Kysymys:

Olen aikeissa lähteä Saksaan ostamaan itselleni BMW 528i henk.autoa, Rek. 06/96 - 12/96(vero vain 26%). Tahtoisin tietää malliin liittyvistä vioista ja ongelmista. Mitä voin tehdä paikan päällä Saksassa auton kunnon selvittämiseksi(tekniikka, entiset omistajat, ajokilometrit, yms..)?

Tapio Ketonen:

Viitosbemarin tyyppivioista ei minulla valitettavasti ole oikeastaan mitään käsitystä. Yritäpä etsiä vihjeitä netin keskustelupalstoilta, siellä on enemmän tietoa.

Saksassakin toki on mahdollista testauttaa auton kunto. Ainakin ADAC tarjoaa tällaista palvelua, mutta en ole tutustunut siihen lähemmin. Tietenkin pitäisi käydä kurkkaamassa tuotakin asiaa. Käytännön ongelma lienee sama kuin Suomessakin, yleensä noihin kuntotesteihin on jonkin verran jonoa, joten testissä ei käydä ihan noin vain.

Entisten omistajien nimet käyvät selville meikäläistä rekisteriotteen ilmoitusosaa vastaavasta paperista nimeltä Fahrzeugbrief. Siihen on merkitty kaikkien niiden henkilöiden tai yritysten nimet, joiden nimiin auto on ollut rekisteröitynä. Saksassahan auto on esimerkiksi autoliikkeessä ilman rekisterikilpiä, eikä liike yleensä esiinny auton omistajana rekisteripapereissa.

Kilometrien osalta lähtökohta on se, että noin vanhassa autossa mittarinlukema on vähintään 90-prosenttisella varmuudella väärennetty. Noinkin isolla Bemulla ajetaan usein aika paljon, joten kilometrejä kertyy. Saksasta on miltei mahdoton löytää käytettyä autoa, jossa olisi mittarissa yli 200.000 km, koska sellaista ei kukaan saksalainen halua ostaa. Niinpä mittareja ruuvaillaan aika estottomasti.

Lukemien muuttaminen ei sinänsä ole rikos, mutta jos sillä pyritään harhauttamaan ostajaa luulemaan autoa vähemmän ajetuksi, silloin kyseessä on petos. Saksan laki määrää petoksesta Suomeen nähden kaksinkertaisen rangaistuksen eli enimmillään neljä vuotta vankeutta.

Ongelma vain on se, että lukemien muuttajaa ei ole helppo jäljittää. Todennäköisesti se on edellinen omistaja, koska autoliike ei yleensä uskalla moista riskiä ottaa. Mutta asian todistaminen lienee yhtä vaikeaa kuin joukkotuhoaseiden löytäminen Irakista.

Ajomäärää pitää arvioida auton yleisen kunnon perusteella. Jarrut, ohjauspyörän, vaihdekepin, poljinkumien ja mattojen kuluminen, kuljettajan istuimen kunto, näistä voi vetää aika paljon johtopäätöksiä.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.