Kysymys:

Kun Honda Jazz esiteltiin Frankfurtissa syksyllä 2001, sen arveltiin rantautuvan Eurooppaan vuoden 2002 alussa. Sen jälkeen Jazz oli näytillä Helsinki Motor Show'ssa, jonka aikoihin lehdissä esiintyi muistaakseni loppukevät arviona Suomen lanseerauksesta. Hondan Suomen webbisivuilla on vieläkin 1.3.2002 julkaistu uutinen, jossa Jazzin julkaisuksi kerrotaan loppukesä. Toukokuussa eräs Hondaa myyvä autoliike kertoi auton olevan saatavissa syyskuussa mutta nyt toinen jälleenmyyjä arvoi lanseerauksen siirtyvän ensi vuoden puolelle. Aika vekkulia, sillä Jazz on jo ehditty kierrättää sekä Tuulilasin että Tekniikan Maailman pikkuautovertailuissa. Olisiko Tuulilasin toimittajilla mahdollisuus tarkistaa maahantuojalta, mikä viimeisin virallinen lausunto Jazzin aikataulusta?

Tapio Ketonen:

Jazz oli niin kiinnostava uutuus, että se haluttiin ilman muuta mukaan vertailuun, ja sama lienee ajatus ollut naapurissakin. Tehdas ajattelee asiassa kylmän taloudellisesti, ja koska kauppa vetää enemmän kuin pystytään valmistamaan, joitakin alueita on pakko jättää ilman autoja.

Myynnin alun siirtyminen on kiusallista niin myyjille kuin meillekin. Pyrimme sijoittamaan autojen testaamiset sellaiseen ajankohtaan, että auton myynti olisi juuri alkamassa. Tällöin jutusta on hyötyä mahdollisimman monille ostoa harkitseville. Eikä sekään ole merkityksetöntä, että uuden automallin mainonta saa monet etsimään lisätietoa autosta juuri myynnissä olevasta Tuulilasista.

Virallisia lausuntoja asiasta ei ole hankittu, mutta sen verran meille on kerrottu, että Jazzin tuleminen todellakin siirtyy ensi vuoden puolelle. Lähemmästä ajankohdasta ei ole tietoa.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.