Koeajo: Nissan Note 1.5 dCi

08.01.2014 | Timo Nurmi
Koeajo: Nissan Note 1.5 dCi

Nissan piti Noten sävelet ennallaan, mutta muokkasi sovitusta.

Nissanin musiikkimiehet ovat ahertaneet seitsemän vuoden ikään ehtineen Noten kanssa pitkää päivää. Tulos näkyy jo päältäpäin; vaikka korin perusmuoto on ennallaan, kulmikas tila-automaisuus on karistettu autosta lähes olemattomiin. Ei ihme, että maahantuoja uskaltaa lausua ääneen tavoittelevansa "paljon, paljon" suurempaa myyntiä kuin ensimmäisen sukupolven Notella.

Poistuvaa Note-sukupolvea ensirekisteröitiin Suomessa viime vuoden tammi-lokakuussa eli ennen uuden saapumista noin 500, kun Nissanin syömähammasta eli Qashqaita pantiin kilpiin karkeasti kahdeksan kertaa enemmän.

Tila-automaisuus on karistettu Notesta

Tutustuimme uudistuneeseen Noteen kansainvälisessä esittelyssä viime kesänä (TL 10/13), ja nyt oli aika ottaa autoon tuntumaa Suomessa.

Tuontimallisto koostuu yhdestä bensiinimoottorista (1,2 l/80 hv) sekä yhdestä dieselkäyttöisestä voimanlähteestä (1,5 l/90 hv). Varustetasoja ovat Visia City, Visia, Acenta ja vain dieselmoottorin pariksi saatavilla oleva Tekna. Ajoon otettiin dieselmoottorinen ja Tekna-varusteltu Note, joka on malliston seitsemästä versiosta kallein.

Noten etuistuin ottaa istujan heti määrätietoiseen syleilyyn. Sivuttaistukea on reilusti, ja pieni pehmeys saa istuimen mukautumaan istujan vartaloon. Isokokoisille istujille pienehkön istuimen voimakkaat muodot saattavat aiheuttaa ahtauden tunnetta.

Mittaristo on hillitty ja selkeä. Tosin sitä on koristeltu Eco-ajomoodissa syttyvällä sinisellä tehostevalolla, jonka tyylikkyys on makuasia. Käyttökytkimet ovat selkeitä ja kookkaita, poikkeuksena monitoiminäytössä olevat radioasemien pikavalintapainikkeet, jotka ovat käsittämättömän pieniä näytöllä olevaan tilaan nähden.

Takana oleillaan herroiksi, kun auton pituussuunnassa säädettävä istuin on taka-asennossaan. Säädön saadakseen on uudessa Notessa tosin satsattava joko Tekna-varusteluun tai os tettava Acenta-varustelun täydennykseksi 500 euron hintainen Family Pack -lisävarustepaketti. Polvitilaa on mukavan väljästi, jalkaterille suorastaan runsaasti. Myös pääntilaa on kohtuullisesti, vaikka Noten kattolinja näyttää ulkoapäin katsoen laskevan voimakkaasti auton peräpäässä. Takaselkänojassa on mietoa muotoilua, istuinosa on laakeampi.

Keskipaikalla istuin on kupera ja epämukava, mutta olemattoman keskitunnelin ansiosta kolmaskin istuja pärjää siinä lyhyen matkan. Autoon kulkua ja sieltä poistumista helpottavat todella anteliaasti aukeavat takaovet.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Takaistuimen säätövara lisää tavaratilan kokoa tarvittaessa 86 litran verran. Irrotettavan lattialevyn alla on 12 senttiä korkea lisälokero. Levy on jämäkkä, mutta muotonsa ja mitoituksensa vuoksi se ei yläasennostaan poistettuna solahda aivan luontevasti takaisin paikoilleen. Kunnollisia kiinnityslenkkejä ei ruumasta löydy, joten raskaiden esineiden kuljettelu vaatii vähän riskinottohalua. Laiskasti nousevan takaluukun alle jää 177 senttiä vapaata tilaa – ei siis kovin paljoa. Nostokynnystä ei ole, ja takapuskurin yläreuna on selvästi kuormausaukon alareunaa alempana suojassa ruuman kuormauksessa uhkaavilta naarmuilta.

Dieselin vääntölukema maltillinen

Noten turbodiesel kalisee kylmänä – ja tyhjäkäynnillä lämpimänäkin – aika kuuluvasti sisälle matkustamoon, mutta tasanopeudella ajettaessa ääni ei enää häiritse. Vääntöä on asiallisesti heti tyhjäkäynnin pinnasta sekä Ecomoodilla että normaalitilassa. Dieselin vääntölukema on tämän päivän autolle aika maltillinen, eikä ohituksiin maantiellä kannatakaan lähteä erityisen ahtaissa paikoissa.

Eco-napin painaminen lienee todellinen ympäristöteko, sillä Noten oman ajotietokoneen mukaan autolla pystyy ajamaan moottoritielläkin pintakaasulla melko pitkiä matkoja 0,0 l/100 km -hetkittäisellä kulutuksella. Kokeilimme pikaisesti myös bensiinikäyttöistä Notea, jonka ajotietokone ei ollut yhtä yltiöoptimistinen.

Ohjausvasteessa on jämeryyttä, mutta ei kovin paljon tuntoa. Kaupunkiajossa piirre ei haittaa, vaikka ratti tuntuukin vähän raskaalta hitaassa parkkipyörittelyssä. Maantiellä tuntoa jää kaipaamaan enemmän. Herkästi peliin puuttuva ajonvakautus auttaa ohjaustunnon puutteesta mahdollisesti aiheutuviin liiallisiin ohjausliikkeisiin.

Noten alusta on onnistuneen tuntuinen yhdistelmä jämeryyttä ja pintapehmeyttä, joka kantaa kuormaa, mutta ylittää epäterävyydet jouheasti ja ilman ylimääräistä ääntelyä.

Turvavarusteet kaipaavat vielä pientä hiomista

Tekna-varustelu sisältää Tech Packin, johon kuuluu myös Safety Shield -turvapaketti. Acenta-varustetasossa nämä maksavat 1 000 euroa. Se tarjoaa kuolleen kulman varoittimen, kaistavahdin sekä auton ympärillä olevien liikkuvien kohteiden tunnistuksen, joka auttaa esimerkiksi parkista liikenteeseen lähdettäessä.

Kaksi ensin mainittua turvavarustetta aktivoituivat ainakin kurakelillä tehdyssä koeajossa välillä ilman syytä ja välillä eivät syystäkään, joten pientä hiomista niiden toiminnassa vielä on. Tarkkailimme tätäkin piirrettä toista Note-yksilöä kokeillessamme, ja siinä varustepaketti toimi paremmin, vaikkei täydellisesti.

Neljän kameran avulla toteutettu liiketunnistus on hyödyllinen, ja kameroiden kuvat auttavat muutenkin auton ympäristön hahmottamisessa. Nissanin mukaan takakamerassa on automaattinen painepesuri, mutta kurakelillä kuva sumenee silti melko suttuiseksi.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.