Kysymys:

Uuden autoni mukana tuli kesärenkaina GoodYear Wrangler HP renkaat.
Tarkistaessani ilmanpaineita havaitsin renkaissa myös merkinnän M+S eli ne olisivat myös talvikäyttöön sopivat.
Ovatko nämä renkaat kitkat vai pääasiassa lumettomille alueille tarkoitetut ympärivuotiset renkaat.

Ajettavuudeltaan renkaat ainakin kevään koleissa keleissä hyvät.

Tapio Ketonen:

M+S-merkintää on käytetty aika huolimattomasti joillakin markkina-alueilla. Esimerkiksi Nokian ensimmäistä teräsvyörengasta NR21 myytiin jossakin, ilmeisesti Pohjois-Amerikassa, varustettuna tällä merkinnällä. Sen talviominaisuudet olivat kyllä heikot, mutta markkinatilanne vaati, eli jossain päin vaadittiin ko. merkintä renkaisiin, mutta merkinnälle ei ollut kunnon kriteerejä.

Osin tästä syystä talvirengas määritellään nykyisin sillä, että valmistaja on tarkoittanut renkaan sopivaksi talvikäyttöön. Lista tällaisista renkaista löytyy STRO:n (Scandinavian Tire & Rim Organization) talvirengasluettelosta, joka löytyy osoitteesta http://www.stro.se/winter/Talvi131016Suomalainen.pdf

Tuo GoodYear Wrangler HP löytyy listalta, joten kaipa se sitten on talvirengas. On muistettava, että renkaan listalle pääsyn ratkaisee valmistaja. Ei siis vaadita, että rengas tosielämässä soveltusi talvikäyttöön. Ilmeisesti kyseessä on juuri arvelusi mukainen pääasiassa lumettomien alueiden yleisrengas.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.