Kysymys:

Terve, Ketonen!

Olen (tällä erää vielä nimeltä mainitsemattoman merkkisen) 00-mallisen auton omistaja. Autossa on ollut vaihteisto-ongelmia pidemmän aikaa, ykkönen ja kakkonen kytkeytyvät huonosti.

Käytin autoa huollossa, jolloin vaihteistoon vaihdettiin uudet synteettiset öljyt. Tänään (-23 ºC) lähdin liikkeelle, ajoin pari metriä, painoin kytkimen pohjaan, hain kakkosta ja - ei mitään. Yritin takaisin ykköselle, turhaan. Rullattuani muutaman metrin vapaalla sain kakkosen päälle kera ikävän rusahduksen. Koko muutaman kilometrin kauppamatkan ajan kakkoselle vaihto vaati voimaa ja tuotti ikävähköä ääntelyä sekä vaihdekepin värinää.

Totesin, että vaihteistovaurion riskin vuoksi en jatka ajoa ennen kuin olen ollut yhteydessä huoltoon. Autossa on takuuta jäljellä vielä muutama kuukausi. Kerro Ketonen, mitkä ovat oikeuteni kuluttajana tässä tilanteessa, vai pitääkö tyytyä myyjän kantaan että kyseessä on "ominaisuus" tai normaali kovaan pakkaseen liittyvä ongelma?

Tapio Ketonen:

Teit aivan oikein lopettaessasi ajamisen. On mahdollista, että huollossa on vaihteistoon laitettu aivan vääränlaista öljyä. Ei notkeilla syntettisillä öljyillä tapahdu tuollaista. On ensisijaisesti huollon asia korjata töppäilynsä, enkä usko, että siellä ryhdytään asiasta pahemmin kinaamaankaan.

Syy ilmiöön voi olla myös vaihteiden siirtomekanismissa. Jos käytössä on vaijerivälitys, vaijereissa voi olla jäykkää rasvaa ja/tai kosteutta. Takertelu tekee kaikenlaisia ihmeellisiä ilmiöitä. Mutta jos kerran autossa on takuu vielä voimassa, niin ei muuta kuin kipin kapin korjaamolle.

Pyydä muuten tuo myyjän lausunto ominaisuudesta tai normaaliudesta kirjallisena. Se voisi olla aika mukava julkaista.

Sinänsä mielestäni on tyhmää pohtia näiden "nimettömien" tai "merkittömien" autojen ongelmia. Kun täällä joku kysyy tällaisesta autosta, tekisi mieli kokeilla, mitä tapahtuu kun painaa tämän järjestelmän "poista kysymys" -nappia! Merkin ja mallin perusteella vastaus saattaisi osua paremmin oikeaan ja palvella muitakin.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.