Kysymys:

Hei Ketonen

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon MB:n uudessa C-sarjassa on esiintynyt vikoja. Omassani (220CDI) ostin uutena 05/01) on ollut poikkeuksellisen paljon kaikenlaista.

Manuaalivaihteisto, kytkin, kytkinsylinteri ja vaihteensiirto on vaihdettu kertaalleen ja nyt ongelmana on erittäin jäykkä kakkosvaihde. Menee päälle "rusahtamalla". Veho Pitäjänmäki selittää, että se on Mersun vaihteiston ominaisuus (!). Veho myöntää, että vaihteistovikoja on piisannut.

Alustassa on koko ajan jotain kolketta ja naputusta ja erilaista tankoa on vaihdettu tähän mennessä kolmeen kertaan. Soitin meni rikki, ajotietokoneen ohjausyksikkö hajosi ja auto kampesi vasemmalle, eikä Veho ole kyennyt suuntaamaan sitä vieläkään 3-4 eri yrityksen jälkeenkään. Olen ajanut autolla nyt n. 83000 km ja auto on tähän mennessä ollut korjattavana suunnilleen 15 päivää.

Tätä nykyä maksan tietysti takuuajan umpeuduttua itse koko lystin. Takuun piikkiin menee vielä väärin asennettu takaovi, joka on hangannut etuoven maalipinnan rikki. Lisäksi ilmastoinnissa on ollut melkein alusta lähtien hajuhaittoja, jotka kuulemma johtuvat sinne pesiintyvästä bakteerikannasta. En nyt ole ihan varma, onko tässä vielä edes kaikki "pikkuviat", mitä autossa on ollut.

Olisi erittäin mukava tietää, onko muillakin ollut samanlaisia vastoinkäymisiä. Veho keskimäärin ei missään vaiheessa ole ollut palvelualtis ja halukas hoitamaan asian särmästi kuntoon.

Auto ei ole ollut vielä kilometriakaan priimakunnossa.

Tapio Ketonen:

Kyllähän C-Mersuissa tiettävästi on ollut ongelmia. Haasteellinen uusi elektroniikka on odotetusti ongelmallista. Eräs kaverini osti viime vuonna CDI 200:n, ja vaikka ongelmia ei olekaan ollut kovin paljon, toissa kesänä ilmennyt ongelma lämmityslaitteessa kuitenkin oli aika kiusallinen. Mersu näet päätti, että heinäkuussa on pidettävä lämmitys täysillä riippumatta säätimien asennosta! Kiusallista oli sekin, että asiaa ei saatu yli kuukauteen kuntoon.

Toivottavasti muutkin kertovat kokemuksistaan, sitten nähdään, ovatko vaivat kovinkin yleisiä.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.