Koeajo: Jeep Grand Cherokee 3.0 CRD

26.02.2014 | Jani Kajander
Koeajo: Jeep Grand Cherokee 3.0 CRD

Uudistunut luksus-Jeep rantautui meille juuri kun maahantuoja pisti rukkaset naulaan.

Kolmisen vuotta sitten Euroopan- myyntiin saatuun Jeepin lippulaivamalliin tehtiin viime keväänä suuremman luokan kasvojenkohotus (ensikoeajo TL 8/13).

Autojen saapuminen meille asti venyi kuitenkin tämän vuoden alkuun – käytännössä samaan hetkeen, jolloin Autofennica Oy:n sopimuksen Fiat-, Alfa Romeo- ja Jeep-autojen tuonnista Suomeen ilmoitettiin päättyvän tämän vuoden loppuun. Ilmoitusta seurasi yhtiön miltei koko henkilöstön irtisanominen, ja Fiat-konsernin muiden uutuuksien saapuminen meille on jäissä ainakin siihen saakka, kunnes autoille löytyy uusi maahantuoja.

Uudistunut Grand Cherokee on kuitenkin myynnissä niin normaalisti kuin se näissä oloissa on mahdollista. Viidentoista auton suuruinen aloitusvarasto riittää viimeaikaisten lukujen (Grand Cherokeeta myytiin Suomessa viime vuonna 11 kpl, toissa vuonna 49 kpl ja sitä edellisenä 12 kpl) perusteella hyväksi toviksi, ja lisääkin saadaan tarpeen mukaan. Huolto- ja varaosatoiminnankin luvataan pyörivän.

Monipuolinen varustelu

Tärkeimpiä Grand Cherokeen uudistuksia on aiemman Mercedes-peräisen viisiportaisen automaatin tilalle saatu kahdeksanpykäläinen, ZF:n valmistama automaattivaihteisto, joka tekee hyvää auton normipäästöille ja -kulutukselle. Kolmilitrainen dieselmoottori on ajossamme olleen 250 hevosvoiman version lisäksi tarjolla maltillisempana Kaikesta huolimatta 190 hv:n painoksena. Bensakoneitakin on tarjolla kolmen litran V6-moottorista (286 hv) 5,7- ja 6,4-litraisiin HEMIveekaseihin (352 hv/468 hv) saakka. Hienosäätöä on tehty moottorien lisäksi ulkoiseen ilmeeseen, ajovaloihin ja varusteluun. Lisäksi esimerkiksi mittaristo on uusittu.

Lukuisista varusteversioista ajossamme ollut Summit edustaa Grand Cherokee -valikoiman yläpäätä. Vaikka Limited- ja SRT-tasot ovat vielä arvokkaampia, ei Summitiakaan sovi luonnehtia kovin askeettiseksi. Pakettiin kuuluvat niin mukautuva vakionopeudensäädin, ksenonvalot kuin ilmajousituskin. Puuttumaan jää lähinnä metalliväri, joka sekin oli tosin ruksittu mukaan koeajoyksilöömme.

Äänieristys saisi olla parempi

Kun luksus-Jeep oli edellisen kerran koeajossamme kotimaassa reilut kaksi vuotta sitten (TL 16/11), auton Fiat-peräinen dieselkone oli sen merkittävimpiä uudistuksia. Moottorin voimavarat tuntuvat varsin riittäviltä tänäkin päivänä, ja erityisesti kaasuun vastaavuus sekä tukeva vääntö miellyttävät. Alustasta ei kuulu turhia hälyääniä, ja ilmajousituksen ansiosta kuopatkin niellään neutraalisti, joskin tietunto on melko kova ja paikoin jopa hiukan täristävä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Ajettavuus on tämänkaltaiseen autoon jopa yllättävänkin hyvä, ja kallistelu mutkissa on huomattavan vähäistä. Ohjaus ei ole tunnoltaan huippuluokkaa varsinkaan nopeavauhtisissa mutkissa, mutta tämänkaltaiseen autoon sen tarkkuus riittää silti mainiosti. Parkkipaikkapyörityksessä kääntely on melko raskasta.

Grand Cherokeen äänieristys saisi olla parempi: nyt puhutaan kuitenkin sadan tonnin hintaluokasta. Erityisesti koneen äänet puskevat matkustamoon paikoin varsin voimakkaina.

Maavaraa voidaan tarvittaessa lisätä jopa 10,5 sentillä: viiden ajokorkeuden väliltä voi valita itse tai antaa automatiikan hoitaa homman. Nelivedon helposti valittavissa olevista viidestä toimintatilasta huolimatta useimmat Jeepasiakkaat taitavat pitää keskikonsolin säätimen tukevasti Auto-asennossa. Ero parin sukupolven takaisen Grand Cherokeen alennusvaihteistoon on joka tapauksessa huima.

Hallintalaitteet voisivat olla helppokäyttöisemmätkin, sillä valoja ja lasinpesimiä ohjaillaan yhdestä ainoasta viiksestä, ja istuinlämmittimen kytkimet on kätketty kosketusnäytön syövereihin. Pientä helpotusta tuo se, että penkkien ja ohjauspyörän lämmityksen voi säätää tapahtumaan automaattisesti aina kun autolla lähdetään liikkeelle. Tuolloinkin grillit on kuitenkin kytkettävä käsin pois päältä.

Moottorin sammutusautomatiikan puute tuntuu nykypäivänä oudolta. Kojelaudan alaosasta löytyy perinteistä kovamuovia, mutta suurimmalta osin laatuvaikutelma on nyt hintaluokan edellyttämällä tasolla. Näkyvyysasiat ovat kunnossa, ja pysäköinti sujuu myös ilman peruutuskameran apua. Vaihteiston toiminta on todella huomaamatonta, mutta uusittu valitsin ei hurmaa käytettävyydellään. Seisontajarru on poljettavaa mallia.

Ei kalpene kovassakaan kilpailussa

Grand Cherokeen kilpailuryhmä on kova. BMW X5 on juuri vaihtanut mallisukupolvea, ja Audi Q7 sekä Volvo XC90 tekevät vuoden sisällä saman tempun. Myyntilistoilla luokan ylivoimaisena ykkösenä komeilee Mercedes- Benzin ML, mutta myös saman merkin GL haastaa väkevästi sekä Jeepin että toisen perinteikkään maasturivalmistajan

Land Rover/Range Roverin. Astetta modernimpaa näkökulmaa tarjoaa hybriditekniikalla varustettu Lexus RX. Grand Cherokeen valttina on edelleen sen amerikkalaisuus, vaikka monissa kohdin onkin tehty myönnytyksiä vanhan mantereen ostajille.

Suomalaisen maahantuonnin sekavuustila sattui sikäli kiusalliseen hetkeen, että Grand Cherokeen lisäksi Jeepiltä olisi tulossa paljon muutakin uutta tarjolle. Kokonaan uusi pikkumalli esitellään Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa, ja myös Cherokee on juuri vaihtamassa mallisukupolvea. Näiden kanssa operointi jää kuitenkin seuraavan yrittäjän harteille – tahon, josta vielä tätä kirjoitettaessa ei ollut tarjolla kuin huhupuheita. Tehtaan huolehtiminen Fiat-konsernin merkkien maahantuonnista jatkossa itse ei olisi ainakaan kovin suuri yllätys.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.