Kysymys:

Tarkoituksenani on tämän kevään tai alkukesän aikana lähteä Ruotsiin käytetyn auton ostoon. Tarkoituksena on hankkia vuosimallia 95-97 oleva Volvo 850. Olen omissa laskelmissani (eri autoverolaskurien avulla) päätynyt siihen tulokseen että, auton hinta veroineen suomeen tuotuna tulee liikkumaan välillä 12000-14000 euroa, riippuen tietysti vuosimallista, varusteista ja lähtömaan hankintahinnasta.

Varsinainen kysymykseni kuitenkin koskee Volvosta perittävän autoveron määrää. Olen silloin tällöin törmännyt kommentteihin, myös Tuulilasin sivuilla, joiden mukaan joissain Volvon malleissa ja erityisesti vuosimalleissa on peritty vain n. 20%:n veroa. Pitääkö tämä paikkansa, mihin vuosimalleihin ja mahdollisesti malleihin tämä pätee, vai onko tieto kenties väärä.

Käsittääkseni tulli ei voi tässä tapauksessa , jos tieto pitää paikkansa, soveltaa veroa määritellessään nyt käytössä olevaa %-tasoaan vaan vero on määrättävä tämän mahdollisesti alemman verokannan mukaan.

Tapio Ketonen:

Odotellaan nyt, että Tulli saa autoveron laskentaperusteet valmiiksi. Tiedän, että siellä tehdään asian eteen kovasti töitä. Aletaan vasta sitten arvioida, miten paljon mahdolisesti veroa menisi. Sitä ennen homme on pelkkää joutavaa arvailua.

Tulli on ilmoittanut, että heillä on käytettävissään verotustiedot jostakin viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Se, miten varmistetaan, etttei veroa peritä liikaa eli EY-tuuomioistuimen päästöksen vastaisesti, selvinnee myös laskentaperusteiden julkistamisen yhteydessä.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.