Kysymys:

Olen ostanut käytetyn henkilöauton juhannuksena (Suomesta), nyt auton moottori kuluttaa öljyä, mikä on minun kuluttajasuojani?

Tapio Ketonen:

Öljynkulutuksen suhteen tilanne on aika hankala. Valmistajat ilmoittavat yleensä, että normaali öljynkulutus on luokkaa 0,4-0,5 litraa tuhannella kilometrillä. Tuo arvo on vanha jäänne muinaisilta ajoilta, jolloin öljyt vaihdettiin 2.500 km välein. Aivan tarkoituksellisesti sitä ei ole korjattu vastaamaan nykyaikaa.

Moottorin kuuluukin kuluttaa hieman öljyä, koska sitä jää sylinterien seinämiin voitelemaan mäntiä ja männänrenkaita. Sylinterin seinämä työstetään tarkoituksellisesti hieman karheaksi, "hoonataan". Karkeat hoonausjäljet näkyvät sylinterien seinämissä, ja niiden pois kuluminen osoittaa, että moottorista alkaa jo olla paras terä vähissä.

Mutta siitä kuluttajansuojasta. Jos öljynkulutus on merkille ilmoitetuissa rajoissa, niin on aika pieni mahdollisuus siihen, että myyjä suostuisi reagoimaan asiaan mitenkään. Ei auta, vaikka öljynkulutus tuntuisi kohtuuttomalta. Esimerkiksi 0,5 litran kulutus tuhannella tarkoittaa, että uusimmissa autoissa, joissa öljynvaihtoväli voi olla 30 000 kilometrin pituinen, öljyä saa vaihtovälillä kulua jopa 15 litraa, ja silti tilanne on valmistajan mielestä aivan "normaali".

Tällainen tilanne varmaan harmittaa käytetymn auton ostanutta, mutta vielä raskaammin se harvmittaa uuden auton ostanutta, sillä normaalisti noin rankan öljynkulutuksen ei oleteta kuuluvan asiaan.

Kommentit

Kommentoi kysymystä

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.