Onko tässä markkinoiden ylellisin vetoauto? – Koeajossa Jaguarin luksusfarmari XF Sportbrake

22.09.2013 | Jörn Thomas / AMS
Onko tässä markkinoiden ylellisin vetoauto? – Koeajossa Jaguarin luksusfarmari XF Sportbrake

Pystyykö Jaguar XF Sportbrake pistämään kampoihin ylemmän keskiluokan tutuille farkkukilpailijoilleen?

Tähän asti Jaguareissa vaikutuksen ovat tehneet lähinnä tyylikkäät linjat, tehokkaat moottorit ja täynnä luonnetta oleva sisusta. XF Sportbraken kohdalla listaan voidaan lisätä vetokoukku. Sen on saanut kyllä jo sedaniinkin, mutta siihen koukku ei vain jotenkin tunnu kuuluvan. Asia on toisin farmarissa, jolla voi vetää jopa 1850 kilon painoista kuormaa. Niinpä asiakkaiden kirjo laajentuu ratsastuksesta, purjehtimisesta tai muista harrastuksista innostuneilla.

XF Sportbraken pitäisi houkutella ennen kaikkea Audin, Bemarin ja Mersun farkuista pitäviä ja ottaa oma osuutensa autoluokan myynnistä. Niinpä Jaguar odottaa esimerkiksi Saksassa XF:n myynnin jakautuvan suunnilleen tasan sedanin ja farmarin kesken. Parempien tilojen lisäksi farmarin suurin myyntiargumentti ovat sen tasapainoiset ja sulavat linjat. Sedanin kanssa melkein samanpituinen auto on siinä suhteessa onnistunut, ja sen perä on elegantin näköinen. Tyylikkyys säilyy, vaikka auton kattolinja jatkuu takapenkkiläisten kohdalla sedania ylempänä, mikä tuo taakse vajaat viisi senttiä lisää pääntilaa.

Tavaratilan 550 litran pitäisi riittää arkipäivän haasteisiin, ja takapenkin selkänojat kaadettuina tavaratila kasvaa kattoon asti laskettuna 1675 litraan. Jos haluaa välttämättä vararenkaan, tila pienenee 40 litralla. On selvää, että tavaratilan kokoon intohimoisesti suhtautuvat muistuttavat nyt Mersun E-luokan 695 ja 1950 litran lukemista. Hekin tosin tietänevät, että nämä arvot on saatu aikaan hyvin käytännönläheisellä perän muotoilulla. Jaguar on tässä suhteessa elegantimpi, ja lisäksi autossa on leveä kromilista tyylikkäiden LED-takavalojen välissä.

Kun takaluukun avaa, mikä onnistuu lisävarusteena myös sähköllä, esiin tulee selkeämuotoinen tavaratila, jossa on vakiona kiskot ja tuet tavaroiden kiinnittämiseen. Takapenkin selkänojat voi kaataa vetämällä takaluukussa olevasta vivusta, jolloin tuloksena on tasainen tavaratilan pohja. Hattuhylly liikkuu luukun mukana ylöspäin D-pilareita pitkin, ja takapenkin ja takaluukun erottavaa verkkoa autossa ei ole.

Ergonomia ja käytettävyys

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Kuskin näkökulmasta Sportbrake on edelleen tyypillinen XF. Siinä on rauhallisesti ja tyylikkäästi muotoiltu kojelauta, jossa on hyvä laatuvaikutelma, selkeät pyöreät mittarit sekä tyypillinen keskikonsolista esiin nouseva automaattivaihteiston valintakiekko. Sen metallinen karkaistu pinta kertoo XF:n omistajalle jokaisella kosketuksella, että hän on tehnyt jotakin oikein. XF:n nimittäin löytää firman parkkipaikalta ilman että täytyy katsoa, minkä auton vilkut välähtävät avainta painettaessa.

XF:n omistajien pitää tosin tyytyä samalla infotainment-järjestelmään, jonka ohjailu vakiona olevan kosketusnäytön kautta vaatii tottumusta ja valmiutta kompromisseihin. 825 watin tehoinen hifi-laitteisto soi kyllä mahtavasti, mutta navigoinnin grafiikan suunnittelijat voisivat vilkaista Kia Rioa nähdäkseen, kuinka homma onnistuu paremmin.

Ajo-ominaisuuksien suhteen ei tarvitse sentään ottaa oppia muilta. Huomaamattomasti ja tarpeeksi tarkasti toimivan ohjauksen avulla takavetoinen Sportbrake ohjautuu sulavasti juuri sinne, minne pitääkin, ja 1,9 tonnia painava auto ei ylly absoluuttisiin ajodynamiikan huippusuorituksiin eikä myöskään raskaalta vaikuttavaan kallisteluun. Se antaa kuskilleen tarpeeksi palautetta, mutta ei yllytä häntä koskaan mihinkään.

Sportbrakessa vakiovarusteena oleva taka-akselin ilmajousitus pitää auton myös kuorman kanssa suorassa, ja mallista riippuen autossa on lisäksi mukautuvat iskunvaimentimet, jotka tekevät jousitusmukavuudesta nautittavan. Se vaarantuu vasta, jos auton tilaa isoilla, jopa 20-tuumaisilla pyörillä.

Konepellin alla Jaguar on johdonmukainen, koska saatavilla on vain dieselkoneita kahdeksanvaihteisen automaatin kanssa. Jo 200-heppainen 2,2-litrainen neloskone on riittävän tehokas. Sen 450 newtonin vääntö vie autoa rennosti, joten hieman arkinen käyntiääni on helppo antaa anteeksi.

Sitä ei tarvitse tehdä kolmilitraisen V6:n kohdalla. Moottori kehrää kylläisen pehmeästi, ja erityisesti huippumallin 275 hevosvoiman teho ja 600 newtonin vääntö saavat auton tarvittaessa hyvin ripeästi vauhtiin. Tuplaturbokoneessa on erikoinen sarjoittainen ahtamisperiaate, jossa isompi ahdin toimii ennen kuin pienempi tulee peliin mukaan. Moottori vie autoa mahtavasti ja sivistyneesti alhaalta yläkierroksille asti.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.