Kysymys:

Hei!
Takavuosina oli juttuja lehdissä autokäyttöön tarkoitetuista hukkalämmöllä varautuvista lämpöakuista moottorin lämmitykseen.
Toiminta perustui johonkin suolan olotilan muutokseen.
Mikä on tilanne tällä hetkellä. Onko niissä edetty kaupalliselle asteelle?, Mihin hintaan?, Toiminta edellytykset?, Kuka mahdollisesti myy?

Tapio Ketonen:

Lämpöakku siinä muodossa kuin sitä testattiin kymmenkunta vuotta sitten kuoli pois kahdestakin syystä. Ensinnäkin suurikokoisen pöntön sovittaminen nykyautoon on erittäin hankalaa, sopivaa tilaa ei tahdo löytyä. Pahempi syy kuitenkin oli se, että laitteen mekaaninen kestävyys oli huono. Kun lisäksi lämmönvaraajana käytetty bariumhydroksidi oli voimakkaasti alumiinia syövyttävää, laittteen rikkoutuminen aiheutti todella pahoja vaurioita.

Lämpöakkua kokeiltiin mm. muutamissa poliisiautoissa, ja suolojen pääsy jäähdytysnesteeseen aiheutti todella kalliita korjauksia. Jäähdytin ja lämmityskenno menivät laakista uusiksi, sylinterinkannelle eiheutuneet vauriot jäivät vielä toistaiseksi piileviksi.

Niinpä asiassa palattiin alkuun, eli lämpöä varastoitiin jälleen jäähdytysnesteeseen, joka taltioitiin eristettyyn säiliöön, "termospulloon". Tätähän VTT kokeili jo 80-luvun alussa. On helppo ennustaa, että tälläkään järjestelmällä tuskin on tulevaisuutta. Valmistajat päättävät, millaisia varusteita autoihin laitetaan, ja suurissa autoilumaissa tällaisia ei tarvita.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.