Kysymys:

Kerropa, miten pitää toimia tuodessani auton, YK-
joukoissa vuoden palvelleena verovapaasti.
Voiko auton ostaa/tilata Suomesta, ja mitkä ovat
rahti ym. kulut?

Tapio Ketonen:

Kyllä voi tuoda auton verovapaasti tietyin edellytyksin. Parasta on katsoa omin silmin: Autoverolaissa sanotan näin:

25 §

Maahan muuttavan henkilön muuton yhteydessä tuoman yhden yksityistalouteen kuuluvan verollisen ajoneuvon veroa alennetaan enintään 80 000 markalla ehdolla, että

1) muuttaja on välittömästi ennen muuttoaan ollut ulkomailla yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden ajan;

2) ajoneuvo on välittömästi ennen muuttoa ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja muuttajan käytössä vähintään kuuden kuukauden ajan; ja

3) jos muuttaja on aikaisemmin tuonut maahan verotta ajoneuvon, että sen verottomalle luovutukselle säädetty tai määrätty määräaika on päättynyt ennen muuttoa Suomeen.

------------------

25 a §

Määrättäessä veroa 25 §:n nojalla voidaan vastaavan uuden ajoneuvon verotusarvona pitää 45 prosenttia vastaavan tai lähinnä vastaavan ajoneuvon yleisestä vähittäismyyntihinnasta Suomessa, jos verovelvollinen ei vaadi noudatettavaksi muuta tässä laissa säädettyä arvonmäärityksen menettelyä eikä esitä sitä koskevaa veron määräämiseksi tarvittavaa selvitystä.

26 §

------------------

Edellä 25 §:ssä tarkoitetuksi opiskeluksi katsotaan yliopiston tai muun oppilaitoksen tutkinto-ohjelmaan kuuluvaan suoritukseen valmistautumista koskeva opiskelu sekä tähän liittyvä harjoittelu, jollei toimintaa ole pidettävä itsenäisenä tutkimustoimintana. Oleskelun tarkoitusta arvioitaessa otetaan huomioon muuttoa edeltävä yhden vuoden pituinen aika. Ajanjakso, jona ulkomailla olija sekä harjoittaa opintoja että työskentelee ansiotarkoituksessa, katsotaan tätä pykälää sovellettaessa opiskeluksi.

27 §

Maahanmuuton yhteydessä tuotua ajoneuvoa, josta on 25 §:n nojalla myönnetty veronalennus tai verottomuus, ei saa veroa suorittamatta myydä, vuokrata eikä muutoin luovuttaa toiselle eikä antaa vastikkeettakaan muuttajan perheeseen kuulumattoman henkilön käytettäväksi ennen kuin ajoneuvo on ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja muuttajan käytössä vähintään kolme vuotta, josta kuitenkin vähintään yhden vuoden ajan Suomessa.

Lisätietoja asiasta saat Tullilaitoksen toimipisteistä (osoitteet netistä: (www.tulli.fi)). Osoitteessa (www.finlex.fi) voit tutustua autoverolakiin.

Huomaat, että yllä lainatussa autoverolain pykälissä on määräys, mihin veron määrään (käytännössä siis hintaan) saakka auto on verovapaa kokonaan. Siitä kalliimpiin mentäessä vero on sitten tuon verovapauden kattomäärän jälkeiseltä osalta 45% (eikä 100% vero koko autosta kuten tavallisille Matti Meikäläisille).

Menettelytavat ja ohjeet selviävät mainiosti myös, kun käännyt Suomessa Sinua kiinnostavan automerkin turisti- ja diplomaattimyynnin tai tax free-sales yksiköksi nimitetyn palvelupisteen puoleen. Ne toimivat usein autojen maahantuontiorganisaation osana - mutta ei aina. Nettisivuilla ja puhelinluetteloissa on yhteystiedot.

Suurimmat verottomien autojen merkkimyyjät Suomessa ovat olleet Veho ja VV-Auto. Palvelua saa muiltakin kuin merkkimyyjiltä - myös käytettynä ostettavista autoista.

Verottoman ja osittain verotoman auton hankinta kannattaa tehdä suomalaista automyyjää apuna käyttäen. Auton voi saada mukaansa jo lähtiessään Suomesta. Vaihtoehtoisesti se voidaan toimittaa myös matkasi varrelle. Palvelusisällön voit sopia suomenkielellä, ja maksut maksetaan täällä.
Ota yhteys myyjään ajoissa, vähänkin erikopisemmilla autoilla saattaa olla pitkäkin toimitusaika, ja olet liemessä aikaa koskevien määräysten kanssa jos auton toimitus kestää pitkään tai lisäksi viivästyy!

Huomaa myös, että verottomana ja osittain verottomana auton tuonut omistaja ei voi muitta mutkitta myydä ja käyttää autoaan Suomessa, sillä määräysten rikkoja joutuu maksamaan autoveron. Ja jos tekee ison tilin verottomana hankitulla autolla, myyntivoitto on verotettavaa tuloa.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.