Kysymys:

Käytetty Auto, eli 10 numerossa oli tiivistelmä testatuista käytetyistä (10 vuotta 15 autoa) ja mainitsitte, että aikaisemmin testissä olivat Saab 99 GLS -76 ja VW Golf LD. Mutta eikös vielä ollut se Auto Tammiselta ostettu AAK-123 -kilpinen Fiat 128 -72 ja sitten -76 vuonna jobbarilta ostettu Renault 4 L -65, BK-607. Jäikö näistä kahdesta toimitukselle haikeat muistot?

Tapio Ketonen:

Renaultia ei ostettu testattavaksi siinä mielessä kuin ostamme käytettyjä nykyisin. Autohan todettiin jo etukäteen täydeksi pommiksi ja sillä lähdettiin liikkeelle varmoina, että auto hajoaa ennemmin tai myöhemmin. Näinhän kävikin, muistin mukaan 122 km ajon jälkeen.

Fiat hankittiin ennen kaikkea korjausjuttujen tekemistä varrten. Siinä tosin oli korjattavaa aika lailla enemmän kuin kuvittelimmekaan - siis vähän siihen tapaan kuin Mazda. Autosta ei kuitenkaan pidetty kirjanitoa samalla tavalla kuin nykyisistä käytetyistä.

Olihan sitten ostamissamme autoissa vielä mukana Datsun 100 A UBU-784, jonka pysäköimme termiittien uhriksi Jorvaksentien ja kehä kolmosen risteykseen. Sillä tosin emme ajaneet kuin trokarin pihasta traileriin ja trailerista maantien varteen. Juttu julkaistiin numerossa 1/87.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.