Kysymys:

Minulla ei ole Lantikkaa, mutta aion ostaa sellaisen. Onhan Defenderistä myynissä pakuversio korotetulla katolla, tekin olette siitä kirjottaneet.

Mutta niistä lisäistuimista: olihan ennenkin niitä farmari-chevyjä, jotka katsastettiin pakuiksi, eikä niissä ollut kolmen kuution tavaratilaa.

Tapio Ketonen:

En ole tarkkaan seurannut, millaisia versioita on myynnissä. Kirjoitan tätä Saksassa, joten mukana ei ole Tuulilasin arkistoa.

Ne jenkkien rohjofarkuista muunnetut pakut ovat pahuksen vanhoja, jos olet sattunut panemaan merkille. Se 1800 kg omapainoraja poistui jo toistakymmentä vuotta sitten. Ei ennen muinoin olleilla määräyksillä ole merkitystä, vain tällä hetkellä voimassa olevat ovat niitä, joiden mukaan eletään.

Sehän näissä autoverosäännöksissä hassua onkin, että niitä muutetaan koko ajan. Lainsäätäjä yrittää jahdata jo alunperin tyhmiin säännöksiin jääneitä porsaanreikiä. Lopputulos on se, ettei verolaista saa mitään selville edes venäläinen pappi, kuten isoäiti aikoinaan tapasi sanoa. Hän tosin käytti venäläisestä sitä vähemmän siistiä nimitystä, jota en nyt viitsi käyttää!

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.