Kysymys:

Kysyisin onko tuulilasissa 01/03 kirjoitettuun artikkeliin, joka koskee VW:n -97 ja tuoreimpien mallien moottorivikoja ja niiden korjausta. Meillä on Classic -98 ja moottori ko lailla rikki. Nyt maahantuoja sanoo, että ko artikkeli ja korvausmenettely ei koskisi nimenomaan Classic-mallia??
Artikkeli tuntuisi olevan toista mieltä.

Onko mahdollista saada teillä tehtyä tutkimusta sähköisesti koneelleni?

Tapio Ketonen:

Korvattava pakkasvaurio-ongelma koskee Volkswagenin 1,0- ja 1,4-litraisia alumiinimoottoreita. Tätä moottoria ei tietääkseni ollut Polo Classicissa ainakaan alkuvaiheessa, joten saattaa olla, ettei autonne kuulu noiden automaattisesti korjattavien joukkoon. Maahantuojan pitäisi kyllä perustella lausuntonsa selkeämmin.

Silti jos vaurio on aiheutunut pakkasesta, kyseessä on mielestäni sellainen tilanne, että autossa on ollut kuluttajasuojalaissa tarkoitettu "piilevä vika", koska on perustellusti syytä olettaa, että Suomeen myytävää autoa voidaan turvallisesti käyttää myös pakkasella. Muta jos vaurio on syntynyt siten, että esimerkiksi öljynpaineen merkkivalo on syttynyt ja autolla on siitä huolimatta jatkettu ajamista tuumaillen "kaipa se vielä loppumatkan kestää" tai "mikähän ihmeen valo tuolla loistaa", niin silloin perusteita korvauksen saamiselle ei ole.

Emme ole kovin innokkaita lähettämään ylipäänsä mitään aineistoa kenellekään ulkopuoliselle sähköisessä muodossa. Poikkeuksena ovat vain täällä nettipalvelussa julkaistavat asiat, nehän ovat kenen tahansa ladattavissa omalle koneelle. Tällä kerralla lähettäminen on siinäkin mielessä mahdotonta, että en tiedä, mitä tutkimusta kysyjä tarkoittaa.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.