Kysymys:

Miksi Avensiksen takajarrumännät ovat niin valtavan tiukkaliikkeiset etteivät jarrupalojen vaihdon yhteydessä liiku sylinterin pohjaanpäin kuin ruuvipenkissä kiertämällä/painamalla tosi kovaa? Mielestäni nuo jarrujen jumittamiset johtuvat juuri siitä kun mäntä eipalaudu jarrutuksenjälkeen.

 

Tapio Ketonen:

Vissiin siinä Avensiksessa on levyjarrut takana, ja käsijarru on niissä samoissa paloissa? En ole käsitellyt tuollaisen Avensiksen jarruja. Meillä kotona olevassa Avensiksessa on takana rumpujarrut, ja niihinhän ei tarvitse tehdä mitään ensimmäisten 150 000 kilometrin aikana.

Normaalisti kuitenkin tilanne on se, että jos käsijarru on levyjarrujen yhteydessä, siellä on sylinterissä mekanismi, joka kiristyy kierresysteemillä. Jarrupalojen kuluessa mäntä nousee ylemmäs, koska käsijarruvivun liike on aina samanlainen eli yhtä pieni. Myös käyttöjarrun toiminta edellyttää, että jarrupalat eivät pääse liian kauas levystä. Riittävä palautumisliike saadaan aikaan männän liikkeeseen jääneellä pienellä välyksellä.

Jarrupaloja vaihdettaessa mäntä yleensä pitää kiertää sisään sopivalla työkalulla. Esimerkiksi Mondeossa männä päähän sopii kuusiokoloavain, joissakin autoissa männän päässä on kaksi reikää, joihin sovitetaan erikoisavaimessa olevat tapit. Sitten vain kierretään mäntää sisäänpäin.

Väkisin sisään painaminen esimerkiksi ruuvipenkissä saattaa vaurioittaa säätömekanismia ja käsijarrun käyttömekanismia, joten suosittelen, että tutkit, toimiiko käsijarru edelleen normaalisti.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.