroisosta tehneet. Täytyy hakea pahvilootasta se ajan kirjanpitoni auton käytöstä. Äkkiä muistellen ei mitenkään kadehdittavan paljon jäänyt eroa km-korvaukset versus auton käyttökulut. Niin ja täytyyhän sillekin jokin hinta laskea että kykenee korjaamaan itse autonsa. Persnetolle olis mennyt ja paljon jos olisin joka viasta joutunut huoltoon sen vekottimen viemään.
Tämä km-korvaus uudistus / viritys on oiva esimerkki kuinka helvetin huonosti päättäjätasolla osataan laskea ja kuinka vielä huonommin osataan ottaa huomioon näistä temppuiluista aiheutuvat seuraukset. Lisäksi tulee taatusti käymään niin että rahaa siirtyy entistä enemmän pöydän alta ja erilaiset kulukorvaukset lisääntyvät.
Ei muuta kuin firman tukkukortilla ostamaaan viikon sapuskat 0,45 euron mukaan lasketulla km-korvaussummalla. Auton renkaat voi tietysti hankkia yrityksen autoon mutta epähuomiossa ne tulikin asennettua myyntimies Huikkasen kiesiin. Huollossa kun korjataan firman autoa niin samalla vaihdetaan jakohihna myyntihenkilö Emma Sopparin Astraan. Ja Emma pääsee "työmatkalle" Costa del Solin aurinkorannalle. Välillä voi tankata diesiliä firman autolla ajavan myyntipäällikkö Tauno Tunarin luottokortilla.
Ei pojat keinot kesken lopu.
Tässä sitä olisi oikein vihreetä "tietoa" kilometrikorvauksista. Onneksi nämä viherpellet ovat vain pääkaupunkiseudun ja parin-kolmen ison kaupungin murheita, mutta ikävä kyllä siellä erittäin suosittuja. Kertoo paljon ko paikkojen asukkaista, kun noita pöhlöjä äänestävät ... :)
"Nykyinen kilometrikorvaus on reippaan kokoinen: se on määritelty niin, että ajaessaan 15 000 kilometriä työajoja kaikki auton kiinteät ja muuttuvat kulut tulevat maksetuiksi. Yli 15 000 kilometrin matkan ylittävät tuottavat työautoilijalle pelkkää verotonta ansiota."
http://www.vihreat.fi/blogit/johanna-karimaki/kilometrikorvausten-uudist...
PS Laskekaapas joku yli 15 000 km työajoja ajava vaikkapa piruuttaan, pitääkö tuo vihreän "jäsenen" laskelma kutinsa.
"Uudistuksella haetaan 45–70 miljoonan euron säästöjä."
Valtiolle kun ei säästöä tule centtiäkään , vaikka kaupalliselta puolelta leikattaisiin kaikki verottomat kilometrikorvaukset pois.
SaimaH osui kerrankin asian ytimeen vai... :)
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52606-hyoty-kilometrikorvausten-leikkaam...
"Kilometrikorvausuudistuksen hyödyt ovat kutistuneet kymmenesosaan aiemmin arvioidusta.
Uudistusta on perusteltu valtion saamalla taloudellisella hyödyllä.
Kilometrikorvausuudistuksen tuoma, julkisuuteen esitetty, 70 miljoonan euron tulo onkin kutistunut valtiovarainministeriön budjettiesityksessä 6-7 miljoonaan euroon, Markkinoinnin ja oston edunvalvontajärjestö SMKJ kertoo."
Tässäpä tämä just on tämän maan päättäjien laskentakyky ja seurausten arvioiminen kokonaisuutta ajatellen. Ei onnistu mulkeroiden pienillä aivoilla ja vähäisellä määrällä aivosoluja.
SaimaH osui kerrankin asian ytimeen vai... :)
Autoilun verotuksessa on Suomessa liian monta nyplääjää , kokonaisuuden taju ja hallinta on kadonnut kaikilta jo ajat sitten. Verotuksen yksinkertaistamisessa muutoinkin päästiin hyvään vauhtiin -90 luvulla ja suunta oli oikea mutta 2000 luvulla taas alkoi mopo karkaamaan käsistä kaikkine kotitalouvähennyksineen jne...
Autoilusta keräää useampikin taho useampia erinäisiä veroja , kaikki katsovat vain omaa napaansa vaikka kaikki sataa samaan laariin loppupeleissä.
Autoilusta siis ylimääräisiä veroja pois , aloittaa voi autoverosta ja käyttövoimaverosta.
-Autoveron siirto hillitysti käyttömaksuihin (ALV hoitaa loput) ja käyttövomavero polttoaineiden hintaan , lähinnä tupajumin veroa voisi korottaa (tasoihin diesselin kanssa kuten ruotsissa) ...
Kulkee muuten aika huonosti käsi kädessä autoveron korotus ja km-korvausten alentaminen. Taitaa olla tarkoituksellista että saadaan oikein kunnolla kiusata kansalaista. Mätkitään joka suunnasta jo puolittain tajutonta.
Taas on myös tulossa yksi mulkeromainen päätös lisää jolla vähennetään yritysten rekrytointi intoa. Ei PK-sektorin yrityksillä ole varaa ostella tai liisata joka myyntijanttarille autoa ja etenkään nuorella myyntijanttarilla ei ole varaa hankkia itselleen turvallista vähäpäästöistä ja suhteellisen varmaa kulkupeliä. Eikä nyt sitten uudet valtion sekoilut huomioiden ei ole varaa myöskään ylläpitää sitä autoa.
Ei muuta kuin hyvää päivää vaan ja kusela nousuun. Kyllähän tässä tosiaan nousussa ollaan. Jos tämän nyt kääntäisi vaikka pyöräilyyn niin pitkät ajat on poljettu ylämäkeen ja tasasellakin on ollut helvetillinen vaastatuuli.
"Kansanedustaja esittää vyöhykejärjestelmää kilometrikorvauksiin"
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2849559/kansanedustaja-esittaa-vyohykejarjestelmaa-kilometrikorvauksiin
Onkos tässä nyt sitten järkeä?
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2849559/kansanedustaja-esittaa-vyohykejarjestelmaa-kilometrikorvauksiin
Onkos tässä nyt sitten järkeä?
No ei ole ...
Kilometrikorvauksen on tarkoitus korvata työntekijälle oman auton käytöstä aiheutuneet kulut ja kuluma,jne. Kulut ja kulumat autoilusta ovat lähes samat asuttiinpa missäpäin suomea tahansa. Erojakin on , esim vakuutusmaksuissa (siis pienemmät tuolla periferiassa , joten korvaus tulisi siellä olla päinvastoin pienempi ) mutta ei mitään isoja eroja tule.
Täysi susi ehdotukseksi , ehdottajalla on kilometrikorvauksen periaatekin täysin hukassa.
No ei eki ole. Etenkin myntihenkilöiden asuinpaikka ja työpaikka voi olla ja usein onkin pääkaupunkiseutu mutta asiakkaat ovat ympäri Suomea. Mitenkäs Helsingistä lääke-edustaja menee yleisillä vaikka Tohmajärven terveyskeskukseen ja hoitelee siinä samalla reisulla vaikka kolmen päivän aikana Kuopion yliopistollisen sairaalan ja jokusen yksityisen lääkäriaseman Varkaudessa ja Jyväskylässä.
Varmaan tuo jotenkin onnistuisi junilla ja busseilla mutta tehokkuus laskisi sietämättömän paljon niin yrityksen kuin provisiopalkalla työtä tekevän henkilön ansioissa.
Mitä näiden höppänöiden päissä oikein liikkuu???????
Kummallista vastata ekille ja olla samaa mieltä. HEH